Kuinka kauan puutarhabloggari kestää toukokuussa ilman kameraa?

Vappupäivänä laitoin (ehkä) pokkarini kassiin matkalla torille. Vapputorilla kassi oli auki ainakin silloin, kun käsissäni oli yhtä aikaa lapsen heliumpallo, vaihtorahat ja rahapussi, pehmis ja hanskat. Parit kamerassa olleet kuvat hävisivät kadonneen kameran myötä. Otti kyllä päähän, vaikka kameraan oli tullut naarmu linssiin (joka haittasi kuvausta vastavaloon), kuvia siirrettäessä koneeseen oli ajoittain suuria ongelmia. En kuitenkaan ollut saanut budjetoitua uuteen kameraan. Haaveilen kunnon järkkäristä jossain vaiheessa. Siinä en viitsi ihan halvimpiin perusjärkkäriin tyytyä.

Olo oli eilen näiden valkovuokkojen oloinen. Valkovuokot kuvattu 30.4, kun edellisenä päivänä oli satanut lunta. Sama fiilis oli itsellä. Miten sitä aikuinen voikin mokata ja hukata tärkeitä tavaroitaan.

Illalla jo mietin ratkaisua pulmaani. Ja totesin, että minä en kykene olemaan kuin alle vuorokauden toukokuussa ilman pokkaria. Tammikuussa olisi aika helppoa olla kaksi viikkoa ilman kameraa.

Tänään ostin sitten uuden pokkarin. Olin ilman järkevää/toimivaa kameraa 22 tuntia. On samaan aikaan morkkis rahanmenosta ja samaan aikaan olen tyytyväinen. Ilman kameraa oleminen olisi minulle yhtä hankalaa toukokuussa kuin pyörittää perhe-eloa ilman jääkaappia tai liettä tai uunia tai pyykinpesukonetta (on kamala kokemus olla viikko ilman pyykinpesukonetta kestovaippoja käyttävän vauvan kanssa, jonka iho ei sietänyt kertakäyttövaippoja).

Akku latautuu ja minäkin taidan mennä puutarhan puolelle latautumaan ja toipumaan kamalasta kamerattomasta elosta.

(Mukana hivenen sarkamista siitä, kuinka hyvin asiat ovatkaan, kun voi tuskastua elämästä ilman kameraa.)

Toivesarja

Aku Ankan nro 38, vuonna 2014 (tänään ilmestyneessä) on toivesarja vuodelta 1958, sivulla 15. Aku Ankka vähän höyrähtää kasveihin. Vuosikymmeniä välissä ja tarina kuulostaa tutulta. Kuvaa voi klikata suuremmaksi.

Nauratti aika lailla. Tosin myös vähän pelotti, että mitä tulee käymään harrastuksen takia. Tätä ennen ehdin jo manailla, että eilen pihalta napatut kuvat olivat niin epäedullisia ja huonolaatuisia, että niitä ei viitsi ehkä itselläänkään säilyttää, saati näyttää kenellekään. Ehkä tämä sarjakuva asetti taas oikeisiin mittasuhteisiin asiat. Ei aina tarvitsisi mennä äärimmäisyyksiin.

Kasveja ja valitusta

Pian loppuu lomani ja sen takia tuli hetkeksi jopa haikea olo, tuntui muka kesän lopulta. Onneksi kesä jatkuu ja pientä lomaa on myöhemminkin. Ja koulujen alettua, aloitan lyhennetyt työpäivät vähäksi aikaa ekaluokkaisen vuoksi. Toiveena on siis ehtiä myös syksymmällä maankaivuuseen, uusi penkki (tai pari) suunnitteilla. Koska uudet penkit tarvitsevat kasveja, on myös siemiä ostettu, osa jopa kylvetty.

Viime vuotisista siemenkylvöistä osa jäi kuitenkin istuttamatta, tyhmää. Nyt on pakko terästäytyä. Tässä viime vuotisia siemenkylvöjä Jaloakileija Mrs. Scott. Tämä kelta-puna-yhdistelmä ei ole juuri lempparein, mutta sähäkkyys on.

Voimakasta väriä jatkavat Monte Negro-liljat, jotka ovat hieman lisääntyneetkin. Näiden intensiivistä punaista on vaikea taltioida. (Taustalla rakennusprojekteista johtuvia kamaluuksia)

Minä en ole sisutuksessa enkä pukeutumisessa yhtään hempeä. Pihalla sitä saa olla, vaikka en tarkoituksella ehkä sitä rakennakaan. Vähän kuitenkin mietin joskus sävyjä. Silti tämä röyhelöisyys ja hempeys vähän yllätti.

Pari nimetöntä pionia, joista vaaleampi voi olla Sarah Bernand. Lilja Lollypop ja kerrottua vaaleanpunaista ruusupuskaa, joka on edellisen omistajan istuttamaa.

Ja se valitusosuus:
Kohta lomani loppuu. Talossa asuva herra on vähän mietteliäs, hänellä ja lapsilla loma jatkuu. Tässä on välillä vähän ekstrahommaa kun talon edellinen omistaja vierailee meillä niin usein dementiansa takia. Olen häntä vienyt kotiin jonkun kerran, ollut omaisiinsa ja kotihoitoon yhteydessä ja alan vähän kyllästyä meidän iltapäivävieraan kanssa käytyihin keskusteluihin, jotka ovat toisintoa muista keskusteluista. Enää ei rouva muista istuttamiensa kasvien nimiä eikä oikein omaa nykyistä kotiaan. Piha on kuitenkin sen verran muuttunut ja meidän kasvot jääneet mieleen, että muistaa itsekin saaneensa minulta kyydin kotiin. Eilen helteellä tallusteli meille talvikengissään ja fleecetakissaan. En ole ikinä ennen näin paljon toivonutkaan hoitokotipaikan löytymistä ihmiselle, jota en oikeastaan edes tunne. Sukulaistemme mielestä tämä on harjoitusta siihen, jos joku heistä vanhuksena dementoituu.

Mihin voi protestoida sitä, että talokaupoissa ei mainittu omistajan sisältyvän hintaan? Ja mihin voi valittaa omista fiiliksistä, jotka alkavat mennä jo kyllästymisen puolelle. Pian myötätunto alkaa karista ja ärsytys nousta. Parin päivän helleretkien jälkeen kyllä omaisensa yrittävät taas edistää voimakkaasti hoitopaikka-asiaa.

Vaihtelua torstaihin

Ostimme tämän talomme lähes tasan 10 vuotta sitten leskeksi jääneeltä rouvalta, joka oli talon rakentanut puolisonsa kanssa 40 vuotta aiemmin. Rouva kyllästyi ja väsyi talon tuomiin velvollisuuksiin, kun ikääkin alkoi olla.

Pihalle hän oli vuosien varrella istuttanut monia puita ja pensaita. Säästeliäänä osan kasvattanut itse ihan siemenestä. Kuten kuvassa olevan tuomipihlajan. (kuvassa tosin oksa vain siitä)

Myös scilloja, helmililjoja, narsisseja ja pari tulppania on elänyt tässä pihassa rouvan jäljiltä. Kuten kuvassa olevat kukat.

Tänään oli rouvan ja meidän hämmästys suuri, kun rouva oli lähtenyt kotoaan iltakävelylle ja sillä aikaa joku perhe oli ehtinyt asuttaa hänen kotinsa ja ehtinyt remontoidakin sisätiloja. Rouva eli vuotta 2003 ja ajatteli Koiviston olevan presidenttinä. Onneksi nykyään on vanhemmillakin ihmisillä kännykät mukana, joten saimme yhteyden hänen poikaansa, joka oli jo äitiään etsinyt.

Nyt tiedämme kenelle soittaa, jos lähiaikoina tulee kiistaa talon omistajuudesta.

Surullista nähdä toisen hämmästys, kun vähintään 10 vuotta on unohtunut välistä. Diagnoosia ei varmasti kauan tarvitse hakea.

Talo ja piha elää omaa elämäänsä ja on olleet merkityksellisiä ainakin kahdelle perheelle.

Tammikuun ikkunahaastekuva ja kulttuuria

Kamera ei juuri ulkona laula. Eilen näppäsin nopeasti kuvan tammikuisesta pihanäkymästä aamupäivän aikana, jolloin valon määrä ei vielä ollut kovin suuri.

Eilen alkoi tämän vuoden kulttuurisaldo karttua, vielä erittäin loistavalla esityksellä. Fiiliksissä olen vieläkin. Kulttuurin  ystäville voin lämpimästi suositella suomalaista Pekingin Oopperaa. Oli komediaa ja tragediaa, laulua ja vauhtia, akrobatiaa ja tarkkoja ajoituksia. Tässä linkki, vielä ehtii: Kanneltaloon, Vartija: Arjen sankari.

Häkeltynyt ilosta

Minulle taisi tulla jo joulu. Postissa olen viikon aikana viettänyt aika paljon aikaa tonttuhommissa. Tänään hain sieltä yhden vallan huikaisevan yllätyksen. Suvipihan Marietta oli todella laittanut hyvän kiertämään. Kirjaa (Safkaa) olin kuolannut kirjakaupassa. Siemenet loistavia ja itse tehdyt käsityöt huippuja. Kiitos. Pitää ostaa talipötkölä linnuille ennen joulua ja kokeilla heti tuota pussukkaa (kuvassa ruskea). Lumihiutaleet pääsivät jo koristeltuun kuuseen. Meidän kuusessa on kaikkea koristetta, jotka sinne päätyvät joka vuosi, osa saatuja, osa tuliaisia, osa marketista.

Samalla olen ihaillut (ja kesää odotellut) arvonnasta voittamaani kylttiä, joka taisi odottaa postilaatikossa päivä tai kaksi sitten. Leikin jo nyt, että olen puutarhassa. Kiitos vielä kerran Tiinalle Pionihulluutta ja puutarhaunelmia - blogiin.

Seuraavan kerran työn ääreen palaan joulun jälkeen. Sitten on jo päivä pidempi (pari minuuttia) ja pari hyasinttiä kukkinut. Ja joulukuusi varmasti jo ihan kalju.

Poikkeamat jouluperinteistä

Itse en ole mikään suuri suomalaisen jouluruuan ystävä. Viime aikoina olen tästä oppinut tekemään itsellenkin niitä  herkkuja. Yksi viime vuoden hitti oli munakoiso-sieni-paistos, joka upposi muihinkin hyvin nopeasti.

En oikein tiedä, miten sienipaistokset tehdään oikeaoppisesti. Itse teen näin: Laitan kuivatut suppilot veteen turpoamaan. Pilkon munakoison ja sipulin ja laitan ne voihin/margariiniin/öljyyn paistumaan. Kun munakoisot ovat pehmenneet vähän, heitän turvonneet sienet mukaan. Kun sienistä irtoava vesi alkaa olla haihtunut, maustan suolalla ja mustapippurilla. Kun kaikki vesi on kadonnut, laitan smetanan sekaan. Sekoitan smetanan, en anna enää paistua/kiehua. Ja heti lämpimänä ruokapöytään. Mikrolämmin menettelee lisukkeena (jos seuraavaksi päiväksi yhtään jää). Tai sitten tuo sama seos piirakkapohjan päälle ja piirakka uuniin ja jos haluaa niin, juustoraastetta päälle. Minusta ei ole vaivalloinen tehdä esim. aattona pöytään, kun samalla siinä muitakin ruokia lämmittää ja vahtii uunin ääressä. Tätä teen tänäkin vuonna ja tätä on syöty syksylläkin muutamaan otteeseen. Määriä näille en osaa antaa, pitää vain mennä mutu-tuntumalla.

Toinen elämää helpottava vinkki, jonka siis sain muualta, on piparien teko. Nyt on jo muottien kanssa askarreltu ja tehty jopa piparirasioita. Nyt aletaan ottaa rennosti. Valmis piparitaikina sulamaan. Leikataan taikina neliöiksi tai suorakaiteiksi, pyöritetään pallot 

ja voila - 10 minuutin paistamisen jälkeen tulee uunista piparkakkuisia Hanna-tädin keksejä, jotka kyllä näin joulun alla maistuvat meidän lapsille erittäin hyvin.

Sama taikina, mutta ihan eri keksit. Sama tuoksu ja vähemmän vaivaa.

Asettelua

Ajattelin ensin, että kukka-asetelma on ihan iisiä tehdä itse jouluksi. Saahan marketista ihan edullisesti parit hyasintit. Eka versio olisi ollut miehen mielestä parempi texmex-ravintolan jouluasetelmaksi kaktuksien tilalle.

Piti sitten vielä käväistä lähikukkakaupassa muratin haussa ja pihalla saksimassa kuusta. Ja joulukoristelaatikossa etsimässä kuusen koristeita.

