Köynnöstävät

Tämän pihan tämän vuoden köynnökset ovat pitäneet tästä vuodesta enemmän kuin viime kesästä. Kärhöt Jacmanii ja Ville de Lyon eivät oikein kukkineet viime vuonna. Tänä vuonna kukkivat sumpussa.

Kärhö Madame Julia Correvon on kukkinut jonkin aikaa rusotuomipihlajaa kiiveten. Kuvassa hopeapaju taustana.

Kärhö Aljonushka kukkii yhä vain.

Samoin aloitti varovaisen kukinnan myös kärhö Ernest Marham,joka kiipeää toisessa, liian kuivassa, kukkapenkissä toista rusotuomipihlajan alaoksaa pitkin. Kärhö otti ensin kiipeämistukea sen tyvenen varjoksi istutetusta puolikorkeasta nyppykurjenpolvesta ja siitä pääsi oksaa pitkin kiipeämään. Tämän kärhön istutin kaksi vuotta sitten. Viime vuonna pysytteli vain hengissä. Luulin, että tuossa paikassa ei ikinä tule kukkimaan.

Kesäkukistakin löytyy köynnöksinä keijunmekko, joka parhaiten kasvaa aina terassille. Muut viritykset eivät minulla vain onnistu. Ja terassillakaan tämä ei ole mikään suuri pehko.

Huonon alun jälkeen näyttää siltä, että tuoksuherneitä pitää istuttaa muinakin vuosina. Osan istutin lavakaulukseen lapioiden väliin. Ne eivät ihan kasva sellaisessa sotilaallisessa järjestyksessä, kun olin ajatellut.

Padassa kasvavat alkavat kasvaa tukien yli ja ottaa lisätukea omenapuusta. On kiva saada näitä syksyllä kukkivia puita.

Hyötykasveista salkopapu on istutettu maissin juurelle. Samassa laatikossa kasvaa myös kesäkurpitsa ja pari puolikorkeaa auringonkukkaa (vielä ei ole ahdasta). Papujen lehdet vain ovat lehtokotiloiden mieleen. Osa pavuista on surkeassa kunnossa. Salkopavuista saadaan ehkä pienet maistiaiset.

Salkopapu voi harkita kiipeämistuekseen joko maisseja tai sitten tukikeppejä.

Maissisatoa ei ehkä tule, mutta kasveina nuo ovat niin hienoja, että jo ihan ulkonäön vuoksi noita on kiva kasvattaa.

Tänä vuonna on istutettu uusia kärhöjä. Niiden kukintaa odottelen vasta vuoden tai kahden kuluttua, jos talvista selviävät.

Kaikenlaista

Kameraan on tarttunut niin sekavia kuvia, että teemaa on vaikea löytää. Onneksi se ei ole minulle ongelma. Tänään olen tehnyt taas muutamia uusia hankintoja. Olisi taas voinut kaivaa sitä ennen pari pikkuista kuoppaa niille, mitä en ole vielä istuttanut. Tänä vuonna olen onneksi aina välillä saanut kaikki ostotaimet istutettua ajoittain ennen kuin uusia purkkeja ja kippoja alkaa ilmestyä nurkkiin.

Minulla on myös siemenkasvatuksia menossa sekä uusia siemenpusseja ilmestyi tänään postin kautta. Haluan taas puutarhaan monia kasveja, joita ei lähimyymälöistä löydykään. Uusissa alueissa tiheään istuttaminen voi auttaa myöhemmin taistelussa rikkakasveja vastaan. Mutta näköjään tiedossa on taas hieman enemmän sellaista sekalaista suunnitelmaa. Luotan, että kasveille löytyy kyllä jossain vaiheessa omat paikat ja omat hyvä naapurikasvit.

Tällä hetkellä kukkapenkki, josta piti tulla oranssi-punainen-keltainen sävyiltään saa kontrastia kärhöistä. Näiden liljojen ja palavan rakkauden takana vain oli hyvä paikka köynnöksille, joten väriharmonia ei enää ole alkuperäisen ajatuksen mukainen. Jostain syystä nuo värit yhdessä eivät nyt oksetakaan, vaan olen niiden kanssa tarpeeksi tyytyväinen.

Siellä ne ovat, värit sekaisin.

Samassa penkissä kasvaa myös loistosädekukka "Burgunder". Juuri minulle sopiva punainen.

Vesisateessa huomasin myös uuden päivänliljaostoksen alkaneen kukkia tämän lähettyvillä, joka sopii väreihin sopivasti.

