keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Erilaiset yllättäjät

Olin keväällä ihan varma, että olen viime vuonna ostanut Himalajan jalkalehden. En vain löytänyt siitä mitään muistiinpanoja. Kasviakaan en löytänyt. Löysin sen tässä viikko tai kaksi sitten. Mitäs istutin penkkiin, jossa on maanpeitekasveja (metsämansikka ja hopeatäpläpeippi)


Nyt pitänee päättää, että mitä siirrän. En ole nimittäin varma, että pitääkö Himalajan jalkalehti noin läheisistä kavereista.

Olen myös ihmetellyt, miten ihmiset kertovat akileijojen kasvattamisen olevan niin helppoa. Niiden siemeniä olen heitellyt penkkeihin, eikä mitään näy. Paitsi nyt näin ensimmäisen tämän puutarhan Nora Barlowin. Näin ainakin päättelen. En muista enää, milloin olen sen siemeniä heitellyt penkkiin. Ehkä kaksi vuotta sitten. Tämäkin pääsi salassa kukkimaan liljanvarsien takana.


Tämän vuoden tulppaanikisan voittaja meni todella pitkälle. Voittaja eli tämän puutarhan viimeinen terälehtensä säilyttänyt tulppaani oli tulppaani Paul Scherer. Todellinen yllätys, tänään on siis kuitenkin 28.06.2017 ja puutarhamme on vyöhykkeellä II. Tosin paikoin mikroilmasto on lähellä III-vyöhykettä. Tämä saisi olla ennätys seuraavat 50 vuotta. Vähän rupsahtanut tapaus, mutta ei ihme.


Toiseksi viimeinen tulppaani kahdella terälehdellä oli tulppaani Ronaldo, toisessa penkissä. (Katson toiselle silmällä samalla Portugali-Chile-peliä, jossa yksi Ronaldo on vähän liikkuvampi tapaus.)


Vielä kolme päivää sitten (25.06) se tulppaani Ronaldo oli vielä kasassa, kun kuvasin pionin (Do Tell) nuppua. Muilta päiviltä ei ole kuvatodisteita.


Hajulaukat ovat elossa jo toista vuotta. Ensimmäisessä yrityksessä näin yhtenä vuonna yhden vai kaksi hajulaukkaa ja seuraavana vuonna ne katosivat. Uusi yritys ja nyt näen pari laukkaa vielä seuraavana vuonna.


Punapäivänkakkarakin säväyttää kohta itsensä auki. Aika monta vuotta tämän kukintaa olen odottanut. Onneksi en kuitenkaan kiskonut istutettua taimea pois, vaikka se pari vuotta vain juroi.


Tämän päivän suurin yllättäjä on kuitenkin ollut sää. Ei satanut pisaran pisaraa. Lämpötila nousi 18 asteeseen. Viime viikolla on meidän sademittariin yhteensä ropissut 40 milliä vettä, kuten edelliselläkin viikolla.  Jatkuvan sateen takia meinaan unohtaa kastella sateensuojassa olevia kasveja.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kukassa juuri nyt

Sinivaleunikko aloitti tänään kukinnan. Wuhuu!


Tähkäesikko on ollut myös kukassa vähän aikaan.


Mutta suurin kysymys liittyy tähän kukattomaan kasviin. Tunnistaako kukaan? Yritin vertailla tämän lehtiä vaikka mihin, mutta en kyllä tiedä, mikä tämä on. Se voi olla rikka tai joku kasvi, joka on tullut toisen mukana. Tämä kasvoi ihan kiinni tunturipoimunlehdessä, jonka olen ostanut puutarhaharrastajalta.



sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Sunnuntain aamukierros

Joskus meillä oli pitkän pitkä kukaton aika tulppaanien ja pionien välissä. Nyt asia on vähän korjaantunut.

Meillä kukkii vielä pari viimeistä tulppaania. Ei enää kovin kauniisti, mutta kukkii kuitenkin. Tämän pihan tulppaanien kukintaennätys. Omenapuupenkissä, jossa seuraavat tulevat perennat ovat vasta nupulla, kun revin jo lemmikit sieltä pois.


Samaan aikaan tarhapioni on ollut kukassa nyt viikon, myös sateiden aikana. Viileä sää on pitänyt tätä voimissaan.


Kubistinen penkki on tarkoituksella vähän mustavalkoinen tulppaanien aikaan. Nyt se alkaa olla jotain muuta, vaikka dramaattisesta tunnelmasta on vähän vielä jotain jäljellä, kun viimeiset tummat tulppaanit alkavat hyytyä ja morsiusleinikki kukkii. Kurjenpolvi aloittaa sinisenä.


Pian alkaa tulla lisää värejä, kun ohotanmarunan edessä oleva matala kurjenpolvi Max Frey aloittaa. Esikot ovat lopettaneet. Seassa on vihdoin punapäivänkakkaran nuppuja. Ja pari kärhöäkin kipuaa siellä. Syysleimuja on taustalla ja yksi pioni. Tuolla on kukkinut myös pieniä sipulikukkia, tulppaaneja ja jouluruusuja. Melkein liikaa. Silti tämä penkki tuntuu jotenkin olevan minulla hallinnassa, toisin kuin vierellä oleva penkki, jossa jokin asia tökkii.


Yhdessä varjoisimmassa nurkassa tätä samaa penkkiä on joskus vain isketty rönsytiarella, jonka taidan siirtää muualle rönsyilemään. Keijunkukan viereen on taas ilmestynyt leviävää syysleimua. Eli kasvienvaihtoviikot tulossa. Ilmakin suosii nyt kasvien vaihtamista, kun hellettä ei ole ja sadetta lähes joka päivä.



Sama nurkka toiselta puolelta. Luhtaesikkoa ja kasvussa olevaa Kaupunkilaistytöltä saatua maksaruohoa. Helmililjojen siemenkotia ja kurjenmiekka, jonka nimeä en taaskaan muista. Joskus näitä penkkiä vain täyttää kaikella.


Juhannuksena kitkin (luvalla) ystäväni kukkapenkkiä vuohenputkesta (vaihtelua syömiseen). Se oli erittäin yksinkertaista. Kertaakaan en erehtynyt miettimään, että mitä istuttaisi ja mihinkin, tai pitääkö joku kasvi siirtää. Tai onko kasvi nyt oikean sävyinen johonkin kohtaan. Vuohenputkea vaan irti ja seuraavaan kiinni.

Tänään nimittäin näin omassa puutarhassani hurjasti perennasotkua. Se häiritsee kuvien ottamista. Silmääkin joskus. Joidenkin kasvien taas olisi hyvä vähän vielä runsastua ennen niiden siirtämistä ja alueiden selkiyttämistä. Toisaalta taas tyhjä tila kukkapenkissä saa rikkakasveille liikaa otollista alaa ja siten lisää työtä. Toisaalta taas perennasekamelska ei aina olekaan seuraavana vuonna samanlainen, kun osa kasveista häviää ja osa taas kukkiikin ihan eri aikoihin. Joka tapauksessa siirtoja on tulossa tulevina päivinä.

Esimerkki perennasotkusta toisesta penkistä. Eikä tämä ole pahin.


keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäpäivän seisauksen kasvit

Kesäpäivän seisaus on tänään. Tarhapioni oli avautunut maanantaina, kun tulin reissulta kotiin. En leikannut sitä sisään, vaikka tiesin, että tulee tiistaina satamaan. Ja se kukka on yhä terälehdissään.


Näissä on vielä yhteensä viisi avautumatta olevaa nuppua.

Samaan aikaan viimeiset tulppaanit pitävät vielä jotenkin kiinni terälehdistään. Näistä osa oli lähes auenneet ihan toukokuun lopussa. Kukassa kesäkuun alusta asti. Kolme viikkoa. Ei mennyt hukkaan syksyinen satsaus.


Ei toki kaikki jaksa enää pitää kiinni terälehdistään. Silti tämä lähentelee vuoden 2015 tulppaanikautta. Silloinkin oli vielä ruttuisia tulppaaneja tähän aikaan.


Onneksi istutin lisää ukkolaukkoja syksyllä. Nyt voin taputtaa itseäni selkään. Tuolla vain kasvaa myös nyt villiintynyt kanadanvuokko kasvusto, josta siis lähti osa kompostiin.


Sen sijaan ilahduin, kun löysin viime vuodelta syysvuokon nostavan päätään. Olen niin tottunut, että meidän pihalla ei syysvuokot toista vuotta näe. Tämä yksilö on tainnut nousta vasta ihan viikon sisään.

Yksi kova leviäjä on keltavaleunikko. Kun muistaisi tätä aina kurittaa säännöllisesti. Kompostiin toki sitä kärräänkin, ja pari taimea aina purkitan halukkaille. Muistan jossain vaiheessa katkoa kukkavarsia, mutta aina joku niistä ehtii kypsyttää joukon siemeniä. On kummallista yhä olla tilanteessa, jossa joutuu kompostiin laittamaan perennoja. Keltavaleunikossa näköjään kiemurtelee elämänlanka/karhunkönnös. Tämän kostean savimaan (takapiha) kutsumaton vieras.


Myöskään tähtiputki ei tule ihan nopeasti tältä tontilta loppumaan. Pieniä alkuja riittää. Mutta siitä en halua luopuakaan.

Akileijoja on tulossa useita lisää kukkaan. Siementaimivarastoa on myös.


Ostin punapäivänkakkaran erääseen penkkiin kai pari vuotta sitten. Siellä se on kitunut. Pian se kukkii ensimmäisen kerran. Toisessa penkissä vastaava on kuolla kupsahtanut aikoja sitten. Nupulla on myös sinivaleunikko, varjoliljoja, värililjoja ja hajulaukkoja. Ruusujen nuppuja en ole edes muistanut tarkistaa.

Arovuokko kukkii, kuten lehtosinilatvakin.


Nimettömät saniaiset ovat hengissä tänäkin vuonna. Siis näillä oli nimet, mutta en saanut niistä enää selvää, kun en heti kirjoittanut niitä ylös. Näitä on vain kovin vaikea kuvata.



Tänä vuonna kasvimaalla ei ole juuri ollut tuholaisia. Niitä tosin vielä voi jostain lennähtää. Lehtikaaleja ei ole maisteltu. Niitä kasvaa valmiina taimina sekä siemenestä kylvettynä. En ehkä saanut tapettua siirrossa myöskään avomaan kurkkuja. Näyttävät toistaiseksi olevan elossa.


Juhannussäät eivät ehkä vaadikaan meillä toppatakkia. Sääennusteet ovat sen verran vaikuttaneet, että en odota mitään suurta kasvupyrähdystäkään.

Oikein mukavaa kesäpäivän seisausta ja sen jälkeistä aikaa.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Hotelli Punkaharju, viikonlopun saldoa. Osa 2.

Hotelli Punkaharjusta voisi tehdä useammankin postauksen. Vaikka ei pitäisi vaaleanpunaisesta, on paikka käymisen arvoinen. Me kävimme tuolla sateella kahvilla.


Hotelli Punkaharju sijaitsee Punkaharjulla. Korvessa. Ainakin kaupunkilaisten mielestä. Sinne pääsee mm. kiertämällä kaunista maisemareittiä. Sateella tai suuremmalla autolla pääsee myös tukevamman oloista reittiä myös. Loppumatka tosin mennään perinteisen mökkitien näköistä tietä pitkin.

Korpi on tässä tapauksessa varmasti se tärkeä asia. Jopa meidän juniori (kohta 10v poika) ihastui tähän rakennukseen ja haluaisi tuonne yöksi. Palvelu oli erinomaista myös tällaiselle satunnaiselle kahvitteluporukalle. Henkilökunta olisi kertonut asioita varmasti enemmänkin, mutta koska en ollut yksin liikkeellä, en voinut jumittaa koko seuruetta tuolla. Seurue odotti minua jo kärsivällisesti, kun sateella koitin kuvailla kasveja.

Kun ovesta astuu sisään on näkymä sisälläkin kaunis.


Kahvin kanssa olevia tarjottavia oli näkyvillä. Lapsi vastusteli sienipiirakkaa nimen takia, mutta söi sen kuitenkin kokonaan, vaikka tarjouduin auttamaan asiassa. Suklaakekseissä oli mukana pakurikääpää.


Otin jostain syystä kuvia myös viherkasveista.


Teekupit ovat omaa mallistoa. Samaa mallistoa oli ravintolan puolella myynnissä  ruskeana kannua ja purkkia. Ei ihan pikkurahan astioita. Mutta arvostan sitä, että jollain erottuu perushuoltoasemista ja erään ruotsalaisen firman astioista.


Toki esillä on myös kaikkea vanhaakin kippoa ja maljakkoa.


Ja luonnonkukkia kimpuissa.

Hassua muuten. Maljakossa nämä ovat luonnonkukkia. Niittyleinikki omassa kukkapenkissä on rikkaruoho. Puna-ailakki on jotain siltä väliltä.

Näkymä terassille.


Näkymä ravintolasalista sisäterasille.


Huomasin kuvaavani viherkasveja aina uudestaan.


Lounge oli kaunis ja kutsuva ja siellä oli vilttejä. Kuva valaisimista.



Ei mikään tusinapaikka.

Vanhoja kuvia oli seinillä ja myös kartta vanhoista hakkuupaikoista.



Sade ja puutarhakuvailu on vähän haastavaa. Juosten ei saa hyviä kuvia.

Hotellin edustalla oli korotettu perennapenkki.


Jossa myös Japaninakileijat olivat sopivasti näkyvillä, ei tarvinnut kyykistellä.


Päädyssä oli ihastuttava kasvari.


Jossa oli myös kasveja.


Toisessa päädyssä rakennuksia taas oli tiilireunuksinen muotopuutarha, jossa yritin sitä juosten kuvaamista. Ei tullut tarkkoja kuvia unikoista eikä kurjenmiekoista. Niitä siellä kuitenkin kukki. Puutarhan penkit varmasti vielä rehevöityvät ajan kanssa.


Tämä olisi siis hyvällä reitillä, jos matkustaa esim. pääkaupunkiseudulta kuutostietä pitkin Joensuuhun tai Savonlinnaan tai pohjoisempaan. Jos haluaa muutakin kuin perushuoltamoita. Kahville pääsee, lounas on vähän tyyriimpi. Lounaaksi tuskin saa muussia ja lihapullia, mutta varmasti jotain maistuvaa. Luulisin, että yön tuolla saa nukkua ilman liikenteen melua.

Viikonlopun kuvasaldosta ensimmäinen osa täällä, Mustilan puupuistosta.

Huom. Ei tämä, eikä edellinenkään ollut maksettu mainos. Pelkästä innostuksesta syntyneet.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Mustila, viikonlopun saldoa. Osa 1

Jos tekee reissun pääkaupunkiseudulta kutostietä pohjoiseen päin (esim. Joensuuhun tai Savonlinnaan), tiedän nyt taas pari kohdetta, johon suosittelen pysähtymään. Minä en kyllä tehnyt tuota reittiä.


Puupuisto - Arboretum Mustila on laaja puupuisto Elimäellä, Kymenlaaksossa, jonka vanhimmilla puilla on jo ikää. Mustilaan on pitänyt mennä jo useita kertoja, mutta nyt päätin sinne mennä, vaikka reitti ei ihan vierestä mennytkään. Mukavan helteistä oli, joten en kävellyt pisintä reittiä tällä kertaa, vaan lyhimmän, jonka varrella on eniten rodoja. Ostin varmuuden vuoksi kesälipun. Tuonne voisi mennä useammankin kerran kaudessa. Rodot eivät kyllä enää kovin kauan kuki.


Täydessä auringonpaisteessa kuvat eivät ole ihan niin kivoja kuin pilvisellä säällä, mutta näillä mennään nyt.


Atsalearinne oli hienossa kukassa. Joku oli jo kukkinutkin, mutta paljon oli väriä.


Tämä vuosi taitaa olla oikea rodojen kukintavuosi.



Alppiruusuista osa oli jo kukkinut ja osa kukassa. Suomi100 - alppiruusussa oli kukkia enää korkeimmissa kohdissa. Eli siellä kahden -  kolmen metrin korkeudessa.


Ja otin paljon kuvia ihan ilman nimiä.



Mustilassa on korkeuseroja ja myös kasvit tekevät kerroksellisuutta.


Myös pidin kovasti poluista, oli aivan ihanaa kävellä pehmeiden (siis kengän alla) neulasten päällä.


Näkymiä avautui monenlaisia.


Välillä silmiin sattui saniaisia tai muita yksityiskohtia. Yksityiskohtia taisi oikeasti olla sen verran paljon, että ei millään voi kuvata kaikkea.


Suurista Douglaskuusista ei minun taidoillani kuvia oteta. Korkein kasvaa jo 40 metrin korkeudessa. Sellainen pikkumetsikkö ei ihan pienelle alueella mahdu. Helpompi oli saada kuvaan mahtumaan kartiovalkokuusia. Katteina oli paljon käytetty käpyjä tuolla alueella.


Metsäkirkko on suojassa, mutta ihan polun vieressä.


Taimimyymälässä oli pionit -30%, joten yksi pioni lähti sitten matkaan mukaan ja saikin muutaman sadan kilometrin reissun. Kaikkea sitä tuleekin mukanaan raahailtua. Paria suurempaa puutakin himoitisin, mutta ne eivät olisi kyllä millään mahtuneet tuolle reissulle mukaan. Tiedoksi kuitenkin kaikille puita haluaville, kahvion luona myydään myös kaikenlaisia suuria havupuita (hemlokkeja, pihtoja jne) ihan sellaisessa pienessä mittakaavassa, joten niitä voi oikeasti kuskata vaikka useita takakontissa tai kauppakassissa. Ne kaikki eivät vain mahtuisi kasvamaan meidän pihalle, joten en nyt ostanut matkaan mukaan.

Seuraava osa reissua tulossa Hotelli Punkaharjusta.