Blogista ja bloggaamisesta

Olen ollut blogimaailmassa viime aikoina hyvin hiljainen. Luin mm Kukkaiselämästä Satun mietteitä bloggaamisesta ja ajattelin kirjoittaa myös omia ajatuksia.

Aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2012. Tätä ennen olin jo lukenut muutamia puutarhablogeja mielenkiinnolla, sillä edellisellä syksynä (vuonna 2011) oli puutarhakärpänen yht'äkkiä, monien omakotitaloasumisen vuosien jälkeen puraissut. Olen usein monissa asioissa helposti innostuvaa sorttia, joten aloin sitten etsiä puutarhailusta enemmän tietoa. Nykyisin netti on niin helposti saatavilla, että oli helppo alkaa etsiä netistä tietoa. Ja sitä kautta löysin monen monta tietopankkia, näistä tietopankeista suurin osa oli blogeja. Mm. Saaripalstan Sailan blogin muista niiltä ajoilta, kun itse en vielä kirjoittanut mitään.

Kesäkuussa 2012 mallailin pihalle kasvilavoja. Tai kehyksiä mullalle. Jos nykyisellä tietomäärällä alkaisin tehdä vastaavaa, tekisin toisin kuin silloin.

Olen perusluonteeltani melko sosiaalinen ja aloin nopeasti blogin perustamisen jälkeen myös kommentoida blogeihin ja jopa (ujosti) kysellä toisten bloggaajien kokemuksia. Oli aivan ihanaa saada vastauksia näihin kysymyksiin. Näistä oli minulle ihan todella suurta apua tässä puutarhaharrastuksessa. Tämän jälkeen olenkin mielelläni myös aina itse vastannut blogini kommentteihin, vaikka en aina niin perusteellisesti, kuin olisin halunnut.

Kasvimaa 6.6.2017. Eri kuvakulma kuin yläkuvassa, mutta kaksi ekaa laatikkoa suurin piirtein samoissa kohdissa kuin yläkuvassa olevat laatikot. Laatikot vain eri suunnassa.

Itse bloggaan siten, miten kulloinkin jaksan tai haluan. Tämä on ollut selkeästi yksi tärkeä syy siihen, että en ole kaivannut yhteistyökumppaneita bloggaamiseen. Jos olisi joku yhteistyökumppani, niin kokisin enemmän myös velvollisuutta bloggaamiseen. Silloin kokisin enemmän velvollisuutta myös seurata käyntitilastoja tai kävijöitä. Nyt niitä en juuri seuraile.

Sama paikka, hieman eri kuvakulma. Heinäkuussa 2017. Kappas, ei sada vettä ja aurinkokin paistaa.

Yritän itse bloggailla rennosti. Silti välillä koen huonoa omatuntoa, kun en ole ottanut uusia blogeja lukulistalleni tai jättänyt kommentteja lukemisen jälkeen. Olen myös yrittänyt ravistella näitä ajatuksia pois. Sillä yritän pitää tämän sellaisena harrastuksena, jota pystyn itse säätelemään. (Tai siis välillä muu elämä säätelee bloggaamista.) Joten kerron nyt tässä ohessa, että jos en käy lukemassa kommentoijan blogia tai osallistumassa arvontoihin tai en jätä lukemisen jälkeen kommenttia, ei syy ole ikinä toisen blogissa. Aina asiaan on minulla itselläni jokin syy. Milloin aikapula, milloin luen blogeja laitteella, johon en ole kirjautunut sisään tms. Pidän joskus aina pienen urakan, ja yritän kerralla liittyä muutaman minulle uuden blogin vakilukijaksi. Jostain syystä tämä on asia, jolle joudun aina ottamaan aikaa, sillä jostain syystä nämä eivät käy minulta yhtä nopeasti kuin blogin lukeminen. Jos jonain kertana lukijaksi liittymisessä on ollut häikkää, voi mennä monta kuukautta (tai vaikka vuosi) ennen kuin yritän toisen kerran. Kaikissa asioissa en ole kovin sitkeä tai hyvämuistinen.

Tällä hetkellä olen laiminlyönyt kovasti mm. blogiani ja myös suurinta osaa muista blogeista. Mutta vielä enemmän blogini Insta-tiliä. Olen hieman ärsyyntynyt Instaan, jos siellä käy harvakseltaan. Insta alkaa heittämään toisten kuvia ihan missä sattuu järjestyksessä, eikä säntillisessä aikajärjestyksessä, kuten toivoisin. Jossain vaiheessa taas notkuin jatkuvasti blogini Insta-tilissä.

Viime aikoina blogistaniassa vietettyä aikaa on syönyt sekä elämän muut kiireet tai keskittymiskyvyn puute. Muut kuin puutarha- ajatukset täyttävät välillä pään sisällön. Luulen, että keväällä tai kesällä taas aktivoidun ainakin tätä talvea enemmän. Bloggaamisen alussa huomasin, että bloggailun kautta sain lisäintoa puutarhaan. Nykyisin ajattelen, että puutarhan hoito alkaisi jo onnistua, vaikka en koko ajan lukisi puutarhailusta lisää.

