perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen alku

Tarkastus viime vuoden kuviin ja voi todeta sen, mikä on itsestään selvää. Lunta oli tähän aikaan viime vuonna meidän pihalla selvästi vähemmän ja silti kevättä sai odotella. Nyt ollaankin sitten suurennuslasin kanssa liikenteessä. Pihalla ei paljon edistystä ole, mutta ihan vähän sentään viime viikkoon nähden.


Näiden päälle on kuitenkin jo kerran laitettu lunta lisää. Ovat kyllä vain hyvin minimittaisia. Kuten alut sisälläkin. Basilikat ja tomaatin alut kasvavat vähän vaihtelevasti. Tuotanto on kuitenkin käynnissä.


Lumi ja jää muuttuvat vedeksi toivottavasti koko pääsiäisen ajan. Minulla on niin suuret toiveet huhtikuulta.


Onneksi on jotain lohdutusta olemassa. Tämän pääsiäisen hitti on todella hyvää. Kiitos kuuluu Pirkka-lehdelle. Mustikkamarmoroitu juustokakku. Marmorointi menee tässä taloudessa vähän sinne päin, niin kuin kaikki muukin. Yksi juustokakku tuhottu ja toinenkin joutuu vielä nautittavaksi ja lapsi tilasi tätä synttäreilleen. Ei ollenkaan pahaa.


Hyvää ja toiveikasta pääsiäistä!

4 kommenttia:

  1. Samaa kakkua täälläkin leivottu, laitoin vain pääsiäisen kunniaksi appelsiinimarmeladia:)

    VastaaPoista
  2. Aurinkoista oli, mutta kylmää täälläpäin.
    Tuota "marmorikakkua" minäkin katselin Pirkasta, jotta pitäs kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli plussan puolella selkeästi iltapäivällä. Aamusta ja illasta ei.

      Poista