Kiitollisuushaaste

Sain kiitollisuushaasteen Rikkaruohoelämää-blogista. Kiitos Between.

Harvinainen postaus, jota kirjoitan pitkin viikkoa. Tällä laholla päällä muuten saattaisin mennä sekaisin päivistä.

Sunnuntaina tein uudelle ruusulle paikkaa ja vierellä tuoksui sekä Valamon ruusu että kirjoapteekkarin ruusu ja välillä kuuntelin, miten kimalaiset pörisivät. Tein hommia ilman suurta kiireen tuntua.

Rosa Mundi eli kirjoapteekkarinruusu

Maanantaina töistä kävellessä kotiin usein näen osan näistä näkymistä. Niitä arvostaa, sillä ehtii kiireessäkin nähdä kukintaa.

Kuvassa kahdesta eri penkistä matalia kasveja.

Vihdoin tälläkin pihalla on sormustinkukkia.

Tiistaina tulin töistä kävellen tyhjään kotiin. Ei ollut kiirettä mihinkään tai tekemään mitään (usein on kiire ruokaa tekemään). Istuin puutarhassa ja nautin siitä, että sisälle ei ole vielä mikään kiire. On aikaa tuijotella jopa huvittavia kasveja. Tämä sormustinkukka yrittää kasvaa rusotuomipihlajan oksiston sisällä.

Keskiviikkoiltana ihailin valon leikkiä. Kiitollinen siitä, että pystyy pysähtymään kauniiden asioiden ääreen. Koreantörmäkukka myös houkuttelee mukavasti kimalaisia.

Valo osui myös hyvin punaiseen isotähtiputkeen.

Torstaina ymmärsin, kuinka paljon nykysin minulle jää asioita muistiin. Sen lisäksi, että tunnistan nykyisin suuren määrän kasveja entiseen verrattuna, muistan mm sääoloja monilta vuosilta. Puutarha tukee muistiani. Nämä kesäesikot on ostettu viime vuonna melko kylmällä ilmalla Lappeenrannasta Tirilän puutarhassa, jota ennen olimme nähneet Sadun ihanan puutarhan bloggaajatapahtumassa.

Perjantaina toin sisään yhden viimeisistä pioneista. Leikkokukkien kohdalla iskee minulla aina piheys, mikä taas ei koske perennojen ostamista. Olen kiitollinen omasta kukkakaupasta kesäisin, vaikka sieltä nappaankin sisään usein vain pieniä määriä kukkia.

Lauantaina olen kiitollinen siitä, että oma puutarha ei katoa mihinkään, vaikka siellä ei joka päivä oikein ehtisi mitään tehdäkään. Olen kiitollinen myös pienestä sadosta, vaikka säiden puolesta ei tämä kesä nyt ole mikään hyötyviljelijän unelma.

Haastaa saa kolme tai enemmän.

Tämän haasteen voi ottaa kuka tahansa. Haasteet vain tuppaavat loppumaan vapaavalintaiseen haasteen nappaamiseen, joten haastan jopa 5 blogia:

Kukkaiselämän Satu
Autuaan Olon Cheri
Pikkuisen Puutarhan Sametti Hortensia
Saaripalstan Saila
Anun puutarhasta Pionin

Haaste siis tässä:

Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja-haasteen säännöt:

Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi, ja haasta kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.

Ajan käyttö

Olen tässä muutamia päiviä pohtinut ajan käyttöä puutarhassa. Ihan tavallinen ja odotettukin kysymys: " Kuinka kauan sinulla menee aikaa puutarhaa hoitaessa?" Ja hurjan vaikea vastata. En oikein osaa sanoa mitään täsmällistä vastausta.

Hyötykasvien ja kesäkukkien kastelu vie aika vähän aikaa, jos vain sen muistaa. Nurmikon leikkuuta on myös vaikea laskea, sillä se ei rasita huhtikuussa, mutta kyllä jossain vaiheessa kesää siitä tulee rasite.

