Edellisessä tekstissä yritin itseäni muistuttaa siitä, mikä on tärkeää. Myös itsellä alkavat taas kaikki uudet haaveet nostaa päätään, kun hieman katsoin siemenluetteloa ja hieman tässä katselin kuvia. Minullahan ei enää pitänyt olla yhtään kaunista kukkakuvaa, jota en täällä olisi jo esitellyt.
Löysin kuitenkin jotain. Alankomaista äitini pihalta nappasin kuvan huhtikuun lopulla. Mielestäni tämä kaunis kasvi tässä etualalla on sinililja. Tämän oikeaa värisävyä en ihan nyt muista ja nyt en saa selvää, olisko tämä Rose Queen vai Espanjan vai Englannin sinililja. Vai onko tämä sinililja? Nyt vasta alkoi raksuttaa, että noita haluan meidänkin pihalle jossain vaiheessa. Kasvavat kuvassa kielojen vieressä, osittain varjossa, pienen kalalammikon vieressä. Heillä on melkoisen suomalainen piha, verrattuna moneen viivasuoraan Alankomaalaiseen pikkupihaan, joissa ei näy yhtään lehteäkään väärällä kohdalla. Jotka ovat myös jotenkin tosi uskomattomia siinä pedantissa järjestyksessään.
Ja pitänee myös muistaa kasvattaa kehäkukkia pihalla. Ne ovat loppukesästä kuitenkin varsin kauniita ja niin yksilöllisiä.
Meidän pihallemme johtaa kaksi "autotietä". Toinen näistä on sen verran pitkä pätkä (sen huomaa lumia kolatessa), että sen reunustamista olen välillä pohtinut. Toisaalta siinä kasvaa iloisessa sekamelskassa kaikkea luonnonkasvia kuten metsämansikkaa ja luonnonheiniä. Ehkä annankin sen olla melkoisen luonnontilainen, jos vähän sinne laittaisi enemmin jotain kaunista sekaan. Vähän niin kuin vahingossa. Ehkä pari unikkoa aurinkoisiin kohtiin ja varjoisiin sitten jotain varjopaikan kasvia. Tai sitten jotain muuta. Kumma kyllä tuosta kohdasta pihaa ei ole kuvia. On vain sellaisia, joissa on kuvattu jotain muuta kuin pihaa. En itse tiedä, onko alla oleva kuva pihan varjoisasta kohdasta se ongelmakohta vai ihan hyvä sellaisenaan, ihan kuin tulisi kesämökille. Puut kasvavat meidän ja naapurin pihojen rajalla. Joku kuusista alkaa olla jo turhan korkea. Pitää muistaa kuvata ensi keväänä ja kesällä myös kaikki ongelmakohdat. Voi katsoa, että tapahtuuko niille mitään seuraavina vuosina. Pihatie pitää jossain vaiheessa kuitenkin laittaa paremmaksi, siihen on vaarana jäädä jumiin keväisin ja syksyisin. Ihan kuin kesämökeillä.
Jatkan keväästä haaveilua. Kohtahan se jo alkaa. Ainakin koulujen kevätlukukausi. Siitähän on ihan hetki vain ensimmäisiin siemenkylvöihin.
Kylläpä on kaunis tuo sinililja, en ole ennen nähnyt tuollaista.
VastaaPoistaEipä ole täälläkään tullut otettua kuvia, ennenkuin aloitin bloggauksen viime keväänä. Sitten on tullut enemmän katseltua pihamaata kameran läpi :)
Ajatuksissa on täälläkin kevät haaveet.
Tuota sinilinjaa katselin sipuliostoksia tehdessäni. Vasta nyt tajusin,että olenhan sen livenäkin nähnyt, kun kamerasta löytyi kuva. ;)
VastaaPoistaKauniit kellot tuossa sinililjassa.
VastaaPoistaNyt onkin hyvä katsastaa noita paikkoja joihin kesällä on suunnitellut jotin istuttavansa, silloin kevään huumassa kun ei enää tahdo muistaa missä ne auraus ja kolaus kasat oiken sijaitsikaan.
Hyvää uutta vuotta sinulle !
Kaunis sinililja, on sitten Espanjan tai Englannin sinililja!
VastaaPoistaTuota Espanjan sinililjaa kyllä löytää paremmin ainakin kotimaisista kaupoista ;) Hyacinthoides non-scripta (bluebell) on minullakin haavelistalla, mutta en ole onnistunut kotimaasta löytämään (ainakaan aitoa) ja ulkomailta tilaamiseen olen kai liian laiska. Muistaakseni tuo Espanjan sinililja on meillä myös kestävämpi.
Ihanaa tulevaa puutarhavuotta sinulle!
Hanna ja Marietta: Varmaan arvaatte, mitä minun pääni jo suunnittelee tuon sinililjan kohdalla. Saa nähdä saanko noita ihan samoja kokeiltavaksi näille leveyspiireille. Saatan saadan, jos matkustelut onnistuvat oikeaan aikaan.
VastaaPoistaMarietta Korpikankaalla oli Hyacinthoides non-scripta listoilla syksyllä. En tosin aitouksista tiedä. Ja silloin en itse tajunnut tilata.
Kiitos tiedosta! Täytyypä muistaa syksyllä Korpikankaan katalogia lukea 'sillä silmällä', jos olisi taas tänä vuonna valikoimassa. Korpikangas on kyllä yleensä ollut aika luotettava ...
Poista