torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tämän vuoden itsenäisyyspäivänä kesken piparinpaiston tuli mieleen kokeilla piparirasioita. http://www.kinuskikissa.fi/pienet-piparirasiat
Minulta ei ihan vielä suju kunnolla. Tytär muisti, että sinistä koristetöhnääkin on joskus ostettu. Saatiin ensimmäinen kokeiluerä tehtyä. Ja tytär hoiti koristelun ja äiti kaiken säätämisen. (meidän piparirasioista saattaa löytyä hivenen riisiäkin)


Muutenkin itsenäisyyspäivä on oikein tervetullut päivä. Kun kaupat pysyvät kiinni, osaa ottaa rennommin myös kotona. Muistaa käydä ehkä kameran kanssa ulkona ja muistella niitä sukulaisia, joille itsenäinen maa ei ollut itsestäänselvyys.

Omalta pihalta löytyy kaikenlaista. Ihan kuin olisi vähän laskeutunut jo jouluunkin. Joulumieli vähän jo kurkistelee. Olikin jo ollut kadoksissa.




Mukavaa illan jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Hauska idea nuo piparirasiat, täytyypä käydä kurkkaamassa kinuskikissan sivuilta ohjeita.

    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden tekemisessä oli hieman askaretta. Kun ei ollut nameja laittaa niiden sisälle, laitettiin jäätelöä. ;)

      Poista