maanantai 5. elokuuta 2013

Huh, mikä hieno reissu

Meinasi mennä yöunet eilisen puutarhapäivän jäljiltä. Päivän aikana ehti vain 3 paikkaa, kun oli välimatkaa, eikä päässyt heti starttaamaan.

Kauniita ja niin erilaisia pihoja. Kaupunkiin saa erilaisen pihan kuin maalle. Rinteeseen erilaista kuin tasamaalle.

Timon pihalla Hollolassa riitti rinnettä ja altaita. Ja talviviherhuone. Eli ihan oma talviviherhuone, jossa saa kasvit lämpöä ja luulevat elävänsä jossain ihan muussa maassa.




Villin pihan yksi perennapenkki saattaa olla meidän pihan levyinen tai jopa pituinen. Rinteessä hienot penkit täynnä vaikka mitä. Mahtavat tilukset. Terassista piti myös ottaa kuva, innoitukseksi puolisolle, jonka kanssa mietitään jotain terassia myös omaan pihaan. Kärhötunnelista piti ottaa monta kuvaa. Purosta, joka lirisee jostain kivien lomasta. Ja otin kuvia myös nimikylteistä, jotta laho pää muistaisi jonkun myöhemminkin.




Myllylän kansakoululla tutustuttiin myös muuhunkin, keramiikkaan lähinnä. Tässä vaiheessa kuvaaminen jäi jo vähemmälle, kun ei enää tajunnut kuvata. Hyviä vinkkejä kyllä tuli.


Meillä oli pidemmät reittisuunnitelmat, mutta  yhdessä iltapäivässä ei ehdi ajaa läpi eri kuntien ja käydä vielä pihojakin ihmettelemässä.

Vieraana oli hyvä pitää muistilehtiötä ja kameraa mukana. Muuten lahosta päästä katoaisi kaikki hyvät vinkit.

Olisi niin hauskaa nähdä ensi vuonna avoimet ovet sekä alku-tai keskikesästä ja näin loppukesästä. Kiitos kaikille, jotka ympäri Suomen ovat avaanneet portit vierailijoille. Ja harmi, että ajatuksen voimalla ei voi liikkua kohteesta toiseen. Jäi ainakin 3 pihaa listalta vielä katsomatta.

6 kommenttia:

  1. Olisi ollut hauskaa vierailla puutarhoissa, mutta se jäi nyt tänä kesänä väliin. Kukkaihmisen kannalta tuo tapahtuma on kyllä aivan liuan myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taas sen sijaan oli vilinää. Pitäähän jonkun pitää ovet auki, että on vierailijoille kohteita.

      Poista
  2. Niin oli liian myöhään, suuri osa kukkia oli jo kukkinut ja tuo kuivuus meillä ainakin näkyi. Hienoja paikkoja olet nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin todella hienoja paikkoja. Täällä päin on ajoittain satanut ihan hyvin. Pihoissa joissa kierteltiin, myös kastellaan pihoja kuivina jaksoina. Ja sekin näkyy.

      Poista
  3. Avoimet puutarhat jäi myös itseltä tänä vuonna väliin. Mutta kyllä sitä vain ehtii päivässä kuiten melko paljon ja varmasti niin vimpan päälle laitettuja kohteita ja vaivaa nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivaa oli tosiaan nähty. Useimmissa paikoissa jo useita vuosia aloitettu se vaivannäkö.

      Poista