Tarinoita

Joillakin ihmisillä on paljon kasveja, joilla on hienot tarinat taustanaan. Minulla on muutama sellainen pioni, joilla on hieno tarina: toinen on puolisoni äidin isoäidin puutarhasta (kukkinut meillä vain kerran). Toinen on puolisoni isän isoäidin istuttama (ei tänä vuonna kuki). Toinen pioneista tulee saamaan siirron ja toinen taas tulee samaan juurenniskansa päältä pois multaa ja muut kasvit (on varmaan liian syvällä). Minun kasveillani on muita tarinoita. Nyt aloittaa kukkimaan keltatörmänkukka, johon ihastuin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhassa yhtenä lämpimän elokuun iltana, kun olin pääkaupungissa koulutusreissulla. Se piti saada pakkomielteisesti ja sain sen sitten joltain pohjoisen taimistolta. Olen yhä ihastunut tähän kasviin. Laitoin sen kahteen paikkaa, toisessa se ei oikein viihdykään, toisessa taas viihtyy siten, että jakotaimia alkaa olla jaossa. Takana kuvassa kukkii pallohortensia Pin Annabelle.

Keltatörmäkukka pääsi kukkapenkkiin, jota tein, kun minulla oli murheita. Nyt se kukkapenkki muistuttaa tuosta kesästä ja myös siitä, että miten kiva oli, kun murheet helpottivat ja oli tilaa istuttaa uusia kasveja kukkapenkkiin. Samassa kukkapenkissä kasvaa monta loppukesän kukkaa, kun se sai myös lastin Mustilan taimipäiviltä ostettuja kasveja, jotka ostettiin ilolla. Siellä kasvaa myös yksi saatu kasvi: Katjalta Päivänpesästä saatu vaaleanpunainen ukonhattu, se vasta aloittelee kukintaa. Sen siirto on ollut monta kertaa mielessä, on ehkä loppukesällä vähän ahtaasti. Nyt sen kukinnan jälkeen voisikin siirtää, sillä sitä alkaa olla sen verran paljon, että en ehkä tapa sitä. Kunhan sataisi vielä sitä vettäkin.

Luppioista kiinnostuin Oravanpesän Katin postauksista. Punaluppio Tanna tässä jo kukkiikin. Hurjan vaikea kuvata selkeästi, jos muita kasveja on lähellä. Ja minulla harva kasvi saa kasvaa omassa yksinäisyydessään. Monilla kasveilla on kavereita seuranaan.

Nämä laventelit ovat talvehtineet vuosia. Niilläkin on tarinoita. Yksi on ostettu perennataimisto Ekmanilta aika lailla oman puutarhainnostuksen alkumetreillä. Ne kasvavat hyvin lähellä savista maata, mutta juuri tuossa kohtaa on vanhan hiekkalaatikon jämät. Alla siis hiekkaa, multaa jonkin verran päällä. Yksi näistä yksilöistä on oma kasvattama: useista siemenistä yksi iti. Se kasvoi ensin toisessa paikkaa, kunnes sen alla oleva muurahaispesä kai alkoi olla liikaa, ja siirsin sen tänne voimaan paremmin. Yksi taas näistä on ostettu tavallisella markettireissulla, kun kaikki purkissa ohikukkineet laventelit olivat ihan heittohinnoin. Kaikki nämä näyttävät ihan olevan samaa lajia. Keväällä leikkaan edellisen vuoden kukkavarret pois ja sitten hetki täytyy niitä risukasoja sietää, kunnes ne alkavat vihertää. Ja kukkivat usein aika kauan.

Ostin alennuksesta Viherpeukaloilta yhtenä loppukesän reissuna alesta punaisen lumpeen. Tästä tulee kyllä aina mieleen se reissu, ja monet muut puutarha-aiheiset reissut naapurin kanssa. Takakontti on usein ollut täynnä tai melko täynnä kasveja. Nyt tämä pallukka näyttää nupulta. Olen aivan täällä onnenkyynel silmässä, että voisiko se lumme kukkia. Jos ja kun tuo on nuppu, joka tulee kukkimaan, on yksi haave toteutunut. Sellainen, jotka en uskonut käyvän toteen. (Voiko saada jostain palkallista lumpeen tuijottamislomaa? Ai niin, olen nykyisin yrittäjä. Hmm.) Taidan vain laittaa lammikon reunaan tuolin ja käydä tämän äärellä sitten monta kertaa päivässä. Lumpeen lajike pitäisi olla vaaleanpunaisena kukkiva 'Attraction'

Sitten minulla alkaa olla uusia tarinoita. Nämä etualan kasvien kanssa (ruusut ostettu eri kerralla) jäin auton kanssa naapurikuntaan jumiin, kun auton bensapumppu hajosi.