Kasvimaa heinäkuun puolivälin paikkeilla.

Jos on suurempi projekti meneillään, on aikaa vähän vaikea laskea enää tunneissa, vaan se ehkä lasketaan muutoin esim. viikon projekti, koko kesän projekti. Nyt ei ole suuria projekteja työn alla, joten tässähän kokee tekevänsä hyvin vähän. Itse en juuri koristeita tee puutarhaan, alla olevassa kuvassa on ostettu Villistä Pihasta pari vuotta sitten Avoimissa Puutarhoissa.

Suunnittelua on vaikea mitata. Jos seisoo keskellä puutarhaa ja päässä surisee, onko sekin hommaa vai ei? Ja varsinkaan silloin, jos ei toteuta niitä suunnitelmia.

Kunnossa pitäminen toki vie aikaa. Rikkaruohosavotta odottaisi taas. Kivituhkaa on hyvä kitkeä säännöllisesti, samoin kuin nurmikkoa leikata. Onneksi kivituhkaa tarvitsee huoltaa harvemmin kuin nurmikkoa leikata. Kukkapenkkejä meillä on rajallisesti. Mutta ryteikköjen raivaus tulevaisuudessa tulee ehkä vaatimaan myös konevoimia.

Laventeli ja tummalehtinen komeamaksaruoho

Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että aikaa vähintään menisi tämän puutarhan huoltotoimenpiteisiin noin 10tuntia/kuussa kasvukauden kuukausina, jos siihen ei lasketa mahdollisia projekteja. Eikä lasketa kastelua eikä nurmikon leikkuuta. On kuitenkin niitä puutarhapäiviä, jolloin aikaa saa menemään yhden päivän aikana lähes tuon 10 tuntia, joten on täysin mahdoton sanoa, kuinka monta tuntia puutarhaa harrastaa.

Seuraava pieni projekti on minua odottanut jo vaikka kuinka kauan. Yhden käytävän ja sen laitamilla olevien alueiden kunnostaminen. Siinä tulee menemään joko vain tunteja tai ikä ja terveys.

Onko kukaan ikinä laittanut ylös puutarhassa vietettyjä työtunteja?

Tuoksujen lisäämistä

Viime vuonna ostin kauppareissulla ihan raaskun laventelin kaupasta eurolla tai vastaavalla. Ajattelin kokeilla, miten se selviää loppuvuodesta ja talvesta. No, sehän selvisi. Leikkaisin sitä keväällä vähän ja tuossa se nyt kukkii (ja samalla harmittelen, että miksi en ostanut samalla useampaa). Sen seurana tuossa kohdassa on valkoinen kurjenpolvi. Koska vieressä on paljon muita kasveja, ei tämä nyt suoranaisesti erotu kovin kaukaa. Nyt kuitenkin minulla on kolme talvehtinutta laventelia vähän eri paikoissa ja saatan ne siirtää kaikki samaan kasaan. Loppukesällä voi taas olla tarkkana poisheittokuntoisten kasvien kanssa.

Siellä se kukkii oikeassa alakulmassa. Eipä juuri erotu. Tuoksuu onneksi, kun koskee. Valkoiset ovat harjaneilikoita, joita pitäisi oikeastaan lisätä vähän joka paikkaan niiden ihanan tuoksun takia. Niitä en nyt edes raaski leikata sisälle, koska niitä on liian vähän.

Pioni "Duchesse de Nemours" kukkii nyt kahdella kukalla. Ostin sen viime vuonna, koska niin moni on kehunut sen tuoksua. Onhan se pioni kaunis ja ihanalta tuoksuva. Nyt vain totesin tämän yksilön kasvavan turhan kaukana tuoksutteluetäisyydestä. Uusien alueiden perustamisessa teen yhä virhearviointeja kasvien koon suhteen.

Vihdoin sain myös kaivettua ruusu Tove Janssonin paikoilleen. Meille menee pihatie, jonka toinen sivu on yhtä rytökasaa. Suurimman rytökasan taltuttamiseen tullaan tarvitsemaan vielä järeitä aseita, mutta pienen osan matkasta saan ehkä taltutettua pieni ruusu kerrallaan. Taustalla hilluu villiintynyt Valamon ruusu, jonka kurittamisen olen aloittanut ottamalla siitä talteen juurivesoja uusien pihojen ongelmaksi (sarkasmia). Tuo uuden näköinen märkä läntti on Tove Janssonin istutuskohta ja sen edessä kukkii viime vuonna istutettu kirjoapteekkariruusu Rosa Mundi.

Ja suloinen Rosa Mundi, jossa oli kuitenkin yli 20 nuppua. Tätä vielä joutuu tuoksuttelemaan kumarrellen, sillä ulottuu polveeni asti.

Minähän vannoin noin 10 vuotta sitten vihaavani ruusuja ja niiden piikkejä ja hävittäväni kaikki ruusut tältä tontilta. Ja nyt lisäilen niitä ihan tuosta noin vain. Tai ainakin lapion ja mullan ja kanankakan ja veden voimalla. En kyllä kamalasti niitä vieläkään muuten hoida. Mikä itse asiassa saattaa vielä johtaa jonkin uuden ruusun kohtaloon nimeltä komposti. Rosa Mundin ja Tove Jansson välissä on suuri kuusen kanto. Tässä kasvanut siis pitkään kuusi ja maa voi olla aika hapanta. Laitoin kyllä aimo kasat kalkkia tuohon, sillä tarkoituksena on, että tähän ei nyt uutta kuusimetsää kasvateta. Mikä tarkoittaa muutamien lähellä olevien kuusien kaatamista omalta puolelta. Täytyy myös neuvotella naapurin kanssa hänen puolella ihan rajalla kasvavien koivujen muuntamista polttopuumuotoon (meidän raja on kamalaa ryteikköä, kun kummaltakaan puolelta ei ole luonnon omaa tuotantoa hillitty). Muuten tuossa ei kymmenen vuoden päästä ole välttämättä millekään kasville kovin paljon energiaa, vaikka ruusut vähän koholla kasvavatkin naapurin maahan verrattuna.

Liljat ovat aloitelleen kukintansa. Lollypopit ovat minusta suloisia. Pionit sitkeilevät kauan tänä viileänä heinäkuuna. Taustalla suloinen ja tuoksuva pioni, joka on todennäköisesti pioni Sarah Bernhardt.

Vielä mm. Pioni "Do Tell" kukkii. Kuvassa kaksi saman pionin kukkaa. Näilläkin on ruusuista tuoksua, joka erottuu hyvin varsinkin sisätiloissa.

Silti tummalehtinen syyskimikki on tehnyt jo kukka-aiheen alkua, jonka kehittyminen ihanasti tuoksuvaan kukkaan kestää kyllä aika kauan. Tämä kasvi ihan oikeasti on varjon kasvi. Saa kyllä ikkunasta vähän heijastusvaloa ja varjosta huolimatta kasvaa ihan suorassa. Penkki on lämmin, joten tämä on kukkinut jo ainakin kahtena syksynä peräkkäin.

Lisää tuoksuja on suunnitteilla. Toivottavasti niitä saan lisättyä ympäri puutarhaa.

Puolivarjoa ja varjoa

Kävin työkaverini pihalla vähän aikaa sitten. Mietimme yhdessä kasvivalintoja heidän pihaansa. Meidän pihalla oli tarpeen pitkät housut, vaikka lyhythihaisella paidalla pärjäsi. Heidän pihallaan melkein sulin niissä vaatteissa. Aurinko porotti, puiden tuomaa varjoa ei ollut. Tuulta ei juuri ollut. Taas erittäin selvää oli, miten meidän piha on aurinkoisellakin ilmalla hieman viileä ja helteelläkin löytyy jokin varjoinen alue. Kun taas työkaverini kertoi pihansa olevan pätsi kuumilla ilmoilla. Tässä ehkä yksi syy, miksi olen kaivannut lämpöä. Ja myös ruusuista Mustialan ruusu näyttäisi kaipaavan hetken kuivaa ilmaa.

