Tuija

Lapset sairastavat, joten on muka mahdollisuus ottaa kuvia päivänvalon aikaa. Päivänvalo on vaan niin hämärä, että hädin tuskin pokkarilla saa kuvia. Pihallamme kasvaa suuri tuija. Varmaan 40-50 vuotta vanha. Tämä kasvaa talon pohjoispuolella siten, että tuijan ja talon varjossa on osa maasta kokonaan varjossa, osa saa vähän aamuauringosta osasen. Tämän tuijan alustan kasvittaminen on minulla pitkän tähtäimen suunnitelma, sillä tämän tuijan vierestä myös tulemme kotiimme. Hieman olen varjopaikan kasveja jo hommannut. Mutta varovasti, että näen, menestyykö ne vai eivät. Tämä on mm. varjoyrtille ensimmäinen vuosi ja talvi. Jos varjoyrtti menestyy, niin sitten voin  hommata sitä vähän lisää.

Tuija kasvaa vain niin lähellä taloa, että oksia pitää ajoittain karsia, etteivät lyö kattoon tai seiniin. On korkea, ei mikään ihan koristekasvi.

Pihalla alkaa muuten olla aika vähän mitään nähtävää, lintuja riittää ruokkimisen ansiosta. Pidän usein auringonkukan siemeniä tarjolla ja pähkinöitä. Sen lisäksi talipalloja roikkuu omassa telineessään, ettei harakat ja oravat syö kaikki talipalloja heti. Kaupan talipallot ovat joskus hyvin pehmeitä. Joskus taas niin kovia, että murskaan niitä hivenen saappaan alla, jotta linnut saavat niistä irtikin jotain. Lintuja on mukava seurata valoisan aikaa, eli lähinnä viikonloppuisin. Arkenakin pidän huolta, että linnuille on aina syömistä.

Valoa (lunta) odotan jo kovasti, toivottavasti tätä lämmintä kautta ei kovin kauan jatkuisi.

Kiintymystä

Olen huomannut (ihmeekseni), että olen alkanut kiintyä joihinkin kasveihin. Ennenkin olen fanittanut pihan pioneja, mutta nyt mietin jopa verenpisaran talvettamisen kokeilua. Meillä vain on vähän niukasti tilaa. Tämä SarahBlue vain on ollut aika helppo alun kasvattamisen jälkeen.

 Myös pelastin/ostin yhden vikan pelargonin, jossa on kirjavat lehdet ja vaalenpunaiset kukat. Senkin pistokkaan ottoa ensi vuotta varten jo mietin. Saa nähdä jääkö miettimisen asteelle, vai yritänkö niitä talvettaa meillä vähän nihkeissä oloissa. Sisällä on ydintalvella ihan sopivia paikkoja, joissa ei siis ole liian lämmin, mutta sitten lämpötiloissa voi sisällä olla aika lailla vaihtelua. Kokeilu tosin ei maksa mitään. Ja parhaimmassa tapauksessa säästää jotain ensi vuonna.

Lokakuun tuli, ja sen kyllä huomaa pihalla. Tänään ilma oli illalla sateeton (!) ja lämmin(!), outoa. Syyskuussa meillä päin oli kai 8 täysin sateetonta päivää, joten tällainen ilta tuntuu ihan hassulta oikulta. Värit pihalla kyllä muistuttavat, että mikä vuodenaika on menossa.

Kalliokielo on tänä vuonna saatu ja maahan kaivettu. Sen juurelle laitettu muutamia muita juuria/sipuleita. Vieressä oleva keltakurjenmiekka alkaa jo repsahtamaan ja vaipumaan talvilevolle. Etualalle siirretty, puun varjosta, osa punaviinimarjapensasta, joka siirron yhteydessä jakautui kahdeksi, eikä kuollutkaan. Tuota puuraukkaa vaan joka vuosi vaivaa joku ötökkä, joka syö sen puun lehdet reikäiseksi. Se puu on kaunis, mutta ötökkäongelman ei toivoisi leviävän. Kun puuhun on vähän kiintynyt, sen hävittäminenkään ei olisi mukavaa.

