Messuhaaste, keltakurjenmiekka

Uudenkaupungin kukkamessujen blogihaaste on vähän pyörinyt päässäni. Koska pihamme laitto on minun mielestäni ollut järkevää puuhaa vasta noin puolentoista vuoden ajan, ei oikein itse istuttamaa aarretta pihalla ole vielä. Esittelenkin perisuomalaisen kasvin, jonka edellinen omistaja on istuttanut pihaamme. Pihimpänä puutarhan laittajana tämäkin on voitu ottaa luonnosta tai saatu kaverilta. Näin ainakin uskon. Onhan pihallamme hänen siemenistä kasvattamia puitakin.

Keltakurjenmiekka kiinnitti silmääni jo ihan ekana kesänä tässä pihalla. Sen ryhdikäs vihreä lehdistö on kaunis heti. Kukat ovat bonusta, niitä en varmaan ensimmäisenä remonttikesänä edes ehtinyt näkemään.

Onneksi kukka on kestävää sorttia. Ei olisi ehkä  herkempi yksilö kestänyt pihalla hyvinvoivana useita kesiä ilman minkäänlaista hoitoa ja tai huomiota.

Kasvi tarvitsee tilaa ja sitä meillä riittää. Kasvualusta taitaa kuitenkin olla juuri tuossa sopivin, ei ole nimittäin myöskään levinnyt muualle tai liian isoksikaan.

Keltakurjenmiekka kasvaa savimaamme lätäkköisemmällä kohdalla. Puun varjossa keskipäivällä, mutta saa aamuaurinkoa.

Myös syksyllä, kun kaikki on märkää, varsinkin savimaalla, ei tarvitse pelätä, kestääkö kukka märkyyttä. Kestää se. Eikä sitä myöskään järin syö lehtokotilotkaan, jotka meillä on suurena riesana. Vaikka kotilot pitävät sitä sateen iskiessä välillä hyvänä kiipeilypuuna, jotta pääsee vedenpaisumusta karkuun.

Tästä en luovu, enkä suunnittele sen siirtoa mihinkään, enkä kasvualustan vaihtoa. Joten kiitos ja kumarrus Suomen luonnolle ja talomme edelliselle omistajalle.