Meillä ei kai tällä pihalla ole yhtään paikkaa, johon aurinko paahtaisi koko päivän (siis silloin kun sattuu paistamaan). Silti on monia kasveja, jotka meillä kasvavat, vaikka ne monta kertaa istutetaan aurinkoon. Liljat ilmaisevat liian vähäisen valon alkamalla kasvamaan vinoon kohti aurinkoa, silloin niitä voi siirtää. Puolivarjon käsitys tällä pihalla on vähän erilainen kuin jollain toisella pihalla.

Tässä penkissä omenapuu luo varjoa aika monelle kasville, eikä tämä penkki ole muutenkaan koko ajan auringossa. Kuvassa näkyy jättipoimulehteä, pioni DoTell:n kukka, törmäkukkaa ja tädykettä. Kasvaa tuolla myös metsämansikkaa, jota aina riivin välillä vähemmäksi. Saniainen taustalla.

Samassa penkissä on myös toisessa paikassa kurjenpolvi Orion, joka pioni Karl Rosenfieldin kanssa tekee väriä toiselle puolelle penkkiä.

Toisessa penkissä on taas aika tiivistä varjoa. Aurinko paistaa hitusen penkin joihinkin osiin alkukesän jälkeen, kun viereinen hevoskastanja ja muut puut saavat lehtensä kunnolla auki. Penkkiin heijastuu ikkunasta ajoittain valoa, mutta penkki on aika varjoinen. Tässä maa on aika juurakkoista ja paljon kuivempaa kuin takapihalla. Silti vanha pionin juurakko (nimi ei tiedossa) on tässä viihtynyt.

Samassa penkissä kasvaa kuunliljaa, tummalehtistä syyskimikkiä (joka tekee jo nyt kukka-aihiota), varjoliljaa. Myös tässä penkissä kasvaa matalia kasveja ja sitkeästi puuta pitkin myös kärhö, joka saa vähän enemmän valoa korkeammalla. Tässä penkissä siis kasvaa rusotuomipihlaja, jota en tajunnut kuvata, vaikka sen oksia ja lehtiä kuvassa näkyykin. Tummakurjenpolvi on lopettanut kukintansa ja on vähän rötyinen nyt.

Viime kesänä luulin, että tämä pioni, joka kasvaa puolivarjossa myös toisen penkin rusotuomipihlajan varjossa, on jotenkin eri värinen varjosta ja nuoruudesta johtuen. Tänä kesänä tulinkin nimilappusekaannusmietteisiin, sillä näin ainakin lähes saman näköisen pionin Villissä Pihassa. Sen pionin nimeä en kyllä enää muista.

Tässä kuvassa näkyy rusotuomipihlajaa, jonka juurella kasvaa yläpuolen pioni. Tässä kuvassa se kukkapenkki on taustalla ja tässä etualalla on puutarhan lämpimin penkki, jossa kukkii lähes auringossa pari sormustinkukkaa ja pioneja. Siinä penkissä on kaikkea muutakin. Kuten nyt aukeamassa olevat LollyPop-liljat.

Puolivarjossakin kasvaa kaikkea, aurinkopaikkoja joutuu vähän metsästämään. Puolivarjon käsite on minulla kuitenkin melko väljä.

Loman loppu

Minun tämän vuoden kesäloma on nyt ohi. Aamulla aloitan arjen, kun muu perhe vielä lomailee. Tai osaksi sitä on tietysti muuta kuin arkea, koska muu perhe elää loma-aikaa. Voi tehdä tiukkaa vuorokausirytmin kanssa. En olekaan niin aamuvirkku, mitä joskus nuorempana. En toisaalta myöskään iltavirkku, jotta iltaisin jaksaisin tehdä juuri mitään. Viimeisen lomaviikon aikana en ole tehnyt juuri mitään puutarhassa. Ehtiihän sitä.

Puutarhan pitkässä penkissä tapahtuu muutoksia tänä vuonna hitaasti. Sinivaleunikoiden kausi on pidempi, kun on viileää. Vaikka en minä nyt lämmöstäkään voisi pahastua, sillä on ollut välillä aika kylmäkin suorastaan. Itse asiassa saisi jo tulla kokonainen viikko lämpöä putkeen.

Tämä penkki, missä sinivaleunikot kasvavat on kohopenkki, johon aurinko paistaa aamupäivästä noin klo 15 asti iltapäivällä. Sen jälkeen penkin kasvit saavat satunnaisia auringon pilkahduksia. Työpäivinä näen kasvit siis varjossa. Olen siis vasta nyt alkanut miettiä, että varjossahan näkyy valkoinen kaikkein parhaiten. Penkissä on myös valkoista, mutta ei kovin suuria määriä. (Paitsi kanadanvuokkoa, jota pitää rajoittaa.)

Takana kasvaa villisti orapihlaja-aita (en ikinä itse istuttaisi omaan pihaan piikkien takia, jos saisin päättää). Sen seassa joko meidän talon tai naapurin edelliset omistajat ovat joko tarkoituksella tai vahingossa antaneet Valamon ruusun olla rauhassa. Se kasvaa aidan sisällä. On kuulkaas melko piikikäs kombo. Näiden viereen olen epätoivoisesti siirtänyt kukkapenkistä vadelmaa, jotka haluaisivat yhä kasvaa kukkapenkissä, eivätkä missään muualla.

Penkin kulmassa kasvaa sinikuunlilja ja sen edessä peittokurjenpolvi, jonka hajua inhoan. Kätevä kasvi peittämään nopeasti jotain alaa, johon ei vielä tiedä, mitä laittaa kasvamaan. Sekaan on hyvä sujauttaa kasa etanarakeita, sillä kotilot pitävät tiheässä ja varjoisassa makuupaikassaan. Kuten myös tietysti kuunliljan piiloissa myös.

Toisaalla tätä penkkiä kukkii tuoksuvia kasveja. Harjaneilikka ja pioni.

Harjaneilikat olen yrittänyt pitää valkoisina tässä penkissä, kun vieressä on keltaista ja punaista muissa kasveissa. Kesäesikko kukkii nyt, kuvan oikeassa yläkulmassa. Kesäesikon vieressä näkyy keltavaleunikko, joka ahkerasta valvomisesta huolimatta lähes ehti taas siementää. Keltavaleunikkoa on minulla jo liikaa ja joka vuosi sitä kuritan ja annan halukkaille. Vasemmassa alakulmassa on myös neilikkaa ja näkyy hieman valkoista kurjenpolvea.

Tämän pioni ei ole ihan niin pahan näköinen sateista huolimatta, miltä se jo uhkasi näyttää. Sen seurana kurottelee hujoppiakileijat.

Hyvästelen tässä samalla kesälomani, mutta en kesää. Näytän samalla kuvan kirpputorilta ostetusta aurinkotuolista, joka vaeltelee auringon mukana pitkin puutarhaa. Jos ei kohta kunnolla lämpene, menen tuohon makaamaan makuupussissa naama kohti solariumlamppua, jotta saa pienen hien pintaan.

On meillä oikeasti parina päivänä tänä kesänä ollut melkein kuuma.

Omenapuupenkissä

Tähän aikaa ei näköjään onnistu postaus ilman pioneja. Omenapuupenkissä kukkii pioni Do Tell, hempeä vuokkokukkainen laji.

Tämä piiloutuu helposti toiselta puolta kukkapenkkiä kurkkiessa, sillä viereiset tähtiputket kasvavat tähän aikaan joka päivä.

Toisessa kohtaa samaa penkkiä on kohta kukassa Karl Rosenfield. Epäilen, että Karlia minulla on myös toisaalla aika varjoisessa kohdassa, vanhasta pihasta saatuna jakotaimena. Tämä yksilö on kukkinut yhdellä varrella jo pari kertaa, tuuheutuminen ei ole ollut kovin nopeaa.

