tiistai 13. joulukuuta 2016

Luukku 13

Hyvää Lucian päivää sitä viettäville. Tässä pimeydessä valoa tarvitaankin.

Kesällä valoa löytyy ihan eri tavalla. Minun päiviäni valaisee auringon lisäksi kasvit. Joka vuosi olen lisännyt joitain pioneja, osa ostettuja, osa jakotaimia. Kukinnat vaihtelevat vuosittain. Mutta jo odottaminen on ihanaa.

Aikaisia pioneja voisi hommata lisää. Aikaisin pionini on todennäköisesti tarhapioni. Tänä vuonna nuppu oli suuri jo toukokuun lopussa.


Kesäkuun puolivälissä tämä tarhapioni loisti.


Samaan aikaan oli kiinanpioneissa alustavaa nupputilannetta. Jotkut nuput kyllä kuivahtivat. Jo viikon kuluttua oli ihanan lupaavia nuppuja niissä, jotka myös aloittivat kukinnan.




Kiinanpioneista lisää myöhemmin.

7 kommenttia:

  1. Mikä sen ihanampaa valon juhlan päivänä on kuin pioni, eikös valkoinen pioni olisi sopiva myös Lucia-neidolle!

    Mulla aikaisin kukkija on kuolanpioni heti kesän alussa ja sitten talonpoikaispioni (juhanuspioniksikin kutsuttu) ja sitten alkaa tykitys oikein kunnolla kun muut seuraavat mukana!

    Kaunista valon juhlan päivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuolanpionin pikkutaimi minulla on ollut joskus. Se pitää vähintään vielä hankkia.

      Poista
  2. Kauniita pioneja! Koko viime kesän ihailin muiden blogeista näitä perennojen kaunottaria ja ensi keväänä aion hankkia niitä itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Kannattaa olla kärsivällinen. Aina eivät kuki heti. Mutta kasvuun päästyään, yleensä runsastuvat joka vuosi.

      Poista
  3. Pioneja ei voi koskaan olla liikaa;)

    VastaaPoista
  4. Ei voi. Sinulla vielä nimi velvoittaa keräämään pioneja.

    VastaaPoista