Välijumppa

Puutarhassa kasvaa nyt melkoisen korkea auringonkukka. Sen pituus on vähintään 2,5 metriä, ellei enemmän. Sen rinnalla tunnen oloni kovin pieneksi. Joskus koen pienuutta myös aloitettujen projektien kanssa, jotka joskus eivät olekaan alussa sitä, miltä tuntuvat.

Tänään nimittäin oli tarkoitus aloittaa sellainen melko helpohko kukkapenkin teko.  Ja tehdä se muuten No-Dig menetelmällä, mutta tehdä ruusuille vain syvemmät kuopat.  Minulla on jo multaa, pusseissa oman puutarhan maata maatumassa ja vanhoja, osin kompostoneita puiden lehtiä odottamassa muhkeaa kohopenkkiä sanomalehtien päälle. Vain ruusuille kuopat ja sitten vaan täyttämään aluetta. Pari kuoppaa tulikin ihan nätisti ja totesin, että alueelle ei mahdukaan kaikki ne ruusut, mitä suunnittelin. 

Puuvartisia ei voi laittaa tiettyihin kohtiin, koska runsaslumisina talvina ne saa muuten liian tuhdin lumikerroksen yläpihan puolelta tulevasta kolatusta lumesta. Joten ajattelin istuttaa vain kolme ruusua. Kolmannen kuopan kohdalla lapioon kolahti omituisesti. Savimaa on muuten nyt ihanan helppoa kaivaa, mutta lapioon kolahteli selvä kivi. Aloin sitten tilannetta tutkia lapiolla paukuttamalla ja löytyikin liuskekivi. Kuvassa tilanne, kun löytyi toinenkin, suurempi liuskekivi, joka näkyy kuvassa. Maalla täytetty ämpäri on hyvänä mittakaavana.

Ja sitten niitä alkoikin löytyä, kun osasi etsiä. Kaikki kivet jäävät  helposti vuosien saatossa nurmikon alle, eikä me osattu tuosta kohtaa aikoinaan kiviä kaivaakaan. Nyt ymmärrän, miksi löydettiin aikoinaan vähän hassusti tehty laattapolku. Se taisi osittain johtaa tuolle alueelle, osin portaille. 

Minun ei-kaivamista-projektin yritys, sai minut hikoilemaan ja vääntämään lapiolla ja rautakangella ja toteamaan, että nyt on tulossa jotain muuta kuin No Dig penkki. Tuo olisi ihan kamala alue jättää noin, mutta tuosta tuleekin suurempi kukkapenkki, mitä piti. Ja saan kaikki 5 ostettua ruusua mahtumaan ja kaikki muutkin kesän aikana tupsahtaneet kasvit. Alkaa vain tähän aikaan vuodesta aika loppua kesken, kun iltaisin tulee aikaisin pimeä. Katsotaan, miten saan projektin eteenpäin, kun omat menot ja sääennusteet eivät ota aina huomioon näitä aloitettuja projekteja. Näin kuitenkin ratkesi monta asiaa: miten saada uudelle alueelle huoltopolkuja (no laatoista), miten saada tehtyä jumppaa ja käsitreeniä (no hiki valui) ja miten saada kaikki kasvit mahtumaan. Kaikki asiat ratkesivat kerralla. En vain odottanut, että tällä tavalla.

Syyskuun tunnelmia

Eilen oli ihana päivä. Aurinkoa, ja lempeä syyskuun päivä. Kaupunkimetsässä kävely ei vaatinut pitkiä vaatteita, joten muutama hirvikärpänen tarttui inhasti mukaan. En toisaalta ihmettele, koska meidän kadulla käveli tämän vuoden hirvenvasa, tässä keskustasta noin 3km:n päästä. 

Vahingossa on tullut myös tauko blogimaailmasta. Ollut hieman haipakkaa muussa elämässä. Toki olenhan minä livenä ehtinyt vähän kasvihommiin, vaikka omaa puutarhaa en ole ehtinyt huoltaa ollenkaan. Mustilassa on käyty ja puutarhaa muuten ihailtu. Ylhäällä kuvassa kantopenkkiä. Alhaalla kantopenkin värejä eri kasveista, uusimpina hopeamaruna ja nuo värikkäät tiarellat. Tämä kantopenkki on kovin kuiva, mutta suojaisa. Siksi tätä pitäisi välillä muistaa kastella. 