Näiden vieressä kukkii meksikonhanhikki samaan aikaan lilja Monte Negron kanssa. Kasvien värit näyttävät lähes täsmälleen samalta. Näyttää sekasotkulta. Mutta värit mätsää.

Täytyy koettaa ottaa penkin tästä osasta kuva kokonaisuudessaan. Kuten suurpiirteisen impulssiostajan tapaan kuuluu olen vain hieman ongelmissa penkin jatkon kanssa, koska siellä värit vaihtuvatkin hempeisiin. Yritän ratkaista ongelman valkoisien kasvien kapealla vyöhykkeellä. Vuoden tai parin kuluttua penkin tilanne voi olla jo hyvinkin erilainen, sillä epäilenpä, että suunnitelmani ei ehkä toimi käytännössä. Tämä penkki on siis takapihalla.

Etupihalla on myös hempeää. Vaalean lila, korkea vanhaa kantaa olevan nimetön syysleimu aloitti kukinnan. Taustalla on vaaleanpunaisia vanhaa kantaa olevia syysleimuja, jotka eivät kasva ihan yhtä korkeiksi. Niiden takan on ruusumalvaa, jota alkaa pikkuhiljaa ilmestyä vähän joka paikkaan ja jota olen alkanut myös kitkeä ihan reippaalla kädellä.

Vaaleanpunaisten syysleimujen kanssa samassa penkissä kasvattelen mm. helminukkajäkkärää jota ostin yhden taimen viime vuonna ja nyt niitä on kolme. Keijunkukkien hentoisten kukintojen vierellä nämä kyllä näyttävät tanakoilta. Mietin vielä, missä tulee jatkossa olemaan näiden paikka.

Huomaan, että haluan tiettyihin penkkeihin eri tunnelmaa. Vierekkäin on penkit, joista toiseen haluan dramaattisempia värivaihteluita ja toiseen hempeitä sävyjä. Minua ei vielä häiritse se ajatus yhtään, että penkit ovat vierekkäin. Toivoisinkin niiden välille tiettyä kontrastia. Voi olla, että tämä ei tule säilymään kuin keväällä ja alku- ja keskikesästä. Loppukesällä tai syksyllä alkaa olla jo ihan sama, mitä kukkii missäkin, kunhan edes joku kukkii. Sama sääntö pätee myös huhtikuuhun. Ihan sama, mitkä värit ovat vierekkäin, kunhan maa alkaa peittyä väreihin.

Tämän postauksen piti alun perin sisältää vain nuo kuvat ja hyvin lyhyet tekstit. Ja näin kävi taas.

Mukavaa viikonloppua!

Valintoja

Puutarhassa minä joudun tekemään valintoja. Vaikka välillä saan innostuspuuskia ja teen ajoittain tiiviistikin hommia, olen pohjimmilta ihan älyttömän laiska. Varsinkin asioissa, joista en ole oikein innostunut.

En ole tähän mennessä oikein innostunut kesäkukista. Ajatus kastelusta, nyppimisestä ja ylipäätään kaiken muistamisesta tuntuu rasittavalta. Minusta jo hyötykasvien kastelun muistaminen näin trooppisilla ilmoilla (joita tosin ei ole paljon ollut tänä kesänä, paitsi juuri nyt) on sangen hankalaa. Siis töiden lomassa. Lavakauluksissa on tarpeeksi hommaa.

Tälläisinä päivinä myös ruohikko tai rikkaruohikko saa myös olla ajamatta. Töihin kävely hikoilutti jo tarpeeksi. Ja se esikasvatustilan puute on toinen syy. Ja kolmas syy, kun hassaa rahaa perennoihin, pitää jostain muusta säästää.

Joskus kuitenkin napsahtaa. Tänä vuonna esikasvatin tuoksuherneitä, joista osa ei itänyt. Osa oli aika surkeita, mutta nyt pieni osa on aloittanut kukinnan. Näitä haluan lisää muinakin vuosina. Tuoksu on ihana. Tähän pataan (pata vähän rikki, saatu anopin äidin kesäpaikalta) esikasvatin myös zinnioita, jotka eivät aio kukkia, ovat lehtokotiloiden syömiä. Ehkä syön sanani ja käyn lähimmästä kukkakaupasta ostamassa tuohon jotain väriläiskää lankaköynnösten kaveriksi myös tuonne alareunalle.

