Eilen kukat kurkottelivat kohti aurinkoa.
Käenrieskat näyttivät pikkuauringoilta.
Varjoisamman paikan krookukset avautuivat viimeisinä krookuksina.
Kevätkaihonkukista ensimmäinen avautui.
Ja ensimmäinen kasvitieteellinen tulppaani poksahti lähes auki. Tai ehkä se kävi aukinaisena silloin, kun olin töissä.
Ja tänään. Ensin vettä. Sitten räntää ja lämpötilan laskun myötä lunta. Ei lohduta yhtään sananlasku kevät keikkuen tulevi.
Jos vappuna ei tulisi lunta.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2015
lauantai 25. huhtikuuta 2015
Lahden pihapiirimessut
Lahden pihapiirimessut jatkuvat vielä huomenna. Olin itse siellä tänään. Kiitos Anun Puutarha, jonka arvonnasta voitin liput messuille. Kahden vuoden takaisiin messuihin verrattuna oli vähän eri asiat nyt mielessä. Silloin vain kasvit, nyt myös piharakentaminen. Vähän tehtiin suunnitelmia puolison kanssa omaa pihaa ajatellen. Ihan kamalasti ei ollut kovin suuria ideoita, mutta aina ne omat ideat silti lähtevät liikkeelle myös sellaisista pienistä jutuista.
Mieheni mielestä hauskinta oli virolaisen firman tekemän leikkimökki.
Huomasin taas kerran, että messuilla en innostu näistä ihan perusjutuista, joita näkee myös ihan tavallisissa kaupoissa.
Kierrätysjutut piristävät, vaikka kaikkea ei voisikaan omalla pihalla toteuttaa. Ideoita tulee kuitenkin enemmän. Ja on vähän särmääkin mukana.
Koulutuskeskus Salpaus tekee usein kierrätysperiaatteella jotain pihajuttuja (säänkestävyys tietty mietityttää).
Joku toinen koulutuskeskus taas oli tehnyt japanilaishenkistä puutarhaa, jonka lyhyehköllä käytävällä piti kävellä.
Lahden puutarhaseuralla oli tällainen tynnyri, jossa puolisoni mukaan yhdistyi meidän kiinnostuksen kohteet: kasvit (minä), ruoste (puoliso).
Agrimarketin tekemää pihaa myös kuvasin, ajatellen vähän muotoja.
Jotain oli kuitenkin tehty säänkestäväksi. Uusi firma, suomalainen kasvihuone. Tämä Veg&ablen kasvihuone on kaunis ja kestävä. Toki hintaakin tulee. Jos muuten kierrätyspihat ovatkin mielestäni kauniita persoonallisuuksia, tämä on jo uutena hyvin kaunis ja persoonallinen. Ja sisällä tuntui aivan kasvihuoneelta. Tässä on mielestäni särmää, tyylikkyyttä, persoonaa ja onneksi myös suomalaista suunnittelua ja tuotantoa.
Parhain terassi oli ehdottomasti Kinnarin tilan/ Pionin ja Piirongin runsas terassi. Muiden terasseista en edes ottanut kuvia, koska näyttivät mielestäni liikaa parvekkeilta tai sisätiloilta.
Ja vaikka siirtolapuutarha Kotiniemen polkupyörä ei näyttänyt ollenkaan puutarhalta tai kasvilta, oli tämä niin hauska, että piti ihan ikuistaa.
Ostoksia tein lähinnä perennapuutarha Ekmanilta: tarhakylmänkukkaa entisen hävinneen tilalle, vanhaa lilaa syysleimua, vaaleanpunaista salkoruusua. Olisi ollut vaikka mitä ostettavaa, mutta pidin tällä kertaa budjettia mielessä. Sitä ehtii ylittää vielä monta kertaa kesän aikana.
Mieheni mielestä hauskinta oli virolaisen firman tekemän leikkimökki.
Huomasin taas kerran, että messuilla en innostu näistä ihan perusjutuista, joita näkee myös ihan tavallisissa kaupoissa.
Kierrätysjutut piristävät, vaikka kaikkea ei voisikaan omalla pihalla toteuttaa. Ideoita tulee kuitenkin enemmän. Ja on vähän särmääkin mukana.
Koulutuskeskus Salpaus tekee usein kierrätysperiaatteella jotain pihajuttuja (säänkestävyys tietty mietityttää).
Joku toinen koulutuskeskus taas oli tehnyt japanilaishenkistä puutarhaa, jonka lyhyehköllä käytävällä piti kävellä.
Lahden puutarhaseuralla oli tällainen tynnyri, jossa puolisoni mukaan yhdistyi meidän kiinnostuksen kohteet: kasvit (minä), ruoste (puoliso).
Agrimarketin tekemää pihaa myös kuvasin, ajatellen vähän muotoja.
Jotain oli kuitenkin tehty säänkestäväksi. Uusi firma, suomalainen kasvihuone. Tämä Veg&ablen kasvihuone on kaunis ja kestävä. Toki hintaakin tulee. Jos muuten kierrätyspihat ovatkin mielestäni kauniita persoonallisuuksia, tämä on jo uutena hyvin kaunis ja persoonallinen. Ja sisällä tuntui aivan kasvihuoneelta. Tässä on mielestäni särmää, tyylikkyyttä, persoonaa ja onneksi myös suomalaista suunnittelua ja tuotantoa.
Parhain terassi oli ehdottomasti Kinnarin tilan/ Pionin ja Piirongin runsas terassi. Muiden terasseista en edes ottanut kuvia, koska näyttivät mielestäni liikaa parvekkeilta tai sisätiloilta.
Ja vaikka siirtolapuutarha Kotiniemen polkupyörä ei näyttänyt ollenkaan puutarhalta tai kasvilta, oli tämä niin hauska, että piti ihan ikuistaa.
Ostoksia tein lähinnä perennapuutarha Ekmanilta: tarhakylmänkukkaa entisen hävinneen tilalle, vanhaa lilaa syysleimua, vaaleanpunaista salkoruusua. Olisi ollut vaikka mitä ostettavaa, mutta pidin tällä kertaa budjettia mielessä. Sitä ehtii ylittää vielä monta kertaa kesän aikana.
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Perjantain puuhat
Kummallista. Usein työviikon jälkeen minulla on perjantaikooma. Todella väsynyt, seisahtunut olo, jolloin tietää kaikkensa antaneensa ja kaipaa vain pitkiä yöunia, jotka voisivat alkaa hyvin aikaisin illalla. Luulee juosseensa maratonin, vaikka ei ole liikkunutkaan tarpeeksi. Tänään oli kummallisesti vain vähän väsynyt, joten osa illasta menikin pihatöissä ja kuuntelemassa samalla lintujen mekkalointia. Ihania ääniä, vaikka taisivat kertoa reviiritaistoista tai vastaavista.
Jo ikkunasta katsoessani ihmettelin, että mitä punaista näkyy kukkapenkissä. Hyvä, etten slaagia saanut, kun huomasin tulppaanin kukan olevan jo näin värikäs.
Nyt saisi kaikki tämän alueen rusakot pysyä pois. Olen nähnyt meidänkin pihalla niin ison rusakon, että olisin voinut luulla kengurun poikaseksi. Olen yrittänyt hämätä niitä ja heitellä metsään omenapuusta leikattuja oksia, tarpeeksi kauaksi kukkapenkeistäni.
Sama kukkapenkki illalla toisesta kuvakulmasta. Luulin siirtäneeni tuosta penkistä useat sipulikasvit pois, kun päätin vaihtaa penkin happaman kasveille sopivammaksi viime syksynä. (Alennusmyynneistä tosin jouduin kai tuonne kaivamaan pari laukkaa lisää.) Näköjään aika monta sipulia jäi kaivamatta pois.
Moni on kertonut myös valkovuokkojenkin kukkivan. Omalla pihalla en ole nähnyt alkujakaan, kunnes tänään lähes astuin niiden päälle.
Nupussa yhä, sammaleisilla kohdilla. Hyvä suojaväri vielä tässä vaiheessa.
Vaikka välillä satoi rakeita, oli vanhassa toppatakissa tarpeeksi lämmintä ja raikasta puuhailla perjantain kunniaksi. Huomenna pääsen pihapiirimessuille ja haaveena on saada ideoita pihaa ajatellen ja jotain kasvejakin ehkä.
Vaikka meillä onkin suuremmat linjat vuorossa tänä kesänä ja periaatteessa kaikki tarmo pitäisi suunnata niihin hommiin, en näköjään kestä, etten saa istuttaa keväällä jotain uutta. Ja kun uudet penkit ovat vasta suunnitteluasteella, vanhojen penkkien tilasta (mahtuuko niihin mitään) en vielä saa tolkkua, on tänään alkanut viritä pieni sivuprojekti (joka on kuitenkin ollut suunnitteilla mielessäni vähän kauemmin). Tosin koko piha taitaa olla täynnä niitä sivuprojekteja. Joskus aiemmin tein kohopenkkikokeiluja kasvimaata ajatellen, kesyttääkseni tiukkaa savimaata. Kasvimaainnostus laantui, joten kohopenkit olivat pari vuotta aivan kuin rikkaruohottuneita hautakumpuja. Nyt kävin niiden kimppuun ja muutan ne johonkin toiseen muotoon. Kuten kukkapenkeiksi jollain pikkupuulla.
Saa nähdä, mihin tämä sivuprojekti johtaa. Kun ensin on pakkomielle istuttamisesta, ei mitään kokonaisajatusta (älkää kertoko puolisolle) ja homma on vähän niin kuin vaiheessa. Samalla kun touhuaa ja repii rikkaruohoja tai niiden juuria (prkl:n elämänlanka), poimii jänniin paikkoihin kääriytyneitä lehtokotiloita, on hyvä aikaa miettiä ja tehdä suunnitelmia. Joskus vain näiden vitsauksien äärellä tulee miettineeksi, onko tässä mitään järkeä. Näin keväällä olen kuitenkin optimistinen, että tänä kesänä taistelen kaikelle tarmolla sekä elämänlankaa että kotiloita vastaan sekä nujerran ne. Ja on ihan hyvä idea istuttaa uusia kasveja lähelle näitä uhkaavia tuholaisia. Tänä keväänä en ole vielä kertaakaan miettinyt pihan asvaltointia, joten ihan hyvinhän tässä sujuu.
Hyvin optimistista viikonloppua!
Jo ikkunasta katsoessani ihmettelin, että mitä punaista näkyy kukkapenkissä. Hyvä, etten slaagia saanut, kun huomasin tulppaanin kukan olevan jo näin värikäs.
Nyt saisi kaikki tämän alueen rusakot pysyä pois. Olen nähnyt meidänkin pihalla niin ison rusakon, että olisin voinut luulla kengurun poikaseksi. Olen yrittänyt hämätä niitä ja heitellä metsään omenapuusta leikattuja oksia, tarpeeksi kauaksi kukkapenkeistäni.
Sama kukkapenkki illalla toisesta kuvakulmasta. Luulin siirtäneeni tuosta penkistä useat sipulikasvit pois, kun päätin vaihtaa penkin happaman kasveille sopivammaksi viime syksynä. (Alennusmyynneistä tosin jouduin kai tuonne kaivamaan pari laukkaa lisää.) Näköjään aika monta sipulia jäi kaivamatta pois.