Samaan omenapuupenkkiin tuli myös siirrettyä ryteiköstä löydetty kituvaa syreeniä. Ei mitään hajua, mitä lajia tämä mahtaa edustaa, kun tällä pihalla ei kasva yhtään syreeniä. Samassa ryppäässä oli kolme vartta ja ne varret letitin siirron yhteydessä.

Koreatörmäkukka on suloinen ja näissä on lähes aina joku pölyttäjä. Olen nyt löytänyt useampaa erilaista törmäkukkaa viime aikoina ja muutaman olen ostanutkin. Täytyy vain odottaa niiden kukintaa. Aina välillä iskee joku tällainen yhtäkkinen keräilyfiilis, vaikka alun perin en ole mitään kasvia tarkoituksella alkanutkaan keräillä. Tässä kuvassa koreatörmäkukka yhdessä kurjenpolven ja tädykkeen kanssa.

Silti huomaan usein ostavani helpommin saman lajin variaatioita kuin ihan samaa kasvia useammassa eri potissa. Toisaalta ihailen ihmisten penkeissä laajoja saman lajin kasvustoja. Minusta omat penkit tuntuvat sellaiseen liian pieniltä. Kokeilen ja testailen eri kasveja. Tänä vuonna on ollut henkiin heräämisiä. Luulin, että unikko Royal Wedding hävisi täysin. Nyt se ilmestyi takaisin yhden kukan voimin, maahan laonneena.

Joka kuitenkin taisi saada sateista pahasti tarpeekseen. Vai voiko unikoissa olla jokin tauti?  Katjalta sain vihjeen, että idänunikkoa voisi jakaa juurenpätkistä. Täytyy harkita, että kokeilisiko myös tämän tarhaidänunikon kanssa samaa keinoa. Olisiko syksy hyvä aika?

Vierailu Villissä Pihassa

Kävin maanantaina vierailulla Villissä Pihassa. Pioniaika oli käsillä. Villissä Pihassa on pioneja kasvateltu vuosia ja niitä myös on hankittu sinne lisää vuosittain.

Puutarhassa on rinnettä ja tätä kivimuuria ihailen. Olen käynyt täällä ennenkin, nyt avoimet ovet sattuivat sopivasti ajomatkan lomaan.

Tunnelma on näin suuressa puutarhassa ihana. Kasvien lomaan voi todellakin piiloutua. Lapsi suunnitteli, kuinka kivaa olisi leikkiä piilosta täällä.

Korkeuseroja voi olla vaikea hahmottaa, mutta taustalla näkyvä vihreä on peltomaisemaa aika kaukana alhaalla.

Näin suureen puutarhaan mahtuu myös vesiaihe, jonka koko ei ihan tule kuvassa oikeuksiin. Puro virtaa kasvien lomasta tänne. Villissä pihassa kasvaa muitakin kasveja kuin pioneja.

On se ihanaa, kun pääsee toisten puutarhoja katsomaan.

Kuitenkin livenä monet asiat näkee eri lailla. Saa kasvivinkkejä, uusia ideoita. On myös oikein mukavaa puhua puutarhoista ja kasveista. Jostain syystä oma perhe ei aina jaksa puhua minun kanssani kasveista.

Kiitos Sannalle, että pidit puutarhan avoinna.

Vielä ehtii nauttia avoimista ovista puutarhoihin.

Vinkkinä siis: Hämeenlinnan lähellä, Hattulassa, on puutarha avoinna viikonloppuna la ja su klo 11-17  Pikkuisen kasvikeitaan yhteydessä. Puutarha on siis sama, jossa olen joskus vieraillut avoimissa puutarhoissa ja nyt tosiaan siellä on myös oma taimisto.  Blogi on ollut hiljainen taimiston avaamisen jälkeen.

