maanantai 24. toukokuuta 2021

Kevät Kotkan puistoissa

Teimme viikonloppuna matkan etelään. Kun kotona oli ollut paljon pilvistä ja sateista, meillä ei ollut kovin aurinkoisia toiveita matkalle. Täysi-ikäinen lapsi sai viikonlopuksi kodin itselleen ja parille kaverille, poistuimme etelän lomalle. Eri kaupunkeja vertailtiin pikamatkan kohteeksi ja valitsimme Kotkan, koska kukaan ei keksinyt parempaa korona-ajan ajanvietettä, kuin ulkona liikkumisen ja puistot. Onneksi Kotka oli lauantaina aurinkoinen ja lähdimme katselemaan puistoja. Sapokka on monelle tuttu ja onhan se ihan mahtava vesiputouksineen ja korkeuseroineen ja istutuksineen ja luontoineen.






Sapokassa oli rusokirsikoiden kukinta lähes ohi ja paikoin maassa oli vaaleanpunaisia terälehtiä. Alppiruusuista varhaisimmat olivat aloittamassa kukintaa.


Isopuistossa pyörin kuin väkkärä yhdellä perenna-alueella. Kukkivat magnoliat saivat minut melkein kiljaisemaan. Tulppaanit ja narsissit toki olivat nyt pääosassa.  Perennoista kukki jo joitakin perennoja ja paljon perennoja oli hyvässä kasvuvauhdissa.










Katariina meripuisto on taas hyvin erilainen. Aluksi mietin, että mitäs täällä nyt on, kun alue on laaja ja näyttää aluksi olevan ainoastaan vain laaja alue meren rannassa. Sieltäkin löysin yhden perenna-alueen puron varrelta, rusokirsikka oli vielä kukassa. Meren tuulien voimakkuus tuntui enemmän kuin Sapokassa. Meren näki monesta paikasta. Meren lisäksi oli muita vesiaiheita. Katariinan meripuisto teki lopulta todella suuren vaikutuksen.






Ja hienoin opetuksellisin osuus löytyi seiskaluokkalaiselle. Tuo alakuvassa oleva pallo ei ole lyhtypylväs, vaan esittää aurinkoa. Tästä oli sijoitettu sopiville etäisyyksille aurinkokuntamme planeetat oikeassa kokosuhteessa, joista lähimmät olivat siinä kulkuväylän varrella näköyhteyden päässä. Sitten muihin planeettoihin alkoi tullakin jo matkaa. 


Saturnus bongattiin, kun olimme jo autossa ja ajeltu jo pois päin puistosta. Oli ottanut kuvan myös itse Saturnuksesta, mutta tajusin vasta jälkeenpäin, että saturnuksesta heijastui mm minun ja lapseni kuvat.



Keskustasta kirjaston edestä löysimme Neptunuksen ja seuraavana aamuna sitten Pluto (ei enää planeetta) olikin Kotkansaaren pohjoisosassa merimuseon edessä. Katariinan meripuisto sijaitsee Kotkansaaren eteläosassa ja aurinko siellä ihan eteläkärjessä. Lapsi (ja minä myös) hahmotti todella hyvin planeettojen väliset suhteet sekä sen, miksi se aurinko ei oikein jaksa lämmittää meidän aurinkokuntamme suurimpia jättiläisplaneettoja. 


Yritimme olla niin koronaturvallisesti kuin vain matkalla voi olla ja puistovierailut olivat näitä turvallisia kohteita. Vaikka puistot olivat minulle tosi tärkeä kohde, niin onneksi perheen miesväki piti niistä paljon. Puolisoni sanoin: " Kun odotukset olivat aika matalalla, oli ihan tosi kiva reissu." Lapseni mielestä olimme ihan kuin ulkomailla, kun aurinko paistoi, oli eri maisemat ja koko talvi lähinnä kökötetty kotona.


Jos ensi kerralla on vähän lämpimämpää, koetamme saada riippumatot itsellemme, sillä kunnon tuulella, noin 10 asteen lämpötilassa, ei pystynyt kovin pitkää riippumatoissa loikoilemaan. Ilta-auringossa ei enää ollut kovin lämmintä.

Toivoisin, että moni muukin paikkakunta ottaisi puistojen suunnittelussa Kotkasta mallia. Nyt Kotka menee siellä aika omassa luokassaan puistojen suhteen ja näin turistina saa aika paljon niistä irti. 

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kaikkiin puistoihin ei ehtinyt, jää jotain seuraaviin kertoihin. Mentiin ohi kohdasta, jossa tulee myös kasvamaan paljon eri pioneja tulevaisuudessa.

      Poista
  2. Minulla on Kotkan puiston näkemättä, niistä ei kuule muuta kuin kehuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kauniit puistot. Eikä käyty kaikkia läpi. Pitäisi olla vielä enemmän aikaa ja myös eri vuodenaikoihin olisi erilaista nähtävää.

      Poista
  3. Miekään en noita Kotkan puistoja vielä oo kerenny kahtomaan. Toiveissa on. Mittava projekti on ollu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on nähtävää ja askeita kertyy. Vielä jäi joitakin puistoja käymättä ja uusia juttuja on jo tulossa.

