lauantai 18. kesäkuuta 2016

Huovilan ruusuja

Kävimme noin viikko sitten Kärkölän kirkonkylän Huovilan puistossa. Taas kerran. Tällä kertaa tajusin ostaa kausikortin paikkaan. (kertamaksu aikuisilta 5e ja koko kauden sisäänpääsy 10e.)

Oli kiireinen päivä takana, joten ehdimme lähinnä käydä latonäyttelyn lisäksi ruusuja ihailemassa. Harmikseni tuolla ei ole kylttejä ruusuille, joten niitä en tunnista.

Ruusut ovat siis vanhan kartanon perustuksissa. Kartanoa ei koskaan rakennettu valmiiksi. Puisto sen sijaan on kaunis englantilaistyylinen lampineen.






Jos olisi ollut sopivasti aikaa, olisin lähtenyt ehdottomasti myös puistokierrokselle tuota tietä pitkin.


Huovilan puiston ladossa on tänä kesänä Terhi Kaakisen veistoksia, kuten Puputyttö.


Ja kävin minä myös makoilemassa Verneri-vaunujen kyydissä. Harmi, kun en tajunnut ottaa kuvaa vaunuista ilman ihmisiä.


2 kommenttia:

  1. En ole käynyt Huovilanpuistossa moneen vuoteen, kiitos muistutuksesta, tänä vuonna taidan käydä. Paikka on hieno. Oliko museotalo auki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museotalo taisi olla auki ja taitaa olla auki puiston aukioloaikoina. Siellä ei nyt ollut aikaa käydä.

      Poista