Maanantai

Vaikka maaliskuun toiselta viikolta onkin tuntunut, että on ainainen maanantai, on tänään ihan oikea maanantai. Kun poikkeustila on ollut tarpeeksi pitkään, muuttuu se normaaliksi. Tai siihen tulee omia rutiineja. Eikä tänään maanantai tuntunut yhtään kurjalta. Ja aika yllättäen olemme taas jo huhtikuussa. Onneksi aika kuluu kohti kevättä.

Puutarhassa on toistaiseksi lähes samoja kasveja kukassa kuin aiemmin. Puutarhassa olisi enemmän krookuksia, mutta jänikset ovat niitä kovasti typistäneet. Samalla kuitenkin tulee mietittyä, että nuo yläkuvan lumikellot voisi siirtää, sillä ne ovat nyt oikeasti oikein rytökasassa. Ne tulisivat muualla sievemmin esille.

Eilen leikkelin vähän omenapuuta ja jätin oksia maahan tarkoituksella enkä yhtään laiskuuttani. Jos vaikka ne kelpasivat ristihuulille, jos huomenna luvattu lämpöaalto alkaakin nostattaa kukkasia esiin. Omenapuun leikkuu ja perennapenkkien siistiminen on hyvin kevyttä hommaa siihen nähden, että pitää saada tänä keväänä kivituhka taas pois rikkakasveista ja sammaleesta. Siinä riittää taas kykkimistä.

Nyt alan jo tutkailemaan kasveja, jotka löysivät paikkansa aika myöhään syksyllä. Moni kasvi näyttää olevan elossa, kuten tämä pieni havukin. Se on ollut minusta niin suloinen, että olisi ollut kurjaa menettää se.

Sen alla on lupauksia kurjenmiekoista. Luulisin, että väri täsmää Katherine Hodgkiniin. Taisin niitä ripotella vähän eri paikkoihin syksyllä. Vanhoista Katherineista ei näy jälkeäkään. Joko ne tulevat myöhemmin tai ovat taantuneet.

Toisaalla on kesän aikana siirretyt sinivaleunikot hengissä. Näiden kaverit ovat toisaalla myös hengissä. Viime vuonna eivät vaan kukkineet. Ehkä liian kuivan kesän takia. Näinkin kummallisen näköiset alut ovat aikamoisia aarteita kesällä.

Olen ollut erittäin kiitollinen omasta puutarhasta sekä puutarhaharrastuksesta. On mukavaa tutkia pihaa ja kuvitella elävänsä ihan normaalia elämää. Naapurin kanssa yhteiset puutarhakierrokset ovat nyt jääneet. En oikein pysty perustelemaan lapsille, miksi minä voisin hengailla naapurin rouvan kanssa, jos hekään eivät saa hengailla kavereidensa kanssa. Onneksi viestit ja kuvat kulkevat tekniikan kautta tien yli. Esikot ja sipulikukat ovat valmiina kevääseen.

Ja keinu myös. Tässä on jo keinuttu tänä vuonna. Se kannettiin ulos maaliskuun lämpimillä säillä. (En melkein usko, että kirjoitin tuon edellisen. Keinu kannettu ulos maaliskuussa paikkaan, jossa yleensä on maaliskuussa lunta.) Luulen, että keskikesällä tulen saamaan tästä samasta kohtaa jo vehreämmän kuvan. Olen vähän täällä jo innoissanikin siitä, miltä kesällä nuo uudet penkit näyttävät.

Epänormaalin seassa on ihana olla innoissaan ja odottaa jotain mukavalla kutkutuksella. Onneksi on puutarha, kasvit ja keinu.