Tänään ei ollut vain yksi tulppaani, vaan useampi auki. Nyt alkaa olla väriä värinälkään. Tosin kauempaa katsottuna pitää tietää, mistä väriä löytää. Puolisolla ei ollut mitään hajua, että pihalla on jotain kukassa. Ovat aika pieniä tulppaaneja, mutta aika ihastuttavia. Lajike ei ihan vastaa lapun kuvausta. Ei ehkä tällä mitään väliä ole, mutta jos joku tietää, niin otain tiedon vastaan. Humilis-sukua, mitä luultavammin. Edellisessäkin postauksessa kerroin, että lapussa luki Tulipa Pulchella Violacea. Muutama kevätkurjenmiekka (Iris Reticular Harmony) on vielä pystyssä, osa ovat jo kukkineet lämpimimmillä paikoilla.
Lumi suli tänä vuonna ihan ihmeellisesti ja nämäkin tulppaani alkoivat kasvattaa kukkavartta, yöpakkasista huolimatta. Ehkäpä sen takia osa kukkavarsista tuntui kasvavana aika pitkiksi ja osa ei ole ihan oiennut, menevät vähän kallellaan. Mutta sellainen pieni asia ei minua haittaa.
Tulppaaniaika on oikeastaan niin alussa vasta, että pitäisi ainakin kuukauden ajan päästä nauttimaan kaikista tulppaaneista. Onneksi pienimmät kukkivat ensin, niiden kauneus ei huku isompien alle. Ja saavat paljon huomiota.
Ihania! Kyllä nuo varmasti ovat tähtitulppaania (Tulipa humilis) - kuten omassa blogissakin kerroin, ovat sekä pulchella että violacea sen vanhoja lajinimiä. Voi hyvin olla, että tuo on ihan villi peruslaji, siinäkin on paljon muuntelua, mutta varmasti ihan tuon näköisiä tähtitulppaaneja kasvaa Lähi-Idän korkeiden vuorten rinteillä aikaisin keväällä, kun lumi on sulanut :-)
VastaaPoistaMullahan on ihan tuota saman näköistä lajikenimellä Violacea Black Base, mutta vaikea sanoa onko sinun kukkasi tai omani tarkalleen ottaen juuri sitä, tai onko se edes oikea lajikenimi vai vain villilajin muoto.
Kiitos vastauksesta! Täytyy laittaa ylös itselle myös muistiinpanoihin. Toi on kyllä kaunis, mutta pienuuden takia olisin voinut ostaa vaikka pari kolme pussillista enemmän, niin erottuisi väri vähän kauemmaksikin.
PoistaKauniita pieniä silmäkarkkeja! Ja ihana tuo Sailan kuvaus, tuli kunnon infopaketti tässä samalla nautinnalla :)
VastaaPoistaTuollaisia pieniä täytyykin muistaa syksyllä etsiä ja istuttaa. Pieni on kaunista.
Kyllä nuo ovat ihania! Pikkukarkkeja tosiaan. Pitää monta kertaa päivässä kurkistaa ikkunasta, jos ulos ei pääse ihailemaan.
Poista