Hyvät heinäkuiset istutuskelit

Heinäkuussa on ollut ihan hyvät perennojen siirto- ja istutuskelit kahden päivän helteiden jälkeen. Alennusperennoita (ja myös ihan täydellä hinnalla ostettuja) on päässyt maahan, kun ei ole itse tarvinnut miettiä kasteluita. Pionit pikkaisen kärsivät näistä hyvistä istutuskeleistä. Tai lähinnä valkoisin on pikkasen rusehtavakin. Ihmeen hyvin osa pioneista on kestänyt sateet.

Viileämmät säät ovat silti saaneet pionit kukkimaan kauemmin kuin helteillä. Mutta viileät ja sateiset säät säikyttivät selvästi rusotuomipihlajoitani. Niissä on keltaisia lehtiä. Ääk. En halunnut ottaa niistä kuvia. Olisitte luulleet syksyn jo tulleen.

Suhteeni omaan pihaan ja puutarhaan on muuttunut paljonkin vuosien varrella. Ennen työleiriltä näyttävät ja tuntuva harrastus on nykyisin jotain muuta. Kun on elämässä jotain hyvin raskasta, puutarhurointi ei minua houkuta. Paitsi aggressioiden purkuun elämänlangan (=peltokierto) kiskominen voi toimia. Jos on raskasta, mutta ei liian, silloin puutarhurointi voi auttaa. Se antaa kropalle tekemistä. Jotain pientä tai suurta askaretta, jota tehdessä voi miettiä eloa ja elämää. Tai keskittyä vain hetkeksi tai pitkäksi ajaksi kerimään rikkaruohojen juuria. Tai antaa kokonaan muuta ajateltavaa, kun pohtii pää sauhuten, että miten hommat oikeasti kannattaisi tehdä. Ja sitten yhtäkkiä voi huomatakin, että mieli täyttyy ilolla, kun näkee lempikasvin tai lempinäkymän juuri sillä hetkellä. Tai sitten bongaa jotain omaan nimimerkkiin sopivaa kuvattavaa ja voi miettiä, että alkaisiko keräämään vihreäkukkaisia kasveja.

Viime vuonna ostin neilikkaa katukirppikseltä. Se paljastui sulkaneilikaksi, joka on haalean vaaleanpunainen ja istutettu vahingossa kohtaan, jossa on myös akileija, jonka uloimmat terälehdet ovat samaa väriä.

Ostin jo aikaisemmin (pari vuotta sitten) verikurjenpolvi Max Freyn ja sen kumppaniksi ohotanmarunan. Maruna joutui kotiloiden ateriaksi. Nyt kokeilen tätä paria uudelleen sellaisessa paikassa, jossa kotilot eivät hypi niin silmille.

Pikkuhiljaa pihalla tapahtuu kaikkea kaunista. Siltä ainakin tuntuu, että tosi pienin askelin. Ja joskus taas tosi nopeasti. Kaksi päivää meni, että en tuijotellut tomaatteja. Taisivat pitää siitä, että niitä ei hoputeta ja yritetä katsella pakottaa kasvuun. Sillä nyt ne ovat onneksi ottaneet pienen spurtin ja löysin myös pienen aavistuksen pienestä sadosta (joka valmistuu ehkä jouluksi).