Jännittää

Jännittää. Nyt se kevät on ihan oikeasti tulossa. Hitaasti, mutta silti. Eka tulpun alku näkyvissä. Tämä yksi ylhäinen Apeldoorn on kukkinut tässä ties kuinka kauan ja sitkeästi se sieltä tulee. Muista tulppaaneista ei ole vielä mitään näkyvissä. Jos tämä jää ihan ainoaksi tulppaaniksi, niin sitten on suru ja ilo samaan aikaan. Suru muiden menettämisestä, mutta yksikin tulppu on kaunis. Vaikka olisikin ihan perusmallia.

Mutakuvia alkaa taas tulla. Tässä tulpun alku eilen.

Tässä tulppu viime toukokuussa.

Eilisenkin jälkeen on pihassa tapahtunut muutosta, jos suurennuslasilla taas katsoo. Tuon tulpun ympärillä on vähemmän lunta kuin eilen (kun mitataan senteissä, ei metreissä). Ja muita pieniä sipulinalkuja, tosin ei kovin vihreitä, on näkyvissä. Välillä laitoin niiden suojaksi lunta. Mutta enää ei ole kuin ehkä -9 astetta pakkasta öisin, niin en ole niin huolissani ollut. (Miettikää, miten voi ilahtua siitä, että on öisin vain -9 astetta pakkasta.) Vieressä talo suojaa ja tuossa kohdin ei pakkasta varmaan ole ihan niin paljon öisinkään.

Kylläpä muta ja savi näyttävät taas ihanilta, tai ainakin mukavaa vaihtelua. Ja kuinka paljon ilahdunkaan kaikista pälvipaikoista. Meidän pihalla pälvipaikkoja kyllä vähän, mutta ilahduin kovasti, kun pihatiestä oli tänään näkyvissä noin 3 prosenttia. Huomenna jo ehkä 5. Tällä helleaallolla oli vaikutusta. Toisella puolella kaupunkia lämpöä tänään oli jopa +6 astetta iltapäivän muutamina minutteina. Hiphurraa.

Kun kevään kukkia miettii, on olo kuin lapsella ennen synttäreitä. Nyt ei vaan ole hajuakaan, milloin synttärit ovat ja saako edes yhtää lahjaa. Se tosin tiivistää ennestäänkin tunnelmaa.