      Poista
  4. Kiitos näistä Kotkan puistojen kevätkuvista. Yleensä siellä vieraillaan vehreimpään aikaan, joten oli mukava katsella juuri tämän ajan näkymiä. Kävin muutama vuosi sitten kiertämässä Kotkan puistot ja olin aivan lumoutunut niiden kauneudesta ja runsaudesta. Olen suunnitellut, että tekisin tänä kesänä sinne uuden päiväretken, jos vain saan Ukkokullan mukaani. Hän kyllä tykkää luontopaikoista, mutta minun näkökulmastani kasveja pullollaan oleva paratiisi saattaa olla hänelle liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät oli hyvä aika vierailla. Näki paljon sipulikukkia. Paljon oli vihreää, kukkivia puita. Oikein hyvä kohde. Rhodojen kukinta alkaa kohta ja sitten onkin jo taas vehreämpää.

      Poista
  5. Viimeksi toissa kesänä retkeiltiin Sapokassa ja Katariinanpuistossa, taisi olla jo heinäkuu menossa, joten kesäkukkaistutukset olivat komeita! Alppiruusujen aikaan olisi varmasti myös ihana käydä Sapokassa. Kiva, kun saatiin nyt näkymiä myös kevään sipulikukkien aikaan. Kotka on panostanut puistoihinsa ja niissä saa helposti vierähtämään kokonaisen päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui, että päivä ei ihan olisi riittänyt kaiken huomaamiseen. Askeleita tuli, vaikka kaikkea ei kiertänyt. Kotkalaiset pääsevät näkemään puistonsa monessa eri kukintavaiheessa. Turistina näkee vain sen yhden hetken. Arvostan sitä, että on otettu koko kasvukausi huomioon. Nyt kesäkukkia ei vielä näkynyt, ainakaan en itse niitä aktiivisesti etsinyt, mutta sipulikukkien runsaus kyllä tuo näkemistä.

      Poista
  6. Oi miten kaunis paikka. Teillä on ollut upea perhereissu. En tajua miten saat teinit lähtemään..Ihanaa päästä kotoa pois! Kotka on minulle ihan vieras paikka, vaikuttaa todella hienolta. Kaikkea virkistävää näyttää tarjoilevan hengelle ja sielulle Sapokan alue. Kiitos tästä matkaopastuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienemmällä teinillä ei ollut vaihtoehtoja. Puistoissa teiniä ei kiinnostanut ollenkaan kasvit, mutta kiipeily kallioilla (sapokka), meripuistossa oli myös teinille inspiraatiota kuten tyhjä hämähäkkikeinu, tykki, aurinkokunta. Ja isopuistossa katseli isänsä kanssa ympäristöä, ei kasveja. Nuorempi teini pitää metsästä ja metsäreiteistä, vaikka ei niin kiinnitä huomiota yksittäisiin kasveihin. Tykkää esim. pyöräillä metsäreittejä. Isompi teini jäikin kotiin.

      Poista
  7. Kotkan puistot ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia! Minä suunnittelin sinne kevään reissua, koska edellinen käynti oli loppukesällä, mutta vielä on lähtö toteuttamatta. Kiva oli katsella tämä esittelysi ja nauttia matkasta kuvien muodossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotkassa tosiaan voisi käydä useamman kerran. Täytyy toki käydä välillä jossain muissakin ulkokohteissa eri kaupungeissa.

      Poista
  8. Sapokassa on tullut käytyä kerran, aika monta vuotta sitten. Muut puistot ovatkin siten ihan minulle tuntemattomia. Mutta näyttää kyllä siltä, että joskus voisi suunnata tuonne kesälomareissulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni Kotkassa puistoja ja muita virkistysalueita on tehty juuri Sapokan jälkeen lisää. Esim Sapokassa ja Isopuistossa on suuria puita, mutta Katariinan meripuistossa juuri puista huomasi, että alue ei ole vielä ollut tuollaisena kovin kauan. Paranee siis koko ajan. Pioniaika voisi olla myös kiva, varsinkin muutaman vuoden kuluttua. Näin paikan, jossa oli pioneja nimikyltein kasvamassa. Käsitin, että jokin pionialue on aika uusi.

      Poista
  9. Kiva kuvakierros! Itselläni on lähes kaikki Etelä-Suomen, mukaanluettuna Kotkan, puistot näkemättä. Täältä on niin pitkä matka lähteä mihinkään, joten on hauska päästä edes virtuaalivierailuille erilaisiin puistoihin ja puutarhoihin. Kotkan puistoista kuulee vain kehuja ja siellä olisikin mukava joskus käydä. Leppoisaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotka on muuten simppelin kokoinen kaupunki. Kotkansaarella siirtymät eivät ole mahdottomia kävellen, mutta myös kaupunkipyöriä voi varmaan sieltä myös vuokrata.
      Muiden blogeista saa aina vinkkejä eri kaupunkien virkistysalueista tai vastaaviss. Joskus voi tuurilla olla aikaa piipahtaa esim ohikulkumatkalla. Juuri puhuttiin, että monta vuotta ollaan vain kiirehditty paikasta toiseen esim sukujuhliin liian tiukalla aikataululla (johtuen pienemmistä lapsista), että nyt alkaa olla eri tilanne. Voi tehdä joskus matkaa ajan kanssa ja fiiliksen mukaan ja pysähdelläkin. Eikä kukaan (ehkä) kiukuttele.

      Poista