perjantai 26. syyskuuta 2014

Tilauksia ja tuliaisia

Tein tänä vuonna päätöksen sipulikukkien suhteen, en osta lisää tulppaaneja, kun niitä varten pitäisi melkein tehdä oma penkki. Poikkeuksen tein pienien ja aikaisten kohdalla. Olen maahan jo istuttanut pikarililjoja, lumikelloja, krookuksia ja kurjenmiekkoja (mitä lajia Katherine Hodgkin edustaakaan?).

Tänään sain maltillisen tilaukseni kotiin, jossa ei ole tulppaanin tulpaania, vaan tähtilaukkaa, pallerolaukkaa, hyasinttia, espanjansinililjaa.



Onneksi pysyin tulppaanilakossa, sillä sainkin sellaisia tuliaiseksi suoraan Alankomaista. Näköjään Prerium sekä Excelent-lajeja. Näistä ei ole sitten mitään varmuutta, milloin ne Suomen oloissa kukkivat. Ohjeita on monella kielellä. Sain samalla krookusta, kirjopikarililjaa ja lisää lumikelloa. Ja näitä en tilannut.


Jos vaikka viikonloppuna pääsisi vähän taas kuopimaan maata. Nyt pitää päättää, että tekeekö tulpuille oman penkin vai olisiko niille kuitenkin ihan tarpeeksi tilaa noissa entisissäkin paikoissa. Eiköhän 5 pakettia, alle 50 kappaletta ihan hyvin mahdu joukkoon.

Ja voisin ne talvivalkosipulitkin istuttaa, kun kerran ajattelin yrittää uudelleen niiden kasvatusta. Kunhan kesällä muistaisin taas hoitaakin niitä.

torstai 25. syyskuuta 2014

Värejä

Nyt alkaa jo kotipihallakin olla värejä. Valoa sen verran vähän kostean sumuisena (sateen uhka) päivänä, että kaikkea ei saa kuvattua siten kuin haluaisi.

Puut alkavat pikkuhiljaa värittyä.


Leikkaamaton orapihlaja tekee punaisia marjoja.


Koivunlehdet värittävät maata hopeatäpläpeipin vierellä.


Onneksi kylmä rintama väistyi. En vielä halua kaivaa lumilapiota esiin. Tiedän, että jotkut sen jo joutuivatkin tekemään.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Satoa

Sato jäi tänä vuonna vähän epävakaiseksi. Tosin en kamalasti hyötyviljelekään. Sitruunamelissaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, sitä en osaa vain käyttää. Tomaateista ei yksikään punertunut ulkona. Sen sijaan sisällä punertuvista on pari syöty ja nyt vasta alkaa värit muuttuvat. Sekaisin sekä Tigerellaa ja OutdoorGirliä. Onneksi loput vihreät (noin 4-5 litraa) tajusin poimia eilen kylmältä säältä talteen.


Chilit otin sisälle kypsymään pari viikkoa sitten ja vihdoin nekin ovat tässä parin päivän aikana vaihtaneet väriä vihreän kautta oranssiksi, vielä odotan punaista väriä. Laji taisi olla Kekova.


Kekovan takana on paprika. Josta otin sen ainoan tekemänsä sadon talteen pari viikkoa sitten. Olin laiska, enkä heti laittanut kasvia kompostiin, joten kasvi alkoikin kasvaa uudestaan ja kukkimaan.


Lapset toivoisivat, että kasvia ei heitetäkään pois. Minulla ei vain ole kasvivaloa, eikä kokemusta talvikasvatuksesta. Onko kukaan kasvivalon avulla kasvattanut esim. paprikaa talvella? Tällä laholla päällä homma kyllä tuntuu jo etukäteen ihan mahdottomalta tehtävältä.

torstai 18. syyskuuta 2014

Vaihteeksi kukkia

Onneksi vielä jotain kukkii. Alaston impi, syysmyrkkylilja vai syyskrookus. Mikäköhän tämä oikeasti on nimeltään?