Hopeavuokko on tässä ollut hengissä jo pari vuotta, ja nyt se on tehnyt uutta juurivesoa. Siihen kävi juuri sopivasti aurinko. 

Tämä tyyppi on taas ostettu katukirppikseltä, jonkun muun maalaama pöllö. 

Samassa penkissä yritys talvehdittaa japaninvaahteraa. Yksi tässä onkin ollut hengissä, mutta jänis sitä on syönyt ja siitä on pikku keppi vain pystyssä.

Kerrottu syysvuokko on ostettu viime vuonna, tämän pitäisi olla Pamina, kasvaa toisaalla. Ihana, että kukkii. Toinen samanlainen on myös kukkimassa, eri aikaan ostettu on myös toisaalla hengissä. Onneksi ei ole halla käynyt pihalla, syysvuokot ovat sille niin arkoja.

Tässä alla olevassa kukkasotkussa on yksi korkea syysvuokko kallellaan ja vielä kukkimassa harmaakäenkukkaa. Samassa penkissä on toinenkin syysvuokko, joka ei vielä kukia. 

Ja tässä samaa penkkiä toisesta suunnasta. Erilaisten punahattujen kokoelma vain lisääntyy. Osasyynä on elokuun lopun Mustilan kasvihoukutukset, joihin sorrun usein joka vuosi, vaikka tänä vuonna koetin jo lopettaa erilaisten punahattujen hankkimisen. Myös ensimmäiset syysmyrkkyliljat ovat nousseet.

Samat kasvit toisesta suunnasta. Nuo haaleimmat vaaleanpunaiset ja kerrotut punahatut ovat uusia. Ne voivat siis olla vain tämän loppukesän/alkusyksyn ihme. Ovat nimeltään Sunseekers Blush. Ne ovat matala lajike ja terälehtiä on kahdessa kerroksessa. Katsotaan taas, mitkä punahatut jäävät eloon.

Toisaalla taas Magnus punahatut (mitä todennäköisemmin) kukkivat yhdessä sotkussa keltatörmäkukkien kanssa. Perhosia on ollut tänä vuonna meillä yhä harmillisen vähän, mutta näissä keltatörmäkukassa on lähes aina pölyttäjiä, jos sää vain sallii. Kimalaisia varsinkin. Minun preeriani tai leikkiniittyni.

Lännenkimikin kukkavarret tekevät siemeniä ja tumma kimikki kehittelee nuppuja. Näitä tummia on olen ostanut kahta eri lajia. Tämän pitäisi olla tähkäkimikki Pink Spike, mutta kovasti vaikuttaa syyskimikki Brunetelta. Toisaalla minulla taas pitäisi olla tähkäkimikki Pink Spike ja sekin on tekemässä vasta kukkavartta, mutta on vielä pienempi, ehkä sen takia, että on vasta viime vuonna istutettu. Mutta en ehkä jaksa näiden kanssa nyt menettää hermojani, vaikka olisivat väärää lajiketta. Ovat korkeita ja leveitä, jos viihtyvät ja on tarpeeksi kosteutta. Minulla on pari näitä liian kuivassa, siellä lähinnä pysyttelevät hengissä. Pitäisikin muistaa siirtää jonnekin, jos keksisin, missä olisi tarpeeksi tilaa.

On nimittäin vielä ostoksia istuttamatta. On ollut tekemistä sen verran paljon, että en ole saanut puutarhavaihdetta kunnolla päälle. Pakko ajaa pian hommiin. Totuttuun tapaan myös sipuleita olen hommannut. Tänä vuonna tilasin paria eri kiurunkannustakin. Ja löysin myös mustilan puutarhapäiviltä yhdeltä harrastajalta juurakkona kasvavaa erilaista kiurunkannusta. Kun tulee näitä pakko saada keksintöjä, niin sitten niitä keräillään. Tämän oranssin punahatun nimen olen jo hävittänyt. Mutta näitä siis on erilaisia ja minulla alkaa olla hengissä jo useita värejä.

Sysyhohdekukat tuovat myös oranssia. Näiden kanssa on ollut välillä haasteita. Olen joskus keskellä kesää luullut näitä rikkaruohoiksi. Nyt olen istuttanut ne siten, että voin unohtaa ne kesällä, kun vieressä toiset kasvit vievät huomion. Ja nämä sitten tulevat esiin kunnolla kukkiessaan. Näiden viereltä uskaltaa parhaiten kitkeä tähän aikaan vuodesta, kun tunninstan, mikä on syyshohdekukkaa ja mikä ei.

Syysasteri Patricia Ballard aloittelee kukintaansa nyt. Tämä jaksaa vielä kukkia, vaikka saisi hieman pakkasta.  Nyt sää tuntuu siltä, että viileät säät eivät tule ikinä, mutta viikolla jo oli niin kylmä tuuli, että oli hanskoja ikävä.

Elokuussa kukkii

Jokin aika sitten lumpeessa oleva nuppu sai minut etsimään lumpeeni ostonimeä ja kertomaan puolisolle, että jos ja kun lumme kukkii, poksautan kuoharin. No, kuoharia en keskellä viikkoa ole vielä poksauttanut, mutta helle tai myrsky tai aika sai lumpeen kukan auki. Tässä olisi 'Attraction'. 

Lampi ei ole näin läheltä ihan kaunistus reunamuovien takia. Useinhan ne halutaan piilottaa, mutta meillä lampi ei ole ihan niin tasainen kuin monilla ja onkin tarkoitus, että ylimenevä vesi valuu tiettyyn suuntaan. Täytyy vaan tuo muovi häivyttää omasta mielestä pois. 

Koivut ovat ainakin täällä päin päättäneet lisääntyä ihan urakalla. Syksyllä ja tulevana keväänä kitketään koivuja, kun vaahteran kitkemistalkoot juuri alkavat tältä vuodelta loppua.

Punaluppio Tannaa on haastava kuvata, täytyy melkein valita kuvaako kukkia vai lehtiä. Tämän jälkeläiset eivät välttämättä näytä emoltaan, kun samalla tontilla on myös korkea Pink Tanna ja nämä taitavat siementaimien avulla risteytyä. Muutama siementaimi löytyy kyllä. Täytyy katsoa, mitä niistä tulee. Tämän korkea Pink Tanna sisko on sateiden takia kallellaan suuntiin, joihin ei pitäisi olla. Tarvitsisi paremman tuen.

Uusia kukkijoita on paljon. Olen joskus saanut pinttymän punahatuista. Niitä kuoli monia, ennen kujin punahatut löysivät oikeat paikat. Nyt on useita kukkimattomia lehtiä joissain penkeissä, mutta monissa penkeissä jo kukkii punahatut tai ovat ainakin osa kohta kukassa. Kaikista en tiedä lajikenimiä, osasta tiedän. Marmelade näytti viime vuonna hieman kituvalta ja odotin sen kupsahtamista. Jokin meni tänä vuonna hyvin ja se kukkii nyt ja on kolme eri kukkavartta. Viimeisin kukka ei ole vielä löytänyt kerroksiaan. Vierellään nimetön valkoinen syysleimu.

Tämä on jokin nimetön, Magnusia matalampi ja voimakkaan värinen.

Valkoinen voisi olla Happy Star.

Nämä kolme yllämainittua kukkivat penkissä yhtä aikaa myös jonkin vaaleansinisen törmäkukan kanssa. Vähän kukkii vielä kurjenpolvi Wargrave Pink. Taantuneista liljoista vain yksi puulilja Purple Prince avasi kukkansa. Vielä yksi punahattu on samassa penkissä aloittelemassa kukintaa. Muualla niitä on useampia.

Puulilja Pretty Woman on onneksi voimissaan. Pidän näiden pöyhkeydestä. Ja vahingossa nämä sopivat niin hyvin kukkasotkuun, joka on kokonaisuudessaan vahinko. Keltatörmäkukka. syysleimut, punahatut ja puuliljat ovat monet elokuussa ostettuja tai elokuussa on niihin ihastuttu. Seassa on myös pinkki ukonhattu ja keltaisia jotain hattukukkia. On kummallista ajatella, että joskus elokuussa puutarhassa kukinta oli jo hiipuman päin, kun nykyisin on monia kasveja, jotka pääsevät elokuussa vauhtiin. 

Olen vuosien aikana laittanut monia päivänliljoja penkkeihin. En enää jäljitä niitä. Vuosien aikana vain yksi oranssi on kukkinut, mutta nyt tämä ruskeanoranssi yllätti. En yhtään pysty muistamaan, onko tää viime vuosilta vai todella kaukaa. Tämän lajikenimen jäljitys olisi siis todella haastavaa, kun kirjanpitoni kasveista on kovin vähän aikaa ollut yksien kansien välissä.

Siellä pienenä se päivänlilja näkyy kukkapenkissä. Keltaisten liljoen alla, melko tummana länttinä.

Vielä on moni punahattu nupulla, muutama syysleimu kukkii vielä niukasti tai on vasta aloittamassa kukintaa. Syysvuokoissa on nuppuja. Parissa kärhössä on nuppuja. Vielä on kasveja, joiden kukintaa täytyy odotella.

Lehtimuotoja

Täytyy itseä varten laittaa samaan postaukseen vähän lehtimuotoja. Joskus jätän omia kasveja nimeämättä kuviin tai puutarhaan ja sitten ihmettelen myöhemmin, että mikä olikaan mikä. Olen huomannut itsestäni hieman kerälijän vikaa kasveissa ja tartun helposti kasveihin, joita minulla ei ole vielä. Meidän tontti on hieman haastava keräillä suuria ja aurinkoa rakastavia kasveja. Kärhöjä olisi paljon, mutta tukien rakentelu olisi myös tarpeellista silloin jne. Joten puolivarjoiseen, savipohjaiseen puutarhaan sopiikin hyvin imikät sekä rotkolemmikit. Ne peittävät maata hienosti viihtyessään ja niissä on kauniita lehtiä. Kun aloitin puutarhaharrastuksen, en edes tajunnut, mitä iloa on lehtiperennoista, kun väriä pitää olla kukissa suuresti, että erottaa kauas. Mutta näin entisen työkaverin pihalla tavallista valkotäpläimikkää ja ihastuin sen lehtiin. Sen jälkeen omassa puutarhassa rakastuin siihen, miten kimalaiset ovat tämän kasvin kukissa keväällä. Tällä ei ole sen kummempaa lajikenimeä. Vierellä vaaleampilehtinen perenna on sinikämmen. Sitä jaoin varovasti viime vuonna, eikä se suuttunut.

Olen myös kokeillut lähteekö kärhö kasvuun näiden seasta. Kärhö kuitenkin tarvitsee juurelleen aina jonkin varjostavan kasvin ja tämä taitaa olla tarpeeksi korkea varjostamaan kärhöä, mutta ei haittaa myöskään kärhöjen kasvua.

Ostin tämän alla olevan valkotäpläimikän ja nimeä sille ei nyt ole. Sen vielä koetan selvittää ostopaikasta. Kukkii samanlaisin kukin kuin ylläoleva, mutta lehti on kapeampi. Eli yhtäaikaa voi olla vierekkäin sinisiä ja punaisia kukkia. Ihanasti alkaa tuuheutua. 

Uusin valkotäpläinen imikkä on rohtoimikkä Pulmonaria officinalis 'Sissinghurst White'. Pitäisi siis kukkia valkoisin kukin. Tämän lehden muoton on vähän noiden kahden yllämainitun välistä. Toivon, että tämä ei ole liian aurinkoisella paikalla. Saa kyllä iltapäivästä iltaan varjoakin.

Punaimikän kukat ovat punaisia ja lehti taas suurehko ja yksivärinen. On viihtynyt aivan mahtavasti. Osa näistä näkyy vain keväällä, koska jäävät tässä vaiheessa vuotta keltakurjenmiekan kaatuilevien lehtien varjoon. Sain tämän jakopalana Loviisasta ja siellä se viihtyi myös tosi monilla paikoilla auringosta varjoon. Kuhina käy käväällä näidenkin kukissa. Harmillisesti myös elämänlankaa kiemurtelee taas tuolla seassa.

Alakuvassa kuvassa näkyy Sissinhurst White, keijunkukka Caramel sekä oikealla ylhäällä punaimikän korkeampaa lehteä. Tuolla välissä kasvaa mm. auringonkukka, kun penkkiin piti saada yksivuotista täytettä täksi vuodeksi. Ja se on muuten kohta 2metrinen. En tiedä, onko keijunkukkia nykyisin kaupoissa enemmän kuin ennen, kun niitä myydään niin paljon kausikasvien joukossa. Kaikki eivät hoksaa kokeilla niitä maassa. Minulla on vuosien aikana kuollut vain pari keijunkukkaa (ja joku kituu), vaikka olen ostanut mitä kummallsempia värejä. Opin kyllä, että tummia ei kannata laittaa kuumiin ja kuiviin paikkoihin kuin omalla riskillä. Vaikka joku on sellaisessakin pärjännyt. Puutarhassa olevien keijunkukkien lajikkeista olen suurimmasta osasta jo aika kuutamolla.

Kesti kauan ennen kuin innostuin rotkolemmikeistä. Niiden lehdet vain alkoivat sen ensimmäisen hankinnan jälkeen kiehtoa, kun tuovat hienoja sävyjä lähelle maata. Ja meillä helposti kuunliljat reikääntyvät lehtokotiloiden takia, rotkolemmikit eivät.  Tässä nimetön rotkolemmikki. Jos joku tunnistaa, otan veikkauksia ja tunnistuksia vastaan.

Tässä viime vuonna hankittu rotkolemmikki King's Ramson.

Tässä kaksi uusinta. Vasemmalla puolella Varieagata ja oikealla Silver Hart. Nämä kaksi eroavat toisistaan vierekkäin selvästi. Mutta hopeasävyisten kanssa täytyy tuijotella lehden muotoa tai kuviota todella, että ymmärrän erot. Saatan aina joskus unohtaa jonkin nimen, että oliko se minulla jo vai pitikö se vasta hommata. Varsinkin, jos pääsee aarreaittojen luo. Nämä kaksi ovat ostettu Porista (puutarhaseuran matkalta) Paratiisin taimitarhalta. Katselin sen valikoimaa ensin netistä, sillä muuten en olisi ehkä osannut etsiä näitä, sillä valikoima oli suuri. Osasin myös etsiä jouluruusuja nettikaupan tutkimisen jälkeen ja johdattaa myös muitakin jouluruusujen luo. Koska aika oli rajallinen, niin täytyi miettiä, että mitä kasveja etsii ja mitä voi saada muualtakin.

Minulla on jo niin paljon punaimikkää, että myös tuota tavallista valkotäpläimikkää, että niitä täytyy kokeilla myös kuivaan varjoon. En vain usko, että ne ihan siitä tykkäävät, mutta aina voi kokeilla. Kuiva varjo on nimittäin tällä tontilla ollut yksi vaikeammista paikoista kasvittaa sellaiseksi kuin toivoisin. Kuivaan varjoon olen saanut viihtymään nyt jouluuruusuja, kun ensimmäisenä (ja ehkä toisena) vuonna istutuksesta muistaa kastella kunnolla. Kuunliljat pysyvät kuivassa varjossa ehjempänä, koska kotilot eivät viihdy siellä niin hyvin, mutta eivät ne siellä oikein tuuheudukaan. Esikot sinnittelevät siellä joskus aika henkitoreissaan, mutta keväällä ovat terhakkaana. Keväisin paikka saa vielä valoa, kunnes puiden lehdet tekevät varjon.

Saa nähdä, keräänkö imiköitä ja rotkolemmikkejä kovin kauan tai pitkään. Minulle sopiva keräilykohde on sellainen, jossa ei ole liikaa vaihtoehtoja. Imikät viihtyessään pulskistuvat suhteellisen nopeasti ja sitten niitä voi jakaa jo reippaammin. Viihtyessään jakamisen jälkiä ei välttämättä edes erota parin viikon päästä. Ei kuitenkaan rynni toiselle tontille, vaikka täytyy vähän vahtia, että ei ihan jyrää vieruskasvia, mutta pysyy aisoissa, kun kerran kasvukaudessa vähän asiaan puuttuu. Rotkolemmikkien sielunelämää voin sitten pari seuraavaa vuotta opetella. Olen myös näiden lisäksi hankkinut toki muitakin perennoja. Eli ei kannata ajatella, että minä järkevästi keskittyisin vain yhteen, kahteen tai edes kolmeen kasviin tai asiaan kerrallaan. Mutta jos kerrankin yhteen postaukseen ei rönsyilisi ihan kamalan paljon.

Hyttysjahtia kuun vaihteessa

Meille tupsahti ehkä viikko sitten hurja määrä hyttysiä. Siis ulos. Mutta valitettavasti myös sisälle. Niitä tulee aina sisään ihmisten tuoman ilmavirran mukana helposti. Eilen oli sitten ovet välillä vähän liian kauan auki. Ihmiset ramppasivat sisään ja ulos muulloinkin. Ja tulos oli se, että heinäkuun ja elokuun vaihteen vietin kirjaimellisesti hyttysjahdissa. Aloitin sen homman 21.45 ja vielä klo 02, tänään aamuyöllä, listin lisää hyttysiä. Välillä yritin nukkua, ininä aina valpastutti. Ehkä 10 vuotta sitten oli viimeeksi sisätiloissa sama ongelma, silloinkin hyttysiä oli alueellamme riesaksi asti. En tiedä, kummat voittivat: minä vai hyttyset. Minä olen paukamilla. Hyttysiä on vähintään 40 vähemmän, mutta niitä ei ole kokonaan saatu listittyä sisätiloista. Kuva otettu ikkunasta illalla.

Nyt kukkii lännenkimikki korkein kukkavanoin ja tuoksu on välillä hyvin kuminen. Kuin kaupasta ostetut uudet kumisaappaat. Silti siitä tykkää jotkut pölyttäjät, vaikka ei uskoisi. Kukkavarret menevät korkealle. Olen n 170pitkä ja kukkavarret voittavat minut pituuskilpailussa. Vaaleanpunaiset pienemmät ja korkealle menevät kukinnot kuuluvat punaluppio Pink Tannalle ja siellä välissä kukkii jaloangervo. Nämä kasvit ovat alakerran penkissä. Yläkerran penkissä tällä hetkellä ei ole kovin paljon suurta kukkaloistoa, mutta siellä menee maata pitkin kärhö Margaret Hunt (näetteköhän vaalean lilat kukat maassa?). En kuitenkaan pidäkään se väristä tuolla, ainakaan yksinään. Kun kuitenkin kasvaa noin hyvin, niin taidan siirtää sille vain väriparin. Muualla minulla kasvaa hyvinkin voimallisesti kärhöistä Jacmanii. Sen tumma lila taas jää vähän piiloon, kun on niin kaukana, että silmä ei meinaa erottaa. Toisaalla siis piti kasvaa monia muita kärhöjä, mutta kaksi Jacmania on tainut jäädä siellä henkiin. Toista siis siirrän tänne. Uskon, että sitten minulle tulee tarpeeksi taas sähäkkyyttä.

Etupihalla eräs penkki on joutunut kärsimään kuivuudesta, pionien juurille meni liikaa multaa (eli eivät kukkineet) ja on muutenkin näyttänyt vain keväällä kivalta. Nyt kuitenkin aiemmin laajemmalle jaettu pinkki leimu värittää sen mukavasti. Tässä aiemmin kukkineet liljat jäivät tosi mineiksi, leimut taas ovat ihan tavallisen kokoisia. Kummallista.

Se näkyy myös terassin kesäkukkien taustalla. Kesäkukat jäävät lippaan alle.

Muutamia vuosia sitten iskin penkkiin alekärhöraaskun, ilman mitään tukea. Vihdoin se on siellä sinnitellyt kukkaan asti. Nyt sille voi sitten alkaa miettiä tukeakin. Olen vähän huolimaton ja holtitontkin kärhöjen kanssa. En kunnioita muita kärhöjen istutusohjeita kuin juuriston varjostamista. Tämä kärhö näyttää vähän Piilulta. Ja Piilun olen ainakin kerran ostanutkin. En vain enää muistanut sitten joskus, että laitoinko sen tähän penkkiin vai onko se kuollut jo jossain toisessa penkissä.

Väinönputki näyttää siltä, että se tulee romahtamaan ennen talvea. Siinä on massaa niin paljon, että on ihme, jos kuivuu kauniisti pystyyn.

Väinönputki on niittymäisen vahinkoistutukseni vieressä. Niittymäisyyttä tekee keltatörmäkukka, joka on vasta availemassa kukkavanojaan. Seassa ja vierellä alkavat pian kukkia kaunopunahatut ja syysleimut ja vaaleanpunainen ukonhattu. Pallohortensian pinkki kukka loistaa myös. Ja jokin keltainen hattukukka. Koska tämä ei ole oikea niitty, olen alkanut kutsua sitä kukkasotkuksi. Ja pidän siitä yhä enemmän.

Pidän siitä, miten pallohortensia Pink Annabellen yksi oksa kaartuu juuri lammikon lähellä melkein kuin lammikon ylle.

Niittymäisyyttä tekee myös muut ilmavat kasvit toisiinkin penkkeihin (alakuvassa keinupenkkiä), korkeat törmäkukat ja muut vähän korkeammalle kurottelevat kasvit. Harmittaa, että perhosia ei ole juuri näkynyt. Oreganoissa ja laventelissa ja maksuorhoissa on kimlaisia, mutta perhoset puuttuvat. Toivottavasti joissain muissa paikoissa on perhosia tänäkin vuonna.

Meillä on satanut. Sade alkoi perjantaina. Lauantai-iltaan mennessä sadetta oli tullut ruhtinaalliset 21milliä. Sunnuntaina satoi millejä. Eilenkin satoi illalla ja juuri nytkin sataa. Tänään täytyy katsoa eilisen ja tämän päivän yhteismillit. Isoja kasvien alla toki maa ei ollut kastunut vielä ollenkaan sunnuntaina, tai juuri ollenkaan. Tämä näkyy suurilehtisten ja suurilatvuksisten puiden alla, mutta myös esim. daalian juuralla multa oli kuivaa. Olen kuitenkin päässyt istuttamaan. Sitä hommaa vain pitää tehdä pala kerrallaan, sillä osalla kasveista ei vielä edes ole istutuspaikkaa, enkä viitsi ryhtyä suuriin hommiin vielä, kun viikonloppuna on pienet juhlat. Minulla helposti homma venyy ja paukkuu, joten mielellään teen hommia sitten, kun voi myös projektin jättää levälleen, jos aika loppuu kesken. Loma on nimittäin loppunut ja arjessa ei aina mene hommat siten, kun on itse ne aikatauluttanut. 

Tarinoita

Joillakin ihmisillä on paljon kasveja, joilla on hienot tarinat taustanaan. Minulla on muutama sellainen pioni, joilla on hieno tarina: toinen on puolisoni äidin isoäidin puutarhasta (kukkinut meillä vain kerran). Toinen on puolisoni isän isoäidin istuttama (ei tänä vuonna kuki). Toinen pioneista tulee saamaan siirron ja toinen taas tulee samaan juurenniskansa päältä pois multaa ja muut kasvit (on varmaan liian syvällä). Minun kasveillani on muita tarinoita. Nyt aloittaa kukkimaan keltatörmänkukka, johon ihastuin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhassa yhtenä lämpimän elokuun iltana, kun olin pääkaupungissa koulutusreissulla. Se piti saada pakkomielteisesti ja sain sen sitten joltain pohjoisen taimistolta. Olen yhä ihastunut tähän kasviin. Laitoin sen kahteen paikkaa, toisessa se ei oikein viihdykään, toisessa taas viihtyy siten, että jakotaimia alkaa olla jaossa. Takana kuvassa kukkii pallohortensia Pin Annabelle.

Keltatörmäkukka pääsi kukkapenkkiin, jota tein, kun minulla oli murheita. Nyt se kukkapenkki muistuttaa tuosta kesästä ja myös siitä, että miten kiva oli, kun murheet helpottivat ja oli tilaa istuttaa uusia kasveja kukkapenkkiin. Samassa kukkapenkissä kasvaa monta loppukesän kukkaa, kun se sai myös lastin Mustilan taimipäiviltä ostettuja kasveja, jotka ostettiin ilolla. Siellä kasvaa myös yksi saatu kasvi: Katjalta Päivänpesästä saatu vaaleanpunainen ukonhattu, se vasta aloittelee kukintaa. Sen siirto on ollut monta kertaa mielessä, on ehkä loppukesällä vähän ahtaasti. Nyt sen kukinnan jälkeen voisikin siirtää, sillä sitä alkaa olla sen verran paljon, että en ehkä tapa sitä. Kunhan sataisi vielä sitä vettäkin.

Luppioista kiinnostuin Oravanpesän Katin postauksista. Punaluppio Tanna tässä jo kukkiikin. Hurjan vaikea kuvata selkeästi, jos muita kasveja on lähellä. Ja minulla harva kasvi saa kasvaa omassa yksinäisyydessään. Monilla kasveilla on kavereita seuranaan.

Nämä laventelit ovat talvehtineet vuosia. Niilläkin on tarinoita. Yksi on ostettu perennataimisto Ekmanilta aika lailla oman puutarhainnostuksen alkumetreillä. Ne kasvavat hyvin lähellä savista maata, mutta juuri tuossa kohtaa on vanhan hiekkalaatikon jämät. Alla siis hiekkaa, multaa jonkin verran päällä. Yksi näistä yksilöistä on oma kasvattama: useista siemenistä yksi iti. Se kasvoi ensin toisessa paikkaa, kunnes sen alla oleva muurahaispesä kai alkoi olla liikaa, ja siirsin sen tänne voimaan paremmin. Yksi taas näistä on ostettu tavallisella markettireissulla, kun kaikki purkissa ohikukkineet laventelit olivat ihan heittohinnoin. Kaikki nämä näyttävät ihan olevan samaa lajia. Keväällä leikkaan edellisen vuoden kukkavarret pois ja sitten hetki täytyy niitä risukasoja sietää, kunnes ne alkavat vihertää. Ja kukkivat usein aika kauan.

