Kolmen tonnin tomaatit

 Olen kauan jo katsonut omaln pihan perällä töröttävää terijoen salavaa. Joka vuosi se kallistuu hieman enemmän ja valtaa hassusti vinosti taas vähän enemmän tilaa lähes kasvimaani yllä. Sen suojissa on maja, jota ei ole vuosiin käytetty. Minusta se saisi jo lähteä, ennen kuin romahtaa lumen painosta tai vastaavasta.

Sen tilalle haaveilen kasvarista. Söin tässä yksi päivä pari kypsynyttä tomaattia avomaalta. Taimi on ostettu toiselta harrastajalta ja sen nimi todella unohtunut. Oli sen verran makoisaa ja silmille kaunis tomaatti, että iski aivan käsittämättömän kovan kasvihuonekuume. Minä haluan. Haluan paljon erilaisia ja erivärisiä ja makuisia tomaatteja. Ja ne eivät kyllä avomaalla enää näissä säissä oikein tasaisesti kasva. En tiedä, olisiko kasvihuonekuume näin valtava, jos kaupassa myytäisiin joskus muitakin lajikkeita kuin sitä yhtä ja samaa. Paljon ostan kotimaisia kirsikkatomaatteja myös ja niitä lapsetkin söisivät paljon. Ei nekään kuitenkaan ilmaisia ole. Aloin jo seikkailla netissä, katsella kasvihuoneita. Mietin puun kaatoa. Kaivurin tilaamista. Perustutuksia. Kasvihuoneen hintaa. Sen lisäosia. Kokoamista.

Perhonen heinäkuulta

Tulin äkkiseltään tulokseen, että varmaan kolme tonnia menisi kaikkineen rahaa, jos en ajattele yllärikuluja. Vaikka en ostaisi sitä kasvihuonetta, mitä eniten haluaisin. Meidän savimaalle ei kannata kasvihuonetta pykätä, ellei soraa ole lapattu riittävästi maahan. Terijoen salavan juuria tuskin käsivoimin kaivaisin. Ikkunoita olisi tallessa, jos puoliso haluaisi rakentaa itse kasvarin. Minä en osaa ja puolisolla on muitakin projekteja. Joten sen idean voi jo haudata. Lähellä oleva metsä olisi yksi riski, jos joku puu siellä kaatuisi. Se ongelma on vain ihan joka puolella tätä tonttia. Aina osuisi jonkin puun osa tai latvus, jos kunnon myrsky sattuisi puita kaatelemaan.

Suklaakosmoksessa sitrunaperhonen, heinäkuu

Nyt kun sain haluamisen kirjoitettua ylös, niin katsotaan, mitä tapahtuu. Ainakaan tänä vuonna kasvaria ei tule. Ensi vuosikin on vähän niin ja näin. Toki oikeasti sen haluaisin jo ensi kevääksi. Laitoin kuitenkin jo maukkaan tomaatin siemenenia kuivumaan. Saan ainakin sen sukua jatkettu. 

Jotain odotettavaa

Keväällä odotan aina kovasti syksyllä istuttamiani kukkasipuleita. Niiden odottaminen on ihanaa ja jännittävää. (Olisinpa teininä kuullut, että on jännittävää odottaa kukkasipuleiden puhkeamista kukkaan.) Tänä vuonna odotan toki myös muutaman uuden penkin ulkonäköä. En oikein ole ihan varma enää, mitä kaikkea kasveja laitoin syksyllä ja mitä suunnittelin. Sekin on jännittävää.

Kuvissa penkki näyttää pieneltä. Tuonne taaemmaksi toivoisin myös joskus metsäpuutarhamaista istutusta polkuineen. Kuva on etupihaltamme ja tie menee aika vierestä. Etupihaa ei tule juuri käytettyä oleskeluun, koska takapihalla on katseilta enemmän suojassa. Kasvit olisivat myös leikeiltä enemmän suojassa. Se suunnitelmaa varmaan ehtii hautua aika kauan. Ellei ihan vähän tee kerrallaan. Toisaalta vähän vielä enemmän puskia, niin niiden suojaan saisi kuumiksi päiviksi varjoisamman oleskelupaikankin. Pihassamme kasvaa yksi lehtikuusi, jonka kaarna ei näytä tällä hetkellä maailman parhaimmalta. Toivon, että puu on vielä kunnossa vuosia.

Ehkä ensi kesänä tämä projektityömaa ja sen muotoileminen on nyt sitten jotain isoa projektia ihan ensi kesäksi.

Tuo kivikasa ja lautakasa saavat uutta muotoilua. Keinu on väärässä paikassa ja johonkin tuonne on ehkä joskus tulossa terassi ja terassin ympärille jotain. Tämä kaikki suunnitelma tuntui ihan ylivoimaiselta, kun aluksi pelkkää kaivuutyötä on paljon. Kuvasta ei näe, että tontilla on myös kaltevuus ja korkeuseroja. Onneksi olemme päätyneet joko pienkaivurivuokraukseen tai pienkaivuri ja kuskin vuokraukseen. Periaatteessa suuria muutoksia ei tule, periaatteessa iso osa muuttuu. Saan taas takapihalle jotain estettä suoralle näkyvyydelle. Viime vuonna jouduimme kaatamaan puun keskeltä takapihaa (joka rajasi pihaa hyvin), mutta sen vaivani oli monet vuodet olleet jokin ötökkä, joka söi lehdet puusta.

Odotettavaa siis on keväälle ja kesälle.

Nyt odotan kuitenkin ihan rauhassa. On ihan vähän jotain ilmastollisia esteitä.

 

 





Haaveilua

Siemenluettelot ja muiden postaukset ja omat valokuvat alkavat näköjään  herätellä taas haaveita pihan suhteen. Juuri, kun myös pakkaset alkavat. Pitkän ajan haaveena on saada pihaan enemmän perhosia. Joten jotain kasvisiirtoja pitänee tehdä. Etupihan lämpöön perhosia huokuttelevia kasveja siis enemmän.

Avoimissa puutarhoissa lähes mykistyin Villin Pihan perhosista. Zinnioissa kävi kova kuhina. Niitä täytynee hankkia paljon, jotta kotilot ehtivät tuhota mahdollisimman vähän.

Ja maanpeittokasviksi pitää siirtää oreganoa muuallekin kuin yrttilaatikkoon.

Ja Tigerella tomaattia kasvamaan ensi vuodeksi. Ja jotain muutakin. Pitää alkaa tehdä listaa ja katsoa sitten, miten kohtuuton toteutettavissa oleva siitä tulee. Haaveita ja suunnitelmia tuntuu aina olevan enemmän kuin aikaa tai halua rehkimiseen tai rahaa. Tai sitten haaveilee ajoittain omalle pihalle vähän huonosti sopivista asioista.

Pian pääsee tekemään jo ekat kylvöt. Se tarkoittaa kevättä, olkoon ulkona millainen keli tahansa.

Uusi avoimien puutarhojen päivä on jo merkitty kalenteriin. Siinä niitä tämän päivän haaveita.

Mielessä käy jo kuhina

Yksi mysteeri pihalla on ratkennut. Tämä mysteeripensas,

joka on livenä räjähtäneen näköinen, löysi tänään ehkä nimensä. Luultavasti siis ruskokuusamaa on meidän pihalla useampi pensas. Ja näyttävät kaipaavan nuorennusleikkuuta, jonka taidan niille pienellä riskillä sitten keväällä. Tätä en millään olisi itse selvittänyt. Kiitos kuuluu tälle Salaisen puutarhan postaukselle.

Joskus aikaisemmin tätä pihaa kuvatessani, en olisi kyllä ymmärtänyt, kuinka paljon apua valokuvista onkaan. Valokuvaamiseen pitää keskittyä sen verran, että saa valosta, tuulesta tai varjosta huolimatta kasvin kuvaan. Sen jälkeen kuva jää vielä koneelle muistiin, josta voi myöhemmin tarkastaa tilanteen. On myös ollut todella antoisaa lukea toisten postauksia.

Tämän pensaan nimen löytämisen jälkeen pihan ongelmakohdalle nro sata alkoi päässä viriämään kaikkia muita suunnitelmia. Jos nuo pensaat olisivat hieman ryhdikkäämmät, kuinka hienoa olisi, jos niiden seuraksi alkaisikin jo vähän istuttamaan muutakin kuin ahomansikkaa ja heiniä. Päässä ihan kuhisi, oli pakko ihan piirtää ja hahmotella ja ryhtyä nyt jo laittamaan ensi syksyn sipulitilaukseen jotain ylös.. Toki keväällä voi jo vähän aloitella.

Myös pihan rakenne ja koristeet ja muut kuin kasvit ovat pyörineet paljon mielessä. Tänään olen ihastellut myös Tiinan kuvia pionihulluutta ja puutarhaunelmia - postauksesta puutarhan ja pihan taiteesta ja koristeista.

Vaikka mitään tälläistä ei omalle pihalle tulekaan, kun ei tila eikä osaaminen eikä.. riitä, silti tässä on muutamia kuvia, siitä jostain, jota kyllä ihailen ja vaikka ihan pienessä muodossa olisi hienoa saada toteutettua.

Portti Alankomaan retkeltä.

Pieni vesiputos Prinsessa Ruususen linnan vierestä Eftelingissa. Rinne näyttää loppukesällä varmasi ihan erilaiselta.

Kanava Alankomaissa, en muista oikein enää, että mistä sieltä.

Jotain on mielessä kehkeytymässä, ehkä valmis ajatus tupsahtaa sitten kun vähiten sitä odottaa.

Taas haaaveilua

Edellisessä tekstissä yritin itseäni muistuttaa siitä, mikä on tärkeää. Myös itsellä alkavat taas kaikki uudet haaveet nostaa päätään, kun hieman katsoin siemenluetteloa ja hieman tässä katselin kuvia. Minullahan ei enää pitänyt olla yhtään kaunista kukkakuvaa, jota en täällä olisi jo esitellyt.

Löysin kuitenkin jotain. Alankomaista äitini pihalta nappasin kuvan huhtikuun lopulla. Mielestäni tämä kaunis kasvi tässä etualalla on sinililja. Tämän oikeaa värisävyä en ihan nyt muista ja nyt en saa selvää, olisko tämä Rose Queen vai Espanjan vai Englannin sinililja. Vai onko tämä sinililja? Nyt vasta alkoi raksuttaa, että noita haluan meidänkin pihalle jossain vaiheessa. Kasvavat kuvassa kielojen vieressä, osittain varjossa, pienen kalalammikon vieressä. Heillä on melkoisen suomalainen piha, verrattuna moneen viivasuoraan Alankomaalaiseen pikkupihaan, joissa ei näy yhtään lehteäkään väärällä kohdalla. Jotka ovat myös jotenkin tosi uskomattomia siinä pedantissa järjestyksessään.

Ja pitänee myös muistaa kasvattaa kehäkukkia pihalla. Ne ovat loppukesästä kuitenkin varsin kauniita ja niin yksilöllisiä.

Meidän pihallemme johtaa kaksi "autotietä". Toinen näistä on sen verran pitkä pätkä (sen huomaa lumia kolatessa), että sen reunustamista olen välillä pohtinut. Toisaalta siinä kasvaa iloisessa sekamelskassa kaikkea luonnonkasvia kuten metsämansikkaa ja luonnonheiniä. Ehkä annankin sen olla melkoisen luonnontilainen, jos vähän sinne laittaisi enemmin jotain kaunista sekaan. Vähän niin kuin vahingossa. Ehkä pari unikkoa aurinkoisiin kohtiin ja varjoisiin sitten jotain varjopaikan kasvia. Tai sitten jotain muuta. Kumma kyllä tuosta kohdasta pihaa ei ole kuvia. On vain sellaisia, joissa on kuvattu jotain muuta kuin pihaa. En itse tiedä, onko alla oleva kuva pihan varjoisasta kohdasta se ongelmakohta vai ihan hyvä sellaisenaan, ihan kuin tulisi kesämökille. Puut kasvavat meidän ja naapurin pihojen rajalla. Joku kuusista alkaa olla jo turhan korkea. Pitää muistaa kuvata ensi keväänä ja kesällä myös kaikki ongelmakohdat. Voi katsoa, että tapahtuuko niille mitään seuraavina vuosina. Pihatie pitää jossain vaiheessa kuitenkin laittaa paremmaksi, siihen on vaarana jäädä jumiin keväisin ja syksyisin. Ihan kuin kesämökeillä.

Jatkan keväästä haaveilua. Kohtahan se jo alkaa. Ainakin koulujen kevätlukukausi. Siitähän on ihan hetki vain ensimmäisiin siemenkylvöihin.

Haaveita kesästä

Muistiinpanoja itselle vuodeksi 2013. Kerää siemeniä tästä unikosta isän pihalta.

Ilman kuvaakin tämä pitäisi olla ihan helppo muistaa, koska siellä ei muita unikoita kasva.

Marraskuu tuntuu blogissa ja huomaa sen muutenkin. Pimeä on töihin lähtiessä ja töistä tullessa. Vielä olisi haravoitavaakin pihalla. Aina valoisalla on tuntunut olevan muita kiireitä, jos sää olisi haravointia suosinut.

Olen lukenut muiden blogeista, miten mahtavia määriä sipulikukkia ovat istuttaneet. Nyt iski kateus.  Muista siis ensi syksynä tavoitella jotain tälläistä. Tulppaanimerta. Tosin kuva on otettu Alankomaissa Eftelingin puistossa 1.5.2012, jossa on ehkä pari puutarhuria vakkaristi töissä.

Tänä vuonna tein tosin oman ennätyksen. Kaivoin maahan / istutin syksyn aikana ehkä noin 40 eri lajia pihallemme, eri aikaan kukkivia sipulikukkia ja myös muutamia juurakoita. Näiden lisäksi kesän aikana pihaan on vaivihkaa tullut vähintää 10-20 eri perennaa. Saatuna tai ostettuna. Toivon totisesti, että piha näyttää keväällä ja kesällä täydemmältä ja värikkäämmältä kuin viime vuonna.

Tästä johtuen, siis värien hakemisesta, on alkanut tulla myös mieleen myös käyttää vihreää: havuja ja heiniäkin ehkä joskus mahdollisesti pihalla. Ihan sen takia, että näin syksyllä piha alkaa muuten muistuttaa mutavelliä. Ei savinen harmaanruskea ole kovin ihana väri. Vihreä olisi kauniimpi. Tässä siis riittää projektia vielä monelle vuodelle.

Ihmettelen myös sitä, että kovin pahasti ei ole kyllästyminen tähän iskenyt. Sellainen kun on minulla tapana. Ensin innostua jostain ja sitten lopettaa jossain vaiheessa kuin seinään. Sitä odotellessa ehkä ehdin tuota pihaa laittaa kauniimmaksi.

Ostoksia

Huomaan, että ilmat vaikuttavat selkeästi omaan mielialaan ja jaksamiseen suhteessa pihaan. Synkkinä, sateisina päivinä oma piha ei tunnu yhtään niin kivalta kuin muiden pihat. Aurinkoisena päivänä näkee omankin pihan mahdollisuudet ihan eri tavoin. Onneksi siis myös aurinko paistaa.