Kotilot ehtivät aina vähän maistella näitäkin. Jos totta puhutaan, en ole aiemmin oikein ymmärtänyt näiden hattivateilta näyttävien lehdettömien syyskukkijoiden kauneusarvoa, kun meillä jäävät helposti muiden jalkoihin. Kunnes tänään näin ison alueen täynnä näitä vanhalla pihalla omenapuiden alla. Niiden paikalla keväisin loistaa narsissimeri ja nyt syksyllä oli alue peittynyt lilaan. Piti huokaista ihastuksesta.

Vielä on jotain tulossa kukkaan. Luulin, että syysasteri Patricia Ballard on meidän pihalle ihan liian myöhäinen, mutta nyt on nuppu bongattu. Eli ainakin ehti nuppuvaiheeseen asti. Täytyy ehkä tiirailla aurinkoisempaa paikkaa tällä yksilölle varjoisaksi muuttuvalla pihalla.


Muutamia syysleimuja on vielä kukassa, kuten joitain muitakin harvoja kasveja, jotka ovat kukkineet loppukesästä asti. Sen sijaan uusintakierroksella on nimetön esikko, joka kukki keväällä, huilasi kesän ja aloitti kukintansa uudestaan elokuussa. Ihan kuin se oikein olisi piristynyt tässä viime päivinä.


Olen tosi huono ostamaan kausikukkia. Kuitenkin tässäkin teen poikkeuksen. Olen ostanut keijunmekon pieniä taimia joskus maaliskuussa parilla eurolla ja koittanut saada ne säilymään hengissä. Tänäkin vuonna kesäkuun kylminä ilmoina ihmettelin, että miksi laitan aikaani sellaisten hitaasti kasvien rääpäleiden hengissä pitämiseen. Kunnes tulee loppukesä ja alkusyksy ja köynnös alkaa huidella kolmessa metrissä. Silloin taas kiittelen itseäni. Avomaalla en näitä kyllä muista kastella ja lannoittaa, joten vain terassin ruukussa ne saavat vettäkin.



Väriä löytyy muutenkin. Vasta oikeastaan tänä vuonna olen alkanut miettiä kasveja myös lehtien värityksen suhteen. Nyt on sitten kahta keijunkukkaakin pihalla, jotka selvästi ovat eri lajia. Ensimmäisen hankkimani nimi on jossain kai ylhäällä. Tämä toinen on jakopala, jonka nimeä en tiedä, selkeästi väritys kuitenkin erilainen kuin ekassa hankinnassani. Vielä tekee hyvän kontrastin vihreän kanssa.


Tänään aloitettu varautuminen ensi viikon viileneviin säihin. Ostettu lisää pipoja ja muita vastaavia tarvikkeita. Pipon hankinnassakin oli tärkeää se, että pysyy hyvin päässä, ettei lapiohommissa pipo heilu tai tukka tule silmille. ;)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Toivesarja

Aku Ankan nro 38, vuonna 2014 (tänään ilmestyneessä) on toivesarja vuodelta 1958, sivulla 15. Aku Ankka vähän höyrähtää kasveihin. Vuosikymmeniä välissä ja tarina kuulostaa tutulta. Kuvaa voi klikata suuremmaksi.


Nauratti aika lailla. Tosin myös vähän pelotti, että mitä tulee käymään harrastuksen takia. Tätä ennen ehdin jo manailla, että eilen pihalta napatut kuvat olivat niin epäedullisia ja huonolaatuisia, että niitä ei viitsi ehkä itselläänkään säilyttää, saati näyttää kenellekään. Ehkä tämä sarjakuva asetti taas oikeisiin mittasuhteisiin asiat. Ei aina tarvitsisi mennä äärimmäisyyksiin.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kaneloitu kuusi

Ostin jo kesäkuun lopulla kartiovalkokuusen. Ja istutin sen vasta nyt, syyskuussa. Onneksi otin sen potistaan päivänvalossa ja huomasin, että toisesta kukkapenkistä karkoitetut muurahaiset olivat löytäneetkin sopivan kuivan kodin. Kuusi on kesän aikana ollut monta kertaa pääsemäisillään maahan ja on ajoittain ollut upotettuna veteen, mutta jossain vaiheessa ovat muurahaisryökäleet ehtineet paikalle.