Paluu kotiin

Ei tarvitse olla montaa päivää pois kotoa, kun eron huomaa, siis koska oli ollut lämmintäkin. Olin kotoa pois pe-ma. Maanantaina kotiin ajettiin Villi Pihan kautta. Villissä Pihassa taisin päästä hieman jäljille mysteeripionini kanssa. Tässä voisi olla jotain samaa kuin kiinanpioni Barbarassa. Unohdin vain siellä nuuhkia Barbaraa. Kuitenkaan en ole varma ja tämä voikin olla jokin ihan muu.

Tai sitten se on jokin toinen. Tämän pionin juurakko on tullut mökiltä. Alkuperäisen pionin on istuttanut puolisoni isänisänäiti. Todennäköisesti tämä on pioni Sarah Bernhardt.

Tämä taas ei käyttäydy kuten nimilapun Shirley Templen pitäisi, joten tämä on jokin muu valkoinen pioni.

Kerrankin raaskin myös tästä kerätä sisään kukan.

Törmänkukat ovat myös avautuneet. Tähtiputket ovat melkein auki ja kurjenpolvi Orion yrittää taas korkeusennätystä.

Kurjenpolvi Orion kasvaa meillä köynnöstuen sisällä, jotta se viipota pitkin maata. Silloin se kilpailee tähtiputken kanssa korkeudesta.

Joskus onnistuu vuodesta toiseen joidenkin värien kanssa. Pidän yhä kovasti Ohotanmarunasta ja siitä, minkälaisen rauhallisen värin se tekee yhdessä matalan ja tiiviin kurjenpolvi Max Freyn kanssa.

Toisaalla taas olen vähän nieleskellyt. Keltalaukka ei kukkinut viime vuonna. Punainen neilikka onkin vähän pahasti keltavaleunikon edessä.

Ja vieressä taas on hempeitä sävyjä. Toisina vuosina taas kukinnat menevät eri tavoin. Ehkä tämän värisekamelskan kanssa pärjää. Välillä voi sitten kääntää pään paikkaan, jossa on vähemmän väriä.

Nyt puutarhassa alkaa olla sopivasti kukintaa. Pian jatkavat muut pionit, kärhöt kasvattavat varsiaan ja nuppujaan. Uusia pieniä projekteja on työn alla. Tove Jansson pääse jossain vaiheessa maahan. Kunhan tämä kannon vierestä olen saanut tuon kaiken heinän kitkettyä. Tämä kohta on meidän pihatien ja naapurin aidan välissä. Olen täältä tänään jo raivannut ison kasan kaikkea pieniä puun alkuja ja viereisen, hieman villiintyneen, Valamon ruusun juurivesoja. Senkin puskan sisältä sai lähtöpasseja pari muuta pikkuista puun alkua. Tuon Valamon ruusun jälkeen vasta ryteikkö alkaakin. Huoh. Luotan siihen, että löydän tuota kitkiessä jonkin hyvä kuopan ruusulle. Jos en löydä, muuta suunnitelmaa.

Toisaalla taas Valamon ruusu on jo kukassa.

Nyt vasta huomaa paremmin, että meidänkin puutarhassa on vähemmän pörisijöitä. Muutamia ahkeria pölyttäjiä on töissä koko ajan, mutta usein näissä ruusuissa käy kuhina. Nyt on sellaisia hetkiä, kun ruusuissa on ihan hiljaista.

Kotoa lähdin tosiaan perjantaina vähän huolissani, sillä viikonlopuksi oli luvattu vain +5 astetta (heinäkuussa!) lämmintä yhden yön muutamaksi tunniksi. Kylmä oli kai ollut, sillä parissa kasvissa oli vähän jotain jälkeä. Ulkona kasvavat surkeat basilikat olivat saaneet laikkuja. Mutta muuten oli kasvua jopa tullut moneen kasviin lisää, sillä päivälämmöt olivat vihdoin kohdallaan. Jopa kesäkurpitsassa on nyt kukkia auki. Rikkaruohoista elämänlanka/karhunköynnös oli suorastaan ryöpsähtänyt.