Näitä on nuuhkittu. Kohta ehkä kukkia avautuu enemmän, että raaskii poimia sisälle asti. Ihania.

En ole myöskään innostunut pelargoneista. Olen ihan ekstrahuono sisäkasvien kanssa. Tänä vuonna kuitenkin ostin muutaman pistokkaan. Se, jossa on kukkia on tuoksupelargoni, joka tuoksuu sitruunalle. Se, jossa ei ole kukkia, tuoksuu colalle. Niitä aina välillä hipelöin, että saan sen tuoksun sormiini. Tuskin näitä edes koitan talvettaa. Tai siis saatan koittaa talvettaa, mutta en ollenkaan edes toivo, että selviävät ensi vuoteen.

Näitäkään tuoksuja en olisi ostanut, elleivät pistokkaat olisi olleet maaliskuussa niin hurjan edullisia.

Joka vuosi olen kyllä kasvattanut keijunmekkoa pienistä aluista maaliskuusta alkaen. Ja joka vuosi ajattelen, että oliko taas järkeä, jos unohtaa lannoittaa, sillä omat keijunmekot eivät ole läheskään niin runsaita kuin ne kalliimmat kukkakaupan kasvattamat. Sen sijaan terassilla kasvaa taas tomaatteja ja basilikaa ja tänä vuonna paprika ja chili ja jämäsamettikukkia. Tämän chilin luulin olevan aluksi halki, mutta siinä on jostain syystä tuollainen tummempi väriero.

Ensi vuonna yritän muistaa kuitenkin kesäkukista suorakylvöt. Niissä vain pitää välttää kotiloiden herkkuja zinnioita. Muutama yksivuotinen unikko on itse kylväytynyt ja noussut. Niitä arvostan, eivät maistu kotiloille.

Nyt yritän laittaa sen laiskan tarmon kaksivuotiseen kasviin. Eli sinivaleunikkoon. Tänä vuonna kukki kaksi taimea. Yksi on odottamassa ensi vuotta. Muutama kylvö on tehty uusista siemenistä. Jännittää, että itävätkö. Niiden lisäksi annan näissä siemenkodissa kypsyä siemenet rauhassa ja osan otan itse talteen ja osassa toivon luonnon hoitavan kylväytymisen. Eri asia on, millä lailla saan siemenet itämään.

Pidän siis enemmän perennoista ja hyötykasveista. Luokittelen oreganon sekä hyödyksi että perennaksi, jonka viime talvi kuitenkin tappoi minulta. Sitä ennen kasvatin samaa oreganoa 4 vuotta. Nyt aloitin alusta. Oregano kasvaa yrttilaatikossa lavakauluksessa. En uskalla sitä kuitenkaan laittaa kukkapenkkiin. Kitkisin vielä vahingossa. Kukkakärpäset lisäävät sukua oreganossa.

Perennojenkin suhteen olen myös jotenkin pihi. Yleensä ostan joko useamman edullisesti (alennusmyynnit) tai sitten täyteen hintaan kokeilen usein vain yhtä. Jos ostan kaksi, kokeilen niitä eri paikassa pihalla, jotta edes toinen  olisi talven jälkeen hengissä. Jos joku selviää hengissä, se kuitenkin saattaa joutua vielä vaihtamaan paikkaa.

Kärhöjä en kuitenkaan ole vielä uskaltanut liikuttaa, siis niitä, jotka kasvavat ja kukkivat. Kärhö Ville de Lyon on istutettu pari vuotta sitten. Viime vuosi oli niin viileä, että tämä tiristi pari surkeaa kukkaa ihan kasvukauden lopussa. Sivussa näkyy tummempaa kukkaa, joka kuuluu Kärhö Jacmaniille. Tuossa oli onnettomat kärhötuet, joten jouduin ohjaamaan molemmat samaan tukeen. Puolison rakentaman kärhötuen lisäksi harkitsen myös jonkinlaisen näkösuoja / seinämän rakentamista (ihan itse). Kaupan näkösuojien ritilöiden laatu ei oikein vakuuta minua.

Maku kuitenkin muuttuu ja mieleeni tulee välillä vähän erilaisia haaveita ja ajatuksia erilaisista näkymistä, kuin silloin, kun aloitin puutarhan harrastamisen. Aloitin tulppaanihullaannuksella. Yhä odotan keväisin innokkaasti tulppaanien kukintaa. Nyt tuntuu, että odotan innokkaasti tulppaanien, pionien ja kärhöjen kukintaa. Ikään kuin omassa mielessä ne olisivat ne kasvukauden odotetut välietapit, joissa puutarhan teema vaihtuu. Niistä välietapeista on myös haikea luopua.

