Vuoden 2023 aikana minulla oli tiiviimpi syksy kuin olin ajatellut. Oli sen verran tekemistä, että oli karsittava paljosta. Joten Helmet-lukuhaasteen kirjaaminen koneelle oli aivan ylivoimaista. Koska kuitenkin osa kirjoista on minulla taulukossa, osa kirjoista löytyy äänikirjapalvelun luetuista ja osa kirjoista lainatuista kirjastokortilta ja osa kirjoista on kotona, saan ehkä kasaan kattavan luettelon luetuista kirjoista. Tämä on ehkä samalla taas paluu aktiivisemmin blogien pariin.
Kirjalista onkin melko pitkä. Jaksan kuunnella ja lukea melko paljon, mutta järjestelmällisyys niiden kirjoittamisesta ylös loppuu, jos ei ole tarpeeksi tilaa ajatella. Onneksi löysin äänikirjat. Luetutkin kirjat ovat tärkeitä, mutta aina niihin en vain pysty keskittymään. Ja tylsiä asioita on minun kivempi tehdä, kun voi kuunnella jotain mielenkiintoista.
Kaikki kirjat eivät välttämättä ole ihan järjestyksessä. Taisi äänikirjasovelluksessa tapahtua jokin päivitys kesken lukuvuoden ja se heitteli hieman kirjoja miten sattuu. Ja osa kirjoista, joita olen ostanut / lainannut kirjastosta, on myös hieman hatarasti muistin varassa, että milloin ne on luettu.
Pooley, Clare: Joka päivä laiturilla viisi
Luulin tätä ihan kevyeksi hömpäksi. Tässä olikin muutakin sanomaa ja muitakin tarinoita. Pidin.
Ikonen, Veera: Pimeässä syttyy majakka
Pohjautuu kirjailijan omaan kokemukseen lapsensa menettämisestä. Muutakin traagisuutta on mukana. Pidin.
Strout, Elizabeth: Voi, William!
Tyyli samanoloinen, kuin aiemmissakin kirjailijan kirjoissa. Pidin.
Baker, Jo; Longbournin talossa
Palvelusväen näkökulmaa Jane Austinin Ylpeyden ja ennakkoluulon kirjaan. Kirjailijan omasta suvusta löytyy brittipalvelijoita. Odotin ehkä liikaa kirjalta.
Turtshaninoff, Maria: Suomaa
Ihana kirja. Kertoo erään suon ja suon raivaaman ihmisen ja hänen jälkikasvunsa tarinaa. On saanut kehuja ja en ihmettele. Pidin.
Riel, Ane; Tiima
Jännä tunnelma kirjassa: muistisairaan ihmisen tarinaa. On saanut palkintoja. En ihmettele. Pidin.
Hämeen-Anttila, Virpi: Kalman kevät
Jatkaa dekkari-sarjaa 1920 Helsingistä.
Zijian, Chi: Puolikuu
Paljon kehuttu kirja. Jostain syystä minulle oli hieman haastava jaksaa kahlata. Johtui ehkä siitä vaiheesta, jossa tämän luin/kuuntelin. Yhä kuitenkin tästä jäänyt muistijälki, joten ei sitten ollut turha kirja, koska tämän taisin kuunnella tammi-helmikuussa 2023.
Hämeen-Anttila, Virpi: Juhannusyön painajainen
Jatkuu yhä sama dekkarisarja. Tämä ei ollut minusta parhain dekkarisarjan kirja.
Higashino, Keigo: Namiyan puodin ihmeet
Tässä oli kaikkea jännää aikahyppelyä. Monia tarinoita, pysyi kuitenkin hyvin koossa. Oli kiva, että löysin kirjan.
Lempinen, Marja-Leena: Naisten taivas
Kirja kertoo suomalaisista siirtolaisista Kanadaan 1920-luvulla. Ei elämä silloinkaan ollut niin ruusuista kuin moni kuvitteli.
Kuznjetsova, Jevhenija: Kysykää Mialta
Ukrainalainen kirjailija. Monia sukupolvia ja monia naisia.
Hamberg, Emma: Je m'appelle Agneta
Hauska kirja. Jos pitää Ranskasta, tämä varmasti tekee vielä oman viehätyksensä.
Nesbø, Jo: Verikuu
Lisää Harry Holea. En enää kuitenkaan muista juonta. Mutta muistan, että sain tällä katki lukujumin, joka liittyi kirjojen lukemiseen (ei kuuntelemiseen).
Hämäläinen, Pilvi: Cinderella
Olin liian ennakkoluuloinen kirjailijaa kohtaa. Tykkäsin kovasti. Tapahtuu pääsiäisen aikana ja tapahtuu paljon.
Jansson, Anna: Menneisyyden paino
Juoni jo unohtunut. Luen kuitenkin näitä Anna Janssoneita, koska ovat sopivan helppoja dekkareita.
Kanto, Anneli: Haihtuneet
Anneli Kannon dekkari-sarjan ensimmäinen. Pidän paljon Anneli Kannon kirjoista. Ja niissä on paljon vaihtelua.
