Avoimien ihanuuksia

Yritän tällä kertaa tiivistää Avoimien Puutarhojen vierailupäiväni yhteen postaukseen.

Aloitin päiväni Arvilasta. Päivänpesän puutarhasta, jossa olen jo kerran aikaisemmin vieraillut. Näin Ruuhijärvi-ruusun kukassa.

Jalo-kissan (kuvassa) ja myös äitinsä Alman (ei kuvassa).

Taas kerran totesin, että Arvilan kaikki kukkapenkit jos toisi meidän puutarhaan, ei tänne muuta mahtuisikaan. Sitä kokoa on vaikea aina kuvista hahmottaa, kun ollaan suuressa maatalon pihapiirissä. Kuvassa luumulehtoa sekä taustalla avautuva pelto.

Jatkoin Nastolaan Lähteensilmän puutarhaan, jossa tosiaan tontilla on lähteitä. Puutarhassa oli kauniit ympyränmuotoiset penkit, joiden keskellä oli istuskeluryhmä. Ruusuja ja perennoja kiersi penkkejä. Sisemmässä ringissä ruusut ja ulommassa perennat kera pienten puiden.

Peikkometsässä oli vallan ihastuttava tunnelma, tästä linkistä blogiin.  Keskellä istutusalueita oli jätetty tämä pyöreä nurmikkoalue. Mihin tahansa kohti istutuksia lähti, oli joku polku seurattavaksi. Vaikea kuvailla tunnelmaa tässä puutarhassa. Ihastuttava pieni viidakko. Silti hallittu viidakko.

Vaikka kokonaisuus oli kaunis, oli paljon myös yksityiskohtia. Tämän iiriksen takana oli sopivasti saman sävyinen leikkimökki.

Viimeistään tässä puutarhassa kyllä tajusin, että meidän puutarha kaipaa syreenien ja ruusujen tuoksua.

Vähän suurempaa mittakaavaa on taas kartanoissa. Kävin Koiskalan Kartanossa ja haaveilin entisen muotopuutarhan paikalla siitä, miltä paikka on aikaisemmin näyttänyt. Ennen kartanoissa oli palvelusväkeä, jolloin isäntäväki ehti tehdä muutakin. Nykyisin taas isäntäväki on samalla kaikissa rooleissa. Vanha meijeri, jossa oli kahvila, oli vallan viehättävä. Siellä olisi hyvä paikka järjestää juhlia tai muita tilaisuuksia. Meijeristä minulla ei ole kuvaa, paikalla oli valtava määrä ihmisiä, joten en halunnut kuviin ihmisiä lupaa kysymättä.

Kartanon jälkeen suunnistin taas omakotitalojen puutarhoihin, joissa kokoluokka oli taas sitä tavallisempaa, mitä omakotitaloalueille kaupungeissa mahtuu.

Annelin puutarhassa oli ihana kasvihuone (jostain syystä kasvarit vetävät puoleensa).

Ja kauniit ja siistit perennapenkit. Kuiva mäntymetsä vierellä ja puutarhassa pientä rinnettä.

Vesiaiheet olivat kivisiä. Kuitenkin veden ääni kuului mukavasti.

Merin puutarhassa sai heti kehoituksen mennä makoilemaan kahden kukkivan kultasateen alle hetekalle. Kuvasta ei täysin kyllä saa sitä fiilistä, mikä siinä makoillessa tuli, kun kultasateiden alla makoilee. Tällaiset elämykset ovat nykyisin niitä elämyksiä, joista itsekin nautin.

Puutarhassa oli myös pioneja kukassa, monessa paikassa pionit pullistelivat nuppujaan.

Vierailin vielä yhdessä kauniissa puutarhassa, joka oli osittain rinteeseen tehty. Kadulta ei uskonut, kuinka pitkälle puutarha vie. Portaiden välissä viihtyivät myös kuivan paikan kasvit. Suloista.

Sieltä otin tämän viimeisen inspiraatiokuvan. Kuvassa oleva puu on vanha itse leikattu omenapuu, josta roikkui kypsyviä omenoita. Tuollainen puu on minulla ollut haaveissa ja olen tuijotellut sateenvarjojalavaa ja riippajalavaa sillä silmällä. Mutta tämä on vielä hienompi, kun kukkii ja tuottaa hedelmää.

Omaan puutarhaan palaaminen näiden reissujen jälkeen on samalla monia tunteita herättävä. On ihana tulla kotiin. Samalla on paljon uutta inspiraatiota, paljon sulateltavaa ja tarmoa omaankin puutarhaan. Samalla näkee hetken oman puutarhan hyvätkin puolet. Toisaalta saattaa huomata myös pari kesken jäänyttä projektia.

Kaikki puutarhat olivat taas erilaisia keskenään, mistään kuvat eivät kerro koko totuutta. Puutarhoissa  näkyy kaikissa tontin ja omistajan yhteistyö. Joka paikassa kohtasin mukavia omistajia ja mukavia vieraita ja näissä tapahtumissa sitä huomaa puhuvansa puutarhaa välillä ihan vieraiden ihmisten kanssa. Ihmettelevänsä jotain kasvia ja miettivän kasvien nimiä.

Puutarhaähky tuli tänä vuonna siten, että viimeiset 45 minuuttia jäi käyttämättä (olisin juuri saattanut ehtiä vielä johonkin). Syynä oli edellisen yön kurkkukipu, joka on nyt onneksi jo ohi.