Kesäpäivän seisauksen kasvit

Kesäpäivän seisaus on tänään. Tarhapioni oli avautunut maanantaina, kun tulin reissulta kotiin. En leikannut sitä sisään, vaikka tiesin, että tulee tiistaina satamaan. Ja se kukka on yhä terälehdissään.

Näissä on vielä yhteensä viisi avautumatta olevaa nuppua.

Samaan aikaan viimeiset tulppaanit pitävät vielä jotenkin kiinni terälehdistään. Näistä osa oli lähes auenneet ihan toukokuun lopussa. Kukassa kesäkuun alusta asti. Kolme viikkoa. Ei mennyt hukkaan syksyinen satsaus.

Ei toki kaikki jaksa enää pitää kiinni terälehdistään. Silti tämä lähentelee vuoden 2015 tulppaanikautta. Silloinkin oli vielä ruttuisia tulppaaneja tähän aikaan.

Onneksi istutin lisää ukkolaukkoja syksyllä. Nyt voin taputtaa itseäni selkään. Tuolla vain kasvaa myös nyt villiintynyt kanadanvuokko kasvusto, josta siis lähti osa kompostiin.

Sen sijaan ilahduin, kun löysin viime vuodelta syysvuokon nostavan päätään. Olen niin tottunut, että meidän pihalla ei syysvuokot toista vuotta näe. Tämä yksilö on tainnut nousta vasta ihan viikon sisään.

Yksi kova leviäjä on keltavaleunikko. Kun muistaisi tätä aina kurittaa säännöllisesti. Kompostiin toki sitä kärräänkin, ja pari taimea aina purkitan halukkaille. Muistan jossain vaiheessa katkoa kukkavarsia, mutta aina joku niistä ehtii kypsyttää joukon siemeniä. On kummallista yhä olla tilanteessa, jossa joutuu kompostiin laittamaan perennoja. Keltavaleunikossa näköjään kiemurtelee elämänlanka/karhunkönnös. Tämän kostean savimaan (takapiha) kutsumaton vieras.

Myöskään tähtiputki ei tule ihan nopeasti tältä tontilta loppumaan. Pieniä alkuja riittää. Mutta siitä en halua luopuakaan.

Akileijoja on tulossa useita lisää kukkaan. Siementaimivarastoa on myös.

Ostin punapäivänkakkaran erääseen penkkiin kai pari vuotta sitten. Siellä se on kitunut. Pian se kukkii ensimmäisen kerran. Toisessa penkissä vastaava on kuolla kupsahtanut aikoja sitten. Nupulla on myös sinivaleunikko, varjoliljoja, värililjoja ja hajulaukkoja. Ruusujen nuppuja en ole edes muistanut tarkistaa.

Arovuokko kukkii, kuten lehtosinilatvakin.

Nimettömät saniaiset ovat hengissä tänäkin vuonna. Siis näillä oli nimet, mutta en saanut niistä enää selvää, kun en heti kirjoittanut niitä ylös. Näitä on vain kovin vaikea kuvata.

Tänä vuonna kasvimaalla ei ole juuri ollut tuholaisia. Niitä tosin vielä voi jostain lennähtää. Lehtikaaleja ei ole maisteltu. Niitä kasvaa valmiina taimina sekä siemenestä kylvettynä. En ehkä saanut tapettua siirrossa myöskään avomaan kurkkuja. Näyttävät toistaiseksi olevan elossa.

Juhannussäät eivät ehkä vaadikaan meillä toppatakkia. Sääennusteet ovat sen verran vaikuttaneet, että en odota mitään suurta kasvupyrähdystäkään.

Oikein mukavaa kesäpäivän seisausta ja sen jälkeistä aikaa.

Ihanaa ja kamalaa

Ihanaa ja kamalaa on yhtä aikaa tämä kesäkuun alku. Ihanaa on se, että kaikki kasvaa hyvin ja monet kärhötkin ovat ilmestyneet maan pinnalle. Ihanaa on se, että morsiusleinikki kukkii taas yhtä aikaa myöhäisten tulppaanien kanssa.

Myös unelmatädyke on ihana.

Ihanaa on se, että valoisaa ja tarpeeksi lämmintä ja uskaltaa luottaa, että kesäkurpitsat pysyvät hengissä. Kamalaa on se, että on koko ajan tunne, että on kamalan myöhässä kaikesta. Rikkaruohot kasvavat nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Kitkentä-ämpärit täyttyvät ja jäävät minne sattuu. Kylvöt ovat missä sattuu jamassa ja kasteluvesi loppuu koko ajan.

Hyttyset ovat olleet meillä tiistaista asti kiusana. Tänään melkein itketti, kun en tiennyt, mitä olisin tehnyt ja mikä olisi ollut kiireisintä. Ja puutarhanhan piti olla se rentoutuspaikka. Sitten päätin, että nyt riittää tältä päivältä. Katson kamaluuksia huomenna uudestaan. Heti näytti maailma ja puutarha taas inhimilliseltä ja jaksoin kuitenkin tarkastaa yhden perennapenkin rikkaruohotilanteen. Eikä tilanne ollutkaan niin katastrofaalinen kuin luulin. Alla olevista penkeistä on vähän kitketty.

Perattavaa löytyy kyllä. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta on myös paljon kaunista ympärillä. Ja toisaalta muistan, että kyllä asiat yleensä rullaavat. Uudet kasvit tulevat tilalle ja elämä jatkuu. Rikkaruohojen elämä tosin saisi päättyä vähän helpomman kaavan kautta.

Olen tässä samalla suunnitellut uusia alueita. Ihanaa. Ja samalla tajunnut, että kaikki vanhakin vaatii huomiota ja aikaa on vain rajallinen määrä. Kamalaa. Noidenkin kalliokielojen alusta uhkaa aina rikkaruohottua ihan kamalasti.

Aina en kuitenkaan välitä ihan kaikista rikoista. Ainakaan ihan heti. Joskus ensin voi ottaa pari kuvaa ja aloittaa vasta sitten.

Ensimmäisen akileija on ehtinyt kukkaan. Pienet japaninakileijat ovat joko hävineet tai sitten ne ovat tehneet nyt vain siementaimia. Pikkuisia siementaimia onkin aika lailla. Ensimmäisenä ehti kukkaan tämä nimetön tapaus. Tämä kuuluu ihanuus-kategoriaan.

Oikeasti asiat eivät ole ollenkaan hullummin ja en taas ajattele puutarhaa kamalana paikkana. Ne hetket onneksi ovat lyhyitä ja liittyvät enemmän siihen, kun ei todellakaan tiedä, mitä tekisin ensimmäisenä tai toisena. nyt taas elämä on mallillaan, koska tietää, että teini on luvannut leikata nurmikon ja ehkä myös suostuu pikkaiseen voikukkasotaan, sillä voikukkarauta on kuulemma kiva vekotin. Se tarkoittaa sitä, että itse saan tehtyä muuta. Purkitettua jakotaimia ja kitkettyä ja kantattua ja kitkettyä ja kasteltua ja kitkettyä.

Lokakuun alun ihanuus

Tänään on ollut ihana päivä. Auringossa oli todella lämmintä, kun oli pihatöissä. Sain tehtyä puutarhassa kaiken sen, mitä olin laittanut minimitavoitteeksi. Tuosta se ihanuus joskus syntyy.

Pysähdyin välillä ottamaan kuvia. Osan vastavaloon. Yllätyin kaikesta kukinnasta näin lokakuussa.
Auringossa keltavaleunikot kukkivat aivan kuten kesällä.

Kärhö Jacmanii jaksaa aina vain.

Tavoitteena oli korjata satoa. Voin tässä samalla tunnustaa, että minulla olivat tomaatitkin vielä ihan ulkona. Lokakuussa. Ilman kovin kummoista suojaa. Nyt sitten korjasin ne kaikki loput sisälle. Samalla riisuin tomaateilta kodin ja muokkasin tomaattilaatikon maata. Löytyi ihanan pulskia kastematoja. Talikkoa sekä lapiota heiluttaessa tuli hiki. Siis uskomatonta.

Tavoitteena oli tehdä valmiiksi yksi laatikko talvivalkosipulille, laatikkoon tuli mm. kompostimultaa. Sekin tuli tehtyä, vielä en laittanut talvivalkosipuleita maahan. Muut viljelylaatikot saavat vielä porskuttaa, eivät ne enää marraskuussa tuolta näytä. Voi olla, että ovat jo ensi viikonloppuna karmeassa kunnossa.

Toivon silti, että auringonkukka ehtii avautumaan. Maissit olivat tänä vuonna lähinnä koristuksia. Sato ei kyllä ole kypsää.

Tuoksuherneet ovat kukkineet kauan.

Niitä piti tuoda vielä sisällekin. En ole kertaakaan juonut olutta tuosta olutlasista, niitä on meillä kaksi. Sen sijaan maljakkokäytössä lasit ovat olleet ihan kiitettävän ahkerasti.

Kaunopunahatutkin vielä kukkivat.

Pikkasen tyylieroja.

Syyskimikki kukkii melkein. Tuoksu on makeahko. Viime vuonna tämä ehti kukkia, toivottavasti ehtii nytkin. Vaikea saada korkeaa kasvia tarkasti kuvaan kokonaisuudessaan.

Puutarhassa on erilaisia tunnelmia, riippuen valosta ja hetkestä. Alakuva etupihalta.

Hevoskastanjan lehdet kellastuvat todella pikkuhiljaa. Puussa on usein lehdet, kun ensilumi sataa. Joten haravaa saa heiluttaa aika myöhään. Vielä en aloittanut edes haravointia vaan ajelin viimeistä kertaa nurmikon (mutta en kovin tarkasti) ja samalla silppuuntui osa lehdistä. Yhä koivun lehdet tuntuvat minusta hyvin pieneltä riesalta verrattuna tammeen, vaahteraan ja hevoskastanjaan.

Syyskuussa tein niin paljon surutyötä kesän menetykselle, että tämä päivä tuntui ihan bonuskesäpäivältä. Sellaiselta odottamattomalta lottovoitolta. Tuoksut ja jopa pörinä (ehkä yksi kärpänen ja yksi kimalainen) sai minut luulemaan, että olemme kesäkuussa.

Ei ole edes kaikki kasvit kukkineet. Odotan yhä syysasterin Patricia Ballardin avautumista.

Mitkä ehtii kypsäksi?

Tämä vaihe elokuusta alkaa olla kilpajuoksua ajan kanssa pihalla, joka alkaa muuttua viikko viikolta varjoisammaksi. Mitkä ehtivät vielä kypsyä ja ehtiikö kaikki kukkia.

Omena huvitukset ehtivät kyllä kypsyä hyvin. Kuvassa mukana sellainen kaveri, joka pikku ystävineen tekevät tuhoa tällä pihalla mm. papuja rouskuttamalla.

Olen istuttanut yhteen istutuslaatikkoon maissia, kesäkurpitsaa ja papuja. Papuja pitää laittaa ensi vuonna suunnaton määrä enemmän, jotta jotkut tekisivät satoa vähän reippaammin. Toisen laatikon kasvit vähän varjostavat liikaa ja on saattanut olla lannoituksessakin puutteita.

Tulos on kuitenkin se, että maissi kukkii. Mutta ehtiikö mitään kypsäksi saakka. Maissit ovat istutettu ryppäinä, jollaisena ne ostin torilta. Salkopapu kiertyy joissain paikoin maissien ympärille. Sujuisi varmasti paremmin ilman noita pikkukavereitani.

Maisin, kesäkurpitsan ja pavun yhteiskasvatuksesta olen lukenut kirjasta: Kervinen ja Paakkunainen: Puutarha pienellä palstalla.

Tomaatteja tulee aina silloin tällöin muutama. Kaikkien kypsyminen on vähän arvoitus, varsinkin Tigerella olisi oikeasti kyllä kasvihuonetomaatti. Yhden Tigerellan olen kyllä jo syönyt. En ole aamuisin noita ravistelut, enkä muutenkaan huolehtinut pölytyksestä. Näiden kypsyminen punaiseksi on vähän epävarmaa minun laatikkovirityksissäni.

Chilejä minulla on kaksi. Toinen kasvaa laatikossa ja ei edes punerra. Toinen ruukussa ja värin vaihtuminen on alkanut, kun oikein tarkasti katsoo. Ruukun voin tuoda vielä sisään. Avomaalta kasvin kaivaminen ei taida olla minun heiniäni. Tämä Arikanda saattaa kypsyä vielä tämän vuoden aikana.

Paprikan kypsyminen voi olla taas turha toive. No, jos on paprikalle allerginen, niin ei satotoiveetkaan olleet kovin korkealla.

Ensi vuodeksi olen jo miettinyt tuota hyötypuolta. Pitää skarpata muutamissa asioissa reippaasti. Sato ei tule olemaan kovin suuren suuri, mutta sen verran satoa tulee, että ensi vuodeksi teen joitakin asioita vähän huolellisemmin jo alusta asti. Tässä juuri mietin, että pitää alkaa etsiä kasvivaloa esikasvatusta ajatellen.

Köynnöstävät

Tämän pihan tämän vuoden köynnökset ovat pitäneet tästä vuodesta enemmän kuin viime kesästä. Kärhöt Jacmanii ja Ville de Lyon eivät oikein kukkineet viime vuonna. Tänä vuonna kukkivat sumpussa.

Kärhö Madame Julia Correvon on kukkinut jonkin aikaa rusotuomipihlajaa kiiveten. Kuvassa hopeapaju taustana.

Kärhö Aljonushka kukkii yhä vain.

Samoin aloitti varovaisen kukinnan myös kärhö Ernest Marham,joka kiipeää toisessa, liian kuivassa, kukkapenkissä toista rusotuomipihlajan alaoksaa pitkin. Kärhö otti ensin kiipeämistukea sen tyvenen varjoksi istutetusta puolikorkeasta nyppykurjenpolvesta ja siitä pääsi oksaa pitkin kiipeämään. Tämän kärhön istutin kaksi vuotta sitten. Viime vuonna pysytteli vain hengissä. Luulin, että tuossa paikassa ei ikinä tule kukkimaan.

Kesäkukistakin löytyy köynnöksinä keijunmekko, joka parhaiten kasvaa aina terassille. Muut viritykset eivät minulla vain onnistu. Ja terassillakaan tämä ei ole mikään suuri pehko.

Huonon alun jälkeen näyttää siltä, että tuoksuherneitä pitää istuttaa muinakin vuosina. Osan istutin lavakaulukseen lapioiden väliin. Ne eivät ihan kasva sellaisessa sotilaallisessa järjestyksessä, kun olin ajatellut.

Padassa kasvavat alkavat kasvaa tukien yli ja ottaa lisätukea omenapuusta. On kiva saada näitä syksyllä kukkivia puita.

Hyötykasveista salkopapu on istutettu maissin juurelle. Samassa laatikossa kasvaa myös kesäkurpitsa ja pari puolikorkeaa auringonkukkaa (vielä ei ole ahdasta). Papujen lehdet vain ovat lehtokotiloiden mieleen. Osa pavuista on surkeassa kunnossa. Salkopavuista saadaan ehkä pienet maistiaiset.

Salkopapu voi harkita kiipeämistuekseen joko maisseja tai sitten tukikeppejä.

Maissisatoa ei ehkä tule, mutta kasveina nuo ovat niin hienoja, että jo ihan ulkonäön vuoksi noita on kiva kasvattaa.

Tänä vuonna on istutettu uusia kärhöjä. Niiden kukintaa odottelen vasta vuoden tai kahden kuluttua, jos talvista selviävät.