Lahti, Katja: Ei mitään vakavaa
Avioeron jälkeistä elämää.
McFarlane, Mhairi: Hulluna sinuun
Näitä kevyempiä kirjoja olen lukenut useampia, tämänkään juonta en nyt ihan muista. Aivojen nollauskirja.
Tola, Joonatan: Hullut, ihanat linnut
Joonatan Tolan kirjat haluan lukea (en kuunnella). Perheen tarinaa isän kuoleman jälkeen, äidin sairaus keskiössä. Hurja tarina tämäkin. Pidin.
Toivola, Jani: Pantteri ja minä
Vanhemmuudesta, isyydestä kaunista kerrontaa.
Kanto, Anneli: Saalistetut
Toinen osa dekkarisarjasta. Luen mielellään myös seuraavan. Päähenkilö ei ole ihan sellainen kuin usein dekkareissa.
Ohlsson, Kristina: Myrskynvartija
En tämänkään juonta muista, mutta juuri sopivaa aivojen nollausta.
Jonasson, Ragnar: Pimeys
Jostain luin tästä dekkaristista ja etsin näitä pari kirjaa kirjastosta. Muistan, että oli pikkasen synkähköä kesälukemiseksi.
Jonasson, Ragnar: Saari
Samaa sarjaa ja samat mietteet.
Ringland, Holly: Alice Hartin kadonneet kukat
Kukkainen kansi, tarina kuitenkin pikkasen kökkö minun makuuni. Sukutragediaa ja huonosti valittuja puolisoja ja seurustelukumppaneita.
McFadden, Freida: Kotiapulainen
Tämä yllätti. Ei ihan perusdekkari. Vai voisiko tämä olla edes dekkari, ei ehkä. Pidin.
Lyhyehkö kirja. Sijoittuu Alpeille. Silti löysin jotain yhtymäkohtia myös Suomeen.
Itkonen, Juha: Teoriani perheestä
Minusta tässä oli muutamia hyviä kohtia. Hienosti kuvattu myös ihan sitä tavallista elämää. Usein halutaan kuvata draamaa ja tragediaa.
Rimpelä, Anna: Tilanne päällä, Aino Ritari
Aino Ritarilla on tilanne päällä. Hieman sellaista hyväntahtoista sekoilua.
Mörö, Mari: Puutarha äänessä
Kukkajuttuja. Vaikka pitäisi olla minulle kuin tehty, jäi silti vähän heikko muistijälki.
Sandberg, Riikka: Ørja
Tässä liikutaan paljon samalla saarella, myös eri vuosina ja vuosikymmeninä.
Latvala, Taina: Torinon enkeli
Jäi hieman epäselväksi tämä kirja minulle.
Messina, Lynn: Murha paremmissa piireissä
Dekkarityyppinen kirja. Ei kuitenkaan itselle mikään paras dekkari ja mietinkin, että tulenkohan koskaan lukemaan, jos kirjailija kirjoittaa jatkoa.
Kostet, Jenna: Kuuden Katariinan jäljillä
Joskus luen elämänkertatyyppisiä kirjoja. Näissä yhdistävänä tekijänä Katariinat, jotka liittyvät Turun linnaan.
Aro, Sari: Nukkuvan jättiläisen laakso
Jäi heikko muistijälki tästä kirjasta: kuitenkin pitkä matka Suomesta Brasiliaan ja rankkaakin elämää uudessa maassa.
Niskanen, Karoliina: Muamo
Kertomus äideistä, mummoista, tyttäreistä ja suvun suhteista. Tässä oli runollisuutta romaaninmuodossa. Pidin todella paljon.
Hadley, Tessa: Vapaa rakkaus
1960-1970-lukujen elämää, irrottautumista ennakkoon oletetusta. Ja miten lapset tässä otetaan huomioon.
Vesantola, Satu: Kun isä osti Merenkurkun
Kertomus siitä, miten isän mielenterveysongelmat heijastuvat lapseen, vaikka lapsi olisi aikuinen. Pidin.
Pystynen, Venla: En voi lakata ajattelemasta kuolemaa
Mitä vaikutuksia isän itsemurha jättää lapseen.
Terras, Antto: Verinen Venäjä
En yleensä lue True Crime - kirjoja. Tämä oli hyvä poikkeus. Aivan käsittämättömiä tarinoita naapurimaamme oikeuslaitoksestakin tallennettu kirjaan. Suosittelen tätä. En voinut olla nauramatta useammassa kohtaa.
Morton, Kate: Paluu Rivertoniin
En enää juuri muista, mutta yksi tai kaksi Kate Mortonia mahtuu vuoteen.
Jenkins Reid, Taylor: Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä
Tässä oli niitä aviomiehiä ja vähän muutakin.
Keyes, Marian: Rachelin paluu
Tarinaa, tragediaa, päihderiippuvuutta.
Rytisalo, Minna: Jenny Hill
Irrottautumista tylsyydestä ja mahdollisuuksia laittaa tuulemaan.
Kjellsdotter, Nilla: Taivaankartano
En enää juonta muista. Dekkari.
