perjantai 4. kesäkuuta 2021

Valintoja

 Hyttyset ovat heränneet. Onneksi myös magnoliani 'George Henry Kern' avasi kauan nupussa olleen ensimmäisen kukkansa. Muutama nuppu vielä siellä on, vaikka lehtiäkin on hyvä määrä jo puskassa.


Tämä onkin kolmelta vuorkokaudelta ainoa kuva, jonka olen puutarhassa ottanut. Tänään aloitin pikkaisen puutarhahommia jo päivällä. Ajatuksella, että laitan tomaatit maahan. Jostain syystä hairahduin miettimään kesäkukkien ruukuttamista. Mutta ei niitä kannata ruukuttaa terassille, ennen kuin keltainen männyn siitepöly on siivottu pois. Koska köynnökset voivat kasvaessaan tehdä siivouksen hankalaksi. Tai siis kelloköynnös, jonka on tarkoitus lähteä kiipeämään rakenteita pitkin.

Terassi tuli siivottua. Pari köynnöstä istutettua. Jossain vaiheessa olin taas matkalla kasvimaan kimppuun, kun tajusin, että kottarit pitää tyhjentää edellisestä rikkaruohokuormasta. Ja sillä matkalla taas huomasin perennapenkissä ihan vääriäkin kasveja väärissä paikoissa. Tällä kertaa en harhautunut. Vaikka kuvassa näkyvän suvikellon voisi siirtää parempaan paikkaan. Nyt se jää liian piiloon. Piilossa oli kaatuneen hyastintin alla myös tämä Lewisia Little Raspberry. Nyt se kukkii jo komeammin, kun kukat pääsivät esiin. Nykyisin minulla on paikka myös pienemmille, kuivan paikan kasveille. Eli ei enää hyasintteja sinne kaatuilemaan.


Olen tänään mennyt jo kerran pihalle pienissä vaatteissa. Ollut hetken ja tullut takaisin pihalle pitkissä vaatteissa ja kumisaappaissa niiden hyttysten takia. Tiedätte varmaan, miltä tuntuu, kun kädet ovat mullassa, parhaimmillaan kanankakassa ja hyttyset hyökkäävät naamaan.  Tänään olen todella ollut hyttysten syötävänä. Valitsin silti tehdä pari laatikkoa loppuun, vaikka teki mieli huutaa niitä hyttysiä kauemmaksi. Silmä tuntuu oudolta, kun yksi verenimijä ehti silmäluomestakin napata. Sain sentään kaksi laatikkoa viidestä laittaa kuntoon. Ihme se on sekin. Nyt en enää suostu käymään ulkona. Huomenna jatkan. Nyt nimittäin haluan saada osan pihahommista siihen kuntoon, miltä ne mielestäni olisi pitänyt näyttää jo useita viikkoja sitten.


Huomenna valitsen Offin.

18 kommenttia:

  1. Hyttyset kiusaa. Monen päivänä on pitänyt käyttää karkoitetta jotta puutarhassa voi olla. Sisällekin vihulaiset tulevat. Mun suvikelloista ei noussut yksikään, ihme juttu vaikka paikan pitäisi olla hyvä. Aina ei onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtena yönä peräkläin olen listinyt hyttysiä sisätiloissa. Rasittavia elukoita.
      Harmi, että suvikellot eivät nousseet. Aina ei tiedä, mikä olisi pitänyt mennä toisin.

      Poista
  2. Minä tein saman huomion tänään, että hyttyset ovat tulleet. Kotipihassa on tänään ollut muutama. Huomenna niitä on paljon, kun menemme mökille. Kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttyset tulevat meidän tontille aina joukottain, kun sekametsä on tuossa vieressä. Mukavaa mökkireissua!

      Poista
  3. Hyttyset on kyllä ikäviä nyt, tosi verenhimoisia. Jos teen esim. ruukutusta eli touhuilen paikallani, olen pistänyt Thermacellin viereen hurisemaan. Toistaiseksi ainoa keino välttää kanankakka silmälaseissa, offikaan auta kun hiki valuu otsalta! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen aloin googlailemaan Thermacelliä. Kanankakka naamassa ja silmälaseissa on aika tuttua, jos antaa reflekseille vallan.

      Poista
  4. Hyttyset on kyllä rasittavia nyt, koirakin juoksee niitä karkuun :(

    Onneksi on sentään lämmin!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Kaunis George Henry Kern. Kiva, että avasi vihdoin nuppunsa.

    Tuttua tuo haahuilu puutarhassa. Mitä tahansa päätätkin tehdä, matkalla kohteeseen voi ilmaantua jotain mielenkiintoista ja kohde unohtuu - ainakin hetkeksi.

    Hyttysiä on täälläkin. Paahteisessa paikassa työskennellessä eivät kovin paljon haittaa, mutta sisälle ne löytävät tiensä. On sääli pitää ovia ja ikkunoita hyttysten vuoksi kiinni, kun kesäkään ei sitten pääse sisään. Hyttysten listiminen yöllä on kuitenkin vihoviimeistä hommaa.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yöllä hyttysten ininä kävi hermoille. Päivällä iholle tunkeminen taas ärsyttää. Puutarhassa voi tehdä välillä ihan kaikkea muuta, mitä oikeasti piti.

      Poista
  6. Kuulostaa kovin tutulta tuollainen ajatusten ja tekemisten pomppiminen puutarhatöissä(kin) ;)
    Ja hyttyset, ne ovat tosiaan tulleet! On pakko olla mukana varjopaikoissa Thermasel tai Off.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa on virikkeitä, jotka vievät mielenkiinnon toiseen suuntaan. Hyttysten pistojen määrä ihollani alkaa olla taas suuri.

      Poista
  7. Onnittelut magnolian kukasta. Ensimmäisen kukan aukeaminen on sykähdyttävä kokemus.
    Niin tuttua minullekin tuo, että kun on aikeissa tehdä jonkin työn, huomaakin olevansa kohta aivan jotain muuta tekemässä. 😂😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku työ tulee tehtyä, ainakin osittain. Aina se ei ole se, mitä piti aloittaa. Magnolian kukkaa odotin pitkään, kun se oli nupulla viikkoja.

      Poista
  8. Juuri näin. Kuvasit aika osuvasti minunkin touhujani. Kaiken aikaa meinaa harhautua tekeillä olevasta tai suunnitellusta. Tänä vuonna viime päivien aikana on ollut ihan käsittämätön mäkäräisten ja hyttysten rynnistys. Olen vielä allerginen pistoille joten mäkäräisten pistot turpoavat ihan hirveiksi ja kuumottavat tulehtuneina. Tänään olen työskennellyt sellainen hyönteisverkkopaita huppuosalla päälläni (vetoketjulla saa jopa kasvot suojaan), muuten ei olisi tullut mitään. Varmaan valtaisa kosteus ja siihen lämpö päälle teki tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on allergialääkeluuri päällä hyttysten takia. Ilman sitä olisi eilenkin silmäluomi turvonnut liikaa. Sinulla taitaa allergiaoireet olla vielä pahemmat.

      Joskus on aika haahuilua tuo puutarhurointi. Joskus taas saa paljon aikaisensi, vaikka työ ei olisi ihan järkevän näköistä.

      Poista
  9. Haha! Niin tuttua tuo, että kesken puuhan jumittuu johonkin toiseen hommaan. Tai se, että yhden homman valmiiksi saaminen edellyttää kolmen muun jutun tekemistä ensin. Meillä pahin ongelma aiheutui edellisestä kylmästä jaksosta, jolloin yli puolet taimista oli ulkovarastossa. Ennen kuin sai pihalta raivattua jänisverkot ja lumilapiot varaston hyllylle, piti odottaa lämpimämpää säätä, jotta saa ensin taimet pois edestä. Oli muuten sotkuisen näköinen piha pitkän aikaa! Vaikka välillä hypähtelee puuhasta toiseen, niin onhan se silti vähän eteenpäin. Ehkä yksi alue ei tule niin äkkiä valmiiksi, mutta moni nurkka siistiytyy vähäsen kerrallaan. Jossain vaiheessa kaikki (ehkä) valmistuu yhtä aikaa.
    Hyttysiä on täälläkin niin paljon ettei meinaa sekaan sopia. Oven avauksella niitä livahtaa aina sisällekin. Viime yönä heräsin ininään kesken makeimpien unien. Tänään on makuuhuoneen ovi ollut visusti kiinni, jotta ensi yönä saisi nukkua rauhassa.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä piha on täynnä kaikkea suilua, kun on useita projekteja kesken samaan aikaan, joissa on dominoefekti. Jotain ei kannata tehdä ennen kuin toinen homma on valmis. Nyt alkaa helpottaa henkisesti, kun hyötykasvit ovat istutettu. Ehkä ehtii jotain satoa myös saamaan.

      Poista