Syyskuu

Syyskuu on mennyt vähän kaikissa muissa jutuissa kuin blogimaailmassa tai puutarhassa. Tänä vuonna otan syyskuun vastaan kyllä selvästi haikeissa tunnelmissa. Kesää on ollut vaikea hyvästellä. Tylsää on, kun mietin enemmän sitä ehtiikö nuput avautua kuin sitä, että yksi kukka sentään kukkii. Enkä kuitenkaan tee mitään.

Toissayö oli kuitenkin selkeä varoitus, että olisi hyvä tämänkin kotipuutarhurin toimia, jos ei halua hallan vievän kasveja. Meillä ei mikään kasvi vielä paleltunut, mutta kylmä oli. Nostin pari kasvia sisään. Kasvit on päällisin puolin tutkittu, mutta en uskalla tonkia multia, jotta kypsyvät paprikat ja chilit eivät suutu. En ole vielä nähnyt painajaisia siitä, että lehtokotiloarmeija kuoriutuu mullasta yön aikana ja vyöryy joka paikkaan kotia. Ehkä se ajatus ei tule uniin, kun mietin sitä päivisin, että montakohan kotiloa on noihinkin ruukkuihin ehtinyt munia.

Sillä meillä on kotiloita. Voi jestas. Nyt harmittaa, että en ole raaskinut raahata kaupasta sitä satasen säkkiä kotilontapporakeita. Ehkä se on vielä tehtävä, jos se edes himpun auttaisi nyt syksyllä ja kevättä varten. On nimittäin reikäisiä ja ruttuisia ja kurjan näköisiä kasveja.  Jotta en aiheuttaisi muille painajaisia, on alla olevan kuunliljan lehti vain vähän nakerrettu. En halunnut niitä kurjia ilmestyksiä edes kuvata.

Syyshohdekukka Rubinzwerg näköjään kukkii myös punaisemmassa että vähän keltaisemmassa asussa. Ellei ole taimissa sattunut erehdystä.

Myös kärhö Jacmanii jaksaa, on päättänyt avata kaikki nuppunsa. On puutarhassa muitakin kasveja, mutta osa kasveista on myös niiden kotiloiden ruokalistalla. Jopa pihalla hitaasti etenevä jänis osaa tähän aikaan vuodesta syödä vain ruohoa. Se onkin ollut viime aikoina ainoa ruohonleikkuri. Jos vaikka huomenna saisi ruohon siistittyä.

Syyshortensia grandiflora paleltui tapille viime talvena. Se versoi silti ja teki myös kaksi kukkanuppua. On vielä niin matala, että mahtuisi mihin vain. Mahdollista tulevaa kasvua varten se saattaa kuitenkin saada esim. ensi keväänä siirron. Kunhan vain aivot tekisivät hyvän suunnittelutyön, että saisin ymmärrettyä sen järkevän paikan. Tänä vuonna en edes uskaltanut miettiä siirtoa, ettei kasvi heitä lopullisesti veiviään.

Syyskuussa on ollut sadetta ja aurinkoa. Viikonloppumatkan aikana sademittariin oli tullut 24 milliä vettä ja lehtokotilo oli päättänyt majoittua samaan sademittariin. Matkan aikana näimme tuplasateenkaareen muualla Suomea, joka ei kuitenkaan mahtunut yhteen kuvaan. Kuvissa on siis oikea puoli ja vasen puoli.

 

Näky oli sen verran komea, ilma erikoinen. Sen verran erikoinen, että ketään ei haitannut pysähtyä kuvaamaan tuota luonnonilmiötä.