Välijumppa

Puutarhassa kasvaa nyt melkoisen korkea auringonkukka. Sen pituus on vähintään 2,5 metriä, ellei enemmän. Sen rinnalla tunnen oloni kovin pieneksi. Joskus koen pienuutta myös aloitettujen projektien kanssa, jotka joskus eivät olekaan alussa sitä, miltä tuntuvat.

Tänään nimittäin oli tarkoitus aloittaa sellainen melko helpohko kukkapenkin teko.  Ja tehdä se muuten No-Dig menetelmällä, mutta tehdä ruusuille vain syvemmät kuopat.  Minulla on jo multaa, pusseissa oman puutarhan maata maatumassa ja vanhoja, osin kompostoneita puiden lehtiä odottamassa muhkeaa kohopenkkiä sanomalehtien päälle. Vain ruusuille kuopat ja sitten vaan täyttämään aluetta. Pari kuoppaa tulikin ihan nätisti ja totesin, että alueelle ei mahdukaan kaikki ne ruusut, mitä suunnittelin. 

Puuvartisia ei voi laittaa tiettyihin kohtiin, koska runsaslumisina talvina ne saa muuten liian tuhdin lumikerroksen yläpihan puolelta tulevasta kolatusta lumesta. Joten ajattelin istuttaa vain kolme ruusua. Kolmannen kuopan kohdalla lapioon kolahti omituisesti. Savimaa on muuten nyt ihanan helppoa kaivaa, mutta lapioon kolahteli selvä kivi. Aloin sitten tilannetta tutkia lapiolla paukuttamalla ja löytyikin liuskekivi. Kuvassa tilanne, kun löytyi toinenkin, suurempi liuskekivi, joka näkyy kuvassa. Maalla täytetty ämpäri on hyvänä mittakaavana.

Ja sitten niitä alkoikin löytyä, kun osasi etsiä. Kaikki kivet jäävät  helposti vuosien saatossa nurmikon alle, eikä me osattu tuosta kohtaa aikoinaan kiviä kaivaakaan. Nyt ymmärrän, miksi löydettiin aikoinaan vähän hassusti tehty laattapolku. Se taisi osittain johtaa tuolle alueelle, osin portaille. 

Minun ei-kaivamista-projektin yritys, sai minut hikoilemaan ja vääntämään lapiolla ja rautakangella ja toteamaan, että nyt on tulossa jotain muuta kuin No Dig penkki. Tuo olisi ihan kamala alue jättää noin, mutta tuosta tuleekin suurempi kukkapenkki, mitä piti. Ja saan kaikki 5 ostettua ruusua mahtumaan ja kaikki muutkin kesän aikana tupsahtaneet kasvit. Alkaa vain tähän aikaan vuodesta aika loppua kesken, kun iltaisin tulee aikaisin pimeä. Katsotaan, miten saan projektin eteenpäin, kun omat menot ja sääennusteet eivät ota aina huomioon näitä aloitettuja projekteja. Näin kuitenkin ratkesi monta asiaa: miten saada uudelle alueelle huoltopolkuja (no laatoista), miten saada tehtyä jumppaa ja käsitreeniä (no hiki valui) ja miten saada kaikki kasvit mahtumaan. Kaikki asiat ratkesivat kerralla. En vain odottanut, että tällä tavalla.

Syyskuun tunnelmia

Eilen oli ihana päivä. Aurinkoa, ja lempeä syyskuun päivä. Kaupunkimetsässä kävely ei vaatinut pitkiä vaatteita, joten muutama hirvikärpänen tarttui inhasti mukaan. En toisaalta ihmettele, koska meidän kadulla käveli tämän vuoden hirvenvasa, tässä keskustasta noin 3km:n päästä. 

Vahingossa on tullut myös tauko blogimaailmasta. Ollut hieman haipakkaa muussa elämässä. Toki olenhan minä livenä ehtinyt vähän kasvihommiin, vaikka omaa puutarhaa en ole ehtinyt huoltaa ollenkaan. Mustilassa on käyty ja puutarhaa muuten ihailtu. Ylhäällä kuvassa kantopenkkiä. Alhaalla kantopenkin värejä eri kasveista, uusimpina hopeamaruna ja nuo värikkäät tiarellat. Tämä kantopenkki on kovin kuiva, mutta suojaisa. Siksi tätä pitäisi välillä muistaa kastella. 

Hopeavuokko on tässä ollut hengissä jo pari vuotta, ja nyt se on tehnyt uutta juurivesoa. Siihen kävi juuri sopivasti aurinko. 

Tämä tyyppi on taas ostettu katukirppikseltä, jonkun muun maalaama pöllö. 

Samassa penkissä yritys talvehdittaa japaninvaahteraa. Yksi tässä onkin ollut hengissä, mutta jänis sitä on syönyt ja siitä on pikku keppi vain pystyssä.

Kerrottu syysvuokko on ostettu viime vuonna, tämän pitäisi olla Pamina, kasvaa toisaalla. Ihana, että kukkii. Toinen samanlainen on myös kukkimassa, eri aikaan ostettu on myös toisaalla hengissä. Onneksi ei ole halla käynyt pihalla, syysvuokot ovat sille niin arkoja.

Tässä alla olevassa kukkasotkussa on yksi korkea syysvuokko kallellaan ja vielä kukkimassa harmaakäenkukkaa. Samassa penkissä on toinenkin syysvuokko, joka ei vielä kukia. 

Ja tässä samaa penkkiä toisesta suunnasta. Erilaisten punahattujen kokoelma vain lisääntyy. Osasyynä on elokuun lopun Mustilan kasvihoukutukset, joihin sorrun usein joka vuosi, vaikka tänä vuonna koetin jo lopettaa erilaisten punahattujen hankkimisen. Myös ensimmäiset syysmyrkkyliljat ovat nousseet.

Samat kasvit toisesta suunnasta. Nuo haaleimmat vaaleanpunaiset ja kerrotut punahatut ovat uusia. Ne voivat siis olla vain tämän loppukesän/alkusyksyn ihme. Ovat nimeltään Sunseekers Blush. Ne ovat matala lajike ja terälehtiä on kahdessa kerroksessa. Katsotaan taas, mitkä punahatut jäävät eloon.

Toisaalla taas Magnus punahatut (mitä todennäköisemmin) kukkivat yhdessä sotkussa keltatörmäkukkien kanssa. Perhosia on ollut tänä vuonna meillä yhä harmillisen vähän, mutta näissä keltatörmäkukassa on lähes aina pölyttäjiä, jos sää vain sallii. Kimalaisia varsinkin. Minun preeriani tai leikkiniittyni.

Lännenkimikin kukkavarret tekevät siemeniä ja tumma kimikki kehittelee nuppuja. Näitä tummia on olen ostanut kahta eri lajia. Tämän pitäisi olla tähkäkimikki Pink Spike, mutta kovasti vaikuttaa syyskimikki Brunetelta. Toisaalla minulla taas pitäisi olla tähkäkimikki Pink Spike ja sekin on tekemässä vasta kukkavartta, mutta on vielä pienempi, ehkä sen takia, että on vasta viime vuonna istutettu. Mutta en ehkä jaksa näiden kanssa nyt menettää hermojani, vaikka olisivat väärää lajiketta. Ovat korkeita ja leveitä, jos viihtyvät ja on tarpeeksi kosteutta. Minulla on pari näitä liian kuivassa, siellä lähinnä pysyttelevät hengissä. Pitäisikin muistaa siirtää jonnekin, jos keksisin, missä olisi tarpeeksi tilaa.

On nimittäin vielä ostoksia istuttamatta. On ollut tekemistä sen verran paljon, että en ole saanut puutarhavaihdetta kunnolla päälle. Pakko ajaa pian hommiin. Totuttuun tapaan myös sipuleita olen hommannut. Tänä vuonna tilasin paria eri kiurunkannustakin. Ja löysin myös mustilan puutarhapäiviltä yhdeltä harrastajalta juurakkona kasvavaa erilaista kiurunkannusta. Kun tulee näitä pakko saada keksintöjä, niin sitten niitä keräillään. Tämän oranssin punahatun nimen olen jo hävittänyt. Mutta näitä siis on erilaisia ja minulla alkaa olla hengissä jo useita värejä.

Sysyhohdekukat tuovat myös oranssia. Näiden kanssa on ollut välillä haasteita. Olen joskus keskellä kesää luullut näitä rikkaruohoiksi. Nyt olen istuttanut ne siten, että voin unohtaa ne kesällä, kun vieressä toiset kasvit vievät huomion. Ja nämä sitten tulevat esiin kunnolla kukkiessaan. Näiden viereltä uskaltaa parhaiten kitkeä tähän aikaan vuodesta, kun tunninstan, mikä on syyshohdekukkaa ja mikä ei.

Syysasteri Patricia Ballard aloittelee kukintaansa nyt. Tämä jaksaa vielä kukkia, vaikka saisi hieman pakkasta.  Nyt sää tuntuu siltä, että viileät säät eivät tule ikinä, mutta viikolla jo oli niin kylmä tuuli, että oli hanskoja ikävä.