Saa nähdä saanko nähdä tuon pihlajan juurelle istutettujen kasvien olevan keväällä elossa.. Sinne olen kuitenkin jotain jo laittanut.

Kuunliljat ovat kasveista se, joka ei vielä ainakaan ole ansainnut suurta kiintymystä. Tämäkin yksilö on vuoden ollut jossain, jos sille tulisi parempi paikka / jos jaksaisin kaivaa penkin sipulikukille ja kuunliljoille talon luomana varjopaikkaan. Jos jaksan ja jos haluan ja jos kotilot eivät syö noiden lehtiä kokonaan.

Syysväritystä

Syysvärit alkavat olla pihassa ja  osin pian ovat ohikin.

Sateella tuomipihlaja (siro tai marja-sellainen) erottuu muusta vihreydestä tällä hetkellä hyvin.

Kaksi viikkoa sitten oli vasta yksi pieni oksa keksinyt syksyn tulon.

Selvä syksy, mutta silti yksi herttavuorenkilpi kukkii ja kuukausi sitten kukki sen viereinen kaveri. Kummia tyyppejä. En kovin paljon edes pidä niistä herttavuorenkilvistä. Pikkhiljaa niiden elintila taitaa kaveta meidän pihalla.

Kaksi omenaa ja neljä perunaa

Omenapuu, jota olen elvyttänyt, on elpynyt sen verran, että on tehnyt jopa kaksi omenaa. Toinen tosin on ihan surkea, toisesta voi saada maistiaisen. Mutta miten ihmeessä saan selville, että mitä lajiketta omenapuu on? Haluan puulle kaverin, että pölytys onnistuu jatkossakin, ettei olla riippuvaisia naapurin omenapuista. Omenapuu oli siis tontilla, kun tämä ostettin edellisiltä omistajilta. Muuton jälkeen oli niin kiire remontin kanssa, että pihaa ei pystytty edes vilkaisemaan (oli sateinen kesä, meillä pieni lapsi, mies remontoi ja minä opiskelin). Muuton jälkeen keväällä löydettiin pihalta hyvin jänön järsimä omenapuun jämä. Se sai vapaasti rehottaa tiukassa savimaassa useita vuosia ennenkuin viime syksynä päätin yrittää saada siitä omenoita tuottavan yksilön.

Pikkuisesta perunamaasta nostin eilen koemielessä pottuja. Ja olihan niitä siellä. Luulin, että Siiklini tekee vaan vartta. Nyt rauhoitan loput nostoilta, että saavat olla rauhassa kasvamassa. Oman maan peruna oli niin ihanan helppo pestä. Maku oli hyvä. Enemmän tässä kuitenkin riemastuttaa se, ettei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Tai pihaa kauemmaksi perunanhankintaan. Tosin ei näillä potuilla ei montaa ateriaa syödä, mutta kuitenkin.

Ensimmäinen koe-erä sisälsi neljä perunaa.. ;)

Kesälaidun

Ulkona ei kyllä tuntunut yhtään kesäiseltä eilen ,kun lapsen koulu tältä keväältä loppui. Vettä tuli ja kylmä oli, kuten taisi olla muuallakin maassa. Ja kuten tyypillistä, alkoi flunssa päälle, kun lapset kirmaavat lomalle mummolaan ja äidillä olisi muuten nyt aikaa puuhailla. Jos tästä töihin pääsee, niin ehkä vähän myös pihahommiin. Kuvaamassa piti iltavalossa vähäsen kuitenkin, kun yhtäkkiä aikaa onkin tarjolla.

Meidän pihalla on vanha paju, joka on usein talven tykkylumikerroksista ottanut siipeensä ja alkanut hyvin jo kallistua. Se on ulospäin niin kauniin vihreä juuri nyt.

Ja sisältä se on hyvä kiipeilypuu ja maja.

Ja siellä voi tarpeen tullen säilyttää tavaroita ja sieltä voi etsiä kaikki kadonneet pyykkipojat myös.

Pihalla lemmikit ovat niin kauniita ja niitä on edellisen omistajan jäljiltä selkeästi tietyissä paikoissa. Ja vähän muuallekin levinneinä.

Kun olen yhtä isompaa penkkiä perustanut, (Siitä kuvia vähän myöhemmin.) melkein unohdin, että olen sinne tänne pihaa jo saanut kaikkea jakotaimia muilta. Nämä herkät pikkuiset kukkaset meinasivat ihan yllättää, vaikka vieressä olenkin lapioinut multakasaa useampia kertoja. Nyt kaipaisin kameraan makroa tai edellistä kameraa, jolla ajoittain sai pienistäkin asioista lähikuvia.

Ei mitään hajua, mikä tämä on nimeltään, mutta se on pieni ja herkkä ja kaunis. Ja tällä hetkellä koivun tiputtamat koristeet vieressään.

Viimeiset narsissit kuihtuvat ihan kohta ja myös tulppaanit ovat jo tiensä päässä. Ensi vuodeksi tulppaaneja pitää laittaa vähän sinne ja tänne lisää ja eri värejä. Ja muistaa, että ne voivat joitakin kasveja myös varjostaa..

Eräänä vuonna ostin puutarhamessuilta liljoja. Valitsin huolella punaisia ja valkoisia ja istutin ne edellisen omistajalta jääneeseen vanhaan kukkapenkiiin. Paikka ei ollut liljoille hyvä valon vuoksi ja ne katkesivat lähes kaikki ennen kukintaa kattorempan vuoksi. Ja yksikään kukka ei ollut valkoinen eikä punainen. Keltaisia ja oransseja taisi olla. Ne eivät ole sen jälkeen kukkineet, liian huonossa maassa olleessaan, mutta kaivoin ne tänä vuonna pois (joita oli jäjellä) ja katson, lähtevätkö uuteen nousuun toisessa penkissä. Samalla kaivoin pois edellisen omistajan istuttamia joitain mysteerikasveja. Jotka juuri samaisesta syystä ovat ehkä olleet kukkimatta, tai sitten niiden ei edes pidä kukkia. Tai jotain. Mutta olivat kuitenkin sipulikasveja. Näitä pääsen nyt toisessa kukkpenkissä kesän aikana seuraamaan ja onpahan jotain kiinnostaa tiedossa. Toivottavasti en vain siirtänyt rikkakasveja vain paikasta toiseen.

Joskus ehtii

Kun vähän valittaa jaksamattomuuttaan, niin heti lähtee sujumaan taas. Eilen sai ikuisuusprojekti ruusupuska hieman hoitoa ensimmäistä kertaa vähintää 7 vuoteen. Tänään työkaveri antoi pari maa-artisokan mukulaa, joten oli pakko tehdä yksi penkki valmiiksi. Ja eihän siinä nyt kauan mennytkään.
Pihalla alkaa olla jo vihreää sekä kukissa, hyötykasveissa, puissa rikkaruohoissa ja mehiläiset ovat päässeet jo töihin. Ja sisällä kasvatetut kasvit ovat päässeet ulkoilemaan, että tottuvat ulkoilmaan ennen ensi viikon juhlia. Niihin päiviin on pakko saada sisätiloihin vähän väljyyttä kasveista.

Puiden puhkeaminen on jännää aikaa. Joka vuosi tulee seurattua hevoskastanjoiden lehtien kehittymistä.

Ja jännättyä, onko juhlien aikaan toukokuussa tässä puussa jo kukat. Kun puu on kukassa, toivottavasti joku osaa kertoa sen nimen. Olen jo useamman kerran sen unohtanut.

Pihalla on kukkia kiinni kasveissa. Tai irti kasveista. Seurassani eilen oli ulkoilemassa 4,5v LegoNinjaGo-fani, joka selvästi luuli pikkunarsisseja taistelukavereiksi. Sai skillatkin jo kyytiä. Näihin leikkeihin ne voikukat ja muut rikkakasvit olisivat parempia.

Tämän sukulaiset, pienet keltaiset narsissit hieman varisivat jo pikku-Ninjan käsittelyssä.