Sama paikka elokuussa 2017. Ja suhteellisen sama kuvakulma kuin ekassa kuvassa vuodelta 2012.

Bloggailussa olen alusta asti pitänyt siitä, että blogeissa on myös keskustelua. Nyt olen itse sitä laiminlyönyt ja olen ollut suuresti hämmästynyt siitä, että saa kommentteja, vaikka postaustahti on ollut törkeän harva. Toinen aivan ihana asia bloggaamisessa (esim. kirjoihin verrattuna) on ajankohtaisuus. Vaikka kasvin pitäisi kukkia pääsääntöisesti Suomessa kesäkuussa, on niitä poikkeusvuosia, kun kasvit kukkivat etukäteen tai jälkijunassa. Blogeista huomaa nämä erot. Minulle on oikeasti ihan sama, näenkö blogeissa aina ajankohtaisia kuvia tai tekstejä (onneksi puutarhabloggaajat eivät esittele joulukuusta maaliskuuhun erilaisia lumikiteiden lajeja). Kasvukaudella olen niin monta kertaa saanut vihjeitä muiden blogien kautta omien kasvien tunnistamiseen, kun kasvukaudella moni asia tapahtuu melko nopealla aikataululla. Olen myös monta kertaa saanut muiden blogeista vihiä, että maan pinnalle alkaa puskea tiettyjä kasveja. Kun lukee toisten ekoista nupuista ja tajuaa mennä omallekin pihalle niitä nuppuja etsimään, olen saanut kokea monta sisäistä riemunkiljahdusta. Joskus kiljahdukset ovat saattaneet karata myös ihan ääneen.

Syksyllä 2011 ajattelin, että pari pussia kukkasipuleita saa aikaan koko pihalle valtavan kukkaloiston. Keväällä 2012 totesin, että luulin väärin.

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että aloitin blogini pidon. Nyt hiljaiseloni aikana haluan kertoa ja tuoda näkyväksi sen, että pidän todella paljon siitä porukasta, joka täällä netissä kirjoittaa puutarha-aiheisia blogeja tai käy näitä kommentoimassa. Keskustelu on pysynyt asiallisena ja kannustavana ja joskus saa niin ihania kommentteja, että ne jättävät ihania fiiliksiä pitkäksi aikaa. Sen lisäksi on varmasti joitakin ihmisiä, jotka käyvät joskus lukemassa, vaikka eivät kommentoikaan. Sekin on sallittua.

Kylmä toukokuu ja kesäkuu vuonna 2017 siirsivät monien tulppaanien kukintaa aina vain eteenpäin. Tässä paikasa moni tulppaani oli jo kuihtunut. Minun silmiini tuonne mahtuisi vielä muuta pussillinen lisää sipulikukkia ja taitaisi tuonne muutama perennakin vielä mahtua.

Vaikka tänä talvena olen ajatellut paljon muita asioita kuin puutarha-asioita, on puutarhassa silti tietty kiertokulku, joka alkaa nyt ilmoittelemaan itsestään. Joudun pidättelemään vielä hetken itseäni, että en ihan vielä täytä ikkunalautoja pikkuisilla taimipurkeilla (toim.huom. Ikkunalaudat ovat jo täynnä talvetettavista pelakuista.). Nyt minihiihtoloman aikana yritän ensin raivata tilaa ikkunalaudoille ennen kuin annan itselleni luvan kylvää. 

Seuraavaksi joudun opettelemaan Pelargioinien leikkaamista talven jäljiltä. En ollenkaan ottanut tätä asiaa huomioon, kun laitoin pelakuut viileälle ikkunalaudalle talvehtimaan. Minä en osaa leikellä mitään, mutta nyt se on opeteltava. Olen kyllä talven aikana ajoittain imuroinut pelakuitani. Imurilla saa kätevästi kaikki kuihtuneet lehdet pois, kun nyppijää minusta ei ole tullut vieläkään. 

Ikkunalauta oli tämän näköinen syyskuussa. Noille pelakuille raivattiin varastosta tilaa talvetusta varten. Mutta ne ovat yhä samaisella ikkunalaudalla. Tosin pikkaisen rupsahtaneemmassa kunnossa.

Suunnitelmia kasvukaudelle

Tänä vuonna teen hieman poikkeavan listan itseäni varten. Postauksen kuvitus on viime kasvukaudelta.

Tänäkin vuonna saan luvan itseltäni täyttää alakerran ikkunalaudan kaikilla esikasvatuksillani, vaikka olen toukokuussa niiden kanssa joka vuosi ihan pulassa. Nyt yritän ottaa muutaman pistokkaan hengissä säilyneistä pelargoneista kaverilleni. Eli olen saanut säilytetty hengissä jo tähän saakka pelargonioita, kaikki 6kpl. Yhtään syksyllä otettua pistokasta en kyllä saanut pysymään hengissä edes kuukautta. Juuri tällä hetkellä on kova ikävä esikoita, onneksi kaupoista saa niitä jo nyt.