Ja eilen jäin näin kasvien ja lapsen ja matkatavaroiden kanssa jumiin, kun korjattu bensapumppu ei jaksanutkaan toimia kovin montaa sataa kilometriä. Nyt jäimme noin 100km päähän jumiin. Onnekkaasti tutulle huoltoasemalle, palveluiden äärelle. Onnekkaasti Viherpeukaloiden myymälässä käymisen JÄLKEEN. Eilen otti päähän, mutta kun samalla parkkipaikalla todistin myös sairastamista tai matkapahointointia, totesin, että meillä on sentään vain auto-ongelmia. Onneksi lapsi on mopoileva teini. Kun kerroin, että alan olla hermona jo tähän jatkuvasti hajoilevaan autoon, lapsi katsoi minua hetken ja sanoi: Sinusta ei kyllä olisi mopoilijaksi. (Lapsi korjaa omaa tai kavereidensa mopoja harva se viikko, joskus jopa päivittäin.) Pari tuliaiskasvia ei pääsekään nyt tuliaisiksi asti. Ja sukulaisia täytyy nähdä toisena kertana, mutta onpahan näilläkin kasveilla nyt tarinat. Vähän erilaiset, kuin monien muiden kasvien tarinat. Mukana muuten tuolla on yksi punahattu, sen piti mennä tuliaiseksi. Ei omaan puutarhaan. (Minulla oli punahattujen ostokielto, joka on muuten tähän aikaan vuodesta vaikeaa, sillä niitä oli taas paljon myynnissä.)

Yleensä koen olevani melko riippumaton autosta omassa arjessa: töihin pääsen kävellen tai bussilla. Yksi lapsi on omillaan, toinen ei tarvitse enää kuskauksia jne. Mutta loma-aikana, sukuloimassa, isoilla puutarhoilla vieraillessa auto on kyllä kätevä. Haluaisin ajatuksen tasolla olla enemmän ekologinen ja halveksia yksityisautoilua. Käytännössä olen kuitenkin itsekin riippuvainen autosta ja autoilusta. Monet kivat ja suuret puutarhamyymälät ovat haastavien matkojen takana: ei mennä kävellen ta julkisilla Sukulaisten tai joidenkin ystävien luona on helpompi vierailla autolla. Olen ehkä ekaa kertaa elämässäni todella valmis auton vaihtoon. Usein minulle kelpaa korjattu auto ja nihkeilen rahan laittamista kiinni ajoneuvoon, jonka arvo laskee koko ajan ja josta tulee koko ajan kuluja. Mutta nyt: En toivo enää uusia tarinoita, miten olen autolla jumissa jossain erikoisessa paikassa, vaikka kyydissä olisi mikä tahansa kasviaarre. Seuraavan kasviaarteen tarina on toivottavasti tulossa jo tällä viikolla, kun on oman puutarhaseuran puutarhamatka tulossa.

Taitekohtaa

Meillä alkaa kohta kukkia kukat, joista osa jaksaa kukkia läpi loppukesän. Vielä osa on nupulla, osa kuitenkin on jo kukkimassa. Pallohortensia Pink Annabelle on jo mukavasti pinkki. Minulla on tapana laittaa kasveja aika lailla vieretysten monien muiden kasvien kanssa, täytyän välillä pieniä aukkopaikkoja toisilla kasveilla. Sitten saatankin olla pulassa, kun kasvit ovatkin suurempia mitä pari vuotta sitten. Joten tästäkään pallohortensiasta ei saa sellaista kovin selkeää kuvaa, koska on muiden kasvien seassa. Silmä erottaa kasvit eri tavoin toisistaan kuin kamera.

Tavallisesta pallohortensiasta pääsi tänään yksi kukka maljakkoon. Maljakkoon raaskin vaihtelevasti poimia kukkia, mutta tänään oli yksi vaaleanpunainen ritarinkannus poikki. Sen vuoksi olikin minulla pian sakset kädessä ja kohta kuljeskelin kimppuihin etsimässä kukkia. Ihanaa on, että pieni kukkien kerääminen ei enää näy mitenkään puutarhassa kukkavajeena, vaan jopa osaa kesäkukista kannattaakin poimia (kuten tuoksuherneitä). Myös kukkakimput olivat enemmän tai vähemmän sekalaisia sekoituksia kasveja. Kun ei vain raaski parturoida yhtä kasvia kokonaan.

Taitekohtaa on myös se, että osa kasveista alkaa rupsahtaa. Väinönputki ei enää kerää kimalaisia, ei siis hetkeen siinä ole kukaan pörrännyt. Se ei siis enää kuki. Se alkaa muuttua keltaisemmaksi. Jos en niin välitä sen siemenistä, niin kanntaakohan se katkaista jo kesän/syksyn aikana, vai romahtaako se itse? Vai kannattaako se jättää talventörröttäjäksi? Tuon paikalle mahtuu jatkossa ihan hyvän kokoinen kasvi. Alakuvassa Väinönputki on melko lailla vasemmassa reunassa.

Syysleimuista aloittavat vaaleanpunaiset jo kukintaa. Aikaisemmat valkoiset tulevat pian perässä ja muut aukaisevat varmasti ensi kuussa kukkansa. Myöhäisin valkoinen leimuni kukkii sitten lokakuussakin. Nämä vaaleanpunaiset kukkivat kuivassa penkissä, jossa jäi kaikki kesäkuun helteiden takia vähän matalimmiksi. Lollypop- liljat eivät ikinä kai ole olleet niin minejä kuin tänä vuonna. Liljoja hädin tuskin näkee.

Olen aika vähän täällä kertonut meidän varjoisesta takapihastamme kasvimaan takana. Se jää todella vahvasti terijoen salavan varjoon. Kuitenkin varjoisessa penkissä on aika huoleton meinikin. Kitken hyvin sinne päin. 

Hopeatäpläpeippi saa rauhassa tuoda oman värinsä ja kukkansa isolle alalle. Tänä vuonna lehtokotiloille on kai ollut kesäkuusta lähtien liian kuivaa, ne eivät ole päässet tekemään jättiarmeijaansa. Sen vuoksi kuunliljojen lehdet ovat aika reiättömiä. Pikkureikiä en edes huomaa livenä, vasta kuvista joskus tajuan reikien määrän. Muiden kuunliljakuvia katsoessa ihmettelen usein reiättömiä lehtiä.

Koko pihallamme kasvaa paria tai kolmea eri luonnon tuomaa saniaista. Sen lisäksi olen joskus ostanut pari yksilöä, joista tämä haastavasti kuvattava on vielä hengissä. Se on ilman nimeä, sillä ostohetkellä oli sen nimilapusta nimi mennyt vähän suttuiseksi. Tummempi yksilö on kituutellut aina ajoittain, tänä vuonna sitä ei ole näkynyt. Ehkä kesäkuun helle oli sille liikaa.

Meillä on ollut perhosia todella vähän, niitä vähän jo kaipailen. Sen sijaan kalliokielipistiäisen toukat ovat parhaillaan pistelemässä tarhakalliokielojani suihinsa. Niistä ei valitettavasti tule perhosia vaan ötököitä. Ensimmäinen kerta kuin moinen toukkakokous on tällä tontilla. Luinkin pari keinoa, joilla voisi niiden talvehtimista hieman estää tai vähentää.

Tuttuja puutarhakohteita

 Voisin mennä leikkaamaan nurmikkoa, mutta eilisen Helsinki-päivän jälkeen tuntuu, että on tullut käveltyä aika lailla. Kaupunkituristeilua täytyisi vähän treenata, jos joskus taas tekee jonkin useamman päivän kaupunkiloman. Sen takia taas olisi järkevää mennä leikkaamaan nurtsia ja seiskoskelemaan puutarhaan. Valitsen nyt kuitenkin pienen lepohetken. Tässä pari itselle jo kovin tuttua puutarhakohdetta. Olen tänä kesänä käynyt taas kerran Porkkalan kartanolla, Lammilla. Kartanon puisto avautuu kartan kanssa, nyt useamman vierailun jälkeen ei tarvitse enää karttaa, vaikka puutarhan alueet aina hieman laajenevatkin. 

Kartanon jättiagavet ovat kesäisin paikallaan. 

Sisätiloissa tai ulkona voi nauttia kahvit. Ja kartanon yläkerrassa on myös jouluhuone. 

Ulkona puutarhassa pidän kovasti kasvihuoneesta. Tuli pikkaisen hiki siellä. Pelargonit tai viinirypäleet eivät siis säikähdä huonosti lämmitetyn saunan lämpotiloista.

Pidän myös perennapenkeistä, eri alueista (alakuvassa pieni alue valkovihreää aluetta), saniaistarhasta vai varjopuutarhasta. Kovassa auringonpaisteessa on vain haastava kuvata ja kuvaaminen jäi tällä kertaa hieman toissijaiseksi. Kuvat ei tee paikalle oikeutta. 

Parissa eri paikassa näki saniaisia.

Ruusuja oli vielä vähän kukassa, suurin osa kukkineet. Kartanolla on myös oma ruusu, joka on kai monen harrastajan mieleen, mutta sen lisäys on haastavaa ja hidasta.

Ja jos on retkellä kasveista kiinnostuneella porukalla (kartanon opastetuilla historiakierroksilla kuulee myös paikan ja alueeen historiasta), niin suosittelen siinä kilometrin päässä olevaa puutarhamyymälää. Kasveja löytyy kesäkukista, perennoista puihin ja pensaisiin. Vähemmän muuta puutarhan oheistavaraa. En ole sieltä lähtenyt kertaakaan pois ilman yhtään ostosta. Mutta näin kerran, kun joku asiakas (!) ei ostanut yhtään mitään. En tiedä, miten se on mahdollista.

Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan Helsingissä menin ystävän kanssa, kun toivoin näkeväni jättilumpeet. Nyt näin lumpeita. Sisällä häkellyttävän värisinä. Ja jättilumpeiden lehdet suurina.

Ja ulkona sitten vähän tavallisimpina versioina.

Ulkona taas kerran totesin, että olen ihan tyytyväinen, että oma peruukkipensaani ei ole kovin innokas kukkija. En tiedä, onko peruukkipensaan kukat kauniita vai kamalia. Ja toki hyvä, että omani kasvaa hillittyä vauhtia. Alle polvenkorkuinen pensas sopii minulle. Tuollainen metrien kokoinen olisi omaan paikkaansa jo hieman haastava. Toki minulla kasvaa tummalehtinen ja nämä olivat vihreälehtisiä yksilöitä.

Myös tätä suurta liljaa jäin ihmettelemään. Nimeltään japanin jättililja (Cardiocrinum cordatum). Kasvoi toisessa paikkaa todella varjossa ja tässäkin taisi olla aika puolivarjoisessa paikassa.

Kaisaniemen kasvitieteellinen on niin sopivassa paikassa junalla matkuvastavia ajatellen. Voi suoraan junamatkan jälkeen jaloitella ja haukata happea. Toki pääkaupunkituristipäivän jälkeen olin onnellinen paluumatkalla siitä, että junassa saa istua. Tuntien kävely/seisoskelu pitkin poikin ja eri näyttelyissä/museoissa sai jalat kipeäksi, mutta mielen virkeäksi.

Tätä kirjoittaessa meni yksi rankkasadekuuro yli, ihan hyvä, ettei sitä nurmikkoa edes yrittänyt leikata, kesken olisi jäänyt.