Muurahaiset saivat päällensä kanelia ja ripottelin sitä myös muualle juurakkoon ja myös kohtaan, johon aioin istuttaa kuusen. En kamalan kauan jaksanut odottaa muurahaisten siirtymistä muualle (muuten olisi homma jäänyt taas päiväkausiksi kesken). Odottelin kuitenkin jonkin aikaa, että muurahaiset ymmärtäisivät siirtää pesänsä toisaalle. Aika hyvin se kanelin tuoksu jäi leijumaan ilmaan. Tai nenään. Sellaista jouluisen mausteista tuoksua kuusen ympärillä.

Jostain syystä myös korvamato iski. Ja piti kuunnella kanelisydämiä. Tai siis Evan ja Manun Cinnamon Hearts  -laulua.

Onneksi kuitenkin vielä on syksy, eikä joulu, ja sain nauttia viikonlopun retkeilyillä kauniista maisemista ja lämpimästä ilmasta.


Ja pääsin kaivamaan anopin pihalta taas perinnepionin juurakon, jonka puoliskoni äidinäidinäiti istutti noin 1950-luvulla pihallensa. Siirrettiin sen paikkaa anopin pihalla parempaan paikkaan ja sain mukaani siitä lohjenneen palasen. Toivottavasti se menestyy ja saan joskus jaettua sitä eteenpäin.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Viikonlopun alkua

Siirsin kälyni pihasta syreenisyysleimua, joka oli lopettamassa kukintaansa. En raaskinut leikata kukkia alas, vaikka tuossa siirrossa hieman pystyssä pysyminen kärsikin. Kukat eivät kuitenkaan ole vähentyneet, ihan kuin jopa olisivat vähän piristyneet. Kuvassa nojaavat oksaan, muuten retkottaisivat maassa. Kuvan alalaidassa purppurakeijunkukan kontrastia vihreään rikkaruohikkoon.


Jännitän kovasti, miltä näyttää ensi vuonna tekemäni uusi kubistisen muotoinen kukkapenkki, jossa tämä ylläoleva syreenisyysleimu majailee. Nimi kubistinen penkki siis siitä, kun se kuulemma on penkin reunalla kasvavan puun kubistinen varjo. Etualan "putki" on lapsen potkulautaa, joka jäänyt sille tielleen. Nyt penkki on hyvin sekavan näköinen, kun siirretyt kasvit retkottavat miten sattuu. Toivon, että ensi vuonna näkymä on vähän erilainen tai selkämpi. Kerrankin yritin kerralla miettiä sekä kevät (lumikelloja, tulppaaneja, kirjopikarililjoja, esikoita), kesä (geraniumeja, pioni, purppurakeijunkukkaa, sormustinkukan siemeniä) että loppukesän (kärhö, syysleimu) näkymät. Kerroksellisuutta ja sipuleita ja sitä sun tätä. Kaikesta pohtimisesta huolimatta uskon, että myös ensi vuonna joudun vaihtamaan kasvien paikkaa. Tai kerrankin laitoin liikaa ja liian tiiviisti. Tai liian korkeita tai matalia.



Myös muita kukkijoita on vähän pihalla. Ei kuitenkaan muita uusia kuin ensimmäinen hattivatti. Vai syyskrookus vai sahrami. Edellisen omistajan istuttama. Nämä haaleat ja matalat jäävät kyllä ihan kaiken rikkakasvuston alle, kun kasvavat paikassa, jota en oikeastaan hoida. Joku vuosi voisi asiaa koittaa parantaa.


