Vasta tammikuussa satoi lumi, joten se oli jotenkin hienoa ja eksoottista.
Helmikuussa lintujen bongailua pihan ruokintapaikalla.
Maaliskuussa näkyi jo pieniä alkuja, vaikka lunta olikin ihan runsaasti ja kevät ei ollut kovin nopea.
Huhtikuun lopulla oli ihana nähdä värejä Alankomaissa, vaikka en päässytkään viralliselle puutarhakierrokselle.
Toukokuu räjäytti värit omalla pihallakin. Ja itse kasvatettuja taimia ulkoilutin jo ihan rutiinisti.
Kesäkuussa satoi ja paistoi. Talviturkin heittäminen onnistui jossain vaiheessa kesää.
Heinäkuussa sama jatkui.Kuvailin muiden kauniita runsaita kukkapenkkejä, kun omissa ei vielä ole runsautta.
Elokuussa pystyi jo huomaamaan, että sadonkorjuu oli aika niukka tällä hyötyviljelijällä.
Syyskuussa kukkijat pihalla olivat vähissä, mutta lähimetsästä löytyi sieniä.
Lokakuussa, hmm, lokaa.
Marraskuussa alkoi lintujen talviruokinta ja satoi ensilumi ja kunnon lumi marraskuun lopulla.
Joulukuussa sitten kunnolla joulun aikaan pystyi käpertymään talvihorrokseen.
Oikein onnellista ja kukikasta / satoisaa vuotta 2013!! Olkoot säät suosiolliset ja siemen/taimivalinnat oikeat.
Kiitos, samoin sinulle Versorikasta Uutta Vuotta !
VastaaPoistaKuin myös, samoin minunki puolestani :) Mukavia kuvia, ikävä taas nostaa päätään kun katselee tuota kaunista järvimaisemaa.... mun talviturkki jäi viime kesänä heittämättä. Kertaakaan en päässyt uimaan vaikka niin kovasti siitä pidän.
VastaaPoista