torstai 19. kesäkuuta 2025

Ruskeasta oranssiin

Minulla on vielä töitä, joten tuntuu, että yksi viikko kuluu aivan vilauksessa. Loman alkuun on vielä vähän yli viikko, joten juhannuksena ei ole tarkoitus lähteä ruuhkkin ajelemaan. Meillä on satanut parin vuorokauden ajan, silti sademittarissa on vain noin 20milliä vettä. Toki sademittari oli pikkasen vinossa. Silti osa sateesta on tullut vähän kerrassaan tihkuna ja osa sitten vähän enemmän voimalla. Nyt kyllä sataa varmaan seuraavat 5-milliä lisää seuraavan tunnin tai parin sisällä. Puutarhassa se toki tarkoittaa sitä, että ei tule kamalasti oltua puutarhassa. Tarve kastella uusia istutuksia lykkääntyy myös nyt hyvin. Juuri ennen sateita tai sateiden alkaessa, yön aikana pari päivää sitten avautui kurjemiekka "Louvois". Pidän tästä ruskeasta sävystä todella paljon. 



Harhauduin tässä samalla ja ohessa miettimään muita ruskean sävyisiä kasveja ja muistin, että olen pitkään halunnut ruusu Koko-Lokoa, joka ei ole tullut kohdalle. Nyt sitten tilasin sen. Mutta siis takaisin nykyhetken asioihin. Kamalan vaikea ottaa puutarhasta joskus kuvia, että taustalla ei näkyisi koko ajan naapureiden tontit. Meidän pihaa suojasi ennen naapurin aika vanha pensasaita. Nyt se on ollut monta vuotta alhaalla ja jänikset lyhensivät sitä myös itsenäisesti viime talven aikana. Joten oli vaikea saada kunnolla erottumaan valkea akilijeija ja pikkusyreeni Palibini (puu). Akileija on korkeampi kuin puu. Oranssihtava kukka tuolla alla on ojakellukka Mai Tai, jota minulla on jo useammassa paikassa. Sen kukinta on todella runsas. 




Takana näkyy vähän oranssin/ruskean sävyistä keijunkukkaakin.



Myös tämän riipparaidan alla on keijunkukkia, joista yhden lehdet ovat oranssiin/ruskean sävyyn. Olen vuosien aikana kerännyt monenlaisia keijunkukkia ja varmaan pari haltiankukkaakin. Niissä parasta on lehtien värit. 




Meillä tänä vuonna kukkisi juhannusruusu ihan oikeaan aikaan juhannuksena, ellei sade siitä piiskaa terälehtiä pois. En edes ehtinyt oikein kuvaa ottaa, kun satanut sen verran. Leppoisaa juhannusta.

10 kommenttia:

  1. Erikoisen hienon värinen kurjenmiekka! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä teillä on sitten sateista! Ihanaa, sinullakin on tuo kaunis 'Louvois'. Kauniita ovat muutkin istutukset ja väriyhdistelmät. Oi, Koko-Loko olisi todella ihanan värinen, minullakaan sitä ei ole, vaikka väristä tykkäisin kovasti.
    Toivottavasti tulee kuitenkin hyvä juhannussää. Täällä kyllä paistaa aurinko, mutta tuuli suoraan jostain Pohjanlahdelta on hyytävän kylmä.
    Hyvää juhannusta, on se kumminkin kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä satoi tosiaan viikon aikana ihan reilusti. Kaikki kasvaa tietenkin kohisten ja korkealle.
      Juhannus alkaa olla ohi, ja oli ihan mukavaa. Lauantaina kyllä sadetta tuli reilusti.

      Poista
  3. Satanut on koko päivän ja eilisen, tänään pelkästään 20mm ja jatkuu vaan. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään kun tuntuu olevan aina märkää. Piti ihan googlesta katsoa millainen ruusu on Koko Loko. Onpas se kauniin värinen.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on paikoin hyvin kostea puutarha. Kuten varmasti teilläkin. Olisin viettänyt enemmänkin aikaa puutarhasssa, jos säät olisivat sallineet.

      Poista
  4. Aika paljon on satanut täälläkin mutta nyt paistaa aurinko. Aika kylmää ja tuulista vain on mutta eipähän sada vettä. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää nauttia sateettomista hetkistä, vaikka ei aina olisi niin lämmintä. Tuuli pitää hyttyset loitolla.

      Poista
  5. Päätin käydä katsomassa muiden bloggaajien kuvat ja sanomassa heippa ja hyvää juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista