Pioneja ja muita

Meillä on ollut kuuma. 30 astetta on melko paljon, jos sellaista lämpöä on useampana päivänä. Lähelle tai lähes 30 asteeseen on mennyt useana päivänä lähimmän viikon aikana. Onneksi esimerksi torstaina oli vain 24 asetta korkeimmillaan. Keskiviikkona kävi myrsky, mutta meidän tontille sade eikä tuuli tehnyt tuhoja. Vettä ei tullut niin paljon kuin jossain. Lammiko ei täyttynyt kokonaan (täyttyy katon hulevedestä). Tänään sitten ukkokuuro toi vettä reippaammin, joten osa pioneista retkottaa nyt miten sattuu. Kuvat ovat tältä viikolta eri päiviltä.

Kiinanpionien aika on tullut tänä vuonna nopeasti. Ensimmäisinä muhkeina pioneina aloitti röyhelöinen pioni, joka todennäköisesti on Sarah Bernhardt. Tämä on  otettu puolison isän mökkipihalta. Pionin istuttaja on ollut appiukon isoäiti. Joten tätä voi kutsua myös Tyyneksi. Kukkii akileija Nora Barlowin ja tuoksulaukkojen seasssa.  Tummempi pionin nuppu kuuluu nimettömälle pionille. Tämä kuva on jo tiistailta, joten aika repsahtaneita alkavat nämä pionit olla, kun ovat jo kaksi rankkasadetta kokeneet. Akileija on jo kukkinut. 

Vieressä kukkaan tullut kälyltäni saatu pionin jakopala. Tämänkin historia menee todennäköisesti ehkä 1960-luvulle. Toki voi olla myöhemminkin tai aiemminkin istuettu. Asuivat talossa, joka oli 1920-luvulla rakennettu, eikä pionin istuttamisesta tiedetä, löytyivät tontilta pikkuisina lehtinä ja ne juurakot pelastettiin ja kaivettiin oikeaan syvyyteen. Samaa pionia oli siellä useammassa pihassa. Jakopaloja on varmasti ahkerasti harrastettu aina. Pidän tään pehmeästi liukuvärjätystä värityksestä. Keskusta on vaaleampi ulkoterälehtiä, mutta ei niin rajusti kuin joissain muissa pioneissa.

Pioni Do Tell pääsee myös joka vuosi kuviin. Se kasvaa sen verran ahtaassa paikassa sekä on ensimmäisiä kiinanpioneista kukassa, että olen miettinyt sen siirtämistä. Jos pioni kuitenkin kukkii hyvin nykyisellä paikallaan, sen siirtäminen myös mietityttää. Kukat eivät tässä ole identtisiä. Ne ensimmäisinä puhkeavat kukat ovat usein vaaleampia sisältä, seuraavaksi aukeavissa on enemmän punaisia läikkiä sisällä.

Tämä valkoinen, korkea ja nimetön, keltaisilla heteillä, kärsi jo keskiviikon sateista ja osa ruskistui kovasti. Tämä oli siis parhaimmillaan ehkä kaksi päivää. Huomaatteko, miten yhtä vartta pitkin luikertelee elämänlanka? Aluksi ihan viattoman kokoisena ja sitten se kasvaa ihan silmissä. Siis elämänlanka. Ei pioni. 

Muita valkoisia pioneja on Duchesse de Nemours, joka on melko varjossa. Silti kukkii kuvassa oikealla. Taustalla näkyy Do Tell. Edessä seuraavana kukintavuorossa laventelit, jotka eivät kunnossa edes erotu, mutta niille kuuluu vihreät pystyt varret. Sininen on jotain loistotädykettä.

Viime vuonna istutetulla Green Lotuksella on Bad Hair Day. En ole ihan varma, että pidänkö tästä vai en. Minulla alkaa olla joka penkissä pioneja. Yritän olla innostumatta mistään pionista enää ikinä. Jos pioni viihtyy, se alkaa viedä hurjasti tilaa. Ja vieressä saattaa olla myös muita kivoja kasveja. Pionilla on niin lyhyt kukinta-aika, että täytyy jättää tilaa muillekin kasveille. Nämä tosin ovat vain tälläistä ajattelua ja totuus saattaa taas olla ihan toinen, kun jokin taimi sattuu kohdalle.

Jalkavaimo taas on noussut kylvystä hieman notkuen. Oli ilman tukea, kun tuli sade. Eihän sitä röyhelöitään jaksa silloin pitää pystyssä. Pioni Yang fei chu yu on hieman ahtaasti. Vaaleat tippuneet terälehdet ovat Royal Wedding unikon. Taustalla viehättävä ja viheliäinen kanadanvuokko kukassa. Jos vaikka tänä vuonna saisin sitä kuritettua. Jos lomalla ryhtyisin kitkemään kanadavuokon alaa pienemmäksi. 

Aniliinia pionia minulla on useammassa paikassa. Lähes kaikki jakotaimia jostain. Saatu sokkona. En siis näitä vastaavia enää halaja puutarhaan. 

Sormustinkukkia on muuten aika paljon tänä vuonna. Niitä on myös tiedossa ensi vuodeksi, jos sää sallii. Nyt en voi antaa kaikkien puutarhan sormustinkukkien siementää, muuten ei paljon muuta tilaa kukkapenkkeihin jääkään.  Tuossa vieressä kukkivat pionit Krinkled White ja Wladyslawa. 

Kuva on otettu yläkerran penkistä. Koska tuossa alhaalla on toinen penkki, joka on tietysti alakerta. Näiden välillä on kai noin metri korkeuseroa.

Tuossa yläkuvan penkissä on vielä kaksi juurakkoa. Eikun kolme, jotka eivät vielä kuki. Ja kukkimattomia pioneja on muuallakin. Viime vuonnakaan ei yksi aiemmin saatu pioni kukkinut. Syksyllä sitten tein sen juurakon päällä vähän raivausta. Siitä näkyi surkea pieni alku. Otin pois kaikkea muita rikkoja tai muita kasveja ja tasoittelin multaa alemmaksi sen päältä ja kas, nyt se kukkii yhdellä varrella. Tämä saattaa olla puutarhamessuilta voittamani  (siis tyttäreni voittama) Lavender Bouquet. 

Se on tuo vaaleampi, hieman huonosti tarkentunut oikealla kukkiva pioni. Jouduin sitä tukemaan, sillä tuethan aina loppuvat kesken. Kuva otettu tänään auringossa päivällä

Sateen jälkeen sama pioni illalla. Se vielä piti terälehtensä, koska avasi ne tänään. Sen sijaan yläkuvan taaemapana olevat kälyltä saadut pionit jättivät terälehtensä.

Lämpö sisällä jatkuu. Kyselen välillä muilta perheenjäseniltä, että onko heillä kuuma, sillä joskus luulen, että kuumat aallot ovat alkaneet. Mukavaa juhannuksen jatkoa tai ihan tavallista viikonloppua.

Yllättäjiä

 Joka vuosi jokin yllättää minut. Yllätys voi olla positiivinen tai negatiivinen. Nyt puutarharintamalla on jo tapahtunut pari yllätystä. Viime vuonna, loppukesällä ostin japaninvaahteran edullisesti. Tämä Acer Palmatum "Atropurpateum" ilahdutti minua jo muutenkin. Otin riskin ja laitoin sen maahan talveksi. Sitten suojasin sen liian myöhään jäniksiltä. Viimeisen suojauksen sai lyhyt tikku. Keväällä katselimme naapurin kanssa, että siinä tikussa on pari punertavaa lehden alun näköistä. Mitään ei vain kuulunut. Eilen huomasin, että tikku oli saanut lehdet. Opetus: Älä koskaan kisko tikkuja pois maasta, ennen kuin olet ihan varma, että tikku on kupsahtanut. Tikku on kyllä hyvin pieni. Ja ehdin ostaa uudenkin japaninvaahteran. Tiedän, mitä suojaan ensi talvena paremmin.

Harvinaisten kasvien penkki on etupihalla, siellä kasvaa nyt myös magnolia. Halla ei sinne iske heti. Metsämansikka ei ole kovin harvinainen ja se tuonne on itse menossa maanpeittokasviksi. 

Poissaoleva yllätys on sormustinkukka, joka oli perenna ja joka on kadonnut. Sillä ei ollut nimeä ja se oli juuri sellainen ruman kaunis kasvi, jota en olisi edes muutamaa vuotta sitten noteerannut kasviksi. Keltasormustinkukka sen sijaan tekee jo useita varsia, olisi syksyllä valmis jaettavaksi. Kunhan nyt kukkisi ensin. Olen nyt tyytyväinen, että moni kasvi, joita olen hankkinut vain yhden, tekee pikkuhiljaa toisia ja kolmansia alkuja.  Hitaassti myös saa tuuheutta.

Kävin sukulaisreissulla, matkan varrella, taimistolla. Sinne minulla oli lahjakortti. Etsin hyvältä taimistolta keijunkukka Hansia. Ei löytynyt. (Tosin löytyi paljon muuta.) Kälyn pihalla näin Hansin kukkavarsia aivan mahdottoman paljon ja käly muistutti, että eikös ollut puhetta, että jaetaan tätä sinulle tänä vuonna. Sellainen muisti minulla. Kälyni ei tiennyt kasvin nimeä, oli saanut sen äidiltään. Ja minä sain sitä nyt. Osa jakopaloista pääsi maahan, osa on purkissa vahvistumassa. Pari jakopalaa meni myös jo naapurille. Ja sellaisen kasvirunsauden kanssa meinasin silti piheillä, kunnes oikeasti päätin lykätä pari kunnon juurakkopalaa maahan. Kaikkea ei tarvitse aina pilkkoa pikkuisiksi. 

Muuten puutarhassa on samojen rikkakasvien juhlat kuten ennenkin. Eniten ehkä ärsyttää karhunköynnös/elämänlanka, joka ehtii vedellä kasveja vinoon tai kumoon kiireisemmän viikon aikana. Yksi noista alakuvan jättilaukoista oli elämänlangan kiskomassa kasvamassa jo vinoon. Keltavaleunikko yllättäävää vain sillä, että mistä kaikista paikoista sitä alkaakin löytyä tältä tontilta. 

Kesälomaani on vielä aikaa. Olen tehnyt töiden ohessa jo tylsiä juttuja, kuten kasvimaan ympäristön kivituhkan siivouksen. Tälläinen reippaus yllättää minut. 

Joillakin juhannusruusu on varma kukkija. Meillä ei. Yritin joskus hävittää juhannusruusun tontilta pois. Siis noin 10 vuotta sitten. Pitäisi tietää, että juhannusruusua ei hävitetä. Se jättää aina pienen muiston itsestään. Olen antanut tämän muiston kasvaa sen jälkeen rauhassa. Mutta jänikset parturoivat sen joka ikinen vuosi. Jänöillä taitaa olla teflonia suussa, kun piikit eivät haittaa. Nyt tänä vuonna tämä matalaksi syöty ruusu sai lumesta sen verran suojaa, että jotkin versot ovat kehittäneet kukkanuppuja. Ja siis ruusu kukkii nyt. Sen luokattoman huonossa paikassa, mutta tiedä, että en tuota ruusua saa kaivettua pois ellei kaivuri ole apuna. Joten olkoot.

Aina harvinaisin kasvi ei ole se suurin yllättäjä.

Nopea raportointi

 Koska kesä taas etenee ihan mukavaa vauhtia, täytyy laittaa ne kukkijat tänne ylös, jotka aloittivat kukkimisen maanantaina. Kohtahan taas avautuu kaikkea muutakin. Monen vuoden kukkimattomuuden jälkeen, sinivaleunikko kukkii. Tämä on säilyttänyt kyllä lehtiruusukkeensa. En vain uskonut, että enää haluaa kukkia. Onneksi kukintaa riittää pidemmäksi aikaa, sillä toisessakin sinivaleunikossa on varsi. Varsissa on useampia nuppuja.

Yritin pähkäillä, että ovatko nämä molemmat alla olevat irikset kukkineet jo aiemmin vai ei. Sillä eivät ole ihanteellisissä paikoissa. Toinen on ehkä kukkinut. Kuvatkaan eivät nyt auta. Täytyy myös kaivaa esiin vanhoja muistikirjoja, joissa voisi olla vihje, mitä iiriksiä olen viime vuosien aikana ostanut.

Tämä voisi olla Iris Germanica Senlac, ainakin sellaisen olen ostanut joskus

Kohta taas aukeaa muita kasveja. Välillä joudun silti hämmentymään, että miten on kesäkuu jo puolessa välissä, vaikka kaikkia ihania puutarha-asioita on jo tapaphtunut. 

Standardit

 Leikkasin nurmikon sateiden jälkeen. Tuli lämmin. Nurmikko kasvoi silmissä. Jo viiden päivän kuluttua nurmikon leikkaamisesta alkoi sen pituus ja haroittavat voikukat ärsyttää. Olin tiukkana ja keskityin kuitenkin kasvimaan kuntoon laittamiseen, sillä nurmikon leikkuu vie liikaa aikaa. Alkoi lasten kesäloma ja on tarkoituksena, että junnu saa palkkaa ruohonleikkuusta. Minä jo sisäisesti revin hiuksiani, kun homma ei aina etene juuri silloin kuin minä haluaisin.  Onneksi kukkapenkeissä aukeni taas uusia kasveja, kuten morsiusleinikki.

Keskityin kasvimaan kylvämisen ja istuttamisen lisäksi kasvimaan ruokottoman kivituhkan puhdistamiseen. (Ämpärit eivät ole tehty kestämään aikuisen naisen jakkarana käyttöä.) Kivituhkan rikkaruohottumista olen seurannut sivusta jo pari vuotta. Viime vuonna raja kunnon kitkemiselle lähes ylittyi. Tänä vuonna se oli jo pakko.

Tuli ruohonleikkuupäivä. Ja leikkurin terä meni rikki. Sitä ennen se leikkasi ihan omituisesti. Junnu ei tiedä, että en halua, että kivituhkapoluille lentää kitkentäjätettä. Nielin sanat ja mietin, että siistin ne polut kohta. Kivituhkassa kasvaa helposti kaikkea kuivan maan kasveja. Ja jos siellä on paljon eloperäistä jätettä, siellä kasvaa pian muutakin. Kuten viime kesänä kasvimaalla kukkineen salaatin siemenistä salaattia.

Aloin tulla kotiin lähes silmät kiinni, koska se rikkaruohomeri (jota nurimikoksikin voisi kutsua) oli aivan kamala. Eilen ostin ruohonleikkuriin uuden terä. Puoliso korjasi leikkurin, jossa oli hapertunut vähän muutakin. Samalla reissulla jo haaveilin akkukäyttösestä leikkurista (meillä on aika vanha sähköleikkuri, polttomoottori on liian äänekäs minulle). Kaikkea en silti halua leikata. Takapihalla on monessa paikassa ihania metsäkurjenpolvia ja osa niistä on jo aika isoja puskia. Sen sijaan niittyleinikkiä ajoin suosiolla matalaksi.

Mikä onni ja autuus oli saada ruoho leikattua. Kokonaan. Tajusin prosessin aikana, että minulla alkaa olla omat standardit puutarhalle. Nurmi ei saa rehottaa. Koska kukkapenkit eivät silloin pääse esiin. Jos perennapenkki näyttää kaukaa hyvältä, siellä voi odottaa rikkaruohot kitkijää ihan hetkenkin aikaa. Jos taas rikkaruohot ovat kovin näkyviä kukkapenkeissä, ne tulee poistaa mielellään pian. Ruusupuskan keskellä kasvava vaahtera alkaa ärsyttää vasta, kun ruusu ei enää sitä peitä. Lapiohommia on siis tiedossa. Kivituhka rikkaruohottomana myös ryhdistää kuten ruohonleikkuu. Kivituhkaa täytyy vielä lisätä kasvimaalle ja poluille.

Omaan nurmikkostandardiin heräsin vasta kaverin vieraillessa pihallamme. Harmittelin, että nurmi on liian pitkä. Kaverini katsoi kummissaan, että ihan tavallinenhan se on. Olen tainut luoda itselleni sellaisen ihannekuvan, joka ei oikein ikinä täyty ja joka on lähinnä omissa mielikuvissani. Mutta onhan sitä kivempi laittaa lyhyelle nurmikolle jakotaimiruukkuja ja jättää ne sitten sinne levälleen vaikka pariksi päiväksi.

Kasvimaa on kiva, minulla ei kuitenkaan olen sen suhteen satotoiveita kamalasti. Olen hyvin tietoinen rajoittuneesa kasvatusosaamisesta hyötykasvien suhteen. Kasvimaassa olevat laatikot saattavat hyvällä tuurilla pysyä juuri ja juuri kasassa syksyyn. Vaikka olen viime aikoina ihmetellyt ihmisten kekseliäisyyttä jesarin käytön suhteen, voi olla, että joudun vielä teippaamaan jonkin laatikon osan kasaan, koska ruuvaaminen tai naulaaminen ei onnistu, jos asioille ei ole enää vastakappaleita.

