keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Leimuaa

Viikonloppuna rusokirsikka oli vielä vaiheessa. Nyt se leimuaa.


Ihana väriläjäys.


Värikästä viikon jatkoa!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Pätkimistä


Pätkii kovasti. Siis nettiyhteys. Asiaan tulee toivottavasti taas muutosta, mutta tuo yhteys selkeästi on hidastanut bloggaamista.

Koko viikonlopun oli harmaata ja viileää. Istuttelin sipuleita. Teen usein sekoituksia, joissa kippaan pari-kolme pussillista sipuleita sekaisin. Heitän ne perennapenkkiin, jotta asettuvan luonnollisemman oloisesti. Sen jälkeen yritän laskea, että upotan multiin yhtä monta kuin olen sinne penkkiin heittänyt. Ja unohdan tietenkin jossain vaiheessa laskea sipuleita. Joskus saan upotettua kaikki sipulit. Usein tarvitsen vielä seuraavana päivänä tarkistaa, että en löydä sipuleita jostain mistä sattuu.



Olen laiskistunut hieman muistiinpanojen tekemisessä. Joskus teen muistiinpanot kuvallisina. Multaisilla käsillä on niin surkea kirjoittaa. Musta-valkoisia yhdistelmiä tulee yhteen penkkiin.


Puutarhaan tuli viime viikolla (ehkä) ruska. Olen tästä vähän epävarma, sillä olen joitakin päiviä aina silloin tällöin ollut niin laput silmillä, että en ole oikein hahmottanut, missä vaiheessa rusokirsikka punertui. Ei hajuakaan, että punertuiko vähitellen vai kerralla. Nyt se kuitenkin erottuu.



Myös etupihan rusotuomipihlajat ovat syysvärissä. Pienesti tästä on myös haikea olo. Ruska on kaunista. Kovin kaunista ei ole lehdettömät puut ja pensaat. Tätä ajatellen olen alkanut miettiä erilaisia havuja. Niitä kyllä jo joitakin puutarhassa kasvaakin.


Viikonlopun sipuli-istutusten aikana myös jaon ja siirsin perennoja. Vähän mietin kauhulla, että miten ne tulevat pärjäämään. Kuitenkin eilisen päivän lämpöaalto yllätti niin positiivisesti, että ehkä uskon niiden kasvien vielä jaksavan vähän juurtua ennen talvea.
Samalla löysin myös jonkin kasvin juurakosta lappuja. Joten selvisi, että minulla kasvaa vierekkäin kahta erilaista syyshohdekukkaa. Lappu on nyt siellä pihalla, joten en enää muista , enkä kuvistakaan erota lajeja toisistaan.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Eilisen ajatuksia, tämän päivän houkutuksia

Blogi ei aina päivity ihan ajantasaisesti. Eilen ajattelin ottaa kuvia kaikista kukkivista kohteista ympäri puutarhaa. Mutta homma jäi kesken.

Aamulla piti olla pipo päässä, istuttelin pikkusipuleita. Valo oli kaunis, joten ikuistin pari kuvaa. Toisella puolella pihaa ei auringon säteet niin osuneetkaan, joten kuvailu taas jäi.

Tänä vuonna istuttelin vähän maksaruohoja. Lajikkeita en jaksanut nyt tarkistaa. Maksaruohot olivat kasvaneet osan aikaa taimistonkin hoteissa, olivat siis vähän vinksallaan suuntaan jos toiseenkin. Näistä kuvista sitä vinksallaan oloa ei onneksi huomaa.



Syyshohdekukkaa esittelen täällä kyllästymiseen asti.


Keltaisempi versio etualalla ja taustalla loistosädekukka Burgunder pinnistää vielä parilla kukalla, jotka jäävät vähän kuihtuneempien kasvien taustalle.



Kärhöistäkin jaksa vielä Jacmanii.


Ja pitkään, ja tässä vaiheessa sirosti, kukkiva Aljonoushka.


Myös helminukkajäkkärä kukkii kauan. Se on vähän lisääntynyt. Ensi vuonna siirrän kuitenkin kaikki ne kasvamaan vähän lähemmäksi toisiaan. Nyt kukkivat pikkasen liian hajautetusti.


Eilen päätin visusti, että etsin vain tiettyjä tulppaaneja enää. Ei yhtään mitään muuta istutettavaa enää tänä vuonna.

Tänään kurvasin kuitenkin erääseen taimimyymälään. Enkä kävellyt suoraan sipulihyllylle. Oli ihan kamalan kova tuska lähteä -50% kylttien alta pois. Tuskaa ehkä lievitti se, että käsissäni oli kuitenkin pari -50% perennaa ja pari sipulipussia.

Mutta uskotteko, kuinka kovaa pari ruusua (joissa oli vielä kukkiakin) huusi ihan suoraa huutoa, että osta meidät mukaasi. Ei haittaa, vaikka puutarhassasi on moni asia kesken ja meille ei ole paikkaa. Osta hyvä nainen otsalamppu ja kaiva niitä monttuja vaikka yöllä. Uni on ihan aliarvostettua hommaa. Ja mihin muuhun sinä muka rahaa tarvitset. Mikään ei ole parempi sijoitus, kun alennusruusupuskat.

Oikeasti yksikään kasvi ei huutanut, mutta jotain tuon suuntaista koin täysin Sulo Vilen-tyylisen halun ja järjen välillä.

Yritän vain tässä nyt muistaa, että uusia istutusalueita en perusta tähän saumaan.

Ja puutarhassa kukkii myös vielä punahattuja osittain omenapuun varjossa.


Ja myös kovin kärsineeltä koko kesän vaikuttanut kurjenpolvi Alba kukkii nyt useammalla kukalla kuin koko kesänä.


Vieläkin mieltä kaihertaa ne ruusut. Onneksi huomenna olen vanhempainillassa, enkä voi mennä samaan taimistoon. Ja sitten toivon ruusujen vain hiipuvan mielestäni.

Puutarhassa on monia asioita kesken. Takapihalla keskellä kulkuväylää on teline, jota käytetään monipuolisesti. Tuohon se on jäänyt, kun on ollut jalkapallopelien minimaali.


Tänä vuonna ajattelin kokeilla porkkanan syyskylvöä. Kasvimaalla asiat ovat muutenkin kesken. Eräs polku on ollut kesken ikuisuuden. Sipuleita on istuttamatta. Rikkaruohoja on taas ilmaantunut liiankin kanssa. Joten kyllä tässä tekemistä olisi ihan ilman mitään alelöytöjäkin.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksyn puuhia

Minulle tärkeä syksyn puuhaa on istuttaa sipuleita. Ikinä ei tiedä, mitkä vanhat kevätkukkijat (kesäkukkijat) nousevat. Ja joskus kesän aikana on myös ilmaantunut uusia istutusalueita. Olen tähän mennessä kaivanut maahan jo
- lumikelloja (niiden lajeista ei aina voi olla satavarma)
- krookuksia:  Grand Maitre ja Barr's Purple
- narsisseja: Lemon Strike, Topolino ja Recurvus
- laukkoja: pallerolaukkoja ja ukkolaukka Purple Sensation

Istutusta odottaa vielä pari pussia. Näistä osan kaivan nyt viikonlopun aikana maahan.


Jalkapallohullu poikani lähinnä kiinnostui yhdestä pussista.


Kiinnostus kesti noin 30 sekuntia. Siinä ajassa ehtii miettiä, että onkohan tulppaanit nimetty jalkapalloilijan mukaan vai ei.

Jostain pitäisi vielä löytää muutamia tulppaaneja lisää, mutta kauhistuneena olen todennut, että jotkut ennen varmat paikat eivät olekaan tilanneet tänä vuonna sipuleita. Ja joissain paikoissa on suorastaan ryöstöhinnat. Nimittäin koluan yleensä joka syksy kaikki mahdolliset paikat (marketeista ja rautakaupoista lähtien) erilaisten sipulien toivossa. Tänä vuonna en ole tilannut mitään netistä, saatan olla sielläkin myöhässä. Yritin myös epätoivoisesti etsiä muistiinpanoistani paikkaa, mistä viime vuonna ostin Brown Sugar-tulppaaneja. Niitä haluaisin lisää. Paikka olisi jo tiedossa.


Pihoilla ja puutarhoissa on syksy. Tuoksuherneet jaksavat vielä kukkia. Niille viritetty lapiotuki jäi vähän matalaksi.


Punahattuja ovat syöneet kotilot. Onneksi osa näyttää edes vähän nätimmiltä.


Syysmyrkkyliljat ponnistavat joka vuosia ihan kamalan huonosti hoidetun vanhan kukkapenkin paikalta. Tämän vanhan kukkapenkin kohdalle mielessäni on jotain suunnitelmia. Sen verran suuria, että en ole vielä kyennyt niitä toteuttamaan.


Tämän vuoden kummallisimman kukkijan tittelin vie tumma salkoruusu. Istutin tasan yhden. Pikkasen myöhään. Yksi kunnon myrsky taittoi sen kasvamaan maata myöten. En jaksanut sitä viritellä pystyyn, joten nyt se kyllä kukkii. Mutta vähän eri tavoin kuin etukäteen ajattelin. Hommat eivät mene ihan kuin aina ajatteli.


Olen vähän huonosti ollut blogimaailmassa mukana. Arki on temmannut tiukasti myös muihin juttuihin. Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Syyskuu

Syyskuu on mennyt vähän kaikissa muissa jutuissa kuin blogimaailmassa tai puutarhassa. Tänä vuonna otan syyskuun vastaan kyllä selvästi haikeissa tunnelmissa. Kesää on ollut vaikea hyvästellä. Tylsää on, kun mietin enemmän sitä ehtiikö nuput avautua kuin sitä, että yksi kukka sentään kukkii. Enkä kuitenkaan tee mitään.


Toissayö oli kuitenkin selkeä varoitus, että olisi hyvä tämänkin kotipuutarhurin toimia, jos ei halua hallan vievän kasveja. Meillä ei mikään kasvi vielä paleltunut, mutta kylmä oli. Nostin pari kasvia sisään. Kasvit on päällisin puolin tutkittu, mutta en uskalla tonkia multia, jotta kypsyvät paprikat ja chilit eivät suutu. En ole vielä nähnyt painajaisia siitä, että lehtokotiloarmeija kuoriutuu mullasta yön aikana ja vyöryy joka paikkaan kotia. Ehkä se ajatus ei tule uniin, kun mietin sitä päivisin, että montakohan kotiloa on noihinkin ruukkuihin ehtinyt munia.

Sillä meillä on kotiloita. Voi jestas. Nyt harmittaa, että en ole raaskinut raahata kaupasta sitä satasen säkkiä kotilontapporakeita. Ehkä se on vielä tehtävä, jos se edes himpun auttaisi nyt syksyllä ja kevättä varten. On nimittäin reikäisiä ja ruttuisia ja kurjan näköisiä kasveja.  Jotta en aiheuttaisi muille painajaisia, on alla olevan kuunliljan lehti vain vähän nakerrettu. En halunnut niitä kurjia ilmestyksiä edes kuvata.


Syyshohdekukka Rubinzwerg näköjään kukkii myös punaisemmassa että vähän keltaisemmassa asussa. Ellei ole taimissa sattunut erehdystä.


Myös kärhö Jacmanii jaksaa, on päättänyt avata kaikki nuppunsa. On puutarhassa muitakin kasveja, mutta osa kasveista on myös niiden kotiloiden ruokalistalla. Jopa pihalla hitaasti etenevä jänis osaa tähän aikaan vuodesta syödä vain ruohoa. Se onkin ollut viime aikoina ainoa ruohonleikkuri. Jos vaikka huomenna saisi ruohon siistittyä.


Syyshortensia grandiflora paleltui tapille viime talvena. Se versoi silti ja teki myös kaksi kukkanuppua. On vielä niin matala, että mahtuisi mihin vain. Mahdollista tulevaa kasvua varten se saattaa kuitenkin saada esim. ensi keväänä siirron. Kunhan vain aivot tekisivät hyvän suunnittelutyön, että saisin ymmärrettyä sen järkevän paikan. Tänä vuonna en edes uskaltanut miettiä siirtoa, ettei kasvi heitä lopullisesti veiviään.


Syyskuussa on ollut sadetta ja aurinkoa. Viikonloppumatkan aikana sademittariin oli tullut 24 milliä vettä ja lehtokotilo oli päättänyt majoittua samaan sademittariin. Matkan aikana näimme tuplasateenkaareen muualla Suomea, joka ei kuitenkaan mahtunut yhteen kuvaan. Kuvissa on siis oikea puoli ja vasen puoli.


 
Näky oli sen verran komea, ilma erikoinen. Sen verran erikoinen, että ketään ei haitannut pysähtyä kuvaamaan tuota luonnonilmiötä.