Nyt saa kelvata. Jos kestää joulun on ihan riittävä saavutus. Rahaa ei oikeasti mennyt kuin 11 euroa. Kun muuten kaikki koristekiviä myöten oli kotona valmiina. Helpommin saisi muulla tavoin. Mutta ei tulisi sitten kierrätettyä kaikkea sitä, mitä kotoa jo valmiina löytyy.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tämän vuoden itsenäisyyspäivänä kesken piparinpaiston tuli mieleen kokeilla piparirasioita. http://www.kinuskikissa.fi/pienet-piparirasiat
Minulta ei ihan vielä suju kunnolla. Tytär muisti, että sinistä koristetöhnääkin on joskus ostettu. Saatiin ensimmäinen kokeiluerä tehtyä. Ja tytär hoiti koristelun ja äiti kaiken säätämisen. (meidän piparirasioista saattaa löytyä hivenen riisiäkin)

Muutenkin itsenäisyyspäivä on oikein tervetullut päivä. Kun kaupat pysyvät kiinni, osaa ottaa rennommin myös kotona. Muistaa käydä ehkä kameran kanssa ulkona ja muistella niitä sukulaisia, joille itsenäinen maa ei ollut itsestäänselvyys.

Omalta pihalta löytyy kaikenlaista. Ihan kuin olisi vähän laskeutunut jo jouluunkin. Joulumieli vähän jo kurkistelee. Olikin jo ollut kadoksissa.

Mukavaa illan jatkoa!

Jäiset koristeet

Kokeilinpa facebookin kautta leviävän kuvan innoittamana täyttää ilmapalloja vedellä kera elintarvikevärien (joita kaapissa on lasten synttäreiden jäljiltä). Pallot olivat päivällä ulkona. Yksi katosi mystisesti, jäljellä olivat vain kissan jäljet. Joku eläin saattaa olla nyt punaiseksi värjääntynyt.

Kun pallot olivat jäässä, otin ne sisään lavuaariin, jossa kuorin pallot jäiden ympäriltä.

Ja kädet saavat iloisen värin sekä täyttäessä että palloja irrottaessa.

Ja pallot vein ulos. Ei menneet ihan kuin ihannekuvassa, mutta vielähän tuota väriä riittää. Ja palloja saa kai jostain lisää. Voisivat ne ihan kirkkaat pallotkin olla kauniita. Kuvan taustalla näkyy yritys tehdä sininen jäälyhty. Siitä tulikin umpinainen, kun pakkasta oli vähän liikaa. Nyt ulkona on jäätymässä vaaleampi versio. Se taitaa olla pakko kipata aamulla.

Puikot järjestykseen

Minä pidän neulomisesta. Kausiluontoisesti. Villasukkat ovat ne minun juttuni, joiden tekeminen on ajoittuu eniten juuri syksyyn. Kuten puutarhassa, olen myös neuloessa, hajamielinen. Hävitän puikkoja liian paljon. Varsinkin niitä ihanan kevyitä bambupuikkoja, etsin niitä sitten ympäriinsä. Onneksi serkkuni Elina on tehnyt kauniita puikkojen säilytyspusseja. Ostin itselleni tällaisen ja yllätyin positiivisesti, kuinka monille puikoille näissä onkaan tilaa. Minun kuosini on Pariisi, mutta nettisivuilla on muita kuoseja.

Näitä saa tilata Etsyn kautta Elinan sivuilta http://www.etsy.com/shop/PurpleCatDesigns . Ja tykätä voi myös facebookissa: https://www.facebook.com/PurpleCatDesigns .

Nyt voi kuljettaa puikkoja muuallakin kuin käsilaukussa. On erittäin epämiellyttävää tuikata sukkapuikko laukussa kynnen alle. Pikkuhiljaa alkaa pihahommat jäädä. Viikonlopuksi/alkuviikoksi tänne päin tulossa pari pakkasyötä, jos sääennustukset pitävät paikkansa.

Jotain muuta, Lahden maauimala

Lahden maauimala on kohtuullisen eksoottisessa paikassa. Hyppyrimäkien juurella.

Suurmäen mäkimontussa uidaan siis kesäisin. Tuolla suurmäen huipulla on näköalapaikka, josta näkee kauas ja jonne mennään tuolihisseillä. Tuolihisseissä suksien kanssa matkaavat ovat kesätreenejä harrastavia mäkihyppääjiä, loput turisteja tai paikkakuntalaisia.