Kuitenkin tiedän että kaikkia omia standardejani en ikinä tule täyttämään siten, että kaikki istutusalueet olisivat yhtä aikaa timmissä, samalla kun nurmikko olisi ihannekorkeudessä sekä kuorrutettu vähemmällä määrällä voikukkia. Ja näissä minun standardeissani on myös sellaista ristiriitaa, jota on vähän vaikea muille kertoa. Jos projekti on kesken, saa kaikki kamat olla levällään. Projektin jälkeen on hyvä raivata tavarat, jos jaksaa. Mutta joku projekti voi olla kesken keväästä syksyyn. Jos jokin on poissa silmistä, se saa ehkä vähän rehottaa. Joskus saa myös muutkin paikat rehottaa, mutta ei aina. 

Joka tapauksessa nyt kukkivat laukat. Ja niissä on ollut tänäänkin mehiläisten mesijuhlat. Osa perennapenkeistä on reheviä. Osa vaatii suurta kitkentää, joka tarkoittaa sekä rikkakasveja, että liiankin leviäviä kasveja.

Olin jo miettimässä taimistoreissua, koska minulla on aukkopaikkoja parissa melko uudessa kukkapenkissä. Niihin kaikkiin en halua näitä villisti leviäviä kasveja kuten kanadanvuokkoa. Kun aloin katselemaan omia kukkapenkkejä, muistinkin täysin kukkimattomia kasveja olevan väärillä paikoilla. Muutama päivänlilja on ollut liian varjossa tai maanpeitekasvien sisällä. Ehkä ensin teen löytöretken omiin penkkeihin ja sen jälkeen teen listan ennen taimistoreissua. (Ei kyllä kuulosta minulta.) 

Muutamia kasveja jo purkitinkin, joissa on sekä kasveja omaan käyttöön että jakotaimia muille. Ei kannattaisi jättää pariksi vuodeksi kitkemättä isotähtiputken siementaimia. Kun ne kitkee kukintakokoisina kimppuina, jää kukkapenkkiin aika suuret aukot. Toki ensi viikolla aukkoja tuskin enää näkee.

Vielä yksi kuva lammikostani, joka ei täytä nyt standardejani. Olkaa hyvät ja ottakaapa siitä hernesoppaa tai vihersmoothieta. On tosi ihanaa, että sade huuhtele katolta kaiken siitepölyn suoraan lammikkoon. 

Vesi on sentään lämmintä, joten käytän tuon veden kasteluvetenä kasvimaalle ja putsaan sitten taas kerran muovit ennen uusia sateita. Sellaisen ihanan ikiliikkuttajan tein sitten itselleni tänne puutarhaan.

Vähälle huomiolle jäävät

Olen hikoillut kasvimaan kimpussa. Ei ole keho vielä tottunut lämpöön, vaikka siitä kovasti nautinkin. Kasvimaahan kylvän ihan kohta viimeisen laatikon ja sitten pääsen siistimään kasvimaan kivituhkaa. (Huomatkaa verbi pääsen. Vältän käyttämästä joudun verbiä, joka olisi oikeampi kertomaan työn tylsyydestä.). Ruoho on villiitynyt täysin. Palkkaan ehkä lapsen sen kimppuun. Puolisokin toki kuunteli mielenkiinnolla, mitä olisi valmis maksamaan ruohonleikkuusta. 

Todella harvoin otan kuvia kasvimaan takaa. Siellä kasvaa minulla joukko kasveja, joita joskus aina käyn tervehtimässä. Tämä paikka jää osin terijoen jalavan (siinä sitten puu, jolla on jäätävä halkaisija) varjoon, joten en pystynytkään käyttämään tätä aikoinaan kasvimaana, kuten olin edeltävänä syksynä luullut (ihan puutarhahommien alkuvaiheessa) ja tein tänne tiukkaan savimaahan kunnon lämpö/kohopenkin. Puolison mielestä se näytti ihan haudalta. Pitihän sitä sitten kukittaa. Tuonne olen lykännyt maanpeitekasveista hopeatäpläpeippiä sekä vahdittavaa talviota. Sen lisäksi sinne on tullut itsekseen sanianen. Olen myös istuttanut tuonne pari kuunliljaa (toinen ei näy kuvasssa) ja uusin kuunlija on tuo vaalea nimeltään White Feather. 

Kotiloiden takia olen joutunut tuonne heittelemään rakeita, muuten olisivat kaikki kuunliljat jo tässä vaiheessa reikäisiä. Kevätatsalea kukkii, sen toivon tuolla viihtyvän.

