sunnuntai 18. elokuuta 2013

Isoja ja pieniä eläimiä pihalla

Lilja Mother's Choice tuoksuu todella ihanalle. Tosin naapurin grillaukset ajoittain hävittävät hienon liljan tuoksun, ei riitä liljassa aromeita ihan siihen kilpailemaan.


Johtuukohan sateesta tai kotiloiden tuhoista, ei nuo ole ihan valkoisia. Sellaista rusehtavaa tulee helposti terälehtiin. Kaukaa nämä kyllä hohtavat tarpeeksi valoisina. Myös pienet kukkakärpäset ovat haukkana kimpussa. En tiedä, erottaako niitä tuosta kuvasta.

On meillä sitten toisenlaisiakin eläimiä. Nimittäin joku citykettu on tainut tehdä pesänsä suhteellisen lähelle. Olin kastelemassa eilen aamulla tomaatteja kun ketunpoikanen käveli parin metrin päästä minusta. Ehdin käydä sisällä, kertomassa tästä perheelle, ja hakemassa kameran.

Jotain syömistä se pihalta löysi. Kameran naksahduksesta vähän sentään käänsi päätään.


Kettu luuli kai meidän pihaa vessakseen. Siinä vaiheessa, kun kettu merkkasi vähän pihaa taisi kyllä suustani päästä melkoisen kovaakin, että älä nyt siihen kuseksi. Mutta ei kettu siitäkään ollut juuri moksiskaan.

Taitaa olla vähän liian kotonaan.



Ja pitäisi näköjään kitkeä hiekkalaatikko.

Viikonlopun reissusta kotiuduttu kera valkoisen vatun taimen ja pionin jakopalan kanssa. Mustikoita pakastettu ja lasten isovanhempia tavattu. Seuraava viikko kolkuttelee. Ja minulla on kerrankin into tehdä pihalla ja puutarhassa jotain. Ei ole enää lomaa eikä hellettä. Eikä yhtään ahdista, sillä on syksyä jäljellä. Kaikkea suunniteltuna, jota nyt aletaan toteuttaa ja sieniä kasvamassa sateista päätellen.

Mukavaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Hienoa, kuulostaa siltä että sinulla on nyt biorytmit kohdillaan ;-)
    Mokoma kettu, tai hauskan näköisähän ne ovat, mutta jos alkavat kuseksia hiekkalaatikkoon tms... Pistäisi edes suuhunsa niitä lehtokotiloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biorytmit alkavat kutsumaan maankaivuuseen. Saisivat tosiaan opetella syömään lehtokotiloita. Ja vessana voisivat käyttää metsää.

      Poista
  2. Oho, onpas rohkea kettu. Saisi opetella pihasiistiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeutta on, mutta ei näköjään kunnon vessapaikkaa.

      Poista
  3. Merkkas omaksi reviirikseen teidän pihan...jospa tuo pitää jänikset poissa pihastanne. Upea tuo lilja, mietin vaan kun omiani oon ihaillut, jotta mitenkähän nuo talven yli säilyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä mitään jänislaumaa ole ollut pihalla ikinä. Pari jänöä joskus täällä kyllä loikkii. Mutta aika vähäisiksi ovat jääneet tosiaan noi jänistuhot. Varmaan ketut jättää niin pelottavat hajut jälkeensä.

      Minä ajattelin olla talvisuojaamatta liljojani. selvisivät viime vuodestakin ilman suojausta, joten kokeilen nyt samalla tavalla. Kun meidän pihalla vain HyvinTärkeät kasvit saavat erityishuomiota talven ajaksi.

      Poista
  4. Ohoh, onpa kettunen ollut melkoisen kotonaan teidän pihalla! Meilläkin oli yksi talvi kettu keittiön ikkunan alla, aamuseitsemältä ihan kaikessa rauhassa. Melkoisen keskellä kaupunkia. Mutta jossainhan nekin elävät, kyllä me ihan hyvin mahdutaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No melkoisen kotonaan oli tosiaan. Ennen nähty kettuja lähinnä iltahämärissä. Pennut eivät ehkä tiedä, että mihin aikaan ketut pihoilla yleensä liikkuvat. Meidän piha rajautuu pikkuiseen metsään. Sitä kautta varmasti pääsevät muihin metsiin jne.

      Poista
  5. Ei ole kiva vieras hiekkalaatikolla vaikka ketturepolainen aivan hauskalta kuvissa näyttääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nättihän toi on. Ja ei ollut pelottava, vaikka en nyt ihan lemmikkiksikään ottaisi.

      Poista