keskiviikko 22. elokuuta 2018

Peilikuvia vai Peili kuvia?

Kun omasta puutarhasta ei mielestään saa mitään järkeviä eikä vähemmän järkeviä kuvia, voi alkaa leikkiä vaikka peilillä. Jos ei saa liian korkeaa kasvia kuvaa, voi ottaa peilin avuksi.


Kun omassa puutarhassa kasvaa liian vähän kaunopunahattuja, voi niitä monistella.


Kun haluaa nähdä samaan aikaan puun runkoa ja lehdistöä.


Tai nähdä kahteen eri suuntaan puutarhassa.



Tai haluaa peittää näkyvistä jotain, voi laittaa peilin eteen ja katsoa, mitä peilistä näkyy.


Peilillä saa väriä myös sinne, missä sitä ei olisi.


Zoomin kanssa peilin ääriviivat eivät niin näy ja tulee jotenkin ihan kumma olo kuvaa katsellessa. Zoomaus on myös yllättävän hankalaa peilin kanssa leikkiessä.


Hauskaa leikkimistä, vaikka nyt tuntuu jotenkin, että päässä pyörii. Tuleeko näistä vain minulle vähän keinuva olo, kun oma mieli tietää, missä kasvien oikeasti pitäisi olla? Suosittelen kokeilemaan omassa puutarhassa.

tiistai 21. elokuuta 2018

Talvipuutarhan puutarhassa elokuussa

Kun kävelee Töölöstä Kallioon tai Kalliosta Töölöön, on matkan varrella Helsingin talvipuutarha. Minulla oli elokuussa vähän aikaa sitten asiaa sekä Töölöön että Kallioon, mutta ei aikaa mennä Talvipuutarhaan sisään ja olin kävellen liikenteessä. Onneksi aikaa oli silti ulkotilojen katsastamiseen. Nämä vanhat rakennukset ovat kauniita. Ja realistisesti kuvassa näkyy, että samana päivänä oli puutarhassa sadetukset käynnissä.


Nyt oli kukassa ruusuja eri vaiheissa.


Sekä kaunopunahattuja eri väreissä.


Myös perhosten kanssa.


Myös muita loppukesän kukkijoita kukki aurinkoisella porrastetussa rinteessä.


Ihanaa on, että istutuksista on myös kyltit, jos jotain kasvia ei tunnista.



Kuuntelin samalla miten pari puutarhuria juttelin mahdollisesta lannoituksesta, kun ihailin myös kesäkukkaistutuksia.


Ja mietin, että olisiko nuo tummalehtiset Daahliat lehtokotiloiden mielestä yhtä herkullisia kuin vihreälehtiset.


Aina kannattaa järjestää aikataulut siten, että ehtii pysähtyä kasvien äärelle.


Tai vähintään näköalojen äärelle.



sunnuntai 19. elokuuta 2018

Loppukesää

Vaikka kesä on todella tuntunut kesältä ja vaikka arki ja syys saa saapua, on silti aina tähän aikaan vuodesta minusta jo jotenkin haikeaa. Väri ja valo muistuttaa jo kasvukauden päätöksestä, vaikka se ei vielä täällä olekaan.


Joka vuosi kuitenkin tähän aikaan alkaa myös kutkuttamaan seuraava kevät. Ja se, mitä kaikkea multaan voisi piilottaa ensi kevättä tai kesää varten. Nyt olen huomannut, että joka syksy kannattaa piilottaa multiin joitain sellaisia sipuleita, joista ihan oikeasti haaveilee. Viime syksynä laitoin liikaa sellaisia ihan-sama-mitä sipuleita ja keväällä oli ei ollut ihan samanlaista kutkuttavaa odotusta, mitä joskus on ollut. Joten tänä syksynä ostan muutamia ihanuuksia. Vielä en tosin tiedä, että mitä.


