maanantai 13. heinäkuuta 2020

Puutarhainto löytyi

Minulla on ollut tänä kasvukautena joko puutarhainto vähissä tai sitten aikaa liian vähän. Välillä on iskenyt molemmat. Toissasunnuntaina olleet Avoimet puutarhat jo herättelivät puutarhintoa kovasti, Innolle ei vain ollut heti tilaa, kun vietimme lomapäiviä perheen kanssa tai hoidimme muita asioita.  Eilen sunnuntaina puutarhainto sai kuitenkin todella paljon tuulta alleen. Teimme Päivänpesän Katjan kanssa retken Porkkalan kartanoon, jonne olisimme menneet ilman vesisateita jo edellisenä päivänä.


Osallistuimme 5 euron hinnalla opastetulle ruusukierrokselle. Toki myös täällä sade oli aika paljon tehnyt sadetuhoja ja piiskannut kasveja, mutta sama se taitaa olla nyt vähän joka paikassa. Porkkalan kartano on tunnettu vanhoista jättiagaveista, jotka ovat myös aika muhkeissa ruukuissa pihalla. Näistä agaveista itse olen ensimmäisen kerran lukenut alle 10 vuoden sisään jostain puutarhalehdestä ja ne ovat taineet olla noin vuoden sisään myös jossain toisessakin lehdessä. Ne eivät pidä runsaista sateista, eivätkä kestä pakkasta.


Porkkalan kartanossa on keväisin ollut historiakierroksia, nyt osallistuimme ruusukierrokselle. 20-26.7 on kartanoviikot, joista lauantaina 25.7 on Kartanon pihapiiri-tapahtuma, jolloin paikalla on mm. Paula Ritanen-Närhi myös sekä muistaakseni mm. taimimyyntiä. Elokuussa on perennakierroksia ja metsäpuutarhakierroksia, jolloin opas keskittyy näihin aiheisiin. Lähellä on myös Porkkalan kartanon puutarhamyymälä, jossa tänään ymmärsin, että minulla ei edes tontti tuplana riittäisi kaikkiin niihin kasveihin, joita siellä on myynnissä.

Tässä kuvassa kiipeilee Porkkalan oma ruusu villiviiniköynnöksen seassa Porkkalan kartanon seinää pitkin. Kuvassa on aika kovat kontrastit auringonvalon takia, mutta tuolla alhaalla on aavistus ikkunapokasta. Tätä ruusua ei myydä puutarhamyymälässä, ainoastaan kartanosta. Nyt ne ihmiset ovat saaneet oman Porkkalan ruusunsa, jotka ovat tehneet varauksne 2 vuotta sitten.

Ei ole itsestään selvää, että Porkkalan kartanon puutarha on yleisölle auki. Jos ymmärsin oikein, tämä on viiden vuosi mm. opastettuja kierroksia. Kuuden avoinna oleva vuosi on tulossa ensi vuonna, mutta tästä eteenpäin ei vielä ole tietoa. Joten, jos olette Lammilla (Kantahämettä, Hämeenlinnaa) päin, kannattaa tuolla käydä. Sisäänpääsymaksu kierrokselle maksoi vain 5 euroa.


Kartanon puiston alueella on erilaisia kasviryhmiä tai alueita mm. kantopuutarhaa, joka oli varjossa ja siimeksessä, jossa kukki mm. marhanliljoja.


Ja konnanlilja.


 Oli muualla pihamaata mm. valkokukkaisten ja valkovihreiden kasvien alue (huom. Riina Vaahteramäeltä).


Sekä ruusualue tai punaisten kukkien alue ym. Kasvihuone oli myös vanha, vaikka sen ikää en enää muistakaan.

Kasvihuone oli täältä katsottuna matalammalla ja siellä oli ollut lämmitysjärjestelmäkin.

Tämän jälkeen taimimyymälä kierroksella repesi sekä riemu, että kukkaro että lopulta myös vesihanat taivaalta. Minulla on nyt ensimmäinen (ei omajuurinen) Austin-ruusu (Princess Alexandra of Kent) sekä nimetön Marhanlilja (tosin kallis ja pikkuinen). Ja aika monta muutakin kasvia.


Otimme kuurosadepäivä riskin ja kävimme vielä Kärkölän Huovilan puistossa. Nyt oli lampien vesi täynnä jotain vesikasvia, joka samensi veden pinnan kovasti. Ja pilvinen ilma teki oman lisänsä lammen veteen.


Silti punertavia lumpeita oli kukassa.


Perenna-alueella pörräsi kimalaisia sekä lenteli perhosia. Tällä kertaa täältä ostin pari ritarinkannusta, joiden väri on aina arvoitus. Nurmikoille oli jätetty myös joitain lämpäreitä niittykukkia kuten päivänkakkaraa kasvamaan.


Kun tulin kotiin, oli pakko saada muutamia kasveja heti maahan. Hyttysten hyökkäys teki kyllä liiasta pyllistelystä lopun suhteellisen nopeasti ja oli pakko päättää jättää seuraavillekin päiville jotain. Tiedän, että pystyn tulevina päivinä vähän taas enemmän keskittymään omaan puutarhaan, ja se tuntuu nyt mukavalta.

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Avoimet puutarhat

Avoimet puutarhat ovat kyllä ihana päivä. Siis, jos siihen pääsee osallistumaan. Olen niellyt karvasta kalkkia ehkä kahtena vuonna, kun en ole päässyt puutarhoja kiertämään. Onneksi on usein ollut jotain muita korvaavia puutarhaelämyksiä.

Tänä vuonna naapurini (ihana puutarhaystävä) tuli kyytiin ja lähdimme ensin ajamaan Päivänpesän elämän Katjan ja perheensä Arvilaan. Saimme koko puutarhapäiväksi sateettoman sään, vaikka ennen ja jälkeen vettä taas tulikin. Kuvasin lopulta hyvin vähän, kamera unohtui vähän väliä. Näimme vielä useammassa puutarhassa vanhan työkaverini, joka on tyttärensä kanssa myös puutarhainnokkaita ja saimme vielä päivän päätteeksi kahvikutsun entisen työkaverini puutarhaan (joka on kaunis ja monilajinen puutarha). Yhteensä kävimme siis 7 eri puutarhassa päivän aikana, josta kuvia nyt vain kolmesta.

Katja Arboretumin puut ovat viime vierailun jälkeen kasvaneet paljon. Ja niiden ympärille on tullut uusia istutusalueita, kiviä sekä perennoja.


Monessa paikassa oli kauniita vaaleanpunaisia pioniunikoita. Minulla ei pioniunikot kasva sitten millään samanlaisiksi. Taidan seuraavaksi iskeä omat pioniunikot (tai mitkä tahansa unikot) suoraan hevonkakkaan, jos ne sitten kasvaisivat.


Pidän kovasti Arvilan pihapiiristä ja laajuudesta. Vaikka välillä tuntuu, että omakin piha on liian iso hallittavaksi, on Arvilassa kokoa niin hurjan paljon enemmän ja silti Katja pitää puutarhan todella kauniissa kunnossa. Kukkapenkit ovat isoja, kuten isossa puutarhassa pitää ollakin.

Tämän reissun jälkeen sekä minä että naapurini myös katseltiin ihan eri silmin happomarjojoa. Näitä on Katjalla muutamia eri värejä, mutta myös seuraavassa pihassa näitä oli käytetty taidokkaasti väriä tuomaan ilman kukkia. Tässä kuvassa happomarja Orange Rocket (jota myös tanskalainen puutarhaguru Claus Dalby suosii puutarhassaan). Happomarjoja löytyy niin monen eri värisinä, että niillä saa väriä myös kukattomiin istutuksiin.


Kahdessa puutarhassa myös kuvasin Ranskanruusu Tuscany Superb:tä. Toinen ruusu kasvoi Arvilassa vielä pienempänä ja toinen kasvoi Sirkan pihalla Rosa Mundin vieressä lähes samankokoisena. Tässä kuva Arvilasta. Ihanan intensiivinen syvä väri.


Kalliorinne puutarha sijaistee kallion kupeessa. Kallion rinteeseen omistaja on luonut valtavan hienon pienilmaston myös aremmille kasveille. Minulla ei valitettavasti ole kaikista näistä kauniista tai harvinaisista kasveista kuvia, mutta siellä kasvoi mm. tulppaanipuu suojaamattomana. Myös kellarin talvetustilat tulevat vastaan, joten maahan oli päässyt myös aiemmin talvetetut magnoliat. Yleisnäkymä oli värikäs ja runsas, vaikka omistaja oli kuulemma juuri tapahtuman alkua leikannut sulkaneilikasta lähes kaikki kukat pois häiritsemästä. Muutama pioni silti kukki alapihan puolella, mutta kallioinen rinne oli vähän tämän näköistä kuten alakuvassa.


Kalliorinteessa kulki erilaisia polkuja ja sinne olikin pakko mennä polkuja kiertämään, sillä muuten ei nähnyt kaikkea.


Omistaja myös on kiinnostunut erilaisia lehtimuodoista ja varmasti myös puiden muodoista, sillä ne muodot tulivat monella eri tapaa näkyviin.


Kalliorinteessä näin sunnuntaina ensimmäsistä kertaa hapsuharmaalepän. Toisen kerran näin sen eilen maanantaina Mustilassa myynnissä. Todella erikoinen puu, jota en kuitenkaan ostanut.


Täällä oli myös paljon muita kasveja, joita en ollut ikinä nähnyt. Tai ainakaan ennen en ollut kiinnittänyt niihin huomiota. Tunnistaako joku tätä etualan kasvia tässä alakuvassa?


Tältä pihalta lähdimme suoraan Sirkan pihaan, jossa taas oli paljon kukkivia perennoja. Taas aivan erilainen puutarha. Tässä puutarhassa nurmikko oli lähinnä polut, joita kulkea kukkapenkkien välissä. Omakotitalotontin kokoinen puutarha täynnä kukkivia perennoja, vaikka juuri tässä alakuvassa ei näykään kovin monia kukkivia perennoja.


Pioneja, ruusuja, liljoja, kärhöjä ja kaikkia muitakin kasveja on runsaasti.


Ja marhanliljaa oli pakko taas kuvata.


Neljästä seuraavasta pihasta jäi kuvat ottamatta, kuvien ottaminen vaatii aina erilaista keskittymistä, joten joskus kamera vain unohtuu. Toisten puutarhoista saa kuitenkin aina ideoita.

Eilen teimme perheen kanssa lähiseutumatkan. Matkalla Strömforsin ruukille ohitimme Mustilan ja sain kuin saikin paluumatkalla perheen pysähtymään Mustilaan. Maksoin innokkaasti koko porukan sisäänpääsymaksun. Kuopus (kohta 13v poika) tenttasi minua tästä kohteesta ihan tosissaan ja olin valmistaututnut täysityrmäykseen. Onneksi lapseni sai jo Mustilan Arboterumin kasvimyymälässä naurukohtauksia, koska kasvien nimet olivat osaksi sekä suomeksi että varsinkin latinaksi niin huvittavia. Tämän jälkeen lyhyin kierros puupuistossa oli koko perheen mielestä oikein hyvä.  Vain yhden päähän kopsahti käpy.

Nyt Mustilassa oli paljon esim. puuveistoksia siellä täällä ja löysimme mm jonkin AMK-ihmisen lopputyön puutarhasta, oli tehty erilaisia haltioita metsään. Lapset myös tutkivat yllättävän tarkkaan karttoja metsiemme hyönteisistä, kuulemma hauskin nimeltään oli juhannusturilas. Juniorini mielestä puut ovat tylsiä (yksittäin), mutta metsät ja kivet ovat kivoja. Ja myös Mustilan pehmeät polut olisivat kuulemma ihanteelliset juoksemiseen. Jokainen sai puutarhasta irti siis jotain.

Tein muutamia ostoksia, koska se oli mahdollista. Ostin Päivänpesästä pari vaaleanpunaista ukonhattua. Mustilasta ostin toukoheidinkukan (minulle ihan uusi kasvi), pienen Kirsikkasorvarinpensaan sekä pienen lumihortensian. Nyt on sen verran maa kostea, että pääsen ne istuttamaan helposti, kunhan saisin paikat päätettyä.

torstai 2. heinäkuuta 2020

Nyt ja myöhemmin

Huomaan katsovani monia kukkapenkkejä kaksilla silmälaseilla. Katson, miltä ne näyttävät nyt ja mietin, miltä ne voisivat näyttää myöhemmin. Varsinkin uudempien kukkapenkkien kanssa käy näin. Eli tämän takia puutarha ei taida olla koskaan valmis.


Ihmettelen, että tiistainen jatkuva kaatosade ei vahingoittanutkaan Mustialan ruusun kukintoja tai nuppua. Ehkä ne nuput valmistuivat helteissä niin hyvin, että yhden päivän sade ei päässyt niitä enää mustuttamaan. Koska pieniä sateita tulee kulkemaan sääennusteen mukaan ohi, olen kuitenkin näitä kukkia leikannut pieniin viinilaseihin sisälle tuomaan ruusun tuoksua. Mustialan ruusu retkotti miten sattuu jo ennen sateita. Piilossa on narut, joilla olen nostanut hieman näitä oksia. Juuttinaru on sidottu läheiseen matonkuivaustelineeseen (jota en täällä esittele).


Ruusua kuritan joka vuosi. Sillä sen jatkeena on kukkapenkki, jonka viime vuonna perustin, eikä tämän ruusun tarvitse enää vallata suurempia alueita. Uutta penkkiä mietin aina sen ohi mennessä. Nyt siellä kukkii vaaleat sormustinkukat. Kohta siellä kukkii jaloritarinkannus (huom yksikössä). Tulevaisuudessa siellä pitäisi kukkia pari pionia ja mustialan ruusun lisäksi myös ranskanruusu Duchesse de Montebello, jos säilyy hengissä. Lisäkasveina siellä on rentoakankaalia, Geranium endresii Wargrave Pink eli espanjankurjenpolvi. Tämä oli väriltään minulle aika rohkea veto, sillä on vaikka on muka pinkki, se taittaa tosi paljon lohensävyyn. Se on ollut pitkään väri, jota en ole missään nimessä halunnut puutarhaani. Ehkä sille pikkuhiljaa lämpenen. Sen lähellä nimittäin on Coral Sunset, joka voisi toimia tämän kurjenpolven kaverina, ellei kukinta mene eri aikaan.


Toisessa melko uudessa kukkapenkissä asustaa myös pari sormustinkukkaa, joista toinen teki viisi kukkavartta, joista vain yksi kukkavarsi lakosi kunnolla kaatosateissa. Olin itse kaatosateiden aikana pois kotoa parin vuorokauden reissussa.


Jossain vaiheessa reissua uudehko pioni tuossa penkissä avasi kukkansa. Mutta ehkä johtuen sateista, on nuppu vain osin auki. Pioni Krinkled White on istutettu Lidlin juurakosta syksyllä 2018.


Suuren sormustinkukan varjoon on jäänyt perennamaisesti kasvava kärhö Little Artist, jonka kukkanuput jo pilkistävät. On jäänyt tosi nysäksi, ehkä helteiden ja ehkä sormustinkukan luoman varjon takia. Mutta on hengissä ja aikoo kukkia.


Ensi vuonna sormustinkukka ei tuota kasvia samalla tavalla varjosta, joten saaa nähdä, minkälaista kasvu tulee jatkossa olemaan. Olen viime vuonna nimittäin heitellyt sormustinkukan siemeniä kyllä urakalla ja kerrankin ne itivät. Jopa niin paljon, että joudun vähän siirtelemään ja purkitin jo naapurillekin muutamia alkuja. En vain enää muista, että olivatko ne ostosiemenistä vai jostain omasta sormustinkukasta.  Yllätyksiä siis riittää seuraaville vuosille.

Sateet tulivat meille todella tarpeeseen. Nyt tulee varmasti ensimmäinen vuosi kun ruso tai sirotuomipihlaja ei tee marjoja. Meillä on kaksi aika vanhaa puuta edellisen omistajan istuttamina ja ne pudottivat jo paljon keltaisia lehtiä pois helteiden aikana. Siksi tämän pionin taustalla on keltaista.