Siellä on myös yksi hortensia, mutta en ole enää varma sen nimestä. Sormustinkukkia on tuollakin kasvamassa samoin lehtosinilatvaa. Ja sieltä kitken sekä karhunköynnöstä, voikukkia että juolavehnää pois. Tämä paikka saa aurinkoa tiettyyn aikaan iltapäivästä ja illasta. Muuten saa hieman hajavaloa. Tuolla kasvaa myös se himalajan jalkalehti, jonka kukinta on tältä vuodelta jo ohi.  Ja siellä on tähän aikaan hyttysiä kamalasti, kun metsä on ihan vieressä. Vieresessä penkissä kasvaa rusokirsikka, se yksinkertaisia kukkia tekevät. Sen juurella kasvaa muutama japaninsara, jotka nyt jäävät lemmikkien varjoon. Tässä kasvoi aluksi vain yksi sara, mutta ovat lisääntyneet kolmeen ja kukkivat nyt. Kuva on hieman sekava, kun lemmikkien runsaus peittää muita kasveja. Lemmikit näkyvät hetken täältä varjosta muualle vain niin valoisan sinisenä kasvustona.

Muutamaa pientä ja erikoista saniasta vaalin tuolla. Olen hävittänyt niiden nimet heti alussa. Tämä vihertävä on nousussa ja kasvaa vielä vähän.

Tämä tummempi oli viime keväänä ja kesänä hukassa. Luulen, että jossain vaiheessa oli tälle yksilölle liian kuivaa ja kuivahti heti tai sitten ei edes kunnolla noussut. 

Nyt en pysty heti tuolla kitkemään, kun on muita hommia ja tuolla kannattaa työskennellä kesäkuun alkuviikkoina vain pitkillä vaatteillä kuorrutettuna niiden hyttysten takia. Minulle nousee hyttysistä kunnon paukamat ja syön jo nyt allergialääkekuuria hyttysten takia. Sen sijaan puolisoani ne eivät ensimmäisenä edes yritä syödä. Ja jos syövät, hänelle ei nouse edes paukamaa. Minä kuljen koko kesän allergialääkkeet mukana, sillä myös paarmat ja muut voivat saada kunnon turvotukset aikaan. Meillä on jossain hyttyshattu. Taidan etsiä sen.

Valintoja

 Hyttyset ovat heränneet. Onneksi myös magnoliani 'George Henry Kern' avasi kauan nupussa olleen ensimmäisen kukkansa. Muutama nuppu vielä siellä on, vaikka lehtiäkin on hyvä määrä jo puskassa.

Tämä onkin kolmelta vuorkokaudelta ainoa kuva, jonka olen puutarhassa ottanut. Tänään aloitin pikkaisen puutarhahommia jo päivällä. Ajatuksella, että laitan tomaatit maahan. Jostain syystä hairahduin miettimään kesäkukkien ruukuttamista. Mutta ei niitä kannata ruukuttaa terassille, ennen kuin keltainen männyn siitepöly on siivottu pois. Koska köynnökset voivat kasvaessaan tehdä siivouksen hankalaksi. Tai siis kelloköynnös, jonka on tarkoitus lähteä kiipeämään rakenteita pitkin.

Terassi tuli siivottua. Pari köynnöstä istutettua. Jossain vaiheessa olin taas matkalla kasvimaan kimppuun, kun tajusin, että kottarit pitää tyhjentää edellisestä rikkaruohokuormasta. Ja sillä matkalla taas huomasin perennapenkissä ihan vääriäkin kasveja väärissä paikoissa. Tällä kertaa en harhautunut. Vaikka kuvassa näkyvän suvikellon voisi siirtää parempaan paikkaan. Nyt se jää liian piiloon. Piilossa oli kaatuneen hyastintin alla myös tämä Lewisia Little Raspberry. Nyt se kukkii jo komeammin, kun kukat pääsivät esiin. Nykyisin minulla on paikka myös pienemmille, kuivan paikan kasveille. Eli ei enää hyasintteja sinne kaatuilemaan.

Olen tänään mennyt jo kerran pihalle pienissä vaatteissa. Ollut hetken ja tullut takaisin pihalle pitkissä vaatteissa ja kumisaappaissa niiden hyttysten takia. Tiedätte varmaan, miltä tuntuu, kun kädet ovat mullassa, parhaimmillaan kanankakassa ja hyttyset hyökkäävät naamaan.  Tänään olen todella ollut hyttysten syötävänä. Valitsin silti tehdä pari laatikkoa loppuun, vaikka teki mieli huutaa niitä hyttysiä kauemmaksi. Silmä tuntuu oudolta, kun yksi verenimijä ehti silmäluomestakin napata. Sain sentään kaksi laatikkoa viidestä laittaa kuntoon. Ihme se on sekin. Nyt en enää suostu käymään ulkona. Huomenna jatkan. Nyt nimittäin haluan saada osan pihahommista siihen kuntoon, miltä ne mielestäni olisi pitänyt näyttää jo useita viikkoja sitten.

Huomenna valitsen Offin.

Vesiaiheet ja muut yllätykset

Nyt on taas tapahtunut niin paljon, että ei ehdi raportoida kaikkea mitenkään reaaliajassa blogin puolelle. Kasvit hurahtavat pituutta (sekä toivotut että ei-toivotut) ja alkavat kukkia ja tulevat piiloistaan esiin. Jos keskittyy yhteen asiaan, samaan aikaan muualla tapahtuu jo jotain muuta. Aikaa on rajallinen määrä. Jos keskittyy puutarhahommiin, ei niistä ehdi kirjoittaa.  Se taitaa siis olla kesä. Vaikka osa kukinnasta on vähän niin kuin kevätkukintaa.  Vain pieni osa tulppaaneista on kokonaan kukkineita, paljon tulppaaneja on vielä kukassa. Joskushan kesäkuun alussa kukkii enää harva tulppaani. Nyt tulppaaneissa on myös yllätyksiä, sillä olen niin hyvin unohtanut, mitä syksyllä istutin. Nämä marmoroidun näköiset tulppaanit on istutettu viime syksynä ja silloin taisin miettiä, että nämä pitää olla näkösällä. Ovat lajiketta Triumph Hemisphere- tulppaania.

Taas toisaalla kukkii Spring Green tulppaaneja, joita en nyt edes muista, milloin olen viimeeksi niitä istuttanut. Ja kummallisinta on, että yhdessä penkissä niitä on kolme ihan näin nipussa, toisaalla taas kaksi. Ja minun istutustyylini tulppaaneissahan on, että sekoittelen aina sekoituksen erilaisia tulppaaneja ja heittelen ne ympäri penkkiä ja sitten kaivan ne maahan. En useinkaan laita näin ryhmään tulppaaneja. Joten mietin, että tämä rypäs voi sisältää (ehkä) jopa alkuperäisen tulppaanin sivusipuleista tulleita sipuleita. Tai sitten ei.  Näiden takana näkyvä pitkä varsi on laukan varsi. Ja Spring Greenitkin ovat pitkiä. Kukka ei ole niin iso, mitä joskus on juuri pussista tulleiden mahtavien sipuleiden kanssa.

Tulppaaneita tosiaan kukkii vielä.

Ja vesiaiheet liittyvät noihin kahteen viimeiseen kuvaan. Tuossa kuvassa, jossa on keinu, on myös helpoin vesiaihe ikinä. Ostettu juuri. Ei liritä. Koko ajan saa täyttää. Ei varmasti kestä harakan painoa. 

On kuitenkin heti valmis. Maksoi parikymppiä. Sen taustalla toista vuotta kukkivat Slawa-tulppaanit.

Sen sijaan vuoden kesken ollut Tee-Se-Itse lätäkkö alkaa olla lähes valmis. On ollut hommaa rajata kuvia vuoden ajan siten, että keskeneräinen savikuoppa joko savella tai muoveilla ei paistaisi kaikkiin kuviin. Nyt tähän tee se itse vesiaiheeseen on laitettu jo kiviäkin ympärille, mutta se ei silti ole valmis. Puolison kanssa meillä on erimielisyyksiä, pitääkö altaan ympäriltä hävittää nurmikkoa (tietenkin pitäisi). Kiviä pitää vielä asetella ja miettiä kulkemiset. Kuitenkin mänty on tuonut niin raikkaan keltaisen sävyn joka paikkaan, että kerran jo tyhjensin altaan ja pesin kaikki muovit ja seuraavana päivänä mänty oli laskenut uuden keltaisen siitepölynsä altaaseen. Joko siivoan sen uudelleen tai sitten en. Allas on kaivettu saveen. Tiukkaan saveen. Koska on satanut vettä enemmän kuin savi imee, on myös muovin alla vettä, jota savi ei ole pystynyt imemään. Se on näissä savimaan kuopissa haasteena. Vesi ei kuitenkaan ilman muovia kauan tuossa pysyisi, joten siksi muovi. Näissä kuvissa ei ole stailauksia mukana. Silkkaa projektia ja laiskuutta korjata välineitä välillä pois.

Tämän allasprojektin hinnat: kaivuutyö 0e. Tai pari jäätelöä. Viime keväänä kaivoin kuopan lapseni kanssa. Lapsi piti hommasta. Ehkä syötiin sen jälkeen jäätelöt.

Allamuovin hinta: Alle 100e, en enää muista tarkkaan ja muovia on jonkin verran vielä jemmassa.

Kivet 45e, noudettu omalla peräkärryllä. Mies apuna ja ajamassa peräkärryllistä autoa.

 Ympärille tulevat kasvit sitten ovatkin eri budjetissa. Tässä kuva parin päivän takaa. Tuossa puuhatessa myös kasvimaan kivituhkan liian vihreä kunto otti päähän ja rajusti.

Tähän väliin lisää budjetista: Allaskoristeet saatu. Rapu puolisolta romutorilta ja suloinen meditoiva sammakko naapurilta.

Allas ja sen ympräristö vielä vähän muovautuu. Altaaseen siis tulee salaojaa pitkin noin neljäsosa katon sadevedet. Ihan lähelle kasvimaata (joka on siis on aivan retuperällä). Tarkoituksena, että lammikon ylijäämä vesi sitten lorisee sen vieressä valmiiksi kasvavalle keltakurjenmiekalle. Saatan siis joutua vielä vähän kaivamaan ja ohjaamaan vettä oikeaan suuntaan. Eli lapsi saa tulla jossain vaiheessa vielä jäätelöpalkalla lorottelemaan vettä altaaseen, että pääsen tutkimaan veden reittejä pois altaasta. Sateella sen näkisi hyvin myös, mutta sateella märän saven kaivaminen ei oikein innosta. Allasmuovin olisi voinut laskostaa. Koska olen hieman laiskempi, se on vain rutussa. Laskoksista muuten on aika haastavaa saada pois sitä keltaista laataksi muuttunutta siitepölyä. Joten pidän rutut, muutamia kyllä asettelen vielä. Ja selkä ei kiitä siitä hommasta.

Vielä on vaiheessa miettiä, että peitänkö osan muovia vielä kivien väliin ripotelluilla pikkukivillä, hiekalla tai jollain. Vai enkö edes koeta peittää sitä. Kivien määrä tuolla vielä muuttuu. Haavena olisi joko altaasen lumme (ensisijainen) tai jokin lorotin tai suihkulähde (toissijainen). Vielä myös altaaseen vettä tuovan putken voisi naamioida jollain. Odotan myös, että nurmikko/rikkaruohikko altaan ympäriltä hieman kuivahtaa, jotta näen paremmin muotoja. Kun on satanut paljon ja tyhjentää allasta vedestä savimaahan, tulee hieman savilillua. En muista touko-kesäkuun vaihdettä, jolloin alapiha olisi ollut noin märkää. 

Saniainen ja keltakurjenmiekka kasvoivat jo paikallaan ja vesiputken ja märimmän tontin kohdan paikka määritteli altaan. Yhden talven muovi on kestänyt tuota märkää sekä alla että päällä.  

Naapurin kanssa ajelimme sunnuntaina Loviisan avoimiin puutarhoihin ja siellä erilaisia vesiaiheita oli vaikka mitä. Mm. Eija's Gardenissa ja muissa kohteissa. Niihin verrattuna omat vesiviritelmät ovat ihan pikkuruisia räpellyksiä.  Paljon hattua nostan isojen vesiaiheiden rakentelijoille. 

Loppuun kuvat vielä himalajajalkalehden kukinnasta. Aloitti kukinnan jo perjantaina. 

Myös löysinkin ilokseni esikko Victoriana Gold Lace Blackin. Onneksi olin istuttanut sen paikkaan, joka on varmempi esikoille, oli vain jäänyt sipulikukkien varjoon. On paikka, jossa haluaisin sen kasvavan, se ei ole vain ihan esikoille mieleen, joten etsin sille jonkin sopivan kohdan, jossa se myös näkyy paremmmin.

Onneksi on vasta kesäkuun eka, sillä aika paljon olisi puuhaa tällekin viikolle.