perjantai 9. huhtikuuta 2021

Eiliseltä

 Juuri tänään on ollut jäätävä sää huhtikuuksi. Ehkä pari astetta lämpöä, mutta on satanut lunta ja vettä vuorotellen. Täällä lumi ei ole jäänyt maahan, mikä varmasti säästää krookukseni päätymästä jänöjen suihin. Eilen en millään olisi ehtinyt kuvata puutarhassa, mutta räpsin pari kuvaa siltä varalta, että jänikset olisivat hieman käyneet maistelemassa. Ensimmäisten kevätkurjenmiekkojen avautuminen tapahtui eilen, oli sen verran lämmintä jo. Muutama muukin miekka on jo avautumista odottelemassa, mutta mikään kasvi ei nyt myrskyn silmään kukkiaan avaa, vaikka matalalla nämä kukkivatkin.


Useammassa kukkapenkissä on sahanpurua, sillä joskus marraskuussa tai joulukuussa tältä tontilta kaadettiin muutama puu. Yritin perheen junnulle (13v poika) kertoa, että nämä kasvit ovat kurjenmiekkoja ja niiden toinen nimi on Iris. Lapsi vaan totesi, että turha kertoa. kun en kuitenkaan muista. Hän on taas viime aikoina yrittänyt motivoida ostamaan minua erästä autoa, joka on jossain leffassa, joka olisi tosi hieno ja upea ja jolla olisi tosi paljon hienoja ominaisuuksia. Ja minä vastaan näihin, että voit ostaa sitten itse, kun olet aikuinen. Meillä ei siis kiinnostuksen kohteet kohtaa. 

Krookukset ovat ainakin eilen olleet auki. Muutamissa kohdissa alkaa olla sen verran enemmän jo krookuksia näkyvillä, että seuraavana aurinkoisena päivänä täällä voi olla kukkimassa jo yli 20 muuta kukkaa kuin lumikelloa. 


Tänään kevään edistyminen ei tunnu etenevän kovin paljon, kuitenkin mielummin kamala sää huhtikuussa kuin kesäkuussa. Tuo penkki, josta nuo kuvat ovat, on nyt kaivuu-urakan edessä. Enemmin tai myöhemmin. Siinä on kasvit vähän sikin sokin ja se kaipaisi kasveihin ryhtiä. Sen lisäksi mahdollinen pieni taloremontti (ehkä ensi vuonna) voi murskata tuon penkin, joten täytyy ehkä aloittaa kasvien siirtäminen turvaan jo tänä keväänä. Luo lilat krookukset kuvassa on napattu pois nurmikolta pelkkien lehtien perusteella. Nämä ovat entisen omistajan peruja. Enkä ymmärrä, miten siltä saviselta "nurmikon" tapaiselta on näitä krookuksia löytynyt monena vuonna, vaikka niitä olen monena vuonna siirtänyt kukkapenkkeihin. Täytyy tutkita, että onko minulla krookuksia tuottava piha. Se olisikin hienoa. Ainakin tämä tontti tuottaa juolavehnää ja voikukkaa. 

16 kommenttia:

  1. Olen aivan ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että mielummin kamala sää nyt kuin toukokuussa!! Ihania kuvia sait napattua, toivottavasti kukat ilahduttavat pidempäänkin, eivätkä päädy jänisten suuhun. Krookuksia tuottava piha olisi oiva juttu puutarhaharrastajalle!
    Ei taida aina lasten kanssa nuo kiinnostuksen kohteet olla samoja :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella karsea sää ollut tänään, eikä taida vielä huomennakaan olla kesäistä.

      Jänikset ovat nopeita, jos lunta tulee reilummin maahan uudestaan. Toivottavasti ei tänä vuonna katoa kaikki krookukset.
      Lasten kanssa emme aina puhu samaa kieltä. Toisaalta ihan hyvä niin.

      Poista
  2. Kevät otti nyt kyllä oikein kunnolla takapakkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ei nyt etene. Onneksi on lämpimät vaatteet yhä eteisessä.

      Poista
  3. Eilinen sää oli ihan karmea. Harvoin moista myräkkää joutuu koko päivän katselemaan. Toivottavasti alkaisi lämpenemään ja tuuletkin voisivat laantua, jotta pääsisi haravoimaan.
    Sinullahan on ihan unelmapiha, kun se tuottaa krookuksia.
    Eipä noiden lasten kanssa kiinnostuksen aiheet aina ole yhteiset. Vuosi voi siihen kuitenkin tuoda muutoksia. Pojastani on yllättäen kehkeytynyt viherkasvi-ihminen. Pieni huusholli on täynnä kaikenlaisia viherkasveja ja näin keväisin myös siemenestä kasvatettuja chilejä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikinloppua sinullekin. Minun geeniperimässäni on piilotettuna kiinnostus kasveihin. Aika moni serkkuni on jossain vaiheessa aikuisena alkanut vapaaehtoisesti kasvattaa kasveja.
      Nuo krookukset ovat todennäköisesti olleet edellisen omistajan istuttamia joskus muinoin. En tiedä, miksi niitä löytyy ihan hassuista paikoista. Kukkapenkkejä on voinut olla aikoinaan eri paikoissa.

      Poista
  4. Eilinen oli täälläkin aikamoisen erikoinen päivä. Aamulla paistoi aurinko, töihin ajellessa oli pilvessä ja parin tunnin päästä puut taipuivat tuulessa melkein vaakatasoon ja paksu räntä peitti tienoot. Oli kylmääkin. Nyt paistaa aurinko ja on melkein viisi astetta lämmintä, mutta tuulee edelleen. Pitää käydä kohta testaamassa, tuivertaako siellä sellainen lunta sulattava lämmin puhallus vai jäätävä itätuuli.
    Krookuksia tuottava piha on unelma puutarhaharrastajalle. Nuo ovat vielä tuollaisia nättejä, pehmeän liilan sävyisiä. Meidän piha tuottaa ilokseni kevättähtiä, tosin niiden määrä nurmikolla on selvästi vähentynyt, kun olen siirrellyt niitä kukkapenkkeihin. Saa nähdä, löytyykö tänä vuonna enää yhtään kukkivaa yksilöä nurmikolta.
    Voin kuvitella poikasi ilmeen kevätkurjenmiekkojen nimeä esitellessäsi tai sinun, kun hän selostaa autojuttuja :D Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin välillä, voiko kukkimaton krookus kuitenkin joskus tuottaa sivusipulin, koska niitä krookuksen lehtiä on useampana vuonna putkahtanut esiin. Varmaan kaivelen jonkin vanhan kukkapenkin aluetta. Saa nähdä, ilmestyykö tänä vuonna enää lehtiä, vai onko kaikki sipulit jo löydetty.

      Tänään onneksi aurinko paistaa. Eilen oli sadetta eri muodoissa.

      Poista
  5. Minulla on ilmestynyt nurmikolle krookuksia. Viime vuonan oli yksi ja nyt on jo kaksi, pitääkin muistaa siirtää ne pois. Mistä lie tulleet kun kaikki istuttamani krookukset kasvavat kukkapenkeissä. Meillä ei yksikään lapsista osoita kovin suurta kiinnostusta puutarhaan mutta en minäkään vielä siinä iässä missä lapset ovat. Joten toivoa ehkä vielä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummaa on krookuiset nurmikolla. Jemmaako oravat niitä, vai mikä ihme ilmiö se onkaan.
      Meilläkään ei ole lapsissa puutarhakiinnostusta ja minäkim heräsin puutarha-asioihin vasta yli 30-vuotiaana.

      Poista
  6. Hitaasti kevät nyt etenee, mutta etenee kuitenkin:)
    Joka päivä on töiden jälkeen käytävä katsomassa onko lisää kukkia avautunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä kurkkaan ensimmäisenä aamulla ikkunasta, että kukaan ei ole syönyt krookuksia yön aikana. Puutarhakierroksia voi nyt tehdä päivittäin.

      Poista
  7. Kevät keikkuu, mutta kukat eivät tunnu olevan menneiden päivien kurjista keleistä moksiskaan, jatkavat taas auringon ilmaannuttua kasvuaan. Nyt on taas kiva tehdä puutarhakierroksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkukat eivät pienestä hätkähdä. Valmiina ovat jatkamaan kukkimista ja toivon, että tänään näkisin ensimmäisen kimalaisen jopa.

      Poista
  8. Puutarhan ensimmäiset kukkijat tuovat niin suunnattomasti iloa, myöhemmin muutama uusi krookus ei enää saa lainkaan samaa huomiota osakseen. Paitsi keskeltä nurmikkoa putkahtelevat saavat toki puutarhurinkin miettimään, että mitenkä se nyt tuolta kasvaa!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kaikki on vielä ihanan uutta ja raikasta. Ja ihmeellistä. Keskeltä nurmikko koetan saada krookuset pois, muuten niiden yli kävellään.

      Poista