Vaikka into tehdä puutarhatöitä on jossain ihan missä sattuu, niin päässä pyörii silti muutamia vaihtoehtoja. Voi olla, että vielä tässä joku päivä tämän vuoden aikana silti tapahtuu uusi nytkähdys puutarhainnossa perennojen puolella, tai sitten se tulee vasta ensi vuonna. Myös hyötyviljely puolella olisi kiva kehittää tomaateille joku parempi kasvupaikkaratkaisu niitä tavallisia kesiä varten, kun oikea kasvihuone ei ole vielä mahdollista.


Olen ollut koko kesä erittäin laiska kesäkukkien lannoittaja. Jos olisin ollut reippaampi, olisi ehkä keijunmekkoni vielä tuuheampia. Näin loppukesästä kuitenkin kasvi on parhaimmillaan. Keijunmekko on köynnöstänyt ylöspäin.


Koska minulle jäi vielä yksi taimi, laitoin sen taas amppeliin valumaan alaspäin. Tai niin se valui hetken, kunnes alhaalta kasvaneet köynnökset tulivat tarpeeksi korkeiksi. Enää en tiedä, missä mikäkin kasvi on. Ikinä tämä kasvi ei ole minulla kasvanut taivasalla ja maassa yhtä runsaasti kuin ruukussa lipan alla, jossa sen vedensaantia on helpompi säädellä. 


Tätä kylttiä en enää pidä ovessa, sillä joskus lapsen kaverit eivät soittaneet ovikelloa, vaan kiersivät koko pihan luullen, että kyltti oli jätetty vihjeeksi tulla puutarhan puolelle. 


Sain kerran lahjaksi Katjalta (Päivänpesän elämää) köynnösukonhatun taimen. Laitoin sen kärhötuen juurelle. Ekana vuonna kasvua tapahtui, mutta luulin, että köynnös hävisi. Tänä vuonna näin, että se aloitti kasvun todella reippaana, mutta sen jälkeen köynnösviidakko alkoi kasvaa ja luulin, että jotain tapahtui köynnösukonhatulle, kunnes tänään tutkin paremmin, että mitä punaista pilkistää kärhöviidakosta, kun lilat kärhöt lopettivat kukintansa.


Mutta ei tapahtunutkaan mitään huonoa, sillä nyt köynnösukonhattu kukkii. Ja vielä on paljon nuppuja tulossa kukkaan.


Meidän perheessä on arki koittanut. Tänä vuonna onneksi osin ihan lempeällä tavalla. Eli ei ollut suuria muutoksia kuvioissa. Minun oloni on silti vähän kuin tuo alla olevan kuvan kosmoskukka. Hieman rupsahtanut.



sunnuntai 12. elokuuta 2018

Elokuun kukat

Vaikka meilläkin on ollut kuuma ja kuivaa, olen saanut nauttia ihan oikeasti vihreästä puutarhasta. Sen verran olemme saaneet sateita, että ruohoa olen leikannut pitkin kesää, tosin suurillakin tauoilla. Nurmikko ei ole palanut. Heti elokuun ensimmäinen päivä satoi vettä se 45 milliä, jonka jälkeen nurmikkoa olisi pitänyt leikata jo pariin otteeseen. Olen leikannut vain kerran sateiden jälkeen ja sen kyllä huomaa. Alakuvassa reitti kasvimaalle.


Olen antanut yrttien kukkia pitkin kesää. Aina jostain on kuitenkin saanut poimia ruokiin myös uutta kasvustoa. Vain vähän olen yrttejä säilönyt. Yrttilaatikkoa en usein kastele yhtään koko kesänä. Tänä kesänä olen kastellut jopa kerta viikkoon kuumimpaan ja kuivimpaan aikaan. Ilma katteita näki aina, miten multa kuivui.


Olen ollut tavattoman laiska kitkijä kuumien säiden aikana. Elämänlanka oikein riehaantuu, kun selän kääntää. Ja kun sitä on pitkään kitkemättä, on jo oltava varovainen, ettei saa perennoja mukaansa. Ämpäri täyttyy nopeasti ja jää helposti niille sijoilleen. Edelliset omistajat ovat päästäneet jossain vaiheessa maahumalan nurmikolle. Ja se on tällä hetkellä oikein riehakkaalla tuulella. Välillä ei tiedä, onko maahumalan alla heinänkorsia ollenkaan. Maahumala yrittää välillä kiivetä perennapenkkeihinkin.


Maksaruohot ovat olleet kovin aikaisin tänä vuonna kukassa, ne ovat olleet kimalaisten suosikkeja. Syysleimuista tässä penkissä on lähinnä valkoista. Eri paikoista saatua/ ostettua vanhaa kantaa, tuo korkea etummainen ei kuki vielä. Luulin, että se olisi noita valkoisia kukkijoita matalampi.  Jaloangervojen vaaleanpunainen/valkoinen kukinta tässä penkissä alkaa olla ohi.


Edellisen penkin sinipiikkiputki on sellaisessa paikassa, jossa sitä pitää tukea pysymään pystyssä. Paikka jää varjoon iltapäiväksi ja ihan kuin pikkuputki yrittäisi kurottua auringon suuntaan. En tiedä, mihin sen laittaisin parempaan/aurinkoisempaan paikkaan. Vai kallisteleeko tämä aina?


Tummia maksaruohoja meillä kasvaa kahta lajia. Alakuvassa vasemman puoleisessa on kotiloiden syömät lehdet. Oikean puoleisessa on lehdessä vain yksi reikä. Koska iloisesti sekoitin ja hävitin nimikyltit (kuitenkin), en voi ostaa oikein varmuudella samaa hyvää lajia lisää.


Sama penkki toiseen suuntaan kuvattuna alkaa olla jo hyvinkin loppusuoralla. Liljoista on kukinta loppunut ja mm keltavaleunikko alkaa ruskistua vanhuuttaan. Kärhöt onneksi jatkavat vielä.


Toisessa penkissä aikaisemmin kukassa olleet punaiset tähtiputket ovat haalistuneet vaalean marjapuuron värisiksi. En tiedä, vauhdittiko haalistumista tänä vuonna kuivuus.


Minä pidän vahvoista väreistä. Usein kärhö Aljonushka kukkii koko ajan vahvasti lilana. Nyt siinäkin on minun silmiini tapahtunut hieman värien haalistumista. Tai sitten vain kuvittelen. Tai tuo ruskistuminen ja viereisen Orionin kukinnan loppuminen haalistaa sävyjä.


Tämän vieressä kasvaa omenapuu Huvitus, joka tuottaa parhaillaan sen verran omenaa, että puu on tuettu. Nyt tätä taakkaa helpotetaan syömällä joka päivä puusta hedelmiä. Kummallista on, että kypsätkään omenat eivät millään meinaa tippua puusta. Näkee, miten osa uhkaa alkaa ruskistua puuhun. Kypsinä nämä ovat jauhoisia ja makeita. Vähän raakana menisivät piirakkaan.


Meidän puutarha ei ole ollut kovin hyvä paikka kaunopunahatuille. Mielelläni niitä tänne haluaisin. Savimaahan niitä on turha tunkea. Kohopenkeissä olisivat hyvät. Lehtokotilot sateisina hetkinä saavat lehdet helposti reikäisiksi tai syövät kasvit jopa kokonaan jo alkukesästä. Nyt onneksi on pari (kuivuuden takia matalaa) yksilöä hengissä. Etupihalla on hyvin ohuesti maata puiden juurien päällä. Siellä kuivuus on tänä vuonna näkynyt matalina kasveina tai kasvimenetyksinä. Sentään yksi kaunopunahattu näkyy juuri helminukkajäkkärän kanssa. (En muuten ymmärrä, miksi millään kasvilla pitää olla jäkkärä nimenä? Kuulostaa ihan vitsikirjasta repäistyltä.)


Takapihalla taas valkoinen kaunopunahattu on vasta avautumassa. On mahdollisesti jäänyt turhan varjoon tai tätäkin kuivuus on kurittanut. Miten ihmeessä saisi joskus nämä penkit siten suunniteltua, että kaikki kasvit näkyisivät joka vuosi. Luulin, että valkoinen (avautumassa siis vasta) kaunopunahattu kasvaisi yhtä korkeaksi kuin valkoinen syysleimu. Kuva myös paljastaa elämänlangan kiipeilyt.