Harkitusti ja vähemmän harkitusti

Puutarhassa uusien istutusten kotiutuminen ja menestyminen on yksi seurattava asia. Viime vuonna piti istuttaa köynnösporttiin vain kaksi valkoista kärhöä. Toinen toiselle puolelle ja toinen toiselle. Yksinkertaistahan sen luulisi olevan. En enää muista, menkikö viikko istuttamisten jälkeen, kun toin kotiin pari kärhöä lisää. Siltä varalta, että istuttamiseni eivät nouse. Ja enää ei ollutkaan mukana vaan valkoista, vaan päättelyt, että valkoisten seuranahan menee värikäs. Ja eihän siinä vielä kaikki, vaan jossain vaiheessa tuli viideskin kärhö loppukesällä, joka sai sitten paikan kyllä muualta ja hätäpäissään myös oman pienen kärhötukensa etupihalle. Tavoitteena oli ostaa kaksi valkoista kärhöä. Lopputulos oli, että ostin viisi, joista paikkojen miettiminen oli ihan toisarvoinen asia. Kun paikkojahan oli alunperin vain kahdelle.

Nyt kukkii ensimmäisenä näistä kaikista kärhöistä Andromera. Sen kai kuuluisi olla hieman kerrotumpi, mutta minun heikohkolla hoidolla, ensikukintana riittää minulle. Tämän kanssa samalla puolella on joko kärhö Miss Bateman tai Guernsey Cream, nuppuja ei ole vielä muissa portin kärhöissä. Ehkä ei tulekaan vielä tänä vuonna. Yksi kärhöistä heräsi todella myöhään. 

Kärhöthän pitäisi kaivaa syvämultaiseen paikkaan, mielellään lannoittaa ja kastellakin. Jos ei tarvitse tai halua suuria kukkapilviä, voi ne istuttaa aika matalamultaiseen kukkapenkkiin ja toivoa parasta. Suuren suurta kukintaa ei ehkä tule, mutta kärhöt nyt kukittavat etupihalla kasvavaa puuta, niin kuin visioni oli monta vuotta sitten. Tässä sirotuomipihlajan tai marjatuomipihlajan oksilla kukkii sekä Warszawska Nike että Hagley Hybrid. Riittää minulle. Visioni on täyttynyt, vaikka ei mennyt ihan niin kuin pitäisi. Alla kukkivat pinkit harmaakäenkukatkin ovat ehkä hieman sopimattomassa paikassa liian varjossa, mutta näköjään viihtyvät. 

Tänä keväänä ja alkukesästä olin vallan tyytyväinen, kun oli niin paljon punahattujen alkuja muutamassa kukkapenkissä. Muille niin helppo kasvi, täällä niin vaikea. Olin jo sitä mieltä, että nyt riittää punahattujen kanssa. Ei enää tarvitse. Kunnes lähiprisman kesämyymälässä olikin valmiita kukintakuntoisia punahattuja kukassa (vain vitosen kappale) ja minulla kesäkukille varattuja ruukkuja tyhjänä. No, mites kävi. Nyt ainakin noiden punahattujen juurakot ehtivät suurentua ja saan ne maahan sitten, kun kukinta alkaa hiipua. Punahatut olivat kyllä ruukkuihin hyvät valinnat. Hieman suuremmat ruukut, ja punahattu sietää myös sen, että sitä ei olla koko ajan kastelemassa.

On hirveän vaikea lopettaa jonkin kasvin kokeilut eri paikkoihin, vaikka se kasvi jo menestyykin riittävän hyvin. Nyt asetan itselleni kiellon: ei enää syysvuokkoja eikä uusi punahattuja. Seuraavaksi jokin muu pakkomielle, kiitos. Kärhöjäkään en taitaisi tarvita enää yhtään, kun ne paikat ovat vähän kortilla. 

Tämän kesän aikana olen katsonut kukkapenkkejä, että täydeltä näyttää. Tilaa ei ole uusille kasveille. Mutta en myöskään tiedä ollenkaan, mitä kukkapenkkiä voisi enää laajentaa. Pari uutta kukkapenkkiäkin (yksi varjopenkki) on siten täynnä, että niiden kasvit tulevat vielä kasvamaan ja silloin joudun taas siirtämään osan jo istututuista kasveista. Silti tulin kotiin yhdeltä taimistoreissulta mm. uusien varjokasvien kanssa. Jotka siis menevät sinne, minne ne eivät ehkä mahdu enää parin vuoden päästä. Ja tulinpa myös kotiin parin noin metrin tilaa vievän ruusun kanssa. Että silleen. Tulee aika paljon taas uutta palapeliä. Marhanlilja edustaa kuvassa kukkapenkkiä, jossa kasvit ovat vasta asettumassa, ja joka on saanut taas pari uutta yksilöä.

Toki keksin noin viikko sitten, mitä kukkapenkkiä tulen laajentamaan. Yleensähän olen silloin jo hommissa, kun idea syttyy. Nyt poikkeuksellisesti olen suunnitellut asiaa. Mietin asiaa hieman pidemmälle, jopa kulkuväyliä. Mietin, mikä olisi seuraavan laajennuksen kohta tämän kesän projektin jälkeen. Kun vaikka tila muka loppuu, niin uutta tilaa tehdään. Kunhan pääsen hommiin, on sitten monelle kituvalle pionille, uusille ruusuille ja parille muullekin omalta tontilta löytävälle kasville uusi paikka. Ruusuista haluan nyt uudelleen kukkivia. Uusi paikka on ihan ok, mutta ei siten kulkuväylien varrella, että myös syksyllä näkisi kukinnan silloinkin, kun ei oikein ehdi aina kiertää puutarhassa. Eli vielä joku paikka täytyy lähiaikoina löytää jatkuvakukintaiselle ruusulle, joka on kulkuväylän lähellä tai näkyy ikkunasta.  Tässä kuvassa on nyt L:n muotoinen kukkapenkki. Sen edustasta, joka on nyt nurmikkoa, tulee muuttumaan kukkapenkiksi ja joksikin kulkuväyläksi. Täytyy vain suunnitella nyt järkevät huoltoväylät. Kuvasta ei näy tuon paikan kaltevuus, mietin myös kaltevuuden suoristamista joiltain kohdin. Tuolla kukkii nyt eniten keväällä ja loppukesällä. Pionit ja muut kasvit sitten tuovat kukkia myös keskemmälle kesää. 

Ja olenhan tässä välissä ostanut jo tänäkin vuonna pari uutta kärhöä, kun keksin paikan niille. Mutta kärhöjen tuen kanssa tulikin pieni ongelma. Kukapa sitä kuitenkaan tutkisi etukäteen (?) maata, johon köynnöstuen pitäisi tulla. Saatikka mittailisi paikkoja. Täytyy siis hieman vielä tukea tuumia ja ehkä vähän muokata suunnitelmaa. Kärhöt toki on jo istutettu. Jumituin kärhöjen kohdalla kärhö Early Sensation kohdalle: niin erilaiset lehdet. Jos se ei kasvaisi mullassa, luulisin sitä muoviksi. Kukkii valkoisena, kukinta-aika on varmaan tältä vuodelta jo mennyt. Prinsessa Dianaa koetan toista kertaa, jos se tällä kertaa pysyisi hengissä. Kuvassa kärhö Early Sensationin lehti.

Kaikesta tästä vähän sinne päin menosta huolimatta, on onneksi olemassa mahdollisuus aina harkita ja korjata liikeitään. Nytkin päässä on lista kasveista, jotka vaativat suorastaan päästä hieman parempaan paikkaan. Ne tulevat sinne pääsemäänkin, kunhan uusi kukkapenkki on valmis. Ja sitten on paikkoja, joiden kanssa vielä voi tapahtua monenlaisia kasvisiirtoja. Yllättävän paljon kuitenkin nykyisin istutuksissani alkaa olla olla malttia. Saatan mielessä pyöritellä jotain istutusta jonkin aikaa odotellessa parempia istutussäitä eli vesisateita. Istuttaessa suunnitelma on jo lähes valmis ja sitten h-hetkellä voi vielä tarkastaa ja mallata, että miltä suunnitelma oikeasti näyttää. 

Kuvia aamuvalossa

Parina aamuna olen ottanut kuvia aamuvalossa. Vastavalo ja hajavalo, ja valo matalammalta, saavat jotkut kasvit esiin eri tavalla. Nyt näkyy paremmin väinönputki (kun ei sulaudu takana olevaan vihreään).

Tarhavaleunikko valokylvyssä.

Kurjenpolvi Orionin väri vastavalossa.

Kimalaisen aamutyöt.

Laukka (mahdollisesti Ping Pong) omassa valospotissaan.

Kärhökaaren varjot.

Takapihalle tulevat varjot aamulla.