Moni on kertonut myös valkovuokkojenkin kukkivan. Omalla pihalla en ole nähnyt alkujakaan, kunnes tänään lähes astuin niiden päälle.
Nupussa yhä, sammaleisilla kohdilla. Hyvä suojaväri vielä tässä vaiheessa.
Vaikka välillä satoi rakeita, oli vanhassa toppatakissa tarpeeksi lämmintä ja raikasta puuhailla perjantain kunniaksi. Huomenna pääsen pihapiirimessuille ja haaveena on saada ideoita pihaa ajatellen ja jotain kasvejakin ehkä.
Vaikka meillä onkin suuremmat linjat vuorossa tänä kesänä ja periaatteessa kaikki tarmo pitäisi suunnata niihin hommiin, en näköjään kestä, etten saa istuttaa keväällä jotain uutta. Ja kun uudet penkit ovat vasta suunnitteluasteella, vanhojen penkkien tilasta (mahtuuko niihin mitään) en vielä saa tolkkua, on tänään alkanut viritä pieni sivuprojekti (joka on kuitenkin ollut suunnitteilla mielessäni vähän kauemmin). Tosin koko piha taitaa olla täynnä niitä sivuprojekteja. Joskus aiemmin tein kohopenkkikokeiluja kasvimaata ajatellen, kesyttääkseni tiukkaa savimaata. Kasvimaainnostus laantui, joten kohopenkit olivat pari vuotta aivan kuin rikkaruohottuneita hautakumpuja. Nyt kävin niiden kimppuun ja muutan ne johonkin toiseen muotoon. Kuten kukkapenkeiksi jollain pikkupuulla.
Saa nähdä, mihin tämä sivuprojekti johtaa. Kun ensin on pakkomielle istuttamisesta, ei mitään kokonaisajatusta (älkää kertoko puolisolle) ja homma on vähän niin kuin vaiheessa. Samalla kun touhuaa ja repii rikkaruohoja tai niiden juuria (prkl:n elämänlanka), poimii jänniin paikkoihin kääriytyneitä lehtokotiloita, on hyvä aikaa miettiä ja tehdä suunnitelmia. Joskus vain näiden vitsauksien äärellä tulee miettineeksi, onko tässä mitään järkeä. Näin keväällä olen kuitenkin optimistinen, että tänä kesänä taistelen kaikelle tarmolla sekä elämänlankaa että kotiloita vastaan sekä nujerran ne. Ja on ihan hyvä idea istuttaa uusia kasveja lähelle näitä uhkaavia tuholaisia. Tänä keväänä en ole vielä kertaakaan miettinyt pihan asvaltointia, joten ihan hyvinhän tässä sujuu.
Hyvin optimistista viikonloppua!
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Viikon alku
Satuinpa näkemään tämän kevään ensimmäisen pölyttäjän tänään puuhissaan. En ole sattunut sopivina aurinkoisina päivinä muutoin oikeille paikoille. Laittoi tämän viikon mukavaan alkuun, siis aurinko ja pölyttäjä.
Tässä pölyttäjä (kimalainen?) krookus Vanguardin kimpussa.
Joka toinen terälehti on valkoinen ja joka toinen vaalean haalean lila.
Supussa ollessa näyttävät minusta enemmän hattivateilta.
On ihanaa nähdä, että pölyttäjiä on jo. Tai ainakin se yksi uurastaja.
Ensimmäisissä pienissä kasvitieteellisissä tulppaaneissa on jo nuppuja. Olen koko ajan hämmästellyt, miten tämä kevät onkin näin pitkällä. Johtuu varmasti siitä, että koko huhtikuun alku on ollut niin poikkeuksellista menoa itsellä, että ei perässä pysy. Ja on vielä myös muistoja mielessä yhdestä keväästä, jolloin lunta vain riitti ja riitti ja..
Tulpun sipuli on joutunut tai päässyt koholle tehdyn kukkapenkin reunuskivien viereen. Siinä kai lämmintä on enemmän kuin vähän kauempana kukkapenkissä.
Jossain vaiheessa yritän uskaltaa siirtää pihassa olevia sinivuokkoja siltä varalta, että inspiraatio jossain vaiheessa iskee ja niiden nykyinen paikka voi joutua mylläyksen uhriksi. Viikon sinivuokkokuva.
Oikein keväistä viikkoa, oli sää mikä tahansa!
Tässä pölyttäjä (kimalainen?) krookus Vanguardin kimpussa.
Joka toinen terälehti on valkoinen ja joka toinen vaalean haalean lila.
Supussa ollessa näyttävät minusta enemmän hattivateilta.
On ihanaa nähdä, että pölyttäjiä on jo. Tai ainakin se yksi uurastaja.
Ensimmäisissä pienissä kasvitieteellisissä tulppaaneissa on jo nuppuja. Olen koko ajan hämmästellyt, miten tämä kevät onkin näin pitkällä. Johtuu varmasti siitä, että koko huhtikuun alku on ollut niin poikkeuksellista menoa itsellä, että ei perässä pysy. Ja on vielä myös muistoja mielessä yhdestä keväästä, jolloin lunta vain riitti ja riitti ja..
Tulpun sipuli on joutunut tai päässyt koholle tehdyn kukkapenkin reunuskivien viereen. Siinä kai lämmintä on enemmän kuin vähän kauempana kukkapenkissä.
Jossain vaiheessa yritän uskaltaa siirtää pihassa olevia sinivuokkoja siltä varalta, että inspiraatio jossain vaiheessa iskee ja niiden nykyinen paikka voi joutua mylläyksen uhriksi. Viikon sinivuokkokuva.
