Projekteita ja haaveita ja kukkia

Tähän aikaan meillä kukkisi kasa krookuksia. Nyt ei kuki. Tähän on kaksi syytä. Lumi ja jänis. Kun lunta sataa huhtikuussa (tai toukokuussa) ja se peittää muut syötävät alleen, on krookuksen lehdet (ja muutamat tulppaanitkin) hyvin tyrkyllä jäniksille. Muutamassa otteessa on mennyt kymmeniä krookuksia parempiin suihin. Syksyllä on istutettava krookuksia lisää. Onneksi nämä krookukset eivät tänä vuonna maistuneet jänikselle. Jonain vuonna nämäkin ovat olleet syötynä. Tämä vaalea väri saa nämä näkymään varjossa kauas.

Joskus tarvitaan aikaa, että jokin ongelmakohta ratkeaa. Olin kasannut joskus puunkannon viereen kaikkea maatuvaa (lehtiä/risuja) ainesta ja kuoruttanut sen kummun mullalla. Se oli pitkään todella valju paikka. Siinä oli liian varjoisessa paikassa magnolia, jonka unohdin joka talvi suojata. Jolloin ristiturvat ehtivät käydä sitäkin aina järsimässä. Viime vuonna ostin havun, jonka laitoin magnolian tilalle (magnolia muutti muualle jo vähän aiemmin) ja istutin kanervia tuohon kummulle, samoin jotain maanpeitekasveja. Nyt tuolle pikkukumpu alkaa ehkä saada jotain sellaista muotoa, mitä se odotti. Karviaispuskat rehottavat tuossa entisen puun juurella. Ne ovat viihtyneet kuivassa ja vähäravinteisessa juurien ja saven täyttämässä maassa. Karviaiset voisi siirtää, parantaaa maata ja istuttaa tuon kannon toiselle puolelle jotain mukavampaa. Tätä paikkaa olen nyt kuvannut paljon, sillä mietintämyssy pyörii päässäni. Nuo vaaleat kukat ovat kurjenmiekka Katherine Hodgkineita.

Olen viikonlopun aikana enemmän tehnyt puutarhassa hommia takapihalla. Olin hyvin positiivisesti yllättänyt, kun näin yhden marjapuskan juurella kirjopikarililjojen jo ojentelevan varsiaan. Muualla en ole vielä näitä nähnyt, vaikka niitä muuallekin pitäisi olla tulossa. Tai ehkä en ole vain ollut tarkkana.

Toinen suuri yllättäjä oli nupuillaan olevat valkovuokot pihalla kasvavan kuusen juurella. Kun näiden jälkeen kuljin muualla pihaa, aloin pieniä alkuja nähdä vähän jokapaikassa, kuten myös noiden kirjopikarililjojen vieressä.

Meidän vanhoihin mustaherukkapensaisiin on valitettavasti pesiytynyt äkämäpunkki. Olen siitä yrittänyt päästä eroon. Ei onnistu. Joten nyt kaivan ne puskat pois. Näitä on vaivannut myös karhunkierto, joka nappaa nämä puskat valtaansa usein jossain vaiheessa vuotta. Kuvassa nyt ympyröity lähtöpassit saanut puska. Kuva näyttää olevan vinossa, mutta en enää muista, kuinka paljon kuva on vinossa ja kuinka paljon tuossa kuvassa on oikeasti pihamme kaltevuutta.

Nyt vanhan metsänpohjan savimaa on helposti kaivettavaa, vaikka savi meinaakin tarrautua saappaiden pohjiin ja lapioon. Karhunkierron tai elämänlangan juuria kaivoin samalla pois. Parin neliön alalta niitä tuli yksi 10 litran ämpärillinen. Onneksi ne juuret tunnistaa hyvin. Silti luulen, että ei valitettavasti mene kuin hetki, on tämä ala vallattu uudelleen. Kuvassa etuallalla toinen äkämäpunkin vaivaava puska, joka tulee myös lähtemään. Tuolla mustan säkin kohdalla on nyt tilaa.

