sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesälaidun

Ulkona ei kyllä tuntunut yhtään kesäiseltä eilen ,kun lapsen koulu tältä keväältä loppui. Vettä tuli ja kylmä oli, kuten taisi olla muuallakin maassa. Ja kuten tyypillistä, alkoi flunssa päälle, kun lapset kirmaavat lomalle mummolaan ja äidillä olisi muuten nyt aikaa puuhailla. Jos tästä töihin pääsee, niin ehkä vähän myös pihahommiin. Kuvaamassa piti iltavalossa vähäsen kuitenkin, kun yhtäkkiä aikaa onkin tarjolla.

Meidän pihalla on vanha paju, joka on usein talven tykkylumikerroksista ottanut siipeensä ja alkanut hyvin jo kallistua. Se on ulospäin niin kauniin vihreä juuri nyt.


Ja sisältä se on hyvä kiipeilypuu ja maja.

Ja siellä voi tarpeen tullen säilyttää tavaroita ja sieltä voi etsiä kaikki kadonneet pyykkipojat myös.

Pihalla lemmikit ovat niin kauniita ja niitä on edellisen omistajan jäljiltä selkeästi tietyissä paikoissa. Ja vähän muuallekin levinneinä.

Kun olen yhtä isompaa penkkiä perustanut, (Siitä kuvia vähän myöhemmin.) melkein unohdin, että olen sinne tänne pihaa jo saanut kaikkea jakotaimia muilta. Nämä herkät pikkuiset kukkaset meinasivat ihan yllättää, vaikka vieressä olenkin lapioinut multakasaa useampia kertoja. Nyt kaipaisin kameraan makroa tai edellistä kameraa, jolla ajoittain sai pienistäkin asioista lähikuvia.

Ei mitään hajua, mikä tämä on nimeltään, mutta se on pieni ja herkkä ja kaunis. Ja tällä hetkellä koivun tiputtamat koristeet vieressään.


Viimeiset narsissit kuihtuvat ihan kohta ja myös tulppaanit ovat jo tiensä päässä. Ensi vuodeksi tulppaaneja pitää laittaa vähän sinne ja tänne lisää ja eri värejä. Ja muistaa, että ne voivat joitakin kasveja myös varjostaa..

Eräänä vuonna ostin puutarhamessuilta liljoja. Valitsin huolella punaisia ja valkoisia ja istutin ne edellisen omistajalta jääneeseen vanhaan kukkapenkiiin. Paikka ei ollut liljoille hyvä valon vuoksi ja ne katkesivat lähes kaikki ennen kukintaa kattorempan vuoksi. Ja yksikään kukka ei ollut valkoinen eikä punainen. Keltaisia ja oransseja taisi olla. Ne eivät ole sen jälkeen kukkineet, liian huonossa maassa olleessaan, mutta kaivoin ne tänä vuonna pois (joita oli jäjellä) ja katson, lähtevätkö uuteen nousuun toisessa penkissä. Samalla kaivoin pois edellisen omistajan istuttamia joitain mysteerikasveja. Jotka juuri samaisesta syystä ovat ehkä olleet kukkimatta, tai sitten niiden ei edes pidä kukkia. Tai jotain. Mutta olivat kuitenkin sipulikasveja. Näitä pääsen nyt toisessa kukkpenkissä kesän aikana seuraamaan ja onpahan jotain kiinnostaa tiedossa. Toivottavasti en vain siirtänyt rikkakasveja vain paikasta toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti