tiistai 31. toukokuuta 2016

Kesäkuun tehtävät 110 vuoden takaa

Taas vaihtuu kuukausi on uudet (tai siis vanhat) tehtävät edessä.

Tällä kertaa näin:


Vuosi 1905 oli näköjään vaikea kaalikasveille, mutta samalla oli huomattu jonkin uuden luonnollisen sienikasvivihollisen myös iskeneen kaalikoin toukkiin. Juttu oli pitkä, tuossa oli siitä tiivistelmä.

Ja pienet uutuudet:


Lähteestä:


10 kommenttia:

  1. Ihanaa varmaan lueskella noita vanhoja puutarhalehtiä. Periaatteet eivät ole muuttuneet, mutta ainakin tänä vuonna kylvöt aloietaan aiemmin. täällä lentelee raivoisia kaalikoita; olen suojannut kaikki kaalit ja muut ristikukkaiset hyönteisverkoilla. Muutenkin tuntuu, että tästä kesästä tulee hyvin ötökkäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kyllä noiden vanhojen lehtien jutut ovat täynnä täytesanoja.
      Raivoisat kaalikoit eivät ole vuosien saatossa siis muuttuneet. Tuossa lehdessä väitettiin, että niitä on Suomeen tullut muualta joskus 1900-luvun alkupuolella.

      