Sain kuusi kuvaa kesästä - haasteen sekä Hiidenkiven puutarhasta että Rikkaruohoelämää - blogeista. On hurjan haastavaa saada kesää mahdutettu kuuteen kuvaan. Tänä vuonna lunta vain riitti ja riitti pitkälle kevääseen. Vappuna meillä oli etupiha vapaana lumesta, takapihalla oli vielä lunta riittävästi. Toukokuussa kuitenkin kasvit ampaisivat kasvuvauhtiin heti, kun lumi suli päältä. Värit ja valo toukokuussa tuo aina joskus uskomattomia tunnelmia, varsinkin todella pitkän talven jälkeen. Perennat alkoivat myös kasvaa menettettyä aikaa kiinni.
Kesäkuussa meillä oli vielä sateita ja lämpö alkoi lisääntyä. Kasvit kasvoivat ihan mainiosti. Koska lammikossani asuva (edellisen syksyn alesta ostettu) lumme olikin hengissä talven jäljiltä lammikossani, päätin, että en vaihtelekaan lammikon vesiä kesän aikana. Eräällä puutarhamatkalla kokenut isomman vesiaiheen omistaja sanoi, että veteen valuvat siitepölyt menevät aikanaan lumpeiden ravinnoksi. Lumme kasvatteli hyvin lehtiä koko kesän, vaikka kukkia ei näkynyt. Ihan hyvin ensimmäiseltä vuodelta. Vaikka vielä ei lammessa kukkinut, heijastui lampeen aina ajoittain vierellä kukkivat kasvit. Ihmettelin myös, miten lampeen tupsahti sujeltajia sekä vesimittareita.
Koska meillä oli kesällä kahdet juhlat, oli terassi pitkään vapaana polkypyöristä. Polkupyörille haluaisin jonkun muun katoksen, koska terassilla olisi ihan kiva istua, se on osin pitkälle päivää varjossa ja viime kesän kuumuudessa ihan kelpo istumapaikka. Suurin osa keskukista on tuossa terassilla, ne on helppo muistaa kastella. Toki viime kesänä joutui kastelemaan sitten myöhemmin jo paljon muutakin.
Etupihalta kun katselee takapihalle, näkee joskus kukkivaa monessa eri tasossa. Olen koko kasvukauden tuijottanut tuon etualan mustialan ruusun kuivunutta oksaa. Enkä ole saanut sitä leikattua. Vaikka joku olisi aina silmissä, se ei joskus mene ollenkaan prioriteettilistalla sinne tekemisen puolelle.
On nimittäin paljon hauskemapaa aloittaa uusia projekteja. Niitä alkoi sitten tulla taas loppukesällä. Keväällä korjasin vanhoja, kuten kasvimaata. Loppukesällä tuli mm. köynnösportti ja etupihalle kukkapenkki ja takapihalle kukkapenkki (koska oli kasveja, mutta ei tilaa). Ja mielestäni en ole siis tänä vuonna juuri mitään muutoksia tehnyt, koska en ole vielä uusia kukkapenkkejä nähnyt kunnolla kasvussaan. Taustalla oleva vanha kukkapenkki oli tarkoitus kaivaa kunnolla ylös sekä putsailla turhia kasveja pois. Se nyt jäi odottamaan ensi vuoden inspiraatiota.
Loppukesällä muutimme esikoisen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Syksyllä (jo ilmojen otettua ensimmäiset kylmät tuulahdukset), kävimme esikoisen opiskelupaikkakunnalla kävelemässä auringonkukkapellolla. Kotipihalla auringonkukkia ei päässyt täyteen loistoonsa kovinkaan moni ja kuvassakin oleva pelto ei enää ollut ihan parhaimmillaan. Silti siellä kukkien lomassa kävely oli mukavaa pilviselläkin säällä. Nyt alkaa oma mieli tottua siihen, että esikoinen ei asu enää kotona. Ja olen kiitollinen, että hän on löytänyt oman paikkansa uudessa kaupungissa, löytänyt uusia ystäviä sekä pitää opiskelemastaan alasta. Ja sitten on ihanaa käydä siellä kylässä ja odotan innolla, kun lapsi tulee käymään vanhaan kotiinsa. (En ole kuitenkaan aina se ikävöidyin vieras, joten joutuu aina vähän miettimään, että miten saa kutsuttua itsensä kiireisen lapsensa luo kylään. Ensi kuussa meillä onkin lapsen opiskelupaikkakunnalla yhteinen teatterireissu.)
Sellaiset kesämuistot tuli nyt. Ensi viikolla saattaisin kertoa eri näkökulmasta. Haluan silti ihan vähän rikkoa kuuden kuvan sääntöä ja vielä laittaa tähän loppuun myös yhden monista kesän suosikkikuvista, joita aurinko hieman avitti eräänä elokuisena aamuna. Valoa myös teille tähän syksyyn.
Haasteeseen haastan blogit:
Haasteen saa napata mukaansa ilman haastamistakin ja halutessaan muokata. Tämä on lähtöisin Tuplasta terapiaa- blogista ja syksyisin ollut liikkeellä jo kymmenen vuotta.
