Ukkonen jyrähtelee parhaillaan ja sadetutkan perusteella meille tulee taas ukkonen. Yöllä olin tunnin hereillä jyrinän takia. Torstaina satoi meille 15milliä vettä. Se oli kyllä sellainen ilo. Maanantaina oli satanut 5 milliä, joka sekin tuntui pieneltä ihmeeltä. Viime yö ei vielä tuonut paljonkaan vettä, kohta sitä tulee ehkä enemmän. Koska sateet ovat olleet rajuja ja hyvin paikallisia, on näiden sateiden kanssa ollut suuri ehkä koko ajan mukana. Nämäkin sateet olivat suurta tämän kevään sateisiin verrattuna, Harvoin meillä tiputtaa puut toukokuussa lehtiä kuivuuden takia. Onneksi osa esim. viime vuoden ja toissa vuoden istutuksista ovat hyvin elossa. Tässä alakuvan penkissä vain yksi laakakataja on aika kuivunut.
Voi ehkä tämän vuoden aikana jakaa tuon valkoisen orvokin. Se on aika suloinen.
Minulla on ollut kiireinen kevät ja helle (ja hyttyset) ovat verottaneet halua olla pihahommissa niin paljon kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Moni asia on rempallaan puutarhassa, vähän sinne päin. Mutta tänä vuonna en ota niin stressiä. Vasta on kesäkuun alku ja helteen takia luulen, että kesä olisi jatkunut jo vaikka kuinka kauan. Kuvassa oleva valkoinen syreeni on siirretty varjoisasta paikasta tontin nurkasta ja tämä kukki ensimmäisen kerran noin 8 vuotta siirtämisen jälkeen. Ja tänä vuonna oikein komeasti. Tuoksu on mahtava.
Osa tulppaani Slawoista on ihan tavallisen kokoisia, mutta alla olevassa kuvassa tulppaanien tämän vuotinen koko. Osa tulppaaneista ei siis tullut edes maan pinnalle. Osa tuli kolmasosaa pienempänä. Juuri tavallisia helmililjoja korkeampana.
Sen sijaan jättilaukka on nimensä veroisesti jätti. Se on uudella alueella, joten törröttää vähän hassusti keskellä ei-juuri-mitään muuta.
Syksyllä en enää jaksanut miettiä, mihin mikäkin kannattaisi kaivaa. Ja se tuottaa joskus mielenkiintoisia ratkaisuja. Toki tähän on kasvamassa suuria kasveja, mutta vasta loppukesästä. Alakuvassa taas vuoden 2022 istutuksia. Laukat tuntuvat mahtuvat tuonne juuri ja juuri. Punaimikkä rehottaa, varsinkin nyt kun tuli vettä. Mai Tai kellukka on hetken kukkinut.
Ukkosta ja uutta vesisadetta ei juuri tullut. Enää en kai voi vältellä nurmikon ajamista.