Näiden etappien lisäksi minua on alkanut kiinnostaa monenlaiset näkymät (joita ei siis oikein vielä ole). Ja monenlaiset muutkin kasvit. Jotkut kukkapenkit rakentuvat lähes kuin itsestään sellaisiksi kuin pidän, usein vähän vahingossa. Joidenkin kanssa joudun totisesti miettimään ja pähkäilemään ja silti on vaikea saada mitään järkevää kokonaisuutta aikaiseksi. Tämä kärhö Aljonushka tarvitsee ehdottomasti tuen, se ei kierry itsekseen minkään ympärille, kasvaa vain noin 2 metrin mittaiseksi.

Tänään huomasin, että harmittelin sitä, että heräsin puutarhan hoitoon vasta 5 vuotta sitten. Mitä kaikkea olisi puutarhassa nyt, jos olisin aloittanut jo silloin, kuin muutimme yli 10 vuotta sitten. Muistan kyllä silloiset realiteetit. Erotin juuri leskenlehden voikukasta. Esikoinen oli vuoden. Kun esikoinen ei enää juossut päätä pahkaa autotielle, syntyi toinen vauva ja vahtiminen alkoi alusta. Onneksi sentään heräsin puutarhan hoitoon silloin kuin heräsin.

Saniaisia

Meidän pihamme rajautuu metsään. On puolivarjoinen tai varjoinen joka paikasta. Pohja on vanhan metsäpohjan savea.

Pihassamme oli jo valmiiksi pari saniaiskeskittymää, kun tänne muutimme. Yksi saniaiskeskittymä rajaa tällä hetkellä pohjoista rajaa omenapuupenkistä. Tätä keskittymää joutuu ajoittain kaivamaan ja siirtämään joitakin saniaisia hieman kauemmas muista kasveista. Ajan oloon saniaiset voisivat muuten jyrätä muut kasvit. Onneksi lapioon ei tarvitse kovin usein tarttua. Saniaispehko oli sen verran suuri, että sitä en lähtenyt siirtämään kukkapenkin tieltä, vaan kukkapenkille jäi se tila, mitä tuossa oli. (Sivuhuomautus: Kaunopunahattujen alimpien lehtien reiät ovat lehtokotiloiden taidetta.)

Viime keväänä oli pakkomielle saada lisää saniaisia. Puutarhayhdistyksen taimimyynnissä ostin virolaiselta kauppiaalta pari uutta saniaista. Niiden nimiä en heti kirjoittanut ylös, joten tieteelliset nimet olivat viikon päästä saaneet sen verran vettä päälleen, että mitään selvää en enää saanut.

Minulla on ajatuksena, että valoisamman puutarhan osan ja takapihan perillä, lähellä metsää tulee olemaan puoliksi istutettu alue, jossa kasvaa myös saniaisia. Saatoin laittaa saniaiset liian multavaan tai saviseen maahan, koska suuria uudet ostokset eivät vielä ole. Näistä on vaikea saada kuvaa, joten tässä vihreämmän saniaisen lehtiä.

Tässä ruskeamman saniaisen lehti vastavaloon.

Ja saniaiset. Ruskeamman sävyinen etualalla ja takana näkyy hieman vihreämmän lehtiä.

Näitä en kastele ollenkaan, vaikka kuivana tai helteisenä aikoina myyjä sanoi saniaisia kastelevansa. Joutuvat elämään meillä sillä periaatteella, että juuret on tungettava syvään. Meillä kyllä joutuu kaikki kasvit (paitsi ruukuissa ja lavakauluksissa) olemaan ilman kasteluvettä istutuspäivän tai istutusvuoden jälkeen. Paikka on melko kostea, eivätkä saniaiset näytä olevan henkitoreissaan.

Vielä ehkä pari erilaista saniaista hankin, mutta nyt on se pakko-saada-osuus jo hoidettu.

Liljatarinoita ja kestokuusi

Kaupunkilaistyttö kyseli lilja Madrasista. Jouduinkin tutkimaan asiaa tarkemmin. Selvisi, että Madras on raottanut kukkiaan kyllä, mutta ei siinä kohden, jossa viime postauksessa väitin.

