Itku

Itku meinasi tulla, kun tajusin, että aikaisemmin hehkuttamani tulppaani olikin hätää kärsimässä. Routa, naapurin kissa syksyllä tai minä itse oli tähän syypää. Tulppaani oli noussut ylös ja ei ollutkaan maan sisällä suojassa. Piilotin sen heti uudelleen maahan. Aika hankalaa, kun maa on jäässä. Nyt sitten täällä nyyhkin ehkä menetettyä kukintaa.

Silti nyt on jo aika tehdä joka ikinen iltapäivä töiden jälkeen pihakierros. Vaikka lunta riittää. Ei huvittaisi enää huhtikuussa näyttää lumikuvia. Olen pahoillani näistä.

Ikkunan alla on eniten sulaa ja eniten piippoja. Ei uskoisi tästä kuvasta. Lähinnä käytän joka päivä tarkastelussa suurennuslasia. Vieressä kohoaa pieni vuori lunta.

Olen ensimmäisen kerran käynyt vähän heittelemässä tuhkaa hangille joskus maaliskuun alussa. Tuhkat on heitetty mihin sattuu, kun samalla hörppäsi saapas lunta ja tasapainottelu oli vaikeaa. Kuvasta on hankala hahmottaa, mutta 20-40 senttiä on alempana tuhkainen lumi kuin valkea lumi. Aurinko päässyt kovertamaan lumeen koloja.

Kolojen ansioista kohopenkkeihin, joissa kasvaa kukkia, alkaa myös tulla muutosta. Ekat reunuskivet ovat näkyvissä. Mutta se lumen määrä on uskomaton. Tuo pieni kaistele tummaa alhaalla on reunuskivi. Lunta on päällä noin puoli metriä, huhtikuussa. Siis keväällä. Jos se huhtikuu oli kevätkuukausi?

Joten pakkohan nämä todistusaineistot on tallentaa. Tästä keväästä, joka saa uskomaan, että vielä  heinäkuussakin luistellaan.

Kun vielä muistaisi, onko näiden kivien läheisyydessä arkoja kasveja vai ei. Päällä on joka tapauksessa lunta iso kinos.

Pienet väripilkut löytyvät lumen alta. Ei kyllä ihan sitä, mitä toivoin. Jos ei kukkia, niin leluja.

Sinivuokot kyllä ovat olleet urheita joka vuosi. Lehdet tulevat usein esiin pakkasten aikana ja sitten se silti kukkii. Toivottavasti tänäkin vuonna.

Huoh. Olipa lumista. Tänä keväänä ei ole lumetkaan tulleet katolta rumisten alas, vaan hiljalleen sulaneet katolle. Kumma kevät. Tai siis talvi. Vai mikä tämä nyt onkaan.