Oikein keväistä viikkoa, oli sää mikä tahansa!
torstai 16. huhtikuuta 2015
Tunnelmasta toiseen
Eilen illalla ehdin vähän nauttia auringosta pihalla. Kasvitkin kääntyivät viimeisten säteiden puoleen. Olisin ollut oikein rentoutunut näissä maisemissa, ellei esikoiseni sisäinen kello olisi ollut ihan väärässä ajassa, puhelin äänettömällä ja itselle jo aikamoinen huoli. Onneksi verkosto toimii ja lapsen sai kaverin kautta kiinni.
Esikoinen tajusi itsekin, että joku ollut huolissaan, kun puhelimessa oli parikymmentä puhelua. Ei saanut saarnaa. Samalla viikolla sama kävi kuopukselle. Kuopus oli onneksi vain puoli tuntia myöhässä, luuli kyllä olevansa ajoissa. Esikoisen sisäinen kello heitti yli kaksi tuntia. Valoisan ajan huono puoli, lapsilla kestää tottua siihen, että valoisasta ajasta huolimatta kotiintuloajat ovat olemassa.
Ehdin kuitenkin ilahtua juuri avautuneista kevätkurjenmiekoista Katharine Hodgkineista. Harmittelin kylläkin, miksi en istuttanut niitä voimakkaamman värisiä tavallisempia, koska ajattelin hempeämpien pastillien olevan itselleni liian valjuja.
Onneksi olin väärässä. Kyllä nämä(kin) ovat ihania. Toki lisääkin voisi olla kaikenlaisia kevätkurjenmiekkoja. Teen nyt jo muistiinpanoja ensi syksyä varten kaikesta siitä, mitä nyt kaipaan enemmän. (Lista alkaa olla pitkähkö.)
Kun esikoinen oli eilen löytynyt, ehdin vielä vähän fiilistellä eilen aurinkoisissa tunnelmissa.
Ja huomata, että ihan aikaisimmat krookukset ja ihan aikaisimmat puistolumikellot alkavat olla pian kukikkaan tiensä päässä tältä keväältä. Onneksi krookuksia ja lumikelloja riittää vielä. Aikaisia ja myöhäisiä, auringossa ja vähän varjoisammassa. Saan nauttia kauemmin kukkivista.
Tänään tunnelmat pihalla olivatkin pikkaisen toisenlaiset. Lapsilla säilyi ajantaju, mutta silti meinasi järkytys iskeä.
Onneksi tuo lumi suli pois. Ei tarvitse vielä tehdä reklamaatiota keväästä.
Esikoinen tajusi itsekin, että joku ollut huolissaan, kun puhelimessa oli parikymmentä puhelua. Ei saanut saarnaa. Samalla viikolla sama kävi kuopukselle. Kuopus oli onneksi vain puoli tuntia myöhässä, luuli kyllä olevansa ajoissa. Esikoisen sisäinen kello heitti yli kaksi tuntia. Valoisan ajan huono puoli, lapsilla kestää tottua siihen, että valoisasta ajasta huolimatta kotiintuloajat ovat olemassa.
Ehdin kuitenkin ilahtua juuri avautuneista kevätkurjenmiekoista Katharine Hodgkineista. Harmittelin kylläkin, miksi en istuttanut niitä voimakkaamman värisiä tavallisempia, koska ajattelin hempeämpien pastillien olevan itselleni liian valjuja.
Onneksi olin väärässä. Kyllä nämä(kin) ovat ihania. Toki lisääkin voisi olla kaikenlaisia kevätkurjenmiekkoja. Teen nyt jo muistiinpanoja ensi syksyä varten kaikesta siitä, mitä nyt kaipaan enemmän. (Lista alkaa olla pitkähkö.)
Kun esikoinen oli eilen löytynyt, ehdin vielä vähän fiilistellä eilen aurinkoisissa tunnelmissa.
Ja huomata, että ihan aikaisimmat krookukset ja ihan aikaisimmat puistolumikellot alkavat olla pian kukikkaan tiensä päässä tältä keväältä. Onneksi krookuksia ja lumikelloja riittää vielä. Aikaisia ja myöhäisiä, auringossa ja vähän varjoisammassa. Saan nauttia kauemmin kukkivista.
Tänään tunnelmat pihalla olivatkin pikkaisen toisenlaiset. Lapsilla säilyi ajantaju, mutta silti meinasi järkytys iskeä.
Onneksi tuo lumi suli pois. Ei tarvitse vielä tehdä reklamaatiota keväästä.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Ihana viikonloppu
Minulla oli oikein mukava viikonloppu. Olin kotoa pois noin puolitoistavuorokautta ystävien kanssa. Sinä aikana pihalla lämpö oli saanut aikamoisen pyrähdyksen aikaiseksi. Kun tulin kotiin, oli taivas pilvessä ja kukat supussa. Ihana viikonloppu ei viitannut nytkään puutarhatöihin.
Kohta taas skilloja sinisenään.
Nyt pitääkin ryhtyä kunnolla puutarhatöihin, paitsi on vieläkin viikolla pari sellaista menoa, joiden jälkeen ei ehdi tai jaksa. Kohta muut kiireet helpottavat ja pääsen ihastelemaan ihania pieniä kasvun ihmeitä. Ehkä jopa aurinkoisellakin säällä.
Kohta taas skilloja sinisenään.
Nyt pitääkin ryhtyä kunnolla puutarhatöihin, paitsi on vieläkin viikolla pari sellaista menoa, joiden jälkeen ei ehdi tai jaksa. Kohta muut kiireet helpottavat ja pääsen ihastelemaan ihania pieniä kasvun ihmeitä. Ehkä jopa aurinkoisellakin säällä.
torstai 9. huhtikuuta 2015
Sinivuokon identiteettikriisi
Ollako sininen vai punainen? Kas siinä pulma. Sinivuokon identiteettikriisi on näköjään tämännäköinen.
