lauantai 8. toukokuuta 2021

Ennen lämpöä

 Kuvien ottaminen ulkona tällä hetkellä ilman valkovuokkojen photobombailuja, on vaikeaa tällä tontilla. Jouluruusu Double Ellen porskuttaa kauniina, kun vaalea jouluruusut ovat jo kukintansa päätepisteessä. 


Tämän jouluruusu puskan toisella puolella kasvaa vaalean lilaa esikkoa ja toisella tummaa. Kuvasta voi toki bongata myös sen, että meidän tontilla kasvaa vaahtera. Uusien vaahteran alkuja kasvaa ihan joka paikassa. Nyppimistä kestää pitkään.


Taas tätä tumman lilaa esikkoa kasvaa tontilla jopa kolmessa eri kukkapenkissä. Se ei ole kuollut, vaikka kaikissa kukkapenkeissä voi olla melko kuivakkaa keskellä helteiltä. Kuva on otettu kyllä toisesta kukkapenkistä, jossa alkaa olla esikkojen kukinta jo vauhdissa, kun jouluruusun vieressä vasta alkamassa.


Lila palloesikko on jo pallon muotoinen. Pitää muistaa erotella nuo toisistaan kukinnan jälkeen. Näiden seuraan on tulossa tummahelmililjoja. Valkovuokkoja on hyvin monessa kukkapenkissä, enkä niitä kitke pois. Häviävät sitten itsekseen jossain vaiheessa.


Löysin muistikirjan, johon olin kirjannut viime vuotisia ostoksia. Viime kesä on ollut itselleni aika rankkaa, tein yhtä työtä ja samalla aloitin myös sivutyönä yrittäjänä toimimisen. Tunteja meni töihin yhteensä loppukesästä kiitettäviä määriä. Olen nyt sitten ihan ihmeissäni kasvilistauksen kanssa, koska muististani oli osa näistä ostoksista pyyhkiytynyt kokonaan pois. Ja suurimman osan istutussuunnasta olen täysin ymmälläni. 


Olen mm. hävittänyt yhden ruusun. Istutin sen ensin hyvään paikkaan. Niin hyvään, että kaivoin sen pois aremman ruusun tieltä ja istutin sen muualle. En tietenkään enää muistanut suojata sitä talveksi pupujen varalle, koska taisin unohtaa sen olemassa olon jo syksyllä. Nyt en todellakaan, siis toukokuussakaan hahmota, että missä ihmeessä se ruusu voisi olla. Tai sen jämät. Mitä nyt jäniksiltä jää. Ehkä asia tulee vielä paljastumaan.  Alakuvassa oleva perennan alku taas sai minut myös hyvin ymmälleni. Että mikäs kasvi se voisi olla.


Luulen, että tämä on toukoheidinkukka. Ostin ensin yhden ja yritin sitä jakaa. Jakaminen ei kohdellutkaan kasvia hyvin. Paikkakaan ei ollut ehkä paras, joten siitä ei näy jälkeäkään. Ostin kuitenkin loppukesästä tai alkusyksystä uuden. Ja istutin sen jonnekin. Ehkä se on tämä. Onko jollain tietoa?

Jonnekin olen myös istuttanut uusia koiranhampaita. Minulla on ollut ennestään valkoisia ja keltaisia. Ostin Revol-koiranhampaita.  Nyt ei hajuakaan, että missä voisi olla koiranhampaan lehden näköisiä lehtiä. Ja olisiko niiden pitänyt nousta, vai nousevatko ne myöhempään kuin jo olemassa olevat. Toivottavasti istutin ne, eivätkä ne löydy mistään pikkupussista jostain hyvästä tallesta.

Hyasintit alkavat nousta. Nämä aika vaaleanpunaiselta näyttävät alkavat pikkuisen jo kukkia. Ensi viikolla lämmössä varmasti enemmän. Tämä saattaa olla lajike nimeltään Fondat. 


Viime vuoden tete-narsissit kukkivat ja uhkaavat toki jäädä muiden kasvien jalkoihin. Tetet aina kukkapenkin reunaan, aina. Muista. Ja siten, että mielellään etelänpuoleiseen reunaan, jos haluaa nähdä niiden kukatkin, eikä niiden taustoja. Voitte ehkä arvata, että nämä tetet eivät ole kukkapenkin eteläreunassa. Laitoin kätevästi ne syksyllä kuihtuvan kuunliljan viereen, mutta kukkapenkin pohjoisreunaan, enkä edes ihan reunaan.


Toinen vinkki. Jos ajattelet, että harvinaisemmat helmililjat lisääntyvät yhtä nopeasti kuin perinteisen tummahelmililjat, niin älä luota siihen. Jos haluat, että ne ovat mukavassa pikku rykelmässä, istuta ne siten. Ainakaan nämä isohelmililjat eivät ole tehneet sivusipuleita. Ne näyttävät vain kuvassa kasvavan suhteellisen lähellä toisiaan. Luonnossa eivät. Luulen, että itse en noudattanut tätä vinkkiä viime syksynä, kun istutin uusia helmililjoja. En kyllä muista, että mihin ne tungin. Koska loppukesästä tai alkusyksystä oli jo vähän sellainen tunkemisfiilis.


Jäniksille alkaa kai nyt olla luonossa tarpeeksi ruokaa, sillä viimeiset krookukset ovat saaneet olla rauhassa. Taidan jo uskaltaa ottaa viimeisen verkon pois, ennen kuin perennat sotkeutuvat kasvamaan verkkoihin. Tässä vaiheessa, ennen helteitä, kukkii vielä viimeinen lumikellokin.


Samaan aikaan ensimmäisissä tulppaaneissa on jo nuppuja, vaikka osa tulppaaneista ei ole kunnolla edes maan pinnalla. Myös sinivuokkoja kukkii siellä täällä vielä. Näistä pidän kovasti ja siitä, että niitä kukkii vähän missä sattuu. Sinivuokkojen vähän supussaan olevassa kukassa on jotain sellaista herkkyyttä, mihin en ikinä tunnu kyllästyvän.


Ja valkotäpläimikkä alkaa olla myös valmiina ensi viikon lämpöä ja pölyttäjiä varten. Huiskaisin näiden päälle pari viikkoa sitten kalkkia, ihan ajatuksissani. Onneksi eivät siitä säikähtäneet, vaan taitavat olla soputuvaisia tapauksia.


Minun on vaikea kuvata teille, kuinka monta valkovuokkoa pihallamme tällä hetkellä kukkii. Niitä riittää. Siellä täällä yksittäisiä tai lämpäreitä. Niiden takia en halua alkaa parantaa liikaa tätä meidän rikkaruohikko-sammalikko-nurmikkoa oikeaksi nurmikoksi. Olen istuttanut nurmikolle myös tädiltäni saatua keltavuokkoa. Nyt kukkii ensin valkovuokot ja keltavuokkojen lehdet ovat jo valmiina.


Kukkivien puiden aikaan ei ole enää pitkä aika. Sitä ennen eilen ihastelin ikkunasta sateella rusotuomipihljalan kauniita vesipisaroita. Ne näyttivät ihan pieniltä kauniilta helmiltä.


Luonto sekä puutarha ovat ihan valmiita räjähtämään kasvuun, kun lämpö saapuu.

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Tylsää

 Tänä keväänä en ole oikein päässyt puutarhatöiden makuun. Ei huvita kuin vähän ja satunnaisesti. Löydän tähän myös heti erilaisia syitä. Korona on yksi. Se on tehnyt monesta asiasta ihan erilaista, joidenkin asioiden metatyö on suurempi kuin ennen ja se rasittaa. Korona on myös estänyt mukavia asioita tapahtumasta ja on joutunut kipuilemaan monen asian puuttumisen suhteen. Eikä puutarha ole näihin lääke, vaan alkaa tuntua velvollisuudelta ja pakolta. On tylsää, että toisena keväänä putkeen emme pääse juhlimaan puutarhassamme kevätkukkien kukinnan aikaan sukulaisten kesken. Ei ole samanlaista motivaatiota laittaa myöskään paikkoja nätimmäksi, kun ei ole mikään kiire. Kaipaan sitä, että on ok olla pois kotoa ja eri ihmisten kanssa, ja tulla takaisin. Ja nähdä taas oma puutarha eri silmin. Kaipaan sitä, että voin jakaa asioita muiden kanssa ihan livenä. Tai olla ihmisten kanssa livenä yhtä tiheästi kuin skillat ilman pelkoa tai ahdistusta ihmisten läheisyydestä.


Puutarha on myös kivempi, jos on lämpimämpää. Siis minulle. Jos puutarhaan joutuu pukeutumaan kömpelösti, on tekeminenkin vähän kömpelöä. Ja sitten kohta saattaa olla selällä hiki ja silti näpit jäässä. Yhtenä päivänä luulin, että pystyn hiihtelemään puutarhassa villasukissa ja crokseissa (mikä tyylikäs näky). Jalat ottivatkin niin paljon kylmää, että illalla jalkakipu oli melkoinen. Jalkani eivät siis oikein siedä kylmää, eivätkä vetoa ja olen vasta keski-ikäinen. Ei onneksi valkovuokotkaan pidä kylmästä. En siis ole yksin.


Ei siis huvita. Ehkä ensi viikolla huvittaa, kun säät lämpenevät. Tai sitten menen samalla kaavalla. Kasvit kyllä kiinnostavat. Ensimmäinen taimistoreissu on tehty Mustilaan naapurin kanssa. Mitäänhän en mennyt ostamaan ja löysin kuitenkin mm. Marhanliljan sipuleita. Olen niistä kyllä tyytyväinen. Silti odottelen sopivampaa fiilistä istuttamiseen. Tyytyäisyys ja melkein into puutarhaan käväisi. Mutta häipyi saman tien. Tähän toki vaikutti se, että vappuna toisessa naapurissa vähän juhlittiin. Heräilin yöllä autorumbaan ja minulla on sellainen pääkipu seuraavana päivänä, että olin täysin hidastunut. Pystyi olemaan puutarhassa noin tunnin ja senkin liikuin kuin hidastetussa filmissä. Ymmärrän hyvin migreenistä kärsiviä, mikä vitsaus onkaan se kipu.


Tätä kirjoittaessa tuntuu ihan, että rikon jonkin tabun, kun en hehkuta keväällä puutarhaa. Puutarhan hoito ei ole aina kivaa. Vaan välillä tylsää, mälsää, jopa vastenmielistä. Kitkeminen, vanhojen paikkojen ehostaminen ei vain aina sovi minulle. Hirveän rasittavaa hommaa. Olla selkä kyyryssä, kaksinkerroin. Polvet ruvella, hanskat puhki ja kynnet koetuksella. Kirjopikarililjatkin ottavat paljon paremmin tuon kaksinkerroin olemisen kuin minä.


Onneksi eläimillä on ulkona täysi tohina päällä. Sain hieman suttuisen kuvan, kun västäräkeillä oli soidinmenot päällä. Tai niin päättelin. Näytti oikein energiseltä ja sellaiselta hauskan pörhistelevältä puuhalta. Viherpeipot myös vierailivat pihalla, niitä en ole omalla pihalla ennen nähnytkään. Luonto jatkaa onneksi omaa rataansa, vaikka yhtä harrastelijaa vähän tökkiikin. 


Ehkä minäkin tästä vielä koen puutarhuroinnin ilon ja tämä taakan tuntu väistyy. Toisaalta tämä puutarha taakkana olo on kovin tuttu sieltä, kun lapset olivat pieniä ja meidän piha tuntui aivan liian isolta huollettavalta. Vaikka silloinhan ei ollut mitään muuta tekemistä siellä kuin ruohon leikkuu ja haravointi ja lasten perässä juokseminen. Jotta tämä ei kuulosta ihan kamalan negatiiviselta, niin silti pääni huomaamatta tekee kaikkia suunnitelmia. Niiden toteuttaminen ei vain nyt ihan lähde.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Viileää

 Palloesikko on viisas. Se avaa varovaisesti yhden kukkansa ja toteaa, että ei kannata kasvaa. Eikä edes availla muita kukkia. Jäätävää ja turhan tuulista ja luntakin saattaa sataa. 

Kävin ulkoiluttamassa uutta kameraani pihalla. Noin 10-15 minuuttia kesti, ja sormet olivat jäässä. Ihan kuin talvella. Kääntyvä näyttö avasi minulle uuden maailman. Kiitos ystävälle tästä, jonka kanssa kamera-asiaa juttelin. Hänen mielestään kääntyvä näyttö on kasvikuvissa ehdoton ja olikin ihan oikeassa. Ei tarvitse nyt kurata vaatteita tai olla naama kiinni maassa. Tai minun tapauksessani, olen välttänyt sellaista kuvaustyyliä, josta ylös könyäminen voisi olla kameralle tai itselleni kohtalokasta. 


Kylmällä tuskin paljon tapahtuu kasvien kasvussa, mutta sentään maa kastuu ja uskon, että paikoin kasautunut lumikin ehkä antaa taas enemmän periksi. Ei sitä lunta enää paljon tontilla ole, mutta ne loput ovatkin sitten olleet aivan jäätä.


Jänisten jättämiä krookuksien tynkiä näkyy siellä täällä. Ehkä ne jänikset ovat nyt pari päivää hengailleet jossain paremmilla apajilla, sillä muutama krookus on saanut ihan rauhassa myös kuihtua. Kevätkurjenmiekat Purple ja Blue Hillit ovat vielä lumen painon jäljiltä jotenkin pystyssä, vaikka nuo Purplet ovatkin kookkautensa vuoksi hieman kallellaan kuin Pisan torni.


Lumikellot onneksi eivät kylmyyttä väistele, vaikka nekin ovat enemmän maata myöten kuin auringossa ja lämmössä.


Jouluruusutkin rytmittyvät eri tavoin. Kun vanhempi ja kukkaisempi jouluruusu alkaa muuttaa kukkiaan jo punertaviksi, on sivuilla vähän nuoremmat jouluruusut vasta saaneet valkoset kukkansa auki. Kun aurinko alkaa taas paistaa ja lämpö palaa, on taas kimalaisille syötävää.



Suosikkini punainen Douple Ellen on aloittamassa kukintaa. Se noukkuu väsyneen näköisenä kylmässä ja sateisessa ilmastossa, mutta tulee usein kukkimaan samaan aikaan vielä silloinkin, kun lähellä olevat esikot räjäyttävät kukkansa esiin. Uusien jouluruusujen paikkoja olisi vielä.


Kaikki tämän postauksen kuvat ovat tänään otettuja, harjoittelua uudella kameralla. Jos olisi vähän enemmän lämpöä ja vähän vähemmän sadepisaroita, ottaisin kuvia varmasti vieläkin. Rajauksia pitää tehdä välillä kuvien oton jälkeen koneella, kuten ennenkin. Muutenhan ei juurikaan käsittele kuvia, jos olen saanut kameraan suhteellisen oikeita värejä toistavat säädöt asetettua. Laiskuus se on vain niin verissäni.

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Riks, raks ja poks

 Meni kamera rikki. Objektiivivirhe. Varmasti omaa syytäni, sillä olen pokkarikameraa kuljetellut välillä mukana aika huolettomastikin, mutta nyt objektiivi meni jumiin, kun kuvasin sillä. Ei siis missään taskussa ollessa tai hiekkamyrskyn keskellä. Olen ollut nyt lähes viikon ilman kameraani (6,5päivää), sillä googlauksen jälkeen oli tarkoitus vielä kokeilla paineilmalla mahdollisten murujen puhaltamista pois. Sekin ehdittiin tehdä vasta nyt, koska puolison paineilmalaitteen pistooli oli pudotessaan haljennut ja uusi tuli taloon vasta pari päivää sitten. Kamera on tiltannut lopullisesti, sillä ei paineilmat auttaneet. Kuvat siis tässä postauksessa viikon takaa. 


Harmittaa myös se, että tässä pihassa pari jänistä käy ihan joka päivä ja ne ovat myös näitäkin krookuksia syöneet. Saa nähdä, kuinka paljon ensi vuonna taas kasvaa krookuksia syöminkien jäljiltä. 

Saksalaisen kaupan sipulipussista kukki irikset Purple ja Blue Hill-sipulit. Ne saivat nyt myös lumikuorman päälleen  ja odotan iltapäivään, jotta voin nähdä, ovatko toipuneet pystyasentoon raskaan lumen painon alta. 


Näiden ympäriltä syötiin krookukset, myös ne, jotka olivat jo ehtoopuolella. Onneksi ihan kaikkia pihan krookuksia ei ole syöty, vielä. Ehkä ne jänikset säikähtivät jonain päivänä, kun tulin niitä vastaan ja kirmasivat kovaa vauhtia naapuriin kamalaa eukkoa pakoon. Ovat nimittäin käyneet naapureidenkin kukkapenkeissä herkuttelemassa.


Viime vuotinen projekti pihalammikosta on yhä kesken. Kiviä en ole vieläkään hakenut siihen. Kasvimaalaatikoiden kunnostus, uusiminen tai muu vastaava on yhä kesken. Mitäpä silloin voisi tehdä. No, aloittaa jotain muuta.  Vanhan männyn juurella kasvoi piikkistä, surkeassa kunnossa olevaa karviaista, jota ei ikinä muistettu hoitaa. Kaivoin ja kiskoin ne pois ja tein koko kannon ympärille pyöreän kukkapenkin kohopenkiksi. Puolikas oli jo olemassa, joka oli huonolla hoidolla. Etupiha on tällä tontilla se, jonne halla ei ensimmäisenä tule ja vaikka tuo paikka ei ole kaikkein aurinkoisin, tulee siitä uuden magnolian koti. Yhden magnolian olen tällä tontilla jo tappanut. Nyt kokeilen uudestaan. Maahan ei tuolla suoraan voi puiden juurakoiden takia oikein mitään kaivaa.  Kuva on otettu ikkunasta. Ja olikin sitten vika kuva tällä kameralla. Tämäkin projekti muhi päässä varmaan kolmisen vuotta.  Toteuttamiseen ei mennyt yhä kauan. Olisiko mennyt edes kolmea tuntia, kun mullat olivat pihalla jo valmiiksi sekä kaikenlaista oksaa ja kuivunutta lehtimateriaalia oli laittaa kasan pohjalle pelkää haravaa käyttäen. 


Nyt on satanut vettäkin. Tai siis lunta, joten tuo kasa on sen verran painunut, että tarkistan, kuinka paljon multaa sinne vielä tarvitsee ja nyt odotan magnoliaani.


Uutta kameraa en varmaan pysty kovin kauan olemaan, mutta olen jo tehnyt edellisen kameran kadottamisen jäljiltä ennätyksen (tapahtui vuonna 2015). Lähes viikko ilman pokkaria.

perjantai 16. huhtikuuta 2021

Toiveikkuutta

 Minulla on vähän huono vastutuskyky. En tiedä, onko se sattumaa vai ei, että olen myös sairastunut autoimmuniteettisairauteen. Vai onko nämä kaksi erillistä asiaa. Koska syön autoimmuniteettisairauteen lääkettä, joka heikentää vastutuskykyä, olen koronan suhteen sitä 2-riskiryhmää. 

Tänään sain rokotteen. Ja olen toiveikas. Vaikka tätä jo naputellessa on kehossa jo menossa bileet. Saan usein aina kaikista rokotuksista lihaskipuja ja särkyjä ja lämpöä. Nuo oireet ovat alkaneet. Valmistauduin tähän jo etukäteen. Kaapit täynnä ruokaa, multaa ja orvokkeja hommattu. Vai pitäisikö kertoa, että tietenkin ensin kävin ostamassa multaa ja orvokkeja. Vasta sen jälkeen ruokaostoksilla. Heti rokotuksen jälkeen tiesin, että on vielä hetki aikaa toiminnalle, ennen oireiden alkamista, joten orvokit on istutettu ja kasvoilla tuntuu auringossa oleminen.



Keväällä muutenkin on aina toiveikas olo. Kuten Saila Saaripalstalta sanoi yhdessä postauksessaan niin osuvasti, kevät on hurmoksellisen epärealismin aikaa. Tosin hieman tämä hurmoksellisuus tömähti maahan, kun tajusin kuinka huonossa kunnossa kasvimaalla lavakaulukset ovatkaan ja minä olen ehkä viikonlopun puolikuntoinen. 


Päätin vaihtaa asennetta ja muistaa, että emme ole vielä edes vapussa ja vähän aikaa sitten ajattelin, että puutarha on vapautunut lumesta korkeintaan vappuna. Ja nyt lumet ovat vähissä, keinu kannettu paikoilleen ja ympärillä lentelee perhosia ja kimalaisia ja kukkakärpäsiä.



Tuo jouluruusu oli vielä maanantaina lumikasan alla. Lumet ovat tällä viikolle sulaneet siten, että niitä on vain niissä varjon puolen kasoissa, mihin talven aikana kasattiin lunta tai sitä tippui katolta. Kaikkein lämpimimmät penkit ovat viime päivien aikoina saaneet oikein kasvuspurtin. Vähän aikaa sitten mietin, että krookuksia voisi sittenkin pistää kukkapenkkien keskellekin. Nyt taas muistin, että krookukset voivat ihan hyvin kukkia reunamilla, jos penkeissä kasvaa myös laukkoja ja tulppaaneja. Laukkojen ja tulppaanien kasvu saa vihreyden nousemaan esiin voimakkaammin kukkapenkeissä. Ja samalla jyräämään pienempiä herkkiksiä alleen.



Sinivuokot kasvavat lämpimän seinustan lähellä ja sieltä ovat skillat myös nyt kovaa vauhtia nousemassa. Skillojen nousu saa maan vihreytymään. Toki sammal ja juolavehnä myös värittävät maata meillä päin.


Kevätkurjenmiekoista osa on selvästi taantunut. Onneksi muutamia yllättäjiä nousee. Niitä on siis syksyllä laitettava lisää, vähän eri lajikkeita eri paikkoihin. Jos jokin laji löytäisi itselleen sopivan paikan pidemmäksi aikaa.


Talvi oli jouluruusuille hyvä. Useammassa on kukkia. Alhaalla olevassa kuvassa on vanhin ja kukkaisin jouluruusu. Sen vierellä on yksi pieni kurjenmiekka Katharine Hodgkin.


Perhosia on tänään lennellyt ihanasti. Niiden kuvaamisessa vain saisi olla nopeampi kuin minä olen. Sitruunaperhonen ei paljon paikallaan pysynyt, silloin kun kamerani olisi ollut päällä.


Nokkosperhoset tuntuvat pysyvät yhdessä paikassa vähän kauemmin. 


Mitenköhän taas muistaisin syksyllä myös sen, että Jeanne D'arc krookuksia täytyy istuttaa lisää.  Vaikka pidän ylipäätäään lähes kaikista krookuksista keväällä, näitä lempilajeja voisi olla vaikka kuinka paljon. Pidän tämän krookuksen valkeasta kukasta tuolla pienellä lilalla höystettynä. 


Perennojen suhteen on kasvua vähän näkyvissä aikaisilla kasveilla. Osa vielä uinuu. En kuitenkaan huolestu monistakaan kasveista vielä. On kuitenkin vasta huhtikuu. 


Muokattu seuraavana aamuna: Hyvin pienet oireet olivat ja menivät, vähemmän kuin influenssarokotuksesta. Kädessä vain tuntuu pienesti alle vuorokauden kuluttua. Pääsen siis puutarhahommiin.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kukkakevät alkoi

 Ihana puutarhapäivä. Lämpöä, aurinkoa ja kukkia parin tosi kylmän ja tylsän päivän jälkeen. Sateiset +2 asteen päivät kuitenkin sulattivat täällä lumia ihmeen paljon, vaikka välillä sade olikin lunta. Ei onneksi jäänyt lumi täällä maahan, sillä muuten olisi jänöt varmasti olleet iskemässä hampaansa krookuksiini. 

Näin tänään +10 asteen lämmössä ensimmäisen sitruunaperhosen sekä ensimmäiset kimalaiset. Ja pieniä kärpäsiä. Ehdottomasti kimalaisia varten on hyvä olla jouluruusuja, krookuksia ja kevätkurjenmiekkoja. Niissä ainakin näin tänään liikettä hieman kohmeessa olevilta kimalaisilta.


Niin toivoisin, että muistaisin näiden krookusten lajikenimen. Ne ovat vähän matalampia kuin korkeimmat. Siroja ja niiden väri on kuin liukuvärjätty. Ne ovat vastavaloon suosikkikrookukset. En toki hyljeksi muitakaan krookuksia, näitä vain haluaisin lisää. Ne ovat todella suloisia kevätkurjenmiekkojen kanssa. Kevätkurjenmiekat ovat vain tässä kohtaa jo jonkin verran taantuneet. 



Vielä yksi kuva näistä söpöyksistä vastavaloon.

Ja toinen kevätkurjenmiekkojen kanssa. Olin liian ahera kukkapenkkien siistijä. Tai siis käytin liikaa voimaa, niin yksi kevätkurjenmiekka on jäljiltäni vinossa. Yritin ottaa sen jälkeen hieman iisimmin, mutta ainakin yhden keltaisen krookuksen kuorin vahingossa terälehdistään. Hups.


Matalalta otetuissa lähikuvissa kukkarunsaus voi näyttää mahtavalta. Kun kuvia ottaa seisaaltaan, on totuus vähän toisenlainen.

Tarpeeksi matalalta otetuissa kuvissa taas kukkia on kuin Keukenhofissa konsanaan (ei siis kyllä yhtään niin paljon).


Seuraan Instassa Visitkeukenhof-tiliä ja olen ollut tavattoman iloinen, että sinne on otettu taas turisteja, toki vain kotimaastaan. Ja rajattu määrä vain muutamana päivänä viikossa. Se vain ilahduttaa minua niin paljon, että ihmiset pääsevät sinne kukkakauneuden äärelle. 


Nämä krookukset ovat haaleampia kuin suosikkini, mutta ovat aikaisia. Sillä tässä penkissä on vielä vähän lunta ja silti nämä kukkivat täyttä häkää. Nämä saattavat olla krookus Tricoloria.


Sitkeitä ovat. Ja onneksi näitä krookuksia kukkii vähän eri paikoissa. Kimalaisille ruokaa ja minulle kukkayllätyksiä. Krookusten kukinta jatkuu aika kauan, sillä muutaman kukkapenkin päällä on iso kinos lunta. 


Lumikellot ovat myös kukassa. Niitä kukkii eri paikoissa ja osa vasta nousemassa lumen seasta. Kerrottu puistolumikello on saanut pari tavista seurakseen.


Muutama lumikello kasvaa purppurakeijunkukkien lomassa. Nämä ovat hieman lisääntyneet, sillä alunperin näitä oli tasan kaksi. 


Samassa penkissä kukkii myös krookus Vanguardia. Viime vuonna näitä krookuksia kävi jänis parturoimassa (muistini mukaan), joten olin tyytyväinen, että niitä nousi tänä vuonna.


Omenapuupenkissä kasvaa todennäköisesti turkin lumikelloa. Ainakin tässä on vahvan vihreät ja lyhyemmät lehdet kuin puistolumikellossa. Vastavalossa näkyy lehden suonet hyvin.

Puutarha myös alkaa paljastamaan kesken jääneitä kohtia. Syksyllä olin jättänyt pihalle vaikka mitä ryönää. Niiden siivoaminen ei vain kiinnostanut. Tänään auringon paisteessa siivosin pihalta pois vähän sitä sun tätä purnukkaa kummista paikoista. Eikä ollut raskasta. Myös kesken oleva allaprojekti alkaa olla aika sula. Syksyllä en vain millään jaksanut viedä projektia loppuun. Oli niin valtavasti töitä. Nyt keväällä kivien hakeminen kuulostaa ihan huvimatkalta. Ja sellainen reissu saattaa olla jopa pisin reissu kotoa moneen viikkoon. Ihan kuin ulkomailla kävisi.


Kukkapenkit tuolla lumen alla ovat rinteessä ja pohjoiseen päin. Joten ne sulavat hitaammin kuin korkeammalla oleva etupiha, joka taas on etelään päin. Tänään putsasin kolme lumetonta kukkapenkkiä. Yhdestä jopa jaoin yhtä kevätesikkoa. Koska en jaksanut hakea vettä jaetun esikon päälle, hain vain läheltä lumilämpäreestä lunta kevätesikon päälle. Toivottavasti se selviää.  Että sikäli kätevää on, että lunta on aina parin askeleen päässä. 


Lopuksi kuva ekoista tämän tontin avautuneista sinivuokoista. Taas perusväri tuli ekana kukkaan, mutta pinkit avautuvat ihan pian.


Jännä juttu tämä kevät. On aina yhtä innoissaan joka vuosi ihan samoista asioista. En edes muistanut, kuinka paljon puutarhapuuhia olenkaan kaivannut.