Minun on uudistettava viljelylaatikot ensi vuonna. Nyt ne jotenkin vielä kestää, kun vähän varoo. Mutta näen nyt tuolla alueella uutta potentiaalia. Vähän tarvitsisi rahaa. Sitten tarvitsisi vähän kaivuria, isosti pohjatöitä (savimaa routii paljon) ja maata ja sitten vähän lisää rahaa kasvihuoneeseen. Ihan pikkujuttu. Öh.

Katsoiko kukaan muu InstaLiveä Claus Dalbyn kasvihuoneesta tänään. Siinä vasta olisikin haavetta.

Toki oikeasti epäilen, että tälle tontille ei kyllä ikinä sitä kasvaria taida tulla. Onneksi haaveilla aina saa.

Kerroin perheelleni tämän kasvarivisioni. Sain yhden melko ilmeettömän katseen ja tokaisun: Aha. Sen jälkeen miesväki lähti haaveilemaan omista projekteistaan. Yksi hokee, kuinka pelikone olisi ihana ja toinen haaveilee moottoripyörästä. Tytär taitaa eniten haaveilla sosiaalisen läheisyyden sallimisesta ja kaikkien kavereiden näkemisistä ja sosiaalisen läheisyyden vaatimien harrastusten jatkumisesta.

Ylläolevat kuvat maan ruskeudesta ja harmaudesta ovat ne oikea todellisuus tällä hetkellä. Silti ihan talon kupeessa meillä on kapea vihreä matto. Yksi projektini minulla on joka kevät, kaivaa jo näiden skillojen kukkiessa muutamia aina muualle puutarhaan. En nimittäin syksyllä enää sitä muista. Ja tämä penkki pitää kuitenkin joskus kaivaa tästä pois. On liian lähellä taloa. Ja liian rikkaruohottunut.

Minulla on pian lomaa. Ensin minulla oli suunnitelmia lähteä ensimmäistä kertaa lasten syntymien jälkeen ihan yksin ulkomaille, pienelle puutarhamatkalle. En kuitenkaan ostanut matkaa, kun oli muuta tarvetta sille rahalle. Nyt sitten voin todeta, että tänä vuonna ei kukaan turisti päässyt Keukenhofiin. Olen katsonut Instan ja netin kautta sieltä välillä videoita. Ja niissä katseluissa on ollut mukana monelaisia tunteita. Vaikka puiston kauneuden katsominen tuo mielihyvää, on se puisto kuitenkin rakennettu ihmisten katsottavaksi ja nautittavaksi paikan päällä. Kaikkien niiden puolesta (siis muidenkin kuin hollantilaisten kukkaihmisten) olen ollut suruissani, jotka taistelevat nyt olemassaolostaan, toimeentuloistaan, kun maailmassa kaikki meni tänä keväänä kummalliseksi.

Pakollinen sinivuokkokuva. Koska sinivuokot ovat suloisia, kun eivät ole kokonaan auki.

Pidän nyt sitten tulevan lomani omassa kodissani. Samaan aikaan kotimme on täynnä. Kotona on kaksi etäkoululaista ja yksi etätyöläinen. Minä yritän olla häiritsemättä heitä. Jos säät sallii, ehtisin vaikka kaivaa yhden kukkapenkkiprojektini valmiiksi. Osa lomastani menee ihan varmasti lasten aktivoimiseen (muuten puhelin uhkaa kasvaa käteen kiinni joillakin) ja joidenkin yhteisten juttujen tekemiseen.

Meillä on pihassa kaltevuutta. Kaltevuuutta voi aina yrittää hyödyntää kukkapenkkikäyttöön eri tasoja rakentamalla.

Puutarhassa on taas paljon ihan konkreettisia projekteja, joista jatkaa. Sen lisäksi omassa päässä on liuta haaveita ja visioita. Kuten tarpeellinen kasvimaan uudistus ja epätodennäköinen kasvihuone.  Niiden lisäksi on vielä kaikkea muitakin haaveita.