Tämä pioni kukkii sitkeästi, vaikka on todella varjossa. Tälle pitäisi vielä löytää parempi paikka, mutta olen liikaa ostanut pioneja ja aurinkoiset paikat alkavat olla täynnä. Mielessä muhii yksi uuden kukkapenkin paikka. En ymmärrä aina sitä, miksi ei voisi tyytyä pitämään vanhoista kukkapenkeistä huolta, kun uusia vaan tekee mieli tehdä. Sen sijaan uusia marhanliljoja voi aina hommata, nehän kasvavat aivan eri tavalla kuin pionit.

Nimetön pioni kukkapenkissä, jossa se ei mahdu kunnolla edes kasvamaan pituutta.
Saaripalstan Saila kertoi, että ruotsalainen kauppa Lökär & Knölar myy vaikka mitä sipulikukkia, myös marhanliljojen sipuleita. Eilen heillä avautui suomeksi käännetyllä sipulitjamukulat.fi - osoitteessa syksyn sipuleiden myynti. Klikkailin marhanliljat silmissäni useamman kerran, enkä enää uskaltanut sen jälkeen availla muita kiinnostavia kohteita, vaikka syysmyrkkyliljat ja keväisen kurjenmiekat olisivat huokutelleet vaikka kuinka. Nyt odotan sitten innolla sekä syksyä että seuraavia vuosia. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan innokkuutta siitä, että vihdoin löysin marhanliljoja, vaikka olen niitä aina ajoittain verkkokaupoista yrittänyt löytää. Vuoden 2020 tavoitteena nimittäin oli: Etsi ja löydä marhanliljoja ja Austin Ruusuja. Enää jälkimmäinen on saavuttamatta. Keväällä oli liian kiire, niin muutamat myytiin loppuun ilman, että ehdin niitä tilata.

Duchesse de Nemours täydessä kukkapenkissä
Sunnuntaina on Avoimet puutarhat. On jotenkin epätodellisen hienoa tämän kevään jälkeen, että oma kohokohta on olemassa. Otan naapurini mukaan ja lähdemme puutarhasunnuntaita viettämään vähän kauemmaksi kuin tähän samalle kadulle.

torstai 25. kesäkuuta 2020

Kiinanpionien aika on myös muuta kukkarunsautta

Kiinanpioniaika alkaa helteessä. Kuivaa on. Etupihalla siro tai rusotuomipihlajat ovat kellastuttaneet osan lehdistään ja niitä keltaisia lehtiä tippuilee samaan tahtiin maahan kuin ihmisillä tippuu hikipisarat. Tai ehkä hikipisaroita tippuu kovemmalla tahdilla sittenkin.


Eilen pionien ihanat nuput alkoivat jo näyttää mukavilta ja aamulla ne olivat lähes auki kolmesta pionista ja nyt ne ovat auki. Otin nämä pionikuvat muutama tunti sitten, kun pihaan alkoi tulla varjoja kukkapenkkeihin. Do Tell kukkii sellaisessa paikassa, että se näkyy kukinnan aikana usein juuri ja juuri eli istuttaja (eli minä) on miettinyt viereisten perennojen kasvuvauhdin väärin. Tänä vuonna vieressä kasvavat (ei kuvassa) olevat isotähtiputket ovat vielä kohtuullisen kokoisia, joten nämä näkyvät nyt.


Näitä joskus joutuu tiirailemaan myös omenapuun välistä.


Valkoinen nimetön pioni aloitti myös kukkimisen (keltaiset heteet näkyvät). Sen taustalla kukkii keltavaleunikko voimalla. Keltavaleunikko löytää tiensä moneen paikkaan, sitä on tänä vuonna löytynyt myös tosi varjoisista paikoista.


Tässä samassa penkissä kasvaa myös kaikenlaista muutakin. Kuten kärhötelineen sisällä kurjenpolvet Orion ja Patricia. Molemmat veisivät ihan järjettömän laajan tilan, jos kasvaisivat maata myöten, sillä Orion on parhaimmillään lähes 150-170 senttinen. Olen sen laittanut parissa penkissä kärhötelineen sisälle. Kuitenkin nämä aloittavat kukinnan aikaisemmin kuin loppukesän kärhöt.


Royal Wedding on nyt myös parhaimmillaan. Täytyy koettaa löytää muidenkin idänunikoiden siemeniä, sillä nämä ovat siemenistä kasvatettuja. Taustalla rehottavat kanadanvuokot valkoisina (niitä pitäisi kitkeä) ja myös sinisenä näkyy kurjenpolvea. Vähän vaaleammilla vihreillä lehdillä kasvaa sinikämmen, kukinnan loppumisesta tuntuu olevan jo iäisyys, vaikka toukokuussahan se taisi kukkia.


Royal Wedding aloitti toisessa penkissä kukkimisen pari päivää myöhemmin kuin yllä olevassa penkissä. Tässä taas seurana kurjenpolvia eri kerroksissa sekä taustalla aiemmin esitelty pioni Do Tell.


Ja tämä nimetön pioni myös avasi kukkansa. Tämän historia voi mennä kauaskin, sillä tämä on pelastettu kälyni entisestä puutarhasta ja se talo oli rakennettu 1930-luvulla. On kaksivärinen, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin esim. Bowl of Beauty. Ja kaksivärisyys tulee paremmin näkyviin kukan vanhetessa. Keskusta alkaa muuttua vaaleammaksi, mutta pysyy silti selvästi vaaleanpunaisena.


Toisessa penkissä tämä pionin taustalla kukkivat kurjenpolvet ja punapäivänkakkarat. Näkyvät kauas helteelläkin.


Unohdin ihan kertoa, että minullahan on tuon kiinanpionin kanssa samassa penkissä kukkinut tämän puutarhan eka akileija Nora Barlow. Olen sen siemeniä heitellyt toiveikkaasti pariin otteeseen kukkapenkkeihin. Edellinen heittokierros on voinut olla kolmisen vuotta sitten. Ja nyt yksi putkahti esiin ja kukkimaan. Ja tietysti siinä kukkapenkissä, joka valitettavasti on uudistamisen tarpeessa ja ehkä syksyllä tai ensi vuonna joudun uudistamaan ja selkeyttämään penkin kokonaan.


Tässä ei myöskään tuoksulaukat pääse loistamaan. Koska maa on täällä päin tonttia kuiva ja eikä kovin vahvaravinteinen, olisi kukkapenkin ulkopuolella paljon kasvamassa tavallisia päivänkakkaroita. Muutamia jätän aina kukkapenkin reunamille ja joskus joku kasvaa kukkapenkissäkin. Ja annan kasvaa.


Tänään koetin kuvata kasveja uusista penkeistä ja otin samalla hieman lähikontaktia ruusupuskan kanssa.  Minä yritän ottaa aina kuvia, jossa ei näy ihmiset, oma talo, eikä naapurien tontit/talot. Eikä moottoriajoneuvotkaan. Joten kuvakulmat ovat rajalliset. Paitsi nyt tajusin, että uusia kuvakulmia saa, kun ei välitä piikeistä, vaan rennosti vaan sujahtaa niin lähelle ruusua kuin vain kestää ja ottaa kuvia. Kuvasta ehkä hahmottaa, missä kohtaa keinu on. Ja sen keinun lähelle tein viime vuonna uusia kukkapenkkejä. Tuossakin keinussa voi muuten makoilla silmät kiinni, korvilla äänikirja ja vain olla.


Tässä keinun ja kuvaajan välissä olevassa kukkapenkissä kasvaa rungollinen syreeni ja sen lähistöllä vähän sitä sun tätä. Pionit eivät ole vielä kukintakunnossa. Sormustinkukat aloittelevat sekä ritarinkannus tekee nuppuja. Miami-laukka on aloittanut kukinnan.


Kun taas tunkee itsensä ahtaisiin koloihin toisen uuden kukkapenkin ja naapurin orapihlaja-aidan välissä, saa kuvattu samaan aikaan limen värisen, talven yli säilyneen, keijunkukan ja tummalehtisen peruukkipensaan.


Yllätykseni oli suuri, kun peruukkipensaassa näkyy kukkanuppuja. Melkein sanoisin, että voi ei, sillä peruukkipensaan siemenhahtuvat ovat hyvin peruukkimaiset. Kukinto sitä vastoin on suloinen. Nautin nyt kukinnosta ja mietin sitten siemenhahtuvien tullessa, että leikkaanko ne pois.