Tomaattien suhteen ei tarvitse ostaa yhtään siementä. Viime vuotisia on tallella. Täytyy vain muistaa, että satoa ei kannata kamalasti toivoa (kun muistaa viime kesän ja on ilman kasvihuonetta), mutta tomaattiharrastuksessani ei olekaan ollut ikinä kyse sadosta, vaan lähinnä siitä kasvatuksen ilosta. Sillä pikkuinen tomaattihautomoni on kovin vetoinen ja viileä, jos ilmatkin ovat tuuliset ja viileät.

Kaikki kasvimaasuunnitelmat on hyvä tehdä siten, että on varautunut sääoloihin, joita ei voi tilata. Tällä kokemuksella ja lehtokotilovitsauksella yritän ottaa kasvimaaharrastuksen vain harrastuksena ja menettää vähän vähemmän hermoja kotilojen takia.

Kesällä meillä tulee olemaan juhlat. Joskus aikaisemmin elämässäni ajattelin, että miltä puutarhassa voisi näyttää, jos keskellä kesää olisi siellä juhlat. Nyt näillä ajallis-taloudellisilla resursseilla joudun vähän muuttamaan mielikuviani realistiseen suuntaan. Eli mennään sillä puutarhalla, mikä meillä on. Tämän hetkisillä ajallis-taloudellis-voimavara-resursseilla suuri suuntaiset pihan laitot toisivat liikaa painetta ja hermojen kiristelyä ja sitä en halua juhlasuunnittelulta.

Muistan myös pitkin kasvukautta, että en osaa oikein toimia yksivuotisten ruukkukukkien kanssa, joten en niitä myöskään ryhdy tänäkään vuonna hamstraamaan. Edes juhlien takia. Ehdin ne nimittäin saada hengiltä muuten moneen kertaan. Padallinen kesäkukkia riittää taivasalle ja muutama ruukku sateensuojaan.

Jos panostan joihinkin, niin panostan perennoihin, puihin tai pensaisiin. Niiden kanssa on ollut vähän paremmat onnistumiset vuosien myötä. Olen myös yllättäen innostunut usein perennoista, joita en olisi halunnut paria vuotta aiemmin mistään hinnasta pihaani. Kuten nämä vaaleanpunaiset angervot. (Lajikenimi on nyt liian hyvässä tallessa.) Nyt nautin noista hattaroista ja niiden helppoudesta.

Muistan taas sen, että puutarhaharrastus on ikään kuin matka, jossa matkan teko on tärkeämpää kuin perille pääsy. Voisin tänä vuonna yrittää muistaa panostaa kesän alusta asti pihan siisteyteen: kitkemiseen sekä tavaroiden oikeille paikoille viemiseen. Sekin taitaa olla liikaa luvattu, mutta yrittää aina voi.

Joku meidän perheessä saattaa ottaa kuvan sotkuista ja jättää sen jälkeen sotkut samaan paikkaan pariksi päiväksi. Se joku taidan olla minä.

Muuten yritän muistaa nauttia tekemisestä. Nauttia puutarhasta myös ohimennen silloinkin, kun ei ole aikaa siellä oleilla. Kuljen kuitenkin joka päivä jossain määrin kukkapenkkien ohi tai näen niitä ikkunasta. Muistan myös pysähtyä aistimaan ja kokemaan kaikkea sitä, mitä puutarhaharrastus tuo mukanaan: erilaisia säitä, erilaisia kasveja, monia eläimiä.

Muistan taas kuvata ja nauttia siitä mitä näen. Oleilla vain, enkä ajatella puutarhaa työleirinä tai tietynlaisena paikkana. Muistan myös yrittää nähdä sen kauneuden enkä vain sitä, mille pitäisi tehdä jotain. Yritän myös nähdä alla olevasta kuvasta vain kirsikan kukat ja tulput enkä risukasa-aitaa taustalla.

Huomasin vahingossa nimittäin itsestäni pienen negatiivisuuden pulpahtavan pintaan. Viime syksynä istutetuista sipuleista kaikki eivät silloin oikein sykähdyttäneet. Kun luin listan kuukausi sitten, eivät ne silloinkaan oikein sykähdyttäneet. Melkein lähdin jossittelemaan mennyttä. Piti ottaa ryhtiliike ja muistaa, että tulevaan syksyyn voin vaikuttaa, en enää menneeseen.

Kaikesta voi siis oppia ja nyt otin opikseni sen, että jos vain mahdollista, niin syksyllä voisin ostaa enemmän niitä sipuleita, jotka sykähdyttävät pelkästään ajatuksena. Sen lisäksi aina voi hommata random-kasveja, ei ikinä tiedä, mikä yllättää positiivisesti.