Ostin alennuksesta Viherpeukaloilta yhtenä loppukesän reissuna alesta punaisen lumpeen. Tästä tulee kyllä aina mieleen se reissu, ja monet muut puutarha-aiheiset reissut naapurin kanssa. Takakontti on usein ollut täynnä tai melko täynnä kasveja. Nyt tämä pallukka näyttää nupulta. Olen aivan täällä onnenkyynel silmässä, että voisiko se lumme kukkia. Jos ja kun tuo on nuppu, joka tulee kukkimaan, on yksi haave toteutunut. Sellainen, jotka en uskonut käyvän toteen. (Voiko saada jostain palkallista lumpeen tuijottamislomaa? Ai niin, olen nykyisin yrittäjä. Hmm.) Taidan vain laittaa lammikon reunaan tuolin ja käydä tämän äärellä sitten monta kertaa päivässä. Lumpeen lajike pitäisi olla vaaleanpunaisena kukkiva 'Attraction'

Sitten minulla alkaa olla uusia tarinoita. Nämä etualan kasvien kanssa (ruusut ostettu eri kerralla) jäin auton kanssa naapurikuntaan jumiin, kun auton bensapumppu hajosi.

Ja eilen jäin näin kasvien ja lapsen ja matkatavaroiden kanssa jumiin, kun korjattu bensapumppu ei jaksanutkaan toimia kovin montaa sataa kilometriä. Nyt jäimme noin 100km päähän jumiin. Onnekkaasti tutulle huoltoasemalle, palveluiden äärelle. Onnekkaasti Viherpeukaloiden myymälässä käymisen JÄLKEEN. Eilen otti päähän, mutta kun samalla parkkipaikalla todistin myös sairastamista tai matkapahointointia, totesin, että meillä on sentään vain auto-ongelmia. Onneksi lapsi on mopoileva teini. Kun kerroin, että alan olla hermona jo tähän jatkuvasti hajoilevaan autoon, lapsi katsoi minua hetken ja sanoi: Sinusta ei kyllä olisi mopoilijaksi. (Lapsi korjaa omaa tai kavereidensa mopoja harva se viikko, joskus jopa päivittäin.) Pari tuliaiskasvia ei pääsekään nyt tuliaisiksi asti. Ja sukulaisia täytyy nähdä toisena kertana, mutta onpahan näilläkin kasveilla nyt tarinat. Vähän erilaiset, kuin monien muiden kasvien tarinat. Mukana muuten tuolla on yksi punahattu, sen piti mennä tuliaiseksi. Ei omaan puutarhaan. (Minulla oli punahattujen ostokielto, joka on muuten tähän aikaan vuodesta vaikeaa, sillä niitä oli taas paljon myynnissä.)

Yleensä koen olevani melko riippumaton autosta omassa arjessa: töihin pääsen kävellen tai bussilla. Yksi lapsi on omillaan, toinen ei tarvitse enää kuskauksia jne. Mutta loma-aikana, sukuloimassa, isoilla puutarhoilla vieraillessa auto on kyllä kätevä. Haluaisin ajatuksen tasolla olla enemmän ekologinen ja halveksia yksityisautoilua. Käytännössä olen kuitenkin itsekin riippuvainen autosta ja autoilusta. Monet kivat ja suuret puutarhamyymälät ovat haastavien matkojen takana: ei mennä kävellen ta julkisilla Sukulaisten tai joidenkin ystävien luona on helpompi vierailla autolla. Olen ehkä ekaa kertaa elämässäni todella valmis auton vaihtoon. Usein minulle kelpaa korjattu auto ja nihkeilen rahan laittamista kiinni ajoneuvoon, jonka arvo laskee koko ajan ja josta tulee koko ajan kuluja. Mutta nyt: En toivo enää uusia tarinoita, miten olen autolla jumissa jossain erikoisessa paikassa, vaikka kyydissä olisi mikä tahansa kasviaarre. Seuraavan kasviaarteen tarina on toivottavasti tulossa jo tällä viikolla, kun on oman puutarhaseuran puutarhamatka tulossa.