Ryhdyin sitten miettimään, että mistä ihmeestä kukkapenkiini onkaan ilmestynyt yksinäinen oranssi ja kerrotut keltaiset liljat.

Muisti toimii kyllä, vaikkakin hitaasti. Ostin vuonna kivi ja miekka (omakotitaloon muuton jälkeisenä keväänä) puutarhamessujen hollantilaisilta sipulikukkamyyjiltä vain valkoisia ja punaisia liljoja. Istutin ne kukkapenkkiin, jossa edellinen omistaja oli todennäköisesti pitänyt kesäkukkia.

Liljat nousivat maasta ja yksikään ei ollut punainen, saatikka valkoinen. Silloin tajusin, että irtosipulimyynti puutarhamessuilla on yhtä arpajaista. Meillä alkoi siinä sitten myös kattoremontti. Kukaan ei voi millään arvata, mihin katolta heiteltiin vanhoja peltejä.

Jos joku ei arvannut, niin voin kertoa, että niiden liljojen päälle.

En hoitanut pihaa muutamaan vuoteen juuri ollenkaan (ei kiinnostanut, oli pienet lapset). Ahdistuin suuresta pihasta.

Yhtenä syksynä se kuitenkin iski, aloitin raivaamaan piikistä rytökasaa. Tilasin multaa ja aloin harrastamaan puutarhaa. Heti seuraavana keväänä tai syksyllä istutin uusia liljoja ja koitin kaivaa niitä vanhoja yllärililjoja penkistä.

Elossa yhä ovat niistä arpajaisista nämä kaksi liljaa. Punainen ja valkoinen (oikeasti oranssi ja keltainen). Keltainen on tehnyt ainakin yhden sivusipulin.

Sitten minulla on liljoja, joita markkinoitiin silloin joskus vaaleanpunaisina. Olen yhä eri mieltä näiden väristä. Jos puutarhassa on joku väri, mistä en pidä, se on persikka. Persikka-hedelmää vastaan ei ole minulla mitään. Oranssi on kaunis, mutta persikka tai koralli on sellainen väri, jota en puutarhaani ole halunnut. Tässä lilja Pearl Lorrainessa on sitä jotain inhokki väriäni. Silti se kasvaa yhä puutarhassani. Tänä vuonna voisin vihdoin muistaa luopua tästä korkeasta liljasta.

Reilu vuosi sitten tein lasten kanssa Hollanti-reissun, johon ei sisältynyt ollenkaan puutarhajuttuja. Silloin oli kuitenkin pakko ostaa edes jotain tuliaista itselleni. Ostin sitten lentoasemalta ylihintaiset liljasipulit, joista tämä hyvin tumma (kuvassa vaaleampi kuin luonnossa) lilja Dimenssion on nyt kukassa.

Nyt meillä on myös jotain muutakin korkeaa kuin liljoja. Sain lahjaksi (jota olin kyllä toivonut) kärhötuen, joka on suurempi on aikaisempi meillä oleva kärhötuki. Mies askarteli sinne kestokukan. Kuitenkin kokonaisuus näyttää minusta nyt hieman enemmän kestojoulukuuselta.

Se on nyt upotettu kukkapenkkiin ja multaan, joten on luonnossa siis osin maan alla, jotta tuulet eivät sitä kaataisi. Se on korkea, tukeva ja ei saisi ruostua puhki ihan lähivuosina. Olen hyvin tyytyväinen tästä lahjasta.

Omaa puutarhaa

Vaihteeksi olen katsonut omaa puutarhaa linssin läpi. Näin heinäkuussa on ajoittain omassa puutarhassa tunne, että mikään ei kuki. Tai jos kukkii, se on jo kuvattu moneen kertaan. Joten välillä pitää kuvata myös sitä, mikä ei kuki. Meillä on rusotuomipihlajan marjat aina lintujen suosikkeja. Harmi, että en saanut kuvaan viherpeippoa.

Jotkut kasvit eivät ole ehtineet tänä vuonna kukkia. Ovat joutuneet taimikaruselliin. En millään löydä sopivaa paikkaa tälle tummalehtiselle kurjenpolvelle. Juuri äsken nimittäin huomasin (kuvan ottamisesta on yli viikko), että Ohotanmaruna kasvaa ja jyrää kohta tämän herkkiksen. Jotain vaalea tuo tummalehtinen kurjenpolvi tarvitsee taustakseen. Jatkan miettimistä. Ja ehkä siirtelyä.

Selvästi pitää siis lisätä lajirunsautta puutarhaan, koska kaipaan kukkivia kasveja. Onneksi on taas uusia taimia, mitä istuttaa. Viikon on flunssa vaivannut. Yhä sen verran, että lapiohommat eivät ole oikein napanneet. Ehkä jo loppuviikosta taas.

Kukkii kuitenkin kärhö Aljunushka, kohta kukkii muitakin kärhöjä.

Pioniunikot ovat tällä pihalla yksinkertaistuneet ja ovat aika pieniä. Maa tai valo ei ehkä heitä miellytä. Kuvassa näkyy hyvin pientä laventelin kukintoa, joka on melkein jäänyt muiden jyräämäksi. En osaa aina istuttaa oikealle etäisyydelle. Menee joko liian lähelle tai liian kauas.

Etupihan ensimmäiset kukkivat syysleimut ovat vaaleanpunaisia, niiden seurana lopettaa Lollypop-liljat. Vielä on lila, vaalean lila syysleimu nupuilla, valkoisessa ei ole vielä nuppuja. Talvi tappoi uuden jalostuksen syysleimun, mutta nämä vanhaa kantaa olevat jäivät kaikki henkiin. Aamupäivän valo tuli jännästi sivulta, joten kasvit saivat oman valokeilansa.

Räväkämmät liljat ovat takapihalla. Penkki oli aiemmin varattu keltaiselle, punaiselle ja oranssille. Nyt se on yhdistynyt toiseen penkkiin ja väriharmoniasta ei pian ole tietoakaan. No, mietin näitä väriasioita taas pikkuhiljaa. Punainen on lilja Monte Negro ja keltainen on Madras.

Näiden kuvien lisäksi otin tänään ihan ensimmäistä kertaa videokuvaa puutarhasta siten, että tarkoituksena oli myös ehkä esitellä sitä muille. Laatu on hieman erittäin kotitekoinen. Videolla ei ole puhetta, kun ääni ei ole nyt ihan vankimmasta päästä. Video on takapihalta, jossa näkyy myös kaikkea sellaista, joita kuvissa ei ehkä näy. Trampasta rikkaruohoihin.

Tämä viikko varmaan meneekin toipuessa siitä järkytyksestä, että olen ladannut tuon videon. Vaikka olenkin kovin suurpiirteinen, ottaa tämä silti koville.

Puutarharetkeilyä

Jouduin kuumeen takia jännittämään kovasti, että pääsenkö ollenkaan puutarharetkelle. Kukakohan arvaa seuraavasta kuvasta, että missä olen käynyt.

Meitä oli muutamia koolla Satun kutsumana Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa. Satun oma kukkaiselämä-puutarha on ihana. Ja täynnä erilaisia kukkia. Satu pitää väreistä. Puutarhassa on paljon polkuja, jota pitkin on hauska kävellä.

Mikki-faneja on useampia. Näin Mikin ja Mikki tervehti meitä kaikkia, mutta kuvia en tajunnut Mikistä ottaa. Mikki kulki välillä myös omia polkuja läpi kukkapenkkien.

Huomasin vasta kotona, että on ollut taas vaikea keskittyä yhtä aikaa keskusteluun ja kuvaamiseen. Joten onnistuneita kuvia on liian vähän. Onneksi Satu päivittää blogiaan säännöllisesti.

Satu pitää puutarhansa auki myös Avoimissa Puutarhoissa, joten silloin siellä pääsee ihastelemaan kukkaloistoa.

Yllätysmomenttina pääsimme myös vierailemaan Tirilän puutarhan omistajan puutarhassa, jossa oli kasveille ja puille hyviä tarinoita. Ja näki minkäkokoisiksi puut kasvavat sitten ihan isona. Tässä vaiheessa kamera lepäsi aika paljonkin.

Kivipajula on Hannen piha, jota on esitelty myös muutamassa ohjelmassakin. Hannen kivipiha ja oma pajuharrastus ovat puutarhassa ne tärkeät elementit. Taas omistajansa näköinen, kaunis piha. Ei yhtään nurmikkoa.

Kierros alkoi etupihalta.

Ja jatkui takapihalle.

Vaaleat kivikukat heijastavat valoa myös marraskuussa, jolloin puutarhan kasvit ovat lepotilassa.

Tämän kuvan otin takapihan terassilla istuen Hannen punomassa korikeinussa.

Kiitos kaikille osallistujille ja ennen kaikkea Satu, joka kutsuit meidät.