perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kevään merkkejä 2



Lumi sulaa pihaltamme, ihan oikeasti. Tilalle tulee mutaa, luonnon muovaamia vesiaiheita, joita myös kuralätäköiksi sanotaan. Ja näkyy yllätyksiä. Samat krookukset yhä supussa, ehkä jo huomenna auki.



Yrtit alkavat tulla esiin. Oregano maistui siltä, miltä pitikin. On vain hieman räjähtäneen näköinen. Timjaminkin uskon olevan hengissä. Viiniisuolaheinästä en ole ihan varma, uutta kasvua ei vielä ole, tosin eilen oli vielä luminen. Persilja on menetetty tapaus.


Olin mielestäni tehnyt tosi hyvät ja tarkat muistiinpanot, mitä missäkin kasvaa.  Yllätyin, kun parille kasville ei ollutkaan merkattu paikkaa. Tänään näin ja muistin. Olin väsyneenä jonain iltana saanut ihan mahtavan idean. Ruusupuskan juurella voisi kukkia keväällä jotain. Laitoin sitten sinne maahan näköjään tulppaaninsipuleita. Keväällä näyttää aika kummalliselta sinne tänne sojottavat ruusun varret ja tulppaanin alut. Saa nähdä, miltä tämä idea vähän myöhemmin näyttää. Jotenkin en vakuutu tuosta ilmestyksestä. Ja mitkäköhän tulppaanit olen tuonne tunkaissut. Just. Suunnitelman ja toteutuksen välillä on ehkä ollut noin minuutti. Tätä ei oltu harkittu. Enkä suosittele ehkä kenellekään tämän tyylistä inspiraation toteuttamista.


Ja pari tulppaaninpiippoa näkyi ja yllätti saniaisen juurella. Ne kyllä ovat luultavasti viime vuotiset sipulit, joiden kukinnasta ei ole hajuakaan. Ylläreitä itselle. Muuten kukkapenkeissä näkyy piippoja sielläkin, mihin niitä muistin laittaneeni. Nyt jännitän, että onko osa niistä lumikellon alkuja (niitä laitoin kai pariin paikkaan, eikä mitään valkoista ole näkyvissä) ja tuleeko jostain myös mm. pikarililjoja. Vielä riittää jännättävää myös väriyhdistelmissä ja muissa hyvissä ideoissani. En ole ihan varma, että onko syksyn hyvät ideat näin keväällä yhtä hyviä. Aika näyttää.

Jännitystä riittää vielä pitkäksi aikaa. Onneksi sentään eloa näkyy pionissa. Kaivoin ylös syksyllä pari pionia, jotka pihalla ovat olleet ilman hoitoa vähintään 10 vuotta. Samalla ne vähän vahingossa myös jakautuivat. Ainakin pari niistä on hengissä, huh. Kukintaahan se ei vielä takaa, mutta helpottaa nähdä eloa. Olisi ollut sääli tuhota jotain kaunista. Jos kaikki juurakot ovat elossa, saa myös tätä pionia annettua sukulaiselle, jolla on enemmän viherpeukalo-osaamista.


Sama pioni kesällä. Jos joku tunnistaa lajin, otan tiedon kiitollisena vastaan.


Pihalla on hyvin kolmiulotteista. Routa tehnyt kaikenlaisia kivoja kohoumia kulkureiteille. Osa roudasta jo vähän alkaa sulaa. Kumma ajatella, että vappuun ei ole kuin alle kaksi viikkoa. Ehkä vappuna on lumetonta.

4 kommenttia:

  1. Noissa sipuliasioissa ei kyllä voi muistiin luottaa yhtään. Ei niitä muista mitä mihinkin on laittanut ;) Yllärit on kyllä kivoja ja odotus. Mieki ihmettelen mihinkä lienen aittanut melkeen 200 sipulia, kun näissä nyt paljastuneissa penkeissä ei niitä ole. Lumen alla vielä ovat.

    VastaaPoista
  2. Kevät tuo mukanaan myös yllätyksiä. Minäkään en millään muista minne mitäkin sipulikukkaa laitoin, aika näyttää...
    Lumikellot ovat meillä vielä "hukassa", vaikka ensimmäiset krookukset aloittelevat piakoin.

    VastaaPoista