Toivetta

Minulla on tapana tarkastaa kaksi kertaa päivässä sääennuste. Tiistaina luvattiin tälle päivälle iltapäiväksi plussaa, sitä ei enää luvattu eilen eikä tänään. Huomisesta lähtien näkyy meidän alueella joka iltapäivällä punaista väriä, ei siis pakkasia. Uskon vasta, kun tämän koen ihan omin silmin ja tuntoaistein. Niin monta kertaa on plussat jääneet vain haaveiksi ja menneisiin sääennustuksiin.

Ikävöin avautuvia kukkia pihalla ja pientareilla. Ikävöin jopa mutaa ja hiekkaa ja kuraa. Ikävöin tietenkin lumesta ja jäästä vapautuvia jalkakäytäviä. Ei haittaisi vaikka jäiset kasat lunta alkaisivat madaltua. Kun kuukauden päästä kiroilen jatkuvaa imuroimista sisätiloissa, täytyy muistaa, että nyt kiroilen pakkasia ja jäätä.

Olen lyönyt vetoa, milloin takapiha on sula (lukuunottamatta paria köntsää). Siihen on vielä matkaa. Olin kuitenkin optimistinen, en toivo enkä usko tilanteen menevät yhtä pitkälle kuin viime vuonna. Tämä ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että en jaksa odottaa enää. Ei se kevät viime vuonnakaan aikaisessa ollut, mutta luulin, että se on vain poikkeus.

Ikkunalauta alkaa pikkuhiljaa täyttyä, pientä idun alkua on basilikoissa ja jotain pientä muutosta tapahtuu jo tomaateissa. Ainakin osassa. Punainen basilika on punainen on alle sentin mittaisena. Pitää käyttää lähes suurennuslasia kaikkien pienten muutosten näkemiseen. Muuten olen vielä hillinnyt itseni. Ei enää ostoksia siemenosastoilla (ihme). Tosin kotona on niitä kylvämättä suhteellisen paljon. Onneksi herneenversoja pukkaa, saa maistaa kesänmakuja.