Sininen on kaunis väri, kuten punainenkin, mutta tämän yksilön ääressä kumarruin tutkimaan myös muiden terälehtiä. Muissa en vastaavaa värien vaihtumista nähnyt.
On ihan uskomatonta, että nyt tapahtuu pihalla (mikrotasolla) vaikka kuinka paljon. Vasta oli yksi sinivuokko auki ja nyt ne avautuvat ihan kilpaa.
Penkit ovat kaikki vielä siivoamatta. En taida tulevanakaan viikonloppuna sitä ehtiä tekemään. Lumien sulaminen toi jopa pienen ahdistuksen päiväksi, kun tajusin, mikä homma taas paljastuu. Ja kuinka vähän aikaa on jne. Kaikesta omista kriiseilyistä ja siivoamattomista kukkapenkeistä huolimatta kasvit tulevat esiin. Toki turkinlumikelloista ei kuitenkaan noussut kuin yksi kukkavarsi, vaikka viidet lehdet pilkistävätkin maasta. Ehkä lisää kukkia ensi vuonna.
Puistolumikellolle on tehnyt krookus seuraa. Tämä krookus on ehkä edellisen omistajan peruja. Ei voi enää muistaa.
Samoin nämäkin kerrotun lumikellon kaverina olevat krookukset. Tai todennäköisesti ei minun istuttamia, vaan niitä, joiden sipuleita kaivoin sammaleen seasta viime keväänä (kasvattivat vain lehdet) ja pelastelin kukkapenkkiin. Tai sitten omia istutuksia. En muista.
Kukilla identiteettikriisiä ja minulla muistiongelmia. Hyvin mahdutaan samalle tontille.
Saila Saaripalstalta joskus raportoi ahkeraan kukkivan AD/HD:n esikosta. Minullakin taitaa olla oma vilkas kukkija. Tämä yksilö kukki vielä myöhään syksyllä ja aloitti jo nyt, kun muutamat muut esikot vasta heräilevät.
Tuntuu ihan keväältä!
Sininen on kaunis väri, kuten punainenkin, mutta tämän yksilön ääressä kumarruin tutkimaan myös muiden terälehtiä. Muissa en vastaavaa värien vaihtumista nähnyt.
On ihan uskomatonta, että nyt tapahtuu pihalla (mikrotasolla) vaikka kuinka paljon. Vasta oli yksi sinivuokko auki ja nyt ne avautuvat ihan kilpaa.
Penkit ovat kaikki vielä siivoamatta. En taida tulevanakaan viikonloppuna sitä ehtiä tekemään. Lumien sulaminen toi jopa pienen ahdistuksen päiväksi, kun tajusin, mikä homma taas paljastuu. Ja kuinka vähän aikaa on jne. Kaikesta omista kriiseilyistä ja siivoamattomista kukkapenkeistä huolimatta kasvit tulevat esiin. Toki turkinlumikelloista ei kuitenkaan noussut kuin yksi kukkavarsi, vaikka viidet lehdet pilkistävätkin maasta. Ehkä lisää kukkia ensi vuonna.
Puistolumikellolle on tehnyt krookus seuraa. Tämä krookus on ehkä edellisen omistajan peruja. Ei voi enää muistaa.
Samoin nämäkin kerrotun lumikellon kaverina olevat krookukset. Tai todennäköisesti ei minun istuttamia, vaan niitä, joiden sipuleita kaivoin sammaleen seasta viime keväänä (kasvattivat vain lehdet) ja pelastelin kukkapenkkiin. Tai sitten omia istutuksia. En muista.
Kukilla identiteettikriisiä ja minulla muistiongelmia. Hyvin mahdutaan samalle tontille.
Saila Saaripalstalta joskus raportoi ahkeraan kukkivan AD/HD:n esikosta. Minullakin taitaa olla oma vilkas kukkija. Tämä yksilö kukki vielä myöhään syksyllä ja aloitti jo nyt, kun muutamat muut esikot vasta heräilevät.
Tuntuu ihan keväältä!
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Maan tasalla tapahtuu
Jihuu! Ekat oman pihan sinivuokot ovat auki. Eilen olivat nupussa.
Ekat auki olevat krookukset olisivat voineet ehkä olla nämä vanhat, mutta jänis parturoi näitä viikko sitten, kun satoi lunta. Näin tämän parturoinnin ja ei mennyt montaa sekuntia, kun oli jänis karkotettu naapurin pihoille tuhoa tekemään.
Miss Vain krookukset ovat pienen pieniä ja niistä ekat ovat avautuneet.
Jos en väärin tunnista, on tämä kirjopikarililjan alku. Missään muualla en ole näitä alkuja nähnyt, vaikka niitä pitäisi olla nyt pitkin pihaa. Tällä taitaa olla lämmin paikka, kun uskaltaa nousta jo näin korkealle.
Viime vuonna pelastelin anopin pihalta kerrottuja lumikelloja. Toin kotiin sellaisia, jotka viime vuonna eivät kukkineet paksun nurmikon seassa. Jos en väärin tunnista, on tämä yksilö nyt kukassa, yksi näistä, jotka viime vuonna eivät kukkineet.
Lumikellon suojissa on myös jokin pienen pieni hämähäkki. Isompia hämähäkkejä näin ulkona, olivat mansikkamuovilla lämmittelemässä.
Kevät tuntuu nyt edistyvän.
Ekat auki olevat krookukset olisivat voineet ehkä olla nämä vanhat, mutta jänis parturoi näitä viikko sitten, kun satoi lunta. Näin tämän parturoinnin ja ei mennyt montaa sekuntia, kun oli jänis karkotettu naapurin pihoille tuhoa tekemään.
Miss Vain krookukset ovat pienen pieniä ja niistä ekat ovat avautuneet.
Jos en väärin tunnista, on tämä kirjopikarililjan alku. Missään muualla en ole näitä alkuja nähnyt, vaikka niitä pitäisi olla nyt pitkin pihaa. Tällä taitaa olla lämmin paikka, kun uskaltaa nousta jo näin korkealle.
Viime vuonna pelastelin anopin pihalta kerrottuja lumikelloja. Toin kotiin sellaisia, jotka viime vuonna eivät kukkineet paksun nurmikon seassa. Jos en väärin tunnista, on tämä yksilö nyt kukassa, yksi näistä, jotka viime vuonna eivät kukkineet.
Lumikellon suojissa on myös jokin pienen pieni hämähäkki. Isompia hämähäkkejä näin ulkona, olivat mansikkamuovilla lämmittelemässä.
Kevät tuntuu nyt edistyvän.
s-Hertogenbosch ja kanavat ja alankomaalaiset
Ihmiset käyttävät sanaa hollantilainen kaikista Alankomaalaisista, mutta Hollanti on Alankomaissa kaksi eri provinssi maan länsi-osissa, Etelä-Hollanti ja Pohjois-Hollanti. Alankomaalainen on nimi, joka kuvaa koko kansaa. Ja selvästi se on se oikeampi nimitys, varsinkin liikkuessa muualla Alankomaita. Samoin kuin moni brittiläinen ei pidä itseään englantilaisena vaan brittinä, vaikka asuisikin Englannissa.
Joka tapauksessa Alankomaalainen liikennekulttuuri saa minut luulemaan, että ollaan Etelä-Euroopassa. Punkemista, tunkemista, torven soittoa, nyrkin heiluttamista, kiroilua. Ikkunat auki ja solvausten huutelua. Varsinkin ruuhkissa, joita taas voi olla yllättäen. Sellaista normaalia suomalaiseen makuun olevaa liikenneympyräkäyttäytymistä ei ole. Suomessa kolmion takana olevat odottaa, Alankomaissa ei. Se menee, joka ehtii, silläkin uhalla, että toinen auto on kyljessä kiinni. Ja päälle nyrkin heilautus, vaikka rikkoisi liikennesääntöjä. Moottoriteillä tilaa on enemmän, mutta sielläkin jumeja tulee herkästi ennen suosittuja liittymiä. Onneksi itse en ollut ratissa. Olisin päässyt sujuvasti liikkumaan varmasti vasta öiseen aikaan.
Minä en sitten millään osaa lausua tuon kaupungin nimeä. Kirjoitetaan s-Hertogenbosch, lempinimenään on yleisesti Den Bosch, johon oma kielenikin kääntyy. On osa Pohjois-Brabantin provinssia. Kaupungin keskusta on kävelijöiden ja pyöräilijöiden. Pyöräilijät ovat Alankomaissa kunkkuja. Tässä pysäköineet lelukaupan eteen. Mikäs se on pyöräillä, tasaisella maalla.
Auto jätettiin kauemmaksi parkkipaikalle, josta parkkimaksun hinnalla sai myös autollinen ihmisiä bussikyydin keskustaan. Liput ostettiin parkkipaikalta. Meidän parkkipaikalta bussikyyti pysähtyi Pyhän Janin Katedraalin (Sint-Janskathedraal) eteen.
Alankomaat ovat vapaaehtoistyön luvattu maa. Katedraalissa vaihdettiin juuri pääsiäisen takia kirkkotekstiilejä. Nämä olivat nuoremman näköisiä ihmisiä. Sen sijaan lattioita lakaisivat eläkeläisikäiset ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisia. Samoin Pyhän Marian rukousnurkkausta (?) hoiti myös vapaaehtoinen rouva, joka antoi kuopukselleni mukaan kynttilän, jonka voi kotona sytyttää.
Kirkkoja on paljon ja joka puolella. Jopa siellä maaseudulla keskellä peltoa oli pienin ruokouspaikka, jonne mahtui ehkä se kaksi ihmistä. Nämä alla olevat pari kuvaa siis Schijndelistä.
Den Boschin keskusta on pienempiä ja suurempia kävelykatuja täynnä, jotka johtavat aukiolle, jossa on joka perjantaisin (melko aikaisin loppuvat) markkinat.
Olimme menossa kanava-ajelulle ja jostain syystä minulla oli koko ajan mielessä tämän kuvan näköinen kanava. Kuvassa vasemmalla kaupungin linnoituksen muuria. Aikaisemmin kaupunki on ollut noin veden pinnan kohdilla. Tämäkin kuva on otettu kanava-ajelulta, mutta liput ostettiin kyllä keskeltä pientä kujaa.
Hetken kyllä ihmettelin, että ovatko nämä nyt ihan tosissaan, että keskeltä taloja lähtee kanava-ajelu, mutta kun meni sillalle (jota en aluksi tajunnut sillaksi) ja katsoi alas, näki kanavan.
Kanava-ajelulle liput ostetaan ennen paattiin menoa. Paatit ovat veneitä, avoimia sellaisia. On hyvä, jos ei sada, säästyy kastumiselta. Suurimmat veneet ovat 16 paikkaisia, vähän pienemmillä veneillä pääsee pari kertaa päivässä myös hieman ahtaampaa reittiä pitkin, kanavaan, jonka nimi oli kai Helvetin kanava. Kuvassa pilkistää yksi vene, joka on menossa juuri jonkin ihmisen kodin alitse.
