Toiveikkuutta

 Minulla on vähän huono vastutuskyky. En tiedä, onko se sattumaa vai ei, että olen myös sairastunut autoimmuniteettisairauteen. Vai onko nämä kaksi erillistä asiaa. Koska syön autoimmuniteettisairauteen lääkettä, joka heikentää vastutuskykyä, olen koronan suhteen sitä 2-riskiryhmää. 

Tänään sain rokotteen. Ja olen toiveikas. Vaikka tätä jo naputellessa on kehossa jo menossa bileet. Saan usein aina kaikista rokotuksista lihaskipuja ja särkyjä ja lämpöä. Nuo oireet ovat alkaneet. Valmistauduin tähän jo etukäteen. Kaapit täynnä ruokaa, multaa ja orvokkeja hommattu. Vai pitäisikö kertoa, että tietenkin ensin kävin ostamassa multaa ja orvokkeja. Vasta sen jälkeen ruokaostoksilla. Heti rokotuksen jälkeen tiesin, että on vielä hetki aikaa toiminnalle, ennen oireiden alkamista, joten orvokit on istutettu ja kasvoilla tuntuu auringossa oleminen.

Keväällä muutenkin on aina toiveikas olo. Kuten Saila Saaripalstalta sanoi yhdessä postauksessaan niin osuvasti, kevät on hurmoksellisen epärealismin aikaa. Tosin hieman tämä hurmoksellisuus tömähti maahan, kun tajusin kuinka huonossa kunnossa kasvimaalla lavakaulukset ovatkaan ja minä olen ehkä viikonlopun puolikuntoinen. 

Päätin vaihtaa asennetta ja muistaa, että emme ole vielä edes vapussa ja vähän aikaa sitten ajattelin, että puutarha on vapautunut lumesta korkeintaan vappuna. Ja nyt lumet ovat vähissä, keinu kannettu paikoilleen ja ympärillä lentelee perhosia ja kimalaisia ja kukkakärpäsiä.

Tuo jouluruusu oli vielä maanantaina lumikasan alla. Lumet ovat tällä viikolle sulaneet siten, että niitä on vain niissä varjon puolen kasoissa, mihin talven aikana kasattiin lunta tai sitä tippui katolta. Kaikkein lämpimimmät penkit ovat viime päivien aikoina saaneet oikein kasvuspurtin. Vähän aikaa sitten mietin, että krookuksia voisi sittenkin pistää kukkapenkkien keskellekin. Nyt taas muistin, että krookukset voivat ihan hyvin kukkia reunamilla, jos penkeissä kasvaa myös laukkoja ja tulppaaneja. Laukkojen ja tulppaanien kasvu saa vihreyden nousemaan esiin voimakkaammin kukkapenkeissä. Ja samalla jyräämään pienempiä herkkiksiä alleen.

Sinivuokot kasvavat lämpimän seinustan lähellä ja sieltä ovat skillat myös nyt kovaa vauhtia nousemassa. Skillojen nousu saa maan vihreytymään. Toki sammal ja juolavehnä myös värittävät maata meillä päin.

Kevätkurjenmiekoista osa on selvästi taantunut. Onneksi muutamia yllättäjiä nousee. Niitä on siis syksyllä laitettava lisää, vähän eri lajikkeita eri paikkoihin. Jos jokin laji löytäisi itselleen sopivan paikan pidemmäksi aikaa.

Talvi oli jouluruusuille hyvä. Useammassa on kukkia. Alhaalla olevassa kuvassa on vanhin ja kukkaisin jouluruusu. Sen vierellä on yksi pieni kurjenmiekka Katharine Hodgkin.

Perhosia on tänään lennellyt ihanasti. Niiden kuvaamisessa vain saisi olla nopeampi kuin minä olen. Sitruunaperhonen ei paljon paikallaan pysynyt, silloin kun kamerani olisi ollut päällä.

Nokkosperhoset tuntuvat pysyvät yhdessä paikassa vähän kauemmin. 

Mitenköhän taas muistaisin syksyllä myös sen, että Jeanne D'arc krookuksia täytyy istuttaa lisää.  Vaikka pidän ylipäätäään lähes kaikista krookuksista keväällä, näitä lempilajeja voisi olla vaikka kuinka paljon. Pidän tämän krookuksen valkeasta kukasta tuolla pienellä lilalla höystettynä. 

Perennojen suhteen on kasvua vähän näkyvissä aikaisilla kasveilla. Osa vielä uinuu. En kuitenkaan huolestu monistakaan kasveista vielä. On kuitenkin vasta huhtikuu. 

Kukkakevät alkoi

 Ihana puutarhapäivä. Lämpöä, aurinkoa ja kukkia parin tosi kylmän ja tylsän päivän jälkeen. Sateiset +2 asteen päivät kuitenkin sulattivat täällä lumia ihmeen paljon, vaikka välillä sade olikin lunta. Ei onneksi jäänyt lumi täällä maahan, sillä muuten olisi jänöt varmasti olleet iskemässä hampaansa krookuksiini. 

Näin tänään +10 asteen lämmössä ensimmäisen sitruunaperhosen sekä ensimmäiset kimalaiset. Ja pieniä kärpäsiä. Ehdottomasti kimalaisia varten on hyvä olla jouluruusuja, krookuksia ja kevätkurjenmiekkoja. Niissä ainakin näin tänään liikettä hieman kohmeessa olevilta kimalaisilta.

Niin toivoisin, että muistaisin näiden krookusten lajikenimen. Ne ovat vähän matalampia kuin korkeimmat. Siroja ja niiden väri on kuin liukuvärjätty. Ne ovat vastavaloon suosikkikrookukset. En toki hyljeksi muitakaan krookuksia, näitä vain haluaisin lisää. Ne ovat todella suloisia kevätkurjenmiekkojen kanssa. Kevätkurjenmiekat ovat vain tässä kohtaa jo jonkin verran taantuneet. 

Vielä yksi kuva näistä söpöyksistä vastavaloon.

Ja toinen kevätkurjenmiekkojen kanssa. Olin liian ahera kukkapenkkien siistijä. Tai siis käytin liikaa voimaa, niin yksi kevätkurjenmiekka on jäljiltäni vinossa. Yritin ottaa sen jälkeen hieman iisimmin, mutta ainakin yhden keltaisen krookuksen kuorin vahingossa terälehdistään. Hups.

Matalalta otetuissa lähikuvissa kukkarunsaus voi näyttää mahtavalta. Kun kuvia ottaa seisaaltaan, on totuus vähän toisenlainen.

Tarpeeksi matalalta otetuissa kuvissa taas kukkia on kuin Keukenhofissa konsanaan (ei siis kyllä yhtään niin paljon).

Seuraan Instassa Visitkeukenhof-tiliä ja olen ollut tavattoman iloinen, että sinne on otettu taas turisteja, toki vain kotimaastaan. Ja rajattu määrä vain muutamana päivänä viikossa. Se vain ilahduttaa minua niin paljon, että ihmiset pääsevät sinne kukkakauneuden äärelle. 

Nämä krookukset ovat haaleampia kuin suosikkini, mutta ovat aikaisia. Sillä tässä penkissä on vielä vähän lunta ja silti nämä kukkivat täyttä häkää. Nämä saattavat olla krookus Tricoloria.

Sitkeitä ovat. Ja onneksi näitä krookuksia kukkii vähän eri paikoissa. Kimalaisille ruokaa ja minulle kukkayllätyksiä. Krookusten kukinta jatkuu aika kauan, sillä muutaman kukkapenkin päällä on iso kinos lunta. 

Lumikellot ovat myös kukassa. Niitä kukkii eri paikoissa ja osa vasta nousemassa lumen seasta. Kerrottu puistolumikello on saanut pari tavista seurakseen.

Muutama lumikello kasvaa purppurakeijunkukkien lomassa. Nämä ovat hieman lisääntyneet, sillä alunperin näitä oli tasan kaksi. 

Samassa penkissä kukkii myös krookus Vanguardia. Viime vuonna näitä krookuksia kävi jänis parturoimassa (muistini mukaan), joten olin tyytyväinen, että niitä nousi tänä vuonna.

Omenapuupenkissä kasvaa todennäköisesti turkin lumikelloa. Ainakin tässä on vahvan vihreät ja lyhyemmät lehdet kuin puistolumikellossa. Vastavalossa näkyy lehden suonet hyvin.