Kun hyppääjät aloittavat harjoitukset, voi aurinkoa ottaessa tai uidessa seurata myös harkkoja. 25 asteen lämmössä hyppypuvut näyttävät hieman kuumilta.

Treenit ovat joko pikkumäestä tai keskimmäisestä mäestä. Kuuluu vain ajoittain viuhhh, tömps ja hyppääjää palaa maahan.

Maauimalassa on lapsille lastenallas ja siellä valmiiksi myös vesileluja.Sauna ja suihkut ovat ylätasanteella, joten alas ja ylös on melkoinen määrä portaita.

Ja aikuisille ja uimataitoisille iso allas, 50  metrin pituinen. Omat radat vesijuoksijoille ja kuntouimareille ja omat paikat vaan vedessä olijoille.

Vieressä hiihtomuseo ja näköalapaikat ja stadion ja salpaussekän lenkkimaastot.

Matkakuviin joutuu nyt nämä kaikki muut kuvat, jotka eivät käsittele kasveja omalta pihalta.

Etsi eläin

Eilen ja tänään törmäsin samaan eläimeen pihalla.

Niin hyvin maastoutuu, että ei oikein olisi nähnyt ilman sammakon loikkaa. Tänään törmäsin uudelleen. Sammakon "koti" kuumalla ilmalla taitaakin olla kukkapenkin (kohopenkin) lautojen alla. Näitä lautoja tarvitsen kävelyä varten, joten nyt tässä mietin, että miten säilytän sammakon kodin, mutta samalla pääsen liikkumaan. Sammakko saisi syödä niiiiiiin paljon hyttysiä kuin vain mahaan mahtuu. Ei kyllä mikään eläin jaksa syödä näitä kaikkia meidän pihan inisiviä itikoita. Enkä edes tiedä, mitä tämän sammakon ruokavalioon kuuluu.

Äitienpäivä

Aurinkoinen päivä meni äitienpäivän kunniaksi mm. Launeen perhepuistossa Lahdessa. Vielä puuttui vedet linnan ympäriltä, eikä vesileikit olleet vielä alkaneet muutenkaan. Onneksi. Oli kuitenkin tuuli hieman viileä.Eikä varavaatteita mukana.

Kumman kesyjä oravia oli tuollakin. Lapset menivät ihan vierestä, eikä karkuun lähtenyt kuin vasta metrin päästä.

Tänään on myös kärrätty hiekkaa ja multaa ulkona. Ja piikkisiä pensaita taas pienennetty. Taimia on myös ulkoilutettu. Kyllä tämä karaiseminen alkaa käydä jo työstä.. Ruukkujen määrä ei nyt yhtään pienene. Tässä kuvassa osa sulassa sovussa sekaisin kaiken sälän kanssa. Ei onnistuisi kasvien kasvatus koko kasvukautta sisätiloissa. Tai sitten pitäisi olla oma viherhuone tai kaksi.

Pakko niitä on välillä jo pitää ulkona, ettei liikaa venähdä honteloiksi.

Lopuksi voikin toivottaa hyvää ja realistista äitienpäivää oheisen linkin kautta.
http://www.youtube.com/watch?v=oEFXj00Gou4

Lisää matkakuvia, Efteling

Efteling on uskomaton huvipuisto. Uskomaton kaikenkaikkiaan. Jos on vieraillut vain suomalaisissa huvipuistoissa kuten me voi lennähtää pyllylleen pelkästään parkkipaikan koosta. Ja tässä postauksessa on muutakin kuin luontoa.

Ensimmäinen tutustuminen tähän paikkaan tapahtui kyllä hieman ruuhkaiseen aikaan. Samaan aikaan koululaisten kevätlomaviikko (28.4.-6.5.12) + kuningattaren päivä (30.4.12) + vain 20% mahdollisuus sateeseen eli loistava sää. Sää oli aurinkoinen ja sateeton ja suomalaisittain tuntui ihan erityisen lämpimältä kesäkuulta ja ihan pari muutakin vierailijaa oli matkalla kohteeseen. Koska kuski oli aito alankomaalainen, ei tarvinnut mennä Italiaan kuuntelemaan torven soittoa ja ikkunoista toisille autoilijoille huutelua. Liikenneruuhka alkoi jo moottoritieltä ja ihan vähän kävi sääliksi ihmisiä, jotka sieltä sumpusta yrittivät päästä kotiinsa tai töihinsä.