Tuollaisiin veneisiin mahtui 16 ihmistä ja sinne mekin mentiin. Keulassa sai parhaimmat kuvat, paikkoja ei kyllä saanut itse valita.
Opas oli myös vapaaehtoinen. Usein eläkkeellä olevia opettajia tai vastaavia, jotka ovat kiinnostuneita omasta kaupungistaan. Rahat ajeluista taitavat mennä veneiden ja kanavien kunnostamiseen ja ylläpitoon. Luultavasti opastuksia saa myös englanniksi. En ymmärtänyt opastuksesta mitään. Ihmettelin pitkään, miksi opas puhuu jatkuvasti ravintoloista (restaurant) ennen kuin tajusin oppaan puhuvan kunnostuksesta (restaurointi).
Ali erilaisten siltojen, toisten kotien. Välillä väljemmillä vesillä.
Välillä ahtaammissa ja vanhoissa osissa. Ahtaimmassa kohdassa vene osui kanavan suuaukkoon ja teki mieli kyyristää pääkin alemmassa. Katoista roikkui hämähäkin seittejä. Tunneleissa asuu myös lepakkoja ja osassa seiteistä roikkui lepakon kakkoja.
Alla oleva kuva on yksi erilaisimmista kohdista. Tämä kohta ei ole ympyrän muotoinen tunneli ja taisi sijaita lähellä jotain kirkkoa. Edessä näkyy vanhimpia kohtia kanavaa.
Välillä keskellä kaupunkia, jossa oli ihan hiljaista. Lukuun ottamatta lintujen laulua. Välillä kaupungin muurien ulkopuolella, jossa kuului autojen äänet.
Kanavan varrella näkyi välillä ovia tai portaita jonnekin. Tässä kuvassa portaat salaiseen kirkkoon. Kuvassa myös veneen valonheitin. Pisimmät kanavan sisällä olevat pätkät olisivat muuten olleet aika pimeitä.
Olimme välillä kirkon alla, välillä paikallisen Stockmanin alla. Välillä satama-alueella. Välillä näimme ihmisten koteihin, välillä paikallisen vankilan vai olikohan se entinen vankila. En itse tosiaan näistä mitään ymmärtänyt, vaan äitini mies käänsi välillä pari sanaa englanniksi tai suomeksi. Kameran akun kanssa jouduin kovasti temppuilemaan, joten valoitukset ovat nyt tällaiset. Vieressäni istuvan naisen kamera-arsenaalille olin vähän kateellinen. Sai varmaan hyviä otoksia myös tunneleissa sijaitsevista yksityiskohdista.
Alankomaalaiset ovat myös kohteliaita, puheliaita, ystävällisiä. Myös pihejä, monilla omat eväät mukana. Piha-asioissa tosin piheys ei aina näy. Perennojakin voidaan vaihtaa kauden mukaan.
Viime viikolla magnolioiden nuput olivat suuria ja puhkeamassa pian. Kirsikat kukkivat. Tällä viikolla luonto varmaan puhkeaa kukkaan kunnolla. Myrskyjen ja sateiden jäljiltä vettä kyllä riittää, vaikka tulisi pidempikin kuiva kausi. Jos joskus haluaisin rakentaa veden päälle, ottaisin kyllä neuvoja vastaan Alankomaista. He taas saisivat taloissaan ottaa mallia pohjoismaisesta keskuslämmityksestä sekä talojen eristämisestä. Reissun jälkeen ei ollut omassa kotona ollenkaan kylmä, vaan enemmin hiki. Reissussa taas palelin aika lailla.. Nyt onneksi meilläkin alkaa lämpimämpi aika ja ehkä lumet sulavat kokonaan.
Pahoittelen jättipitkiä postauksia. Seuraavaksi taas paluu arkeen ja omaan pihaan.
Joka tapauksessa Alankomaalainen liikennekulttuuri saa minut luulemaan, että ollaan Etelä-Euroopassa. Punkemista, tunkemista, torven soittoa, nyrkin heiluttamista, kiroilua. Ikkunat auki ja solvausten huutelua. Varsinkin ruuhkissa, joita taas voi olla yllättäen. Sellaista normaalia suomalaiseen makuun olevaa liikenneympyräkäyttäytymistä ei ole. Suomessa kolmion takana olevat odottaa, Alankomaissa ei. Se menee, joka ehtii, silläkin uhalla, että toinen auto on kyljessä kiinni. Ja päälle nyrkin heilautus, vaikka rikkoisi liikennesääntöjä. Moottoriteillä tilaa on enemmän, mutta sielläkin jumeja tulee herkästi ennen suosittuja liittymiä. Onneksi itse en ollut ratissa. Olisin päässyt sujuvasti liikkumaan varmasti vasta öiseen aikaan.
Minä en sitten millään osaa lausua tuon kaupungin nimeä. Kirjoitetaan s-Hertogenbosch, lempinimenään on yleisesti Den Bosch, johon oma kielenikin kääntyy. On osa Pohjois-Brabantin provinssia. Kaupungin keskusta on kävelijöiden ja pyöräilijöiden. Pyöräilijät ovat Alankomaissa kunkkuja. Tässä pysäköineet lelukaupan eteen. Mikäs se on pyöräillä, tasaisella maalla.
Auto jätettiin kauemmaksi parkkipaikalle, josta parkkimaksun hinnalla sai myös autollinen ihmisiä bussikyydin keskustaan. Liput ostettiin parkkipaikalta. Meidän parkkipaikalta bussikyyti pysähtyi Pyhän Janin Katedraalin (Sint-Janskathedraal) eteen.
Alankomaat ovat vapaaehtoistyön luvattu maa. Katedraalissa vaihdettiin juuri pääsiäisen takia kirkkotekstiilejä. Nämä olivat nuoremman näköisiä ihmisiä. Sen sijaan lattioita lakaisivat eläkeläisikäiset ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisia. Samoin Pyhän Marian rukousnurkkausta (?) hoiti myös vapaaehtoinen rouva, joka antoi kuopukselleni mukaan kynttilän, jonka voi kotona sytyttää.
Kirkkoja on paljon ja joka puolella. Jopa siellä maaseudulla keskellä peltoa oli pienin ruokouspaikka, jonne mahtui ehkä se kaksi ihmistä. Nämä alla olevat pari kuvaa siis Schijndelistä.
Den Boschin keskusta on pienempiä ja suurempia kävelykatuja täynnä, jotka johtavat aukiolle, jossa on joka perjantaisin (melko aikaisin loppuvat) markkinat.
Olimme menossa kanava-ajelulle ja jostain syystä minulla oli koko ajan mielessä tämän kuvan näköinen kanava. Kuvassa vasemmalla kaupungin linnoituksen muuria. Aikaisemmin kaupunki on ollut noin veden pinnan kohdilla. Tämäkin kuva on otettu kanava-ajelulta, mutta liput ostettiin kyllä keskeltä pientä kujaa.
Hetken kyllä ihmettelin, että ovatko nämä nyt ihan tosissaan, että keskeltä taloja lähtee kanava-ajelu, mutta kun meni sillalle (jota en aluksi tajunnut sillaksi) ja katsoi alas, näki kanavan.
Kanava-ajelulle liput ostetaan ennen paattiin menoa. Paatit ovat veneitä, avoimia sellaisia. On hyvä, jos ei sada, säästyy kastumiselta. Suurimmat veneet ovat 16 paikkaisia, vähän pienemmillä veneillä pääsee pari kertaa päivässä myös hieman ahtaampaa reittiä pitkin, kanavaan, jonka nimi oli kai Helvetin kanava. Kuvassa pilkistää yksi vene, joka on menossa juuri jonkin ihmisen kodin alitse.
Tuollaisiin veneisiin mahtui 16 ihmistä ja sinne mekin mentiin. Keulassa sai parhaimmat kuvat, paikkoja ei kyllä saanut itse valita.
Opas oli myös vapaaehtoinen. Usein eläkkeellä olevia opettajia tai vastaavia, jotka ovat kiinnostuneita omasta kaupungistaan. Rahat ajeluista taitavat mennä veneiden ja kanavien kunnostamiseen ja ylläpitoon. Luultavasti opastuksia saa myös englanniksi. En ymmärtänyt opastuksesta mitään. Ihmettelin pitkään, miksi opas puhuu jatkuvasti ravintoloista (restaurant) ennen kuin tajusin oppaan puhuvan kunnostuksesta (restaurointi).
Ali erilaisten siltojen, toisten kotien. Välillä väljemmillä vesillä.
Välillä ahtaammissa ja vanhoissa osissa. Ahtaimmassa kohdassa vene osui kanavan suuaukkoon ja teki mieli kyyristää pääkin alemmassa. Katoista roikkui hämähäkin seittejä. Tunneleissa asuu myös lepakkoja ja osassa seiteistä roikkui lepakon kakkoja.
Alla oleva kuva on yksi erilaisimmista kohdista. Tämä kohta ei ole ympyrän muotoinen tunneli ja taisi sijaita lähellä jotain kirkkoa. Edessä näkyy vanhimpia kohtia kanavaa.
Välillä keskellä kaupunkia, jossa oli ihan hiljaista. Lukuun ottamatta lintujen laulua. Välillä kaupungin muurien ulkopuolella, jossa kuului autojen äänet.
Kanavan varrella näkyi välillä ovia tai portaita jonnekin. Tässä kuvassa portaat salaiseen kirkkoon. Kuvassa myös veneen valonheitin. Pisimmät kanavan sisällä olevat pätkät olisivat muuten olleet aika pimeitä.
Olimme välillä kirkon alla, välillä paikallisen Stockmanin alla. Välillä satama-alueella. Välillä näimme ihmisten koteihin, välillä paikallisen vankilan vai olikohan se entinen vankila. En itse tosiaan näistä mitään ymmärtänyt, vaan äitini mies käänsi välillä pari sanaa englanniksi tai suomeksi. Kameran akun kanssa jouduin kovasti temppuilemaan, joten valoitukset ovat nyt tällaiset. Vieressäni istuvan naisen kamera-arsenaalille olin vähän kateellinen. Sai varmaan hyviä otoksia myös tunneleissa sijaitsevista yksityiskohdista.
Alankomaalaiset ovat myös kohteliaita, puheliaita, ystävällisiä. Myös pihejä, monilla omat eväät mukana. Piha-asioissa tosin piheys ei aina näy. Perennojakin voidaan vaihtaa kauden mukaan.
Viime viikolla magnolioiden nuput olivat suuria ja puhkeamassa pian. Kirsikat kukkivat. Tällä viikolla luonto varmaan puhkeaa kukkaan kunnolla. Myrskyjen ja sateiden jäljiltä vettä kyllä riittää, vaikka tulisi pidempikin kuiva kausi. Jos joskus haluaisin rakentaa veden päälle, ottaisin kyllä neuvoja vastaan Alankomaista. He taas saisivat taloissaan ottaa mallia pohjoismaisesta keskuslämmityksestä sekä talojen eristämisestä. Reissun jälkeen ei ollut omassa kotona ollenkaan kylmä, vaan enemmin hiki. Reissussa taas palelin aika lailla.. Nyt onneksi meilläkin alkaa lämpimämpi aika ja ehkä lumet sulavat kokonaan.
Pahoittelen jättipitkiä postauksia. Seuraavaksi taas paluu arkeen ja omaan pihaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)