perjantai 8. heinäkuuta 2016

Loppusuora

Lopetan projektin vaiheet tähän postaukseen. Alkaa jo aihe kyllästyttämään. Projekti on osin valmis, osin jatkuu hamaan tulevaisuuteen. En uskokaan, että tulen pääsemään ilman taimikarusellia. Sekä mielessä on projektialueen takaosaan kärhöseinämä sekä huoltoalue. Joita pitää tehdä myös ennen perustettuun penkin osaan. Eli hommia on tiedossa pitkälle hamaan tulevaisuuteen.

Sain kuitenkin kahden ennestään perustetun penkin yhdistettyä. Savimaa ja jatkuvat kosteus ovat yhdistelmä, joka näkyy uuden penkin etuosassa. Ihanaa löllömutaa. sarkasimia




Tuonne istutin nyt ostotaimet ja puut. Täydennän vielä muilla ostoksilla (mitä todennäköisemmin) ja muutamia siementaimia on ruukuissa vankistumassa tätä varten. Tein tosin myös uusia kylvöjä, mutta niiden onnistumisesta ei vielä tiedä.

Nuo reunuskivat ovat palapeli. Ovat siis ennen olleet terassilla, niitä ei heitetty pois terassin ilmeen muutoksen jälkeen. Ne reunustavat nyt sekä kohopenkkiä, että niitä on askelkivinä. Osa on kevyitä, osan liikuttamiseen tarvitsin kottikärryjä. Ne nokkakärryt olisivat olleet vielä paremmat.

Tällä tontilla on korkeuseroja. Jota mietin kahta penkkiä yhdistäessä, jotka eivät tietenkään ole samassa tasossa. Alemmassa lokerossa on hapanta maata, joka jatkuu siis toiseen penkkiin. Uutena ostoksena Kartio marjakuusi Taxus Media Groenland, jonka koko voi tulla jossain vaiheessa ongelmaksi. Jo ennestään näkyy mm. kartiovalkokuusi, hopeatäpläimikkää. Hopeatäpläimikän leviämistä toivon. Siirtää täytyy joko sinikämmen tai sen edessä kasvavat ja kuihtuvat pikarililjat. Sinikämmen voi olla helpompi siirtää, sillä pikarililjoista tuskin löydän kaikki sipuleita. Siellä on myös peittokurjenpolvea, joka tässä tilanteessa saa hajusta huolimatta levitä vähäksi aikaa. Kuvan ulkopuolella kasvaa myös sinivaleunikkoa.



Tuonne yläkertaan on istutettu mm. suklaakirsikka, jolle en vielä löytänyt tukinarua. Askelkiviä on huoltotoimia varten ja myös sitä varten, että joskus ehkä pääsee korjaamaan myös kirsikoita.

Sen lisäksi siellä kasvaa nyt mm. pari pionia (molemmat ostettu jo keväällä): Jalkavaimo nousee kylvystä ja Mustan meren aallot. Myös halusin vaaleanpunaisia angervoja. Näin se mieli muuttuu, en olisi vuosi sitten angervoja istuttanut. Muualta pihalta kituisesti kasvavia valkoisia angervoja siirsin myös.

Alakuvassa taustalla näkyy vaaleanpunaista pientä hattaraa, joka kuuluu Jaloangervo Astilbe Ericalle. Samalla siirsin hiukan päivänliljaa ja kiven edessä on muualta pihasta valkoista angervoa, jonka lajike on mysteeri. Jossain niiden tuntumassa on nyt uutena myös valkoisen tarhavärimintun Monarda Media-ryhmän Schneewittehen.


Toinen vaaleanpunainen angervo on Jaloangervo Astribe Younique Silvery Pink. Sen edessä tähkäesikko Primula Viialii Red Hot Poker.  Maa ei ole turvepitoista, mutta kokeilen sitä silti tuolla. Vierellä keväällä ostettu saksankurjenmiekka iris x germanica nana, jonka pitäisi olla noin 20  senttiä korkea. Saa nähdä, kukkiiko enää ikinä. Näin kukinnan touko-kesäkuussa.


Viereisessä osassa penkkiä kasvaa mm. liljoja, jotka ovat kyllä ihania, mutta tällä hetkellä tuntuvat myös aika raskaan oloisilta. Penkeissä ole mitään yhtenäisyyttä värien puolesta, eikä ehkä kasvienkaan puolesta. Näitä yhdistää tällä hetkellä vain reunus sekä ehkä myöhemmin tausta. Mutta näillä mennään. Ja kasvikaruselli voi taas alkaa alusta, jos jokin asia ei tunnu hyvältä tai kyllästyttää.

Kun vesikeleissä on joku tauko, pitää vielä jatkaa viimeistelyä. Tänään en tee tuon eteen mitään, kun sadevaatteet kaipaisivat jo pesukonetta. Multaa taskuissa ja lahkeiden sisäpuolella ja hihojen sisäpuolella.

Seuraavaksi olisi kivaa puuhastella jo vaikka aurinkoisella säällä. Keskiviikkona melkein paistoi aurinko. Vähintään pilvistä ollut sunnuntai-iltapäivästä.

6 kommenttia:

  1. Vau, ihanat nuo kivet, mahtavat muotoilut! Voi että, savivelliä ja sadetta - arvaa vaan missä ei taaskaan ole satanut. Eilen oli sellainen päivä, että ystäväni sanoin "maa ei muutaman tunnin aikana kuivunut lisää". Oli pilvistä ja ilma oli kosteaa, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä voisi olla satamatta nyt vaikka kaksi päivää. Sateet voisivat tulla nyt sinne saaristoon oikein kastelevana.
      Kivet näkyvät nyt hyvin. Taidan vielä pestä ne mullasta, ellei sade ehdi ensin.

      Poista
  2. Onpas sinulla ihania kiviä, hienosti muotoiltuja. Kaunis alue sinulle on tulossa. - Mukavaa viikonloppua! Meillä on ollut tänään poutaista lukuunottamatta yhtä ukkoskuuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet ovat olleet nyt monessa käytössä. Kivissä ei ole kahta samanlaista.

      Poista
  3. Vau, tuo on hyvän näköinen. Suklaakirsikan haluaisin meidänkin pihaan, pitää katsoa löytyisikö alennusmyynneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakirsikka on kuulemma myös jänisten mielestä hyvän makuinen. Pitää muistaa suojata talveksi.

      Poista