Lomalla on mukavaa, kun voi rytmittää eloaan välillä siten, että keskeyttää aamupalan, kun ulkona valo liikkuu hienosti. Ei tarvitse vahtia kelloa, että ehtii. Vaikka sitten loman aikatauluttumuuden jälkeen olen usein tyytyväinen taas arkirytmistä. 

Koostetta ja kiitokset!

Kiitos kävijöille eilisestä puutarhapäivästä! Olimme ensimmäistä kertaa auki avoimissa puutarhoissa. Kävijät harmittelivat, että avoimien puutarhojen sivut olivat hidastuneet ja kaatuilleet samana päivänä. En tiedä, vaikuttiko se paljon ihmisten suunnitelmiin.  Riina Versoja Vaahteranmäeltä tuli myös käymään, oli ihana nähdä sinua ja ystävääsi. Laitoimme esteillä pihatiet kiinni, jotta autojen peruuttelujen kanssa ei olisi ongelmia, mutta onneksi tien varteen mahtuu autoja.

Meillä kävi vieraita tasaisesti, moni viihtyi yllättävän kauan siihen nähden, että pihamme ei ole suuren suuri. Tonttimme on n 1100 neliötä. Laputin ehkä 40 kasvia ja kirjoitin joihinkin kukkapenkkeihin pienen tarinan sen penkin synnystä. Luulen, että laput auttoivat ihmisiä pysähtymään kasvien äärelle. Sää suosi, sillä aamun tihkusade lakkasi aamupäivän aikana ja aurinko tuli esiin sitten pari kertaa ja tapahtuman loppupuolella kauemmaksi aikaa. Tässä yksi kuva iltavalossa, kun tapahtuma oli jo ohi.

Väinönputki on tänä vuonna kukassa. On vaikea saada kuvaan sen kokoa, sillä on istutettu pieneen rinteeseen. Paksu se on. Kun se siementää, se kuolee. Ja ihan yhtä keskeiselle paikalle en sitä toista kertaa istuta, sillä sen kainaloihin on nyt jäänyt joitain kasveja. Joskus uudestaan sen voisi istuttaa paikkaan, jossa se ei jättäisi varjoon viereisiä kasveja. Meillä tämä ei ollut ihan kaksivuotinen, vaan kesti useamman kesän, ennen kuin kukki. Kimalaiset ovat kukista tykänneet. Tuolla näkyy vielä yksi kyltti, joita siis ripottelin ympäri puutarhaa. Kyltti on vihreällä pohjalla ja aika pieni. Kylttejä laminoin sekä vihreälle, pinkille, keltaiselle ja sinisille pohjille. 

Keijunkukkia minulla on vähän siellä täällä, jotkin niistä herättivät paljon kysymyksiä. Keijunkukkia myydään paljon myös kausikukkien puolella, ja kaikki tiedä, että ne ovat monivuotisia ja voivat selvitä hengissä maassa vuosien ajan, vaikka ovatkin niin erikoisen värisiä. Tässä alakuvassa matalana kasvavia erilaisia värikokeiluja, taustalla keijunkukat ja edessä keltalaakakatajaa ja jotain laukkaa (joka pelastettu liian varjosta).

Tarhavaleunikon kukinta on aina sellainen, josta ihmiset tykkää. Vaikka moni tätä kutsuukin sinivaleunikoksi. Minäkin kutsuin tätä sinivaleunikoksi kauan, kunnes Hiidenkiven puutarhan Minna teki tutkimustyön sinivaleunikon ja tarhavaleunikon välillä. Tämä kuitenkin on perenna, sillä sama juurakko on ollut kauan. Tämän olen pitänyt muista kasveista erillään omassa poterossaan, siten tulen kitkeneeksi tämän läheltä, ettei esim. elämänlanka jyrää tätä. Tämä kuva on otettu tänä aamuna vesisumusateen keskellä.

Takapihalla kasvaa myös aika suuria kasveja. Tässä kuvassa näkyvillä on L:n muotoinen penkki, jossa kasvaa toisella sivulla suuria perennoja. Niistä kimikit tajusin nimetä, mutta en muistanut kirjoittaa punaluppio Pink Tannaan nimilappua. Sen rehoittava olemus ( ilman kukintaakin) herätti kuitenkin kysymyksiä. Sen jättipunaluppion takana/seassa nimittäin kasvaa keijuängelmä, jonka taas oli nimennnyt. Muutama Pink Tanna lähti omiin koteihinsa, kun sitä juurakkoa oli keväällä yrittänyt jakaa. Se oli sen verran tiivis, että en onnistunut montaa jakotaimea saamaan. Olen harmitellut, että istutin Pink Tannan niin reunaan kukkapenkkiä. Puutarhavieralle tätä selitin ja tajusin, että minähän levennän tuota penkkiä, niin saan lisää istutustilaa ja noiden suurilehtisen kasvien eteen jotain pienempää. Haa, hyvä syy taimistoreissulle. Tuossa penkissä on luultavasti todella hyvä kosteus, kun kasvit eivät lurpottaneet edes helteellä. Toki tuo penkki on myös varjommassa puolilta päiviltä eteenpäin.

Tässä keijuängelmä, joka juuri avasi kukkiaan. Tämä taas on todellinen herkkis, vaikka tekeekin korkea varren.

Takapihalla ihmiset onneksi kävivät myös ihan takana, jossa on aika huoleton meininki. Kitkeminen on siellä hyvin summittaista ja paikka varjoisa Terijoen salavan takia. Alla oleva kuva on otettu Terijoen salavan alta kasvimaalle. Puu varjostaa kyllä kasvimaata osin ja kasvaa aina vain suuremmaksi. Haukkaa suuren osan takapihaa, mutta puoliso ei halua sitä pois, vaikka se vielä tulee joku talvi romahtamaan. Minä laittaisin sen tilalle mielelläni jossain vaiheessa kasvihuoneen ja vaikka pari pienempää puuta. Mutta puutarha ja piha on meillä kompromissien paikka, joten olkoot ja kasvakoot siellä vielä. Ja en ole ehkä tarpeeksi säästänyt vielä kasvihuonetta varten.

Etupiha ei meillä ole yhtä kukkaisa kuin takapiha, koska se on hyvin täynnä suuria puita. Mutta sielläkin on kasveja, alan pikkuhiljaa ymmärtämään paremmin oman tontin etuja ja rajoitteita. Etupihalla on paljon suuria ja vanhojakin puita, joiden juuria on paljon. Juurien sekaan ei juuri mitään kamalasti kaivella, joten täytyy kaivella vain pakollinen ja muut tehdä mataliin kohopenkkeihin. Ja valita kasvit, jotka sietävät moista kohtelua. Mutta pieni halla ei samalla tavalla sinne etupihalle yllä, siellä kasvaa nyt jo useita syysvuokkoja ja taas aikaisin keväällä (ennen lehtien tuloa) etupiha sulaa aiemmin ja siellä voi nähdä monia kevätkukkia silloin, kun takapiha on vielä hyvin luminen tai vähintään vetinen ja jäinen. Tämä penkki on viime vuoden lähes kokonaan No Dig-tyylinen penkki: vain koristeomenapuulle ja ruusuille on kaivettu enemmän kuoppaa. 

Puutarhavieraille kerrottiin, että minä harrastan puutarhaa ja kasveja, ja puolisolla on enemmän autotallissa ja ajoneuvojen kanssa omat harrastuksensa. Yksi puolison harrasteautoista oli pihalla tarkoituksella esille ja muutama pyytäessä sai vierailun myös autotallin puolella, jossa oli yksi tekeillä oleva auto suojassa mahdolliselta sateelta. Puolisoni ei kamalasti tunnista kasveja eikä oikein uskalla tehdä enää pihalla mitään, ettei katko vääriä kasveja. Puolisoni on vähän sokeutunut tälle pihalle ja minun harrastukselleni. Ja taidan olla itsekin sokeutunut. Tämän päivän jälkeen me molemmat taas arvostimme omaa pihaa enemmän. Kiitos siitä kaikille kävijöille. Kuulimme kauniita sanoja. Ja moni ymmärsi oikein pihani luonteen: ei kovin nipoa hommaa, hieman keräilyä ja pikkuhiljaa tekemistä. Myös selkeyttä nähtiin, mitä minä en ehkä koe täällä olevan. Tai minä siis aina uuden penkin äärellä tavoittelen selkeyttä, kunnes homma karkaa lapasesta. 

Kivaa viikkoa!