Tämä kostea ja lämmin syyskuu on saanut taas lehtokotilot lisääntymään. Rakeita muistin taas heitellä, kun löysin omenastakin kotilon. Arhg. Tälläistä jälkeä ne voivat tehdä papujen lehdille. Kyseessä ehkä pieni lehtokotilo tai suuri tai armeija. No, kyllä yksikin ehtii tehdä paljon kasvituhoja. Ja kun niitä on paljon taas.


Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Eka satsi maassa

Eilen ostin ekan satsin pieniä kukkasipuleita. Toiveissa on puistolumikelloja. Tässä maaliskuinen kuva tältä vuodelta turkinlumikellosta, kuten Saila kommenteissa korjaili.


Toiveissa myös lisää pikarililjoja. Olen jopa pari kirjopikarililjaa saanut kukkimaan. Nekin olivat yli puolitoista vuotta maassa, ennen kuin kaksi yksilöä näyttivät oikealta. Nyt siis kiirehdin, etteivät sipulit ehdi muuttua ihan kuivakkaiksi.


Hyvänä muistutuksena on Saaripalstan Saila, joka muistutti tiettyjen kasvien aikaisista istutusajoista. Pienessä flunssan poikasessa luulin jo olevani terve, mutta hetki kykkimistä pää alaspäin ja totesin vielä olevan toipilas, joten muut puutarhahommat saavat ihan rauhassa odottaa.

Kokeilen taas uudestaan myös Assyrian pikarililjoja, edelliset taisin laittaa liian kuivaan penkkiin. Myös pari pikkutulppaania, Persian Pearlia, pääsi vahingossa ostoskoriin ja siten multiinkin.


Jos näitä kaunokaisia olisi jatkossa kahdessa vierekkäisessä penkissä. Ellen tässä kohtaa ollut jo liian hätäinen ja aikainen.

Seuraavassa sipulisatsissa voisi olla vähintään paria eri laukkaa. Ja ehkä joku hyasintti. On ihan sellainen olo, että penkkeihin ei mahdu enempää suuria tulppaaneja. Pitäisi muuten tehdä taas ihan uusi penkki. Tässä pihassa tulppaanien menestys ei ole varmaa, ellei ne ole ihan oikeassa kukkapenkissä, sillä maa on paikoin aika surkeaa, savista ja kovaa. Katsotaan, miten käy, ja kuinka monta seuraavaa satsia lopulta tulee. Nyt päätin jopa laittaa sipulikukkista tulevat summat ylös. Alennusmyyntien loputtua ajattelin laskea (ja kauhistua) summan, joka näihin suloisuuksiin menee.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Syyskuussa

Syyskuussa piha ei ole oikein huoliteltu (milloinkohan olisi). Kaikki näyttää sekavalta.



Voi ehkä jo ensi vuotta varten päättää, että ei ehkä sittenkään kannata ripotella tsinnoita sinne tänne, vaan lykätä ne kaikki yhteen paikkaan loistamaan. Vaikka sattumalta tämän tsinnian ja syyshohdekukkien värit osuukin sattumalta yksiin.



Laiskottaa enää viritellä korkeampia kasvitukia, kun kohtahan joutuu ne kuitenkin siivoamaan pois. Keijunmekko saa kiipeillä rauhassa.


Hommat jäivät vähän viime viikonlopulta kesken ja nyt pikkaisen flunssan kanssa ei huvita jatkaa. Lapio on lojunut tuossa muutaman päivän jo. Miten voikin olla niin laiskaa, että sitä ei jaksanut samalla kuvausreissulla viedä paikalleen?


Käännän katseeni niihin pieniin kivoihin yksityiskohtiin, jotka vielä jaksavat kaunistaa.


Jos tässä olo korjaantuu, niin tattimetsän kutsu on myös kova. Lähimetsän antimet on nyt jo syöty, polte olisi lähteä kauemmaksikin. Tateissa ei ole tänä vuonna matoja.