lauantai 10. elokuuta 2013

Kesää on vielä

Ainakin toivottavasti. Laitoin paljon unikon siemeniä keväällä maahan. Kuivuudesta tai mistä lie johtuen ei näkynyt alkuja. Esikasvatin myös idänunikoita, mutta unohdin niitä laittaa maahan tarpeeksi ajoissa. Olin jo sitä mieltä, että tähän pihaan ei unikoita näemmä ole tarkoitettu.

Kunnes sitten näinkin jotain tällaistä:


Miekkaliljoja laitoin keväällä myös. Niitä on paikoin kotilot syöneet niin reikäisiksi, että tuskin ihan joka paikasta tuleekaan mitään. Onneksi sentään joku on säästynyt enemmän hyökkäyksiltä ja ilman mitään esikasvatuksia, alkaa näkyä jo nuppua. Luultavasti tämä on vaaleanpunainen, vieressä saattaa olla myös violettia. Ehkä, jos muistan oikein.


Toivottavasti viilenevistä ilmoista huolimatta jaksavat kukkia. Ainakin vettä ovat viime aikoina saaneet, sillä meillä satoi 25 milliä puoleentoista vuorokauteen. Nyt ollut jopa vuorokausi lähes sateetonta. Odotan myös valkoisia liljoja kukkaan.

Pitää varmaa käydä katsomassa alennuksia jossain paikoissa, nyt olisi luvassa jo hyviä istutuskelejä meillä päin. Luvassa lisää kastelua ihan sadeveden muodossa.

8 kommenttia:

  1. Voi ihana unikko! Mä en vieläkään ole onnistunut unikoiden kanssa... ehkä ensi vuonna. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jännittää, että mikä unikko tästä paljastuu. Sen verran monia siemeniä olen pihaan viskonut.

      Poista
  2. Kaunis unikko sieltä tulee ;) Kevät oli aikaisessa, niin sai kylvettyä siemenet ajoissa, mulla silkkiunikot kukoistivat kyllä. Gladiolukset jo kukkivat ruukussa aikoja sitten, mutta penkkiin laitetut vasta aloittavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän unohdin kylvää siemeniä kevät kosteuksien aikaan, joten kylvin ne silloin, kun taisi olla aika kuumaa ja kuivaa. Onneksi näköjään jotain siemniä on itänyt.

      Poista
  3. Tääläkin odotellaan ensimmäisen gladioluksen tulemista kukkaan. Laitoin sipulit ruukkuun terassille. Hiljaa ovat kasvaneet, mutta tänään huomasin pitkän nuppuvanan tai mikä se on nimeltään :D
    Kivoja aleshoppailuja sulle ja teehän hyviä löytöjä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin tuon yhden kukkavanan vähän aikaa sitten. Näytti ihan puolikuolleelta, mutta joku kukka sieltä ponnistaa. Varmuuden vuoksi lannoittelin niitä vähän ennen kovia sateita. En tiedä, onko siitä mitään hyötyä.

      Poista
  4. Nyt kun sateita olemme saaneet, niin kesä todellakin jatkuu kasveilla, kyllä ne vielä kukoistavat ja kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kesä jatkuu kukin vielä. Meillä taitaa sataa lähes joka päivä vähän, jos ennusteita on uskominen.

      Poista