perjantai 18. kesäkuuta 2021

Yllättäjiä

 Joka vuosi jokin yllättää minut. Yllätys voi olla positiivinen tai negatiivinen. Nyt puutarharintamalla on jo tapahtunut pari yllätystä. Viime vuonna, loppukesällä ostin japaninvaahteran edullisesti. Tämä Acer Palmatum "Atropurpateum" ilahdutti minua jo muutenkin. Otin riskin ja laitoin sen maahan talveksi. Sitten suojasin sen liian myöhään jäniksiltä. Viimeisen suojauksen sai lyhyt tikku. Keväällä katselimme naapurin kanssa, että siinä tikussa on pari punertavaa lehden alun näköistä. Mitään ei vain kuulunut. Eilen huomasin, että tikku oli saanut lehdet. Opetus: Älä koskaan kisko tikkuja pois maasta, ennen kuin olet ihan varma, että tikku on kupsahtanut. Tikku on kyllä hyvin pieni. Ja ehdin ostaa uudenkin japaninvaahteran. Tiedän, mitä suojaan ensi talvena paremmin.


Harvinaisten kasvien penkki on etupihalla, siellä kasvaa nyt myös magnolia. Halla ei sinne iske heti. Metsämansikka ei ole kovin harvinainen ja se tuonne on itse menossa maanpeittokasviksi. 


Poissaoleva yllätys on sormustinkukka, joka oli perenna ja joka on kadonnut. Sillä ei ollut nimeä ja se oli juuri sellainen ruman kaunis kasvi, jota en olisi edes muutamaa vuotta sitten noteerannut kasviksi. Keltasormustinkukka sen sijaan tekee jo useita varsia, olisi syksyllä valmis jaettavaksi. Kunhan nyt kukkisi ensin. Olen nyt tyytyväinen, että moni kasvi, joita olen hankkinut vain yhden, tekee pikkuhiljaa toisia ja kolmansia alkuja.  Hitaassti myös saa tuuheutta.


Kävin sukulaisreissulla, matkan varrella, taimistolla. Sinne minulla oli lahjakortti. Etsin hyvältä taimistolta keijunkukka Hansia. Ei löytynyt. (Tosin löytyi paljon muuta.) Kälyn pihalla näin Hansin kukkavarsia aivan mahdottoman paljon ja käly muistutti, että eikös ollut puhetta, että jaetaan tätä sinulle tänä vuonna. Sellainen muisti minulla. Kälyni ei tiennyt kasvin nimeä, oli saanut sen äidiltään. Ja minä sain sitä nyt. Osa jakopaloista pääsi maahan, osa on purkissa vahvistumassa. Pari jakopalaa meni myös jo naapurille. Ja sellaisen kasvirunsauden kanssa meinasin silti piheillä, kunnes oikeasti päätin lykätä pari kunnon juurakkopalaa maahan. Kaikkea ei tarvitse aina pilkkoa pikkuisiksi. 


Muuten puutarhassa on samojen rikkakasvien juhlat kuten ennenkin. Eniten ehkä ärsyttää karhunköynnös/elämänlanka, joka ehtii vedellä kasveja vinoon tai kumoon kiireisemmän viikon aikana. Yksi noista alakuvan jättilaukoista oli elämänlangan kiskomassa kasvamassa jo vinoon. Keltavaleunikko yllättäävää vain sillä, että mistä kaikista paikoista sitä alkaakin löytyä tältä tontilta. 


Kesälomaani on vielä aikaa. Olen tehnyt töiden ohessa jo tylsiä juttuja, kuten kasvimaan ympäristön kivituhkan siivouksen. Tälläinen reippaus yllättää minut. 


Joillakin juhannusruusu on varma kukkija. Meillä ei. Yritin joskus hävittää juhannusruusun tontilta pois. Siis noin 10 vuotta sitten. Pitäisi tietää, että juhannusruusua ei hävitetä. Se jättää aina pienen muiston itsestään. Olen antanut tämän muiston kasvaa sen jälkeen rauhassa. Mutta jänikset parturoivat sen joka ikinen vuosi. Jänöillä taitaa olla teflonia suussa, kun piikit eivät haittaa. Nyt tänä vuonna tämä matalaksi syöty ruusu sai lumesta sen verran suojaa, että jotkin versot ovat kehittäneet kukkanuppuja. Ja siis ruusu kukkii nyt. Sen luokattoman huonossa paikassa, mutta tiedä, että en tuota ruusua saa kaivettua pois ellei kaivuri ole apuna. Joten olkoot.


Aina harvinaisin kasvi ei ole se suurin yllättäjä.

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Nopea raportointi

 Koska kesä taas etenee ihan mukavaa vauhtia, täytyy laittaa ne kukkijat tänne ylös, jotka aloittivat kukkimisen maanantaina. Kohtahan taas avautuu kaikkea muutakin. Monen vuoden kukkimattomuuden jälkeen, sinivaleunikko kukkii. Tämä on säilyttänyt kyllä lehtiruusukkeensa. En vain uskonut, että enää haluaa kukkia. Onneksi kukintaa riittää pidemmäksi aikaa, sillä toisessakin sinivaleunikossa on varsi. Varsissa on useampia nuppuja.


Yritin pähkäillä, että ovatko nämä molemmat alla olevat irikset kukkineet jo aiemmin vai ei. Sillä eivät ole ihanteellisissä paikoissa. Toinen on ehkä kukkinut. Kuvatkaan eivät nyt auta. Täytyy myös kaivaa esiin vanhoja muistikirjoja, joissa voisi olla vihje, mitä iiriksiä olen viime vuosien aikana ostanut.


Tämä voisi olla Iris Germanica Senlac, ainakin sellaisen olen ostanut joskus

Kohta taas aukeaa muita kasveja. Välillä joudun silti hämmentymään, että miten on kesäkuu jo puolessa välissä, vaikka kaikkia ihania puutarha-asioita on jo tapaphtunut. 

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Standardit

 Leikkasin nurmikon sateiden jälkeen. Tuli lämmin. Nurmikko kasvoi silmissä. Jo viiden päivän kuluttua nurmikon leikkaamisesta alkoi sen pituus ja haroittavat voikukat ärsyttää. Olin tiukkana ja keskityin kuitenkin kasvimaan kuntoon laittamiseen, sillä nurmikon leikkuu vie liikaa aikaa. Alkoi lasten kesäloma ja on tarkoituksena, että junnu saa palkkaa ruohonleikkuusta. Minä jo sisäisesti revin hiuksiani, kun homma ei aina etene juuri silloin kuin minä haluaisin.  Onneksi kukkapenkeissä aukeni taas uusia kasveja, kuten morsiusleinikki.

Keskityin kasvimaan kylvämisen ja istuttamisen lisäksi kasvimaan ruokottoman kivituhkan puhdistamiseen. (Ämpärit eivät ole tehty kestämään aikuisen naisen jakkarana käyttöä.) Kivituhkan rikkaruohottumista olen seurannut sivusta jo pari vuotta. Viime vuonna raja kunnon kitkemiselle lähes ylittyi. Tänä vuonna se oli jo pakko.


Tuli ruohonleikkuupäivä. Ja leikkurin terä meni rikki. Sitä ennen se leikkasi ihan omituisesti. Junnu ei tiedä, että en halua, että kivituhkapoluille lentää kitkentäjätettä. Nielin sanat ja mietin, että siistin ne polut kohta. Kivituhkassa kasvaa helposti kaikkea kuivan maan kasveja. Ja jos siellä on paljon eloperäistä jätettä, siellä kasvaa pian muutakin. Kuten viime kesänä kasvimaalla kukkineen salaatin siemenistä salaattia.


Aloin tulla kotiin lähes silmät kiinni, koska se rikkaruohomeri (jota nurimikoksikin voisi kutsua) oli aivan kamala. Eilen ostin ruohonleikkuriin uuden terä. Puoliso korjasi leikkurin, jossa oli hapertunut vähän muutakin. Samalla reissulla jo haaveilin akkukäyttösestä leikkurista (meillä on aika vanha sähköleikkuri, polttomoottori on liian äänekäs minulle). Kaikkea en silti halua leikata. Takapihalla on monessa paikassa ihania metsäkurjenpolvia ja osa niistä on jo aika isoja puskia. Sen sijaan niittyleinikkiä ajoin suosiolla matalaksi.


Mikä onni ja autuus oli saada ruoho leikattua. Kokonaan. Tajusin prosessin aikana, että minulla alkaa olla omat standardit puutarhalle. Nurmi ei saa rehottaa. Koska kukkapenkit eivät silloin pääse esiin. Jos perennapenkki näyttää kaukaa hyvältä, siellä voi odottaa rikkaruohot kitkijää ihan hetkenkin aikaa. Jos taas rikkaruohot ovat kovin näkyviä kukkapenkeissä, ne tulee poistaa mielellään pian. Ruusupuskan keskellä kasvava vaahtera alkaa ärsyttää vasta, kun ruusu ei enää sitä peitä. Lapiohommia on siis tiedossa. Kivituhka rikkaruohottomana myös ryhdistää kuten ruohonleikkuu. Kivituhkaa täytyy vielä lisätä kasvimaalle ja poluille.

Omaan nurmikkostandardiin heräsin vasta kaverin vieraillessa pihallamme. Harmittelin, että nurmi on liian pitkä. Kaverini katsoi kummissaan, että ihan tavallinenhan se on. Olen tainut luoda itselleni sellaisen ihannekuvan, joka ei oikein ikinä täyty ja joka on lähinnä omissa mielikuvissani. Mutta onhan sitä kivempi laittaa lyhyelle nurmikolle jakotaimiruukkuja ja jättää ne sitten sinne levälleen vaikka pariksi päiväksi.

Kasvimaa on kiva, minulla ei kuitenkaan olen sen suhteen satotoiveita kamalasti. Olen hyvin tietoinen rajoittuneesa kasvatusosaamisesta hyötykasvien suhteen. Kasvimaassa olevat laatikot saattavat hyvällä tuurilla pysyä juuri ja juuri kasassa syksyyn. Vaikka olen viime aikoina ihmetellyt ihmisten kekseliäisyyttä jesarin käytön suhteen, voi olla, että joudun vielä teippaamaan jonkin laatikon osan kasaan, koska ruuvaaminen tai naulaaminen ei onnistu, jos asioille ei ole enää vastakappaleita.


Kuitenkin tiedän että kaikkia omia standardejani en ikinä tule täyttämään siten, että kaikki istutusalueet olisivat yhtä aikaa timmissä, samalla kun nurmikko olisi ihannekorkeudessä sekä kuorrutettu vähemmällä määrällä voikukkia. Ja näissä minun standardeissani on myös sellaista ristiriitaa, jota on vähän vaikea muille kertoa. Jos projekti on kesken, saa kaikki kamat olla levällään. Projektin jälkeen on hyvä raivata tavarat, jos jaksaa. Mutta joku projekti voi olla kesken keväästä syksyyn. Jos jokin on poissa silmistä, se saa ehkä vähän rehottaa. Joskus saa myös muutkin paikat rehottaa, mutta ei aina. 

Joka tapauksessa nyt kukkivat laukat. Ja niissä on ollut tänäänkin mehiläisten mesijuhlat. Osa perennapenkeistä on reheviä. Osa vaatii suurta kitkentää, joka tarkoittaa sekä rikkakasveja, että liiankin leviäviä kasveja.


Olin jo miettimässä taimistoreissua, koska minulla on aukkopaikkoja parissa melko uudessa kukkapenkissä. Niihin kaikkiin en halua näitä villisti leviäviä kasveja kuten kanadanvuokkoa. Kun aloin katselemaan omia kukkapenkkejä, muistinkin täysin kukkimattomia kasveja olevan väärillä paikoilla. Muutama päivänlilja on ollut liian varjossa tai maanpeitekasvien sisällä. Ehkä ensin teen löytöretken omiin penkkeihin ja sen jälkeen teen listan ennen taimistoreissua. (Ei kyllä kuulosta minulta.) 


Muutamia kasveja jo purkitinkin, joissa on sekä kasveja omaan käyttöön että jakotaimia muille. Ei kannattaisi jättää pariksi vuodeksi kitkemättä isotähtiputken siementaimia. Kun ne kitkee kukintakokoisina kimppuina, jää kukkapenkkiin aika suuret aukot. Toki ensi viikolla aukkoja tuskin enää näkee.


Vielä yksi kuva lammikostani, joka ei täytä nyt standardejani. Olkaa hyvät ja ottakaapa siitä hernesoppaa tai vihersmoothieta. On tosi ihanaa, että sade huuhtele katolta kaiken siitepölyn suoraan lammikkoon. 


Vesi on sentään lämmintä, joten käytän tuon veden kasteluvetenä kasvimaalle ja putsaan sitten taas kerran muovit ennen uusia sateita. Sellaisen ihanan ikiliikkuttajan tein sitten itselleni tänne puutarhaan.