Huh. Nyt ehkä olen muistanut kertoa aika monista kasveista, jotka täällä nyt kukkivat, vaikka jotain toki aina unohtuu. Mukavaa ja hikistä viikon jatkoa!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Rytö vai ei

Kun aloitin puutarhainnostuksen vallassa muokkaamaan pihaa, tuli jotain selkeitä hutilyöntejä tehtyä. Yksi tälläinen on kumpu pihalla. Kun aloitin puutarhuroimaan eräänä syksynä, aloitin innolla muokkaamaan takapihan junttasavesta kasvimaata. Tein huolelliset kaivuut ja ajattelin tehdä kunnon lämpöpenkin. Kaivoin pintamaan rikkaruohot pois. Kasailin kaikenlaista risua pohjalle, lehtiä ja kompostia päälle jne. Kunnes siitä tuli sellainen .. kumpu. Innoissani siihen jotain laitoin keväällä kasvamaan. Ja eihän siitä mitään tullut, kun sitten vasta tajusin, että lehtien tullessa puihin, läheinen terijoen salava varjostaa kumpua liikaa.


Kumpu on ollut siis sellainen kummallinen kumpu pihalla. En ole oikein keksinyt siihen kunnollista kasvatettavaa. Nyt se kuitenkin on ollut aina välillä ihan nätti. Se on uinut viime aikoina nurmitädykkeessä. Tuo kumpu on ainoa paikka, jossa nurmitädeyke ei hermostuta minua. Kumpu jää kasvimaan taakse nykyisin.


Kummulle olen ajan saatossa iskenyt kaikenlaista. Siellä kasvaa muutama tulppaanit sitkeästi vuodesta toiseen. Nyt sieltä ehkä pitäisi repiä pois heikkona hetkenä sinne laitettu talvio. Toukuussa kumpu sai uuden kevätatsalean (Rhododendron x fraseri).


Tulput kukkivat silloin, kun kevätatsalea oli (taustalla) vielä nupussa.


Kevätatsalean kukinta oli kyllä värikäs. Se näkyi kauas, vaikka itse atsalea ei vielä kovin suuri olekaan.


Kumpu on nyt kuitenkin melko värikäs. Ja ehkä tämä saa vielä pari pensasta lisää ja pidän tätä muuten puolivillinä. Tai sitten ei. Atsalea ei enää kuki, mutta vihreän eri sävyt tekevät nyt siitä värikkään.


Kitkettävää tuolla on, ja omalla tyylilläni kitken tuota joka vuosi. Ikävin kitkettävä on elämänlanka vai karhunkierto, jonka lehtiä näen tässäkin kuvassa. Kasvien lehdet tekevät tuonne sen kirjavuuden. Seuraavalla kitkentäkierroksella yritän taistella elämänlankaa vastaan ja koetan pikkutalvion kitkeä pois. Hopeatäpläpeippi saa jäädä.


Koska aikoinaan tein kai ihan hyvin perustamistyön, on tuo paikka nykyisin tosi multavaa. Joten taidan iskeä sinne vielä pari muutakin lähes varjoista paikkaa sietävää pensasta. Tuonne onneksi käy ilta-aurinko, joten ihan pimeä paikka se ei ole.

Perennoista tuolla kasvaa lehtosinilatvat sekä myös jokin ängelmä. Se ängelma ei vielä kuki, joten en muista, minkä olen sinne istuttanut. Tämän valkoisen lehtosinilatvan taustalla kukkii takapihan metsäkurjenpolvi, jonka aina kierrän ruohonleikkurilla. Sekin on itsekseen parkkeerannut melkoisen varjoiseen paikkaan, mutta on siellä kasvanut vuosikaudet.


Monta vuotta tämä kumpu oli rytökasa ja mieheni kauhistus. Vieläkin mieheni tätä ihmettelee, mutta nyt ehkä olen keksinyt tällekin kummulle kasvinsa. Taidan vielä kokeilla tänne muutamia esikoita, jotka voisivat keväällä täältä loistaa kauas. Sitä, mitä ei jaksa peitellä, täytyy korostaa.