Puutarha myös alkaa paljastamaan kesken jääneitä kohtia. Syksyllä olin jättänyt pihalle vaikka mitä ryönää. Niiden siivoaminen ei vain kiinnostanut. Tänään auringon paisteessa siivosin pihalta pois vähän sitä sun tätä purnukkaa kummista paikoista. Eikä ollut raskasta. Myös kesken oleva allaprojekti alkaa olla aika sula. Syksyllä en vain millään jaksanut viedä projektia loppuun. Oli niin valtavasti töitä. Nyt keväällä kivien hakeminen kuulostaa ihan huvimatkalta. Ja sellainen reissu saattaa olla jopa pisin reissu kotoa moneen viikkoon. Ihan kuin ulkomailla kävisi.

Kukkapenkit tuolla lumen alla ovat rinteessä ja pohjoiseen päin. Joten ne sulavat hitaammin kuin korkeammalla oleva etupiha, joka taas on etelään päin. Tänään putsasin kolme lumetonta kukkapenkkiä. Yhdestä jopa jaoin yhtä kevätesikkoa. Koska en jaksanut hakea vettä jaetun esikon päälle, hain vain läheltä lumilämpäreestä lunta kevätesikon päälle. Toivottavasti se selviää.  Että sikäli kätevää on, että lunta on aina parin askeleen päässä. 

Lopuksi kuva ekoista tämän tontin avautuneista sinivuokoista. Taas perusväri tuli ekana kukkaan, mutta pinkit avautuvat ihan pian.

Jännä juttu tämä kevät. On aina yhtä innoissaan joka vuosi ihan samoista asioista. En edes muistanut, kuinka paljon puutarhapuuhia olenkaan kaivannut. 

Eiliseltä

 Juuri tänään on ollut jäätävä sää huhtikuuksi. Ehkä pari astetta lämpöä, mutta on satanut lunta ja vettä vuorotellen. Täällä lumi ei ole jäänyt maahan, mikä varmasti säästää krookukseni päätymästä jänöjen suihin. Eilen en millään olisi ehtinyt kuvata puutarhassa, mutta räpsin pari kuvaa siltä varalta, että jänikset olisivat hieman käyneet maistelemassa. Ensimmäisten kevätkurjenmiekkojen avautuminen tapahtui eilen, oli sen verran lämmintä jo. Muutama muukin miekka on jo avautumista odottelemassa, mutta mikään kasvi ei nyt myrskyn silmään kukkiaan avaa, vaikka matalalla nämä kukkivatkin.

Useammassa kukkapenkissä on sahanpurua, sillä joskus marraskuussa tai joulukuussa tältä tontilta kaadettiin muutama puu. Yritin perheen junnulle (13v poika) kertoa, että nämä kasvit ovat kurjenmiekkoja ja niiden toinen nimi on Iris. Lapsi vaan totesi, että turha kertoa. kun en kuitenkaan muista. Hän on taas viime aikoina yrittänyt motivoida ostamaan minua erästä autoa, joka on jossain leffassa, joka olisi tosi hieno ja upea ja jolla olisi tosi paljon hienoja ominaisuuksia. Ja minä vastaan näihin, että voit ostaa sitten itse, kun olet aikuinen. Meillä ei siis kiinnostuksen kohteet kohtaa. 

Krookukset ovat ainakin eilen olleet auki. Muutamissa kohdissa alkaa olla sen verran enemmän jo krookuksia näkyvillä, että seuraavana aurinkoisena päivänä täällä voi olla kukkimassa jo yli 20 muuta kukkaa kuin lumikelloa. 

Tänään kevään edistyminen ei tunnu etenevän kovin paljon, kuitenkin mielummin kamala sää huhtikuussa kuin kesäkuussa. Tuo penkki, josta nuo kuvat ovat, on nyt kaivuu-urakan edessä. Enemmin tai myöhemmin. Siinä on kasvit vähän sikin sokin ja se kaipaisi kasveihin ryhtiä. Sen lisäksi mahdollinen pieni taloremontti (ehkä ensi vuonna) voi murskata tuon penkin, joten täytyy ehkä aloittaa kasvien siirtäminen turvaan jo tänä keväänä. Luo lilat krookukset kuvassa on napattu pois nurmikolta pelkkien lehtien perusteella. Nämä ovat entisen omistajan peruja. Enkä ymmärrä, miten siltä saviselta "nurmikon" tapaiselta on näitä krookuksia löytynyt monena vuonna, vaikka niitä olen monena vuonna siirtänyt kukkapenkkeihin. Täytyy tutkita, että onko minulla krookuksia tuottava piha. Se olisikin hienoa. Ainakin tämä tontti tuottaa juolavehnää ja voikukkaa.