Suomalaisista huvipuistoista poiketen, on tuolla valtavat kävelymatkat. Juomaa ja jonkinlainen kärry pienille on loistava yhdistelmä. Meidän energinen 4,5-v jaksoi kyllä matkat kävellä, juoksemista piti ruuhkassa vähän rajoittaa. Me ehdittiin paikasta nähdä ehkä puolet, vaikka porukka olikin jakautunut kahtia. Hurjimpiin ja vähemmän hurjiin. Kaikille jotain. Paikassa työskentelee varmasti myös useampia puutarhureita.

Matka parkkipaikalta portille oli jo jonkinlainen. Tässä olemme jo suhteellisen lähellä porttia.

Osassa puiston eri paikkoja ei ollut ns. laitteita, vaan lapsille kaikkea, mitä pystyy itse käydä kurkkimassa ja osallistumassa. Näimme myös tyypin, josta Tähkän Lauri on ehkä saanut hiusmalliinsa vaikutteita.

Prinsessa Ruususen linna oli kyllä romanttinen ja kaunis.

Ja Ruusunen sekä muu henkilökunta oli vielä unten mailla. Satavuotinen uni ei kai vielä ollut loppunut, kun puisto on vasta 60 vuotta vanha.

 Näimme myös puiston suurta kokoa vasta kunnolla yläilmoista. Yllä oikealla oleva laite (puun takana) ei roiku ilmassa, vaikka siltä näyttääkin. Se meni korkeammalle kuin kuvassa ja sieltä näki paljon. Oli siis näköalapaikka, ei ollut hurjaa menoa.

Näimme suuren puistoalueen. Tuo pilkistävä linna oli 1001 yhden yön satujen linna. Ja tuossa välissä muutama muu asia puiden välissä.

Ja tuo alla oleva logo oli tehty tulppaaneista. Ihan pari sipulia oli istutettu.. Näytti olevan vähän kaiken värisiä, myös lähes mustia tulppaaneja.

Eri asetelmiin, eri puolille oli laitettu tulppaaneja.

Koska oranssi kuuluu kuningattaren päivään, oli kukissa tähän aikaa oranssia näkyvillä.

Laitteissa olisi ollut hauska itsekin pyöriä enemmän, mutta sattuneesta syystä jonot olivat ajoittain piiitkäät. Rauhallisempaa kyytiä saimme veneajelulla, jossa veneet kulkivat kiskoja pitkin ja näimme ihan läheltä suoraan vesilintujen pesiin ja pieniä suloisia poikasia niissä.

Radan varrella oli kaunista nähtävää yllin kyllin.

Paljon oli kuvia kamerassa, mutta osa jää ihan perhealbumiin.

Menemme taatusti tuonne vielä uudestaankin. Silloin:
- lähdemme matkaan kukonlaulun aikaan
- syömme autossa tukevasti oli vähän mautonta ja ylihintaista ruokaa kuten rakkaassa kotimaassakin
- ja olemme ennen aukioloaikaa portilla
- ja olemme ostaneet liput etukäteen
- olemme tarkistaneet, että paikalliset lapset istuvat taatusti koulunpenkillä
- Alankomaissa ei ole loma-aika eikä kansallinen vapaapäivä
- tarkistamme erikoisaikataulut ym netistä etukäteen
Perille päästyämme
- jakaudumme joukkueisiin lasten ikätason mukaan
- ja syöksymme kartta iskostettuna päähämme heti siihen hurjaan vuoristorataan, johon tällä kertaa olisi pitänyt jonottaa 80 minuuttia, pienemmän kanssa jonotamme johonkin vastaavaan
- ja jätämme viimeiseksi kohteiksi ne paikat, joissa voi olla jonottamatta kuten satumetsän tai lasten labyrintin ja tonttujen mökit ja kaiken ihan pliisun pliisu ei tarkoita lällyä, vaan sellaista, mistä ei mene vatsa tai pää sekaisin
- otamme yhä mukaamme kaikille varapaidat ja talouspaperia. Tällä kertaa sain itse puun alla istuessamme muhkeat linnunpaskat päähäni ja selkääni. Alankomaalaisittain oli onnekas. Sanonta on keksitty vain lohdutukseksi. yök.
- tarkistamme, että käteistä on tai visalla on limittiä päivästä ei selviä ilman ruokaa ja jäätelöä
- tarkistamme, että kamerassa on patterit sekä muistikortissa tilaa