Puu kaatuu

Meidän piha suoltaa kun kukaan ei ole hoitanut kaikenlaisia puita. Pihalla on hienoja ja selkeästi istutettuja puita kuten vaahteraa ja tammea ja pihlajaa. Pari kääpiömäntyä ja vähän sitä sun tätä. Ja koivuja. Pihalta on noita koivuja jo useampi karsittu. Syksyllä 2010 oli myrskyltä pelastamassa pyykkejä, kun pari lahohkoa leppää kaatui hyvin lähelle päätäni. Sen jälkeen olen tajunnut puilla olevan myös tuon lahoamisvaaran ja siten vaaran myös hengelle ja omaisuudelle.

Viime talvena isäni kaatoi koivun, hyvästä tähtäyksestä huolimatta, se kaatoi mukanaan osan kauniista hevoskastanjasta, ja jostain kauniista kirsikan oloisesta puusta olen sen nimen kuullut kai 3 kertaa, enkä ikinä sitä muista. Rujo ja karsea hopeapaju sai vain vähän osumaa ja se kaverinsa kanssa vie nyt tilaa niiltä kauniilta tammelta ja vaahteralta. Kukaan isälläni on muita töitä ja mieheni ei osaa ei ole näitä tarjoutunut kaatamaan ja olen jopa miettinyt metsurikamppeiden ostamista.

Aloitin nämä metsurin hommat ihan pienillä rungoilla. Ekaksi kaadoin ihan väärässä paikassa kasvaneen nelimetrisen, mutta ohuen vaahteran rungon. Sen jälkeen olen kaatanut muita riukuja, joita kasvaa meidän ja naapurin rajalla neliöllä tai kahdella useampia. Ne kaadan siksi, että seuraavaksi lähtee taas isoja puita ja kunhan isot puut ovat lähteneet uhkaamasta meidän talojamme, niin istutan tilalle jotain hillitymmin kasvavaa.

 

Näistä puista ns. keskimmäinen riukurunko lähti viimeeksi eilen. Nimittäin oli kiire ja tuonkin levyisen männyn kaataminen tuo ilman moottorisahaa ihan mukavasti hikeä pintaan. Kurjaa kaataa ihan mukavasti kasvavia puita, mutta ei enää uusia isoja puita tule ihan lähelle taloa. Seuraavat korkeakasvuisten puiden suunnitelmat tulevat varjostustarkoituksessa, mutta tarpeeksi pitkän matkan päähän talosta.

Jostain syystä mies vähän pelkää, että kohta pihalla ei kasva enää puun puuta. Ihan kumma luulo, mistä lie sellainen pelko tullut. Suunnitelmissa olisi pari koivun kaatoa ja pari elähtänyttä hopeapajua ja turhia kuusia ja.. No, ne kuuset ovat ihan omia aikojaan kasvaneita pensasaidan sisään ja vierelle. Ja ovat ihan pieniä. Nyt pitäisi jostain vielä lukea joulukuusen leikkuuohjeet, pihalla kasvavista pikkukuusista saataisiin ihan hyvät joulukuuset pariksi seuraavaksi vuodeksi, kun pitäisi vähän huolta, että niistä tulisi myös kolmiulotteisia, eikä ahtaasti oudossa paikassa kasvavia kaksiulotteisia kuusia.Vai pitäisiköhän erikoistua sellaisten joulukuusien kasvatuksessa, jotka mahtuvat hyvin pieneen tilaan seinän suuntaisesti ilman yhtään muualle harottavaa oksaa.

Kun tonttia on yli 1000 neliötä ja kukaan ei tätä ole juuri karsinut, niin pää surraa kaikista ideoista. Vähän saan jostain kohtaa mielikuvaa, mitä voisi tehdä ja suunnitella. Näissä suunnitelmissa on huomioitava nämä suunnitellut puun kaadot, ettei samassa kaadu myös uudet kasvit. Kun olen jostain suunnitelmasta tyytyväinen, katsahdan toiseen nurkkaan tonttia ja epätoivoinen olo työnmäärästä valtaa taas mielen.

Pitäisi muistaa, että hiljaa hyvää tulee.