Ensi vuonna kasvimaalle laatikoihin laitan yhä kesäkukkia siemenestä kasvamaan. Niitä olisi voinut laittaa enemmänkin. En kai taas oikein lukenut pussi kyljestä, mutta kylvin kosmoskukkaa, joista osa on noin 170cm varren päässä, osa taas ei. Jää vähän matalammat tsinniat varjoon, jotka on niiden seassa. Korkeimmat kosmokset eivät kuvassa näy. Kesäkukat ovat myös varjostaneet tomaattihuonetta. En tiedä, onko se ollut tänä vuonna hyvä vai huono juttu.


Korkeimpia kosmoskukkia pitää melkein taivuttaa (kun laatikoissa ovat), että saa niitä katsella. Meillä satoi aamulla ja sen jälkeen kimalaiset olivat ihan kohmeisina kasveissa. Hieman kyllä taas liikkuivat, kun kasveja kävin tutkimassa.


Pieniä kukkakimppuja raaskin kerätä sisälle. Osa kasveista on siten viimeisiä hetkiä elossa. Olen kuitenkin lukenut netistä, että Sedum-lajit kasvattavat vedessä juuria. Eli hyvä syy siis tehdä kukkakimppuja, joihin voi laittaa sekaan maksaruohon ja toivoa, että ne juuret kasvavat (kunhan muistan tarkkailla tilannetta).


Parina päivänä on jo tuntunut siltä, että helteet tuskin palaavat. Tänä vuonna Välimeren lämmöt on saanut ihan kotimaassakin. Ehkä pian taas jaksaa kaivaa maahan pari kuoppaa, jos kitkisi vähän ensin.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Sateen monet puolet

Meillä oli pitkään sateetonta. Sateetonta ja hellettä. Tai pari kertaa satoi pari tippaa ohi kulkeneesta pilven riekaleesta ja samalla paistoi aurinko hellelukemissa. Tänään sitten olikin kunnon ukkoskuuro. Paikoin sadevesiviemärit eivät vetäneet ja jouduin miettimään autoillessa reitit uudestaan, etten jää jumiin pikkujokiin, joita joskus katuinakin käytetään. Joka paikassa ei satanut yhtä paljon. Meillä satoi 45mm. Edellisestä sateesta olikin lähes kuukausi, joten luonnolle ja omalle puutarhalle tämä oli hyvä sade. Monelle autolle tai talojen kellareille ei.


Puutarhassa on nyt jotkin kasvit hieman nuokkuvia. Näiden syysleimujen lehdet riippuivat kuivuudesta eilen. Ja nyt sade kasteli nämä muuten riippuviksi.


Jacmanii-kärhökin näyttää alakuloiselta. Ville de Lyon taas kukkii ihan kuin mitään ei olisi satanutkaan.


Jopa tomaattihuone sai paljon vettä, sillä "katto" oli raollaan ja vettä tuli myös sivusta sisään. Tomaattihuoneen multa ei kastu noin perusteellisesti kastelukannulla. Vaikka katolla on pari ikkunaa, silti multa oli ihan tasaisen märkää.


Lehtokotilot pinnistelevät näiden säiden jälkeen esiin. Ja jos huvittaisi, olisi tiedossa juuri nyt hyvää kyykkimistreeniä. Kuitenkin osalta on vain pakko ummistaa silmänsä, muuten kyykin tuolla aamuun saakka samassa hommassa.


Paikallisissa sadekuuroissa on rajuutta ja sitä outoutta, että parin tunnin kuluttua saa on taas jotain ihan muuta. Punatähkistä näkyy, että satanut on. Joistain muista kasveista taas ei erota mitään.


Saa nähdä minkälaisia sateita vielä loppuviikosta tulee. Kumpparit on jo valmiina.