maanantai 28. syyskuuta 2015

Kukassa syyskuun lopussa

Ei ole enää suurta kukkarunsautta. Alppikärhö Cecile ilahduttaa muutamalla syksyn bonuskukalla.



Jalokurjenpolvi Orion pinnisti vielä yhden kukan ilokseni. Yhdessä tummenevien pionien lehtien kanssa näyttää luonnossa kauniilta.


Kärhö Madame Julia Correvon pinnisti myös vielä pari kukkaa. Kärhö kiertää rusotuomipihlajaa, joka on saamassa syysväritystä.


Kärhö Jackmanii kukkii ensimmäistä kertaa ikinä täällä, ja syyskuun lopussa. Sen verran pienin kukin, ettei ihan näytä siltä, minkä takia hankin tämän. Mutta kesä oli lämpöjen suhteen vähän erikoinen ja voi olla, että tämä kärhö saa siirron vielä jossain vaiheessa vähän lämpimämpään paikkaan.


Syysasteri Patricia kukkii kyllä, mutta sellaisen sekasotkun keskellä, että ensimmäistä kertaa ikinä mietin, että jaksaisikohan vieruskasvien varsia leikata jo syksyllä, että syksyn viimeiset kukkijat pääsevät oikeuksiinsa.


Onneksi syyskukkijoitakin voi hankkia lisää. Syysvuokkojen suvusta löytyy lisää keräilemisen arvoisia kukkijoita.



Ja lehdet tulevat esiin. Rusokirsikan syysväri on ihanan räikeä, siinä missä kevätkukat hempeät. Ihana puu.


Kunpa kaikki nämä olisivat hengissä myös ensi vuonna.

8 kommenttia:

  1. Yllättävän paljon on vielä kukkijoita. Meillä 'Jackmanii' on eteläseunustalla ja se jo lopettelee kukintaansa. On se vielä muutaman kukan aukaissut, mutta suurin osa kukinnasta on jo ohi.

    VastaaPoista
  2. Hienostihan nuo kärhöt vielä kukkivat, tää kesä ei ollut niille hyvä. Mulla ei ole vieläkään yhtään kukkaa Jackmanissa, vaikka nuppuja onkin. Eikä Lumikärhö ole edes nupullaan. Kyllä Jackmanii loistaa vielä parempina kesinä ja monestikin kärhöillä on tapana "levätä" koko kesä.

    VastaaPoista
  3. Tämä syyskuu taisi olla kärhöjen kuukausi:)

    VastaaPoista
  4. Siellä se rusokirsikkaihanuus nyt on! Uskon kyllä, että talvehtii hyvin teillä! Onpas ihania kärhönkukkia vielä paljon sinulla, minulla ne eivät oikein menesty plääh. Ja asterikin, voi miten nätti. Niitäkään en saa lainkaan onnistumaan meillä, eivät siis koskaan kuki mokomat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusokirsikka hehkuu nyt parhaillaan vielä upeammassa värissä. Eri pihoilla kyllä viihtyy eri kasvit. Meillä on taas muita rajoituksia.

      Poista