Ensimmäisiä kertoja shoppailin mielialan piristykseksi kasveja viikonloppuna. Olin koulutuksessa työviikon päätteeksi ja ihan raatona myös kassien raahamisesta jne. Eksyin tosiaan ihan vahingossa kukkasipulien äärelle (en vielä tajunnut, että syyssipulit ovat jo kaupoissa) ja pari pussia sai mielen ja kropan jaksamaan loppuillan ja seuraavan päivän. Nyt tietenkin toivon, että etteivät mene pilalle säilyttämisestä sisällä, kunnes isken ne multaan. Ostin tuoksulaukkaa (Nectaroscordum siculum) ja vain yhden jättilaukan (alliun gigantheum) Usein kukkia ei osteta vain yhtä kerrallaan, mutta sipulin hintakaan ei ollut ihan se halvin. Koska kyse oli mielenvirkistyksestä, olisi voinut shoppailu rönsytä käsistä, mutta nyt mielessä oleva lista on niin pitkä ja monta verkkokauppaa koluamatta. Juuri tuli sähköpostiin mainos Isoäidinkasveista talvivalkosipulista. Pitää vielä Hyötykasviyhdistyksen sekä Korpikangas Siemen-Frön tarjonta käydä läpi. Ja suunnittelu on jo pään sisällä käynnissä, että mitä kaikkea voisi tilata ja mihin voisi mahduttaa ja mitä.. Sekä kasvimaalle että perennapenkkeihin.

Terassilla hehkuu pinkkiin ja lilaan vivahtavat sävyt.

Verenpisara Sarah Blue on sinisempi nuorena. Kukat tässä keijunmekon lehteä vasten.

Keijunmekon kukat ovat nuorena kauniin hillittyjä ja enemmän pinkkiin lilahtavia.

Ja vanhempana sitten tummempia, kun tuo muoto muuttuu.

Keijunmekkoa pitänee kasvattaa useammankin. Ihan pienen alun sain pidettyä hengissä ja nyt korkeus on pitkälle kahden metrin. Alkaa tukikepit jo loppua kesken ja pari narua voisi kai viritellä. Kahdesta pienestä alusta tuli ruukkuun täytettä yllättävän paljon. Keijunmekkoa ja verenpisaraa esittelin jo ennenkin, mutta nämä ovat selvästi loppukesän kukkijoista aika upeita ja kestäviä. Kohta tai nyt on kuitenkin jo syksy.

Iloa

Kevät tuo hymyn huulille. Lumet ihan oikeasti alkavat sulaa.

Näkyy jo parissa kohtaa kevätkukkien alkuja jopa meilläkin, vaikka viikko sitten vaikutti siltä, että talvi on tullut jäädäkseen. Myös pieni kännykkäkameran hyvin epätarkka kuva, kun kengät alkoivat päästää vettä sisään valkosipulin alku näkyvissä lumen väistyttyä hieman. Toivottavasti niitä paljastuu lisää. Ja toivottavasti kasvavat ja kehittyvät maukkaiksi.

Tämän takia olin hymy huulilla pitkään, ja olen varmasti jatkossakin. Meillä jo vihertää. vaikka ei kyllä tuota vielä kovin voimalliseksi vihreän vallankumoukseksi voi vielä sanoa.


Iloa tuo myös lempeä ilma, jonka mahdollista takapakkia en juuri nyt mieti.

Iloa tuo myös mahdollinen pieni projekti.

Minä suunnittelen noista ikkunoista joko kasvulavoja tai jotain vähän isompaa. Koska toteuttaa en osaa, jää tulos nähtäväksi tulevaisuuteen.

Vaikka kevättä olen odottanut paljon, sen huomaa kyllä myös kuraisista kengänjäljistä, joiden siivoaminen sisällä ei ole lempipuuhaani, mutta kyllä kaikki ulkona tapahtuva kevää ihmeet sen ketutuksen voittaa, mikä turhan päiväisestä siivoamisesta tulee.

Huomenna taas ihmettelemään ja iloitsemaan kaikista kevään merkeistä.

Puutarhaohjelmat ja tee-se-itse

Satuin eilen katsomaan Liv-kanavan Eden ohjelmaa ja huomasin lähes voivani pahoin tajusin, miksi aikaisemmin olen myös välttänyt ajatusta pihamme kuntoon laittamisesta. Minulle ei tulisi mieleenkään laittaa kerralla koko pihaa kuntoon suurella rahalla. Kaivurit ja maa maksaa. Saatikka valmiit taimet. Siksi ehkä pidänkin siitä Tanskalaisesta maajussista, joka tekee paljon itse.

Minä olen melko surkea tee-se-itse-tyyppi, kun kysessä on rakentaminen. Onneksi on talossa mies, joka osaa käyttää poraa ja vasaraa.

Budjettia olen nyt vähän varovasti laskenut. Multa ja mullan rahti maksoi ja maksaa. Hiekan tuonti savimaahan myös. Siemenet ja taimet maksavat myös, ellei saa jakotaimia. Myös muita pieniä tarvikkeita tarvitsee.

Onneksi piha on täynnä risuja, joita voi upottaa kohopenkkiä sisuksiin ja toivoa, että ne joskus myös maatuvat ja tekevät sitä maalaadun parantamista. Hommaa niiden risujen kanssakin saa tehdä, mutta onpahan niillä joku jatkopaikka. Mutta silti niitä riittää vielä useampaan kohopenkkiin.. Ja on meillä myös ravinteikaista savimaatakin.

Tämä keko on vaatinut työtä. En itsekään uskoisi, kuinka työlästä oli, ellen olisi kokeillut. Kaivoin hieman maata. Savimaa syksyllä ei ole helppoa työstettävää. Ruohoturpeet laitoin sivuille odottamaan. Ja tulleeseen kuoppaan aloin viemään risuja. Risuja on tosi paljon meillä, mutta esim. orapihlaja-aidan oksat eivät houkuttele sen lähempään tuttavuuteen. Mutta olin huonosti laittanut piikikkäät ja ei-piikikkäät samaan kasaan. Fiksua. Erään kiroilun kera, sain oksakasaa tehtyä vaaditun puoli metriä ainakin optimistisesti mitattuna. Seisoin kasan päälläkin ja hyvältä näytti. Kunnes ladoin osan saviturpeista risujen päälle. Ja sehän piru painoin niin paljon, että risukasa kutistui silmissä. Ja savikököt pois ja lisää risuja.Kun savet oli taas ladottu päälle, aloin laittamaan ohjeiden mukaan multaa, lehtiä, kompostia, multaa täytekakkumaisesti. Ja meinasin tirauttaa ihan pari kyyneltä, kun tajusin, että ihmiset rakentavat nämä keot eri tavoin ja että minulla toisistaan poikkeavia ohjeita. Sain homman tuosta kuvasta vielä vähän edistymään ja käytetty hivenen kärsinyt pressu pääsi suojaamaan kumpua turhalta liukenemiselta sadeveden mukana ja säästymään useammilta naapurin kissan kakkakasoilta. Vinkkejä otetaan vastaan, miten opettaa naapureiden kissoille, että meidän multakasat eivät ole muiden kuin kastematojen käymälöitä.  Keon koko ei sitten ollut lopulta metrin korkuinen, kun en enää jaksanut niitä risuja rahdata..


Nyt malttamattomana odotan, että mitä taas lumen ja pressun alta ilmestyy. Tämä ja viereinen kapeampi kohopenkki olivat multaa lukuunottamatta tontilta ja pihalta saatuja ja toivottavasti lämmin peti ensi kesän kasvustoille. Ja tämän kokemuksen myötä mietin jo, että rakentaisko vielä keväällä yhden kohopenkin lisää vai vasta syksyllä. Näihin tulee osa kasvimaatani, hyötykasveja siis.

Muutenkin pihalla on tarkoitus kierrättää mahdollisimman paljon sitä, mitä pihalla on jo ennestään muualla käytetty tai sitä, mitä meiltä milloinkin löytyy. Kukkien erilaisia kohopenkkejä reunustaa liuskekivet, jotka ennen olivat katoksemme "lattiana", mutta ruota ja aika saaneet ne vinksottamaan. Pari vuotta olivat ilman uutta käyttötarkoitusta.

Ja on meillä haaveissa myös kasvihuone. Ja isäni ikkunaremontin jäljiltä me ollaan jo alettu hamstraamaan ikkunoita ja alettu suunnittelemaan.

Vaikka pari kertaa olenkin miettinyt, miltä tuntuisi saada piha kerralla kuntoon, on tämä pikkuhiljaa suunnittelu kuitenkin aika paljon kiinnostavampaa.

Maata näkyvissä

Tänään on ollut varmaan aika samanlainen fiilis, kun merimiehillä pitkän pitkän vesillä olon jälkeen, kun voi huutaa maata näkyvissä.

Kaupungilla kävellessä lumi häviää nyt ihan silmissä. Jopa lapsen päiväkodin pihalla tuntuu olevan vain kerros (tosin aikuista hivenen upottava) lunta. Meidän pihallakin on maata näkyvissä. Maasta ei vain vielä pilkota kukkia, niin kuin monella uutteralla puutarhurilla.

Minä näen oikeasti hienoja ja kapeita lumettomia paikkoja, mitkä nyt yritän painaa mieleen, ensi syksyn kevätsipuli-istutuksia varten. Yritän niellä samalla pikkupettymystä, kun paljastuva maa ei olekaan niin kaunis kuin tulevaisuuden haaveissani. Katselen sillä silmällä auringonvaloa, että mihin se näin keväällä paistoikaan ja mikä paikka jäikään varjoon. Samalla suunnittelen niitä paikkoja, jotka voisivat olla seuraavan kunnostuksen kohteena. Tarkastelen talolta lähteviä kaltevuuksia. Mihin voi ja mihin ei kannata lisätä maata. Vanhan talon juurilta tuskin löytyy toimivia salaojaputkia.

Kevään odotus alkaa kuitenkin olla ihan yhtä hankalaa kuin lapsilla syntymäpäivän odotus.

Näitä minä odotan huhtikuulta.

Ja näitä toukokuulta.

Pikkuisia

Eilen kotiin tuli pikkuisia narsisseja. Toistaiseksi ihan sisälle.

Ja ostin pari ihan pienen pientä keijunmekon alkua ihan vahingossa. Ekat ikkunalaudalla. Ensi viikolla tulee viereen muitakin ruukkuja.

Todennnäköisyys, että keijunmekot ovat hengissä vielä kesällä onkin toinen juttu. Pitää katsoa miten käy. Tämä blogi on ihan mainio paikka pitää itselleen pientä muistikirjaa. Ja ehkä saan seurattua ja valokuvattuakin kasvua. Jos vähän oppisin siten tunnistamaan kasvejakin.

Koko illan mietin riippapajua, joku sen ajatuksen ihan tartutti päähäni, ja sopisi kyllä hyvin tähän pihaankin. En vielä keksinyt, mihin sellaisen laittaisin, vaikka tilaa sille olisikin. Ehkä sekin jää hautumaan, kunhan tuota pihaa taas hahmotan paremmin lumikerroksen alta. Kunnon kuvia pihasta ei näytä viime vuodelta olevan ja sitä ennen on taas tapahtunut puiden ja muiden kasvien karsimisia ja kasvamisia.

Klik

Klik ja lähti taimitilaus. Alkaa tuntua ihan keväältä. Tosin pihamaalla ei vielä kevättä näy. Joten tässä mietin, että miten sisätilat riittävät, jos taimet tulevat aikaisin ja ulos ei vielä voi laittaa. Kasvihuone olisi kyllä pop tässä tapauksessa.

Kasvihuonetta olen pienessä päässäni jo vähän miettinytkin ja sille aloin pikkuhiljaa löytää ideaakin. Haaveni ei ole tämän kevään asia, ehkä haave ei ikinä toteudu, mutta nyt alkaa olla jo suunnitelma valmiina. Me jo kerätään hylättyjä ikkunoita, joten ihan oikeasti kasvihuone voi toteutuakin. Mutta ei toki minun käsistäni. Omat vasarointitaidot ovat sen verran surkeat, että niihin ei voi luottaa eikä niiden varaan laskea.

Kyllä tässä pihan laitossa voi kuulua useampikin klik, ennen kuin kasveja on tarpeeksi.