Suomela, Laura: Tulppaanitoiveunia
En enää muuten muista juonta, mutta jokin asia kasveissa muistaakseni ärsytti. Olisko jotkut kasvit kukkineet väärään aikaan tai jotain vastaavaa.
Jenkins Reid, Taylor: Daisy Jones & The Six
En taida enää lukea tämän kirjailijan muita kirjoja vähään aikaan. Ei ollut mikään kovin ihmeellinen kirja mielestäni.
Hämeen-Anttila, Virpi: Vapauden vahdit
Jatkoa samalle dekkarisarjalle.
Ingelman.Sundberg, Catharina: Kakkua, kiitos!
Vanhainkodissa tapahtuu ja asukkaat laittavat tuulemaan.
Tuppurainen, Tiina: Elvi ja Ebba
Rakkaustarinaa, ei niin helppoa ja suoraviivaista.
Bennet, Brit: Äidit
Erilaisia ratkaisuja ja valintoja. Otsikosta olisin luullut hieman erilaiseksi kirjaksi.
Lyons, Annie: Pommisuojan lukupiiri
Tapahtuu Lontoossa 30-luvun lopulla. Ei jäänyt kirkasta muistikuvaa.
Ohlsson, Kristina: Jäänmurtaja
Dekkari. Luen näitä, vaikka en näitä myöhemmin enää meinaa toisistaan erottaa.
Henry, Emily: Rakkautta rivien välissä
Ennalta arvattavakin hömppäkirja. Pään nollauskirja.
Brent: Katy: Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä
Kaikenlaisia kostotarinoita. Tämä jäi mieleen.
Jackson, Holly: Kiltin tytön murhaopas
Selvitellään vanhaa murhaa.
Salminen, Tuuli: Varpu
Kun elämä muuttuu, miten rakentaa uusi elämä.
Dicker, Joël: Alaska Sandersin tapaus
Eräänlaista dekkarimaista kerrontaa vanhasta murhasta. Jatkoa kirjalle Totuus Harry Quebertin tapauksesta.
Dicker, Joël: Baltimoren sukuhaaran tragedia
Saman kirjailin tuotos kuin edellinen ja eräänlaista jatkoa, pureudutaan enemmän päähenkilön suvun tarinaan ja mm. lapsuuteen. Tätä ja edellistä kuunnellessa tein viimeisiä puutarhahommia. Eli näitä olen kuunnellut syys-lokakuussa.
Turpeinen, Iida: Elolliset
Ihana kirja. Tarina alkaa kaukaa ja tulee kohti nykyhetkeä. Pidin kovasti.
Romppainen, Katariina: Neljäs pyörä
Monenlaista suhdekiemuraa.
Riikonen, Marika: Yksin, kiitos
Kirja siitä, miten yksin oleminen ei ole vain kurjuutta vaan voi olla tarpeellista sekä kaivattua.
Ahava, Selja: Ennen kuin mieheni katoaa
Kahta eri aihetta käsitely samassa kirjassa. En ihan löytänyt kunnolla näiden yhtymäkohtia.
Keegan, Claire: Nämä pienet asiat
Tätä kuuntelin samalla kuin tein palapeliä joulukuussa. Myös tämän kirjan loppusanat olivat tärkeitä. Tässäkin kirjassa oli joulu tulossa. Tärkeä kirja kertoo, miten Irlannissa katollinen kirkko hoiti ei-toivottuja asioita kaikessa hiljaisuudessa. Lyhyehkö kirja.
Ritvanen, Antti: Hyvää jatkoa, Homo sapiens!
Psykoterapeutin hommat alkavat kirjassa luisua hieman kaaottiseksi.
Cedervall, Marianne: Varjo yössä
Dekkari pienestä kylästä Gotlannista. Hevosiakin kirjassa.
Cedervall, Marianne: Haudataan menneet
Saman sarjan toinen osa.
Kähkönen, Sirpa: 36 uurnaa: Väärässä olemisen historia
Paljon tragediaa mahtuu perheisiin, joissa toista ei osata ottaa huomioon. Tätä kuunnellessa tein mm. Kreetta Järvenpään valokuvasta tehtyä palapeliä.
Perrin, Valerie: Vettä Kukille
Aloitin tätä varmaan lokakuussa. Oli kuitenkin vielä niin paljon tekemistä, että en uskaltanutkaan aloittaa lukemista, koska tiesin jo alussa, että tätä kirjaa on vaikea jättää kesken. Luin muutaman luvun ja jätin kirjan odottamaan lukemista joululomalle. Ihana kirja. Nautin kovasti. Vaikka ei mikään iloisin kirja.
Ahndoril, Alex: Murhan avain
Dekkarisarjan ensimmäine n. Kirjoittajat samoja kuin nimen Lars Kepler takana. Tämä vain ei ole yhtä raakaa. Hieman suljetun tilan / ihmisjoukon murhamysteeriä. Päähenkilöllä omat kriisinsä.
Uusikin lukuvuosi on jo korkattu. Juuri latailin koneella taulukko Helmet-lukuhaasteeseen. Jos vaikka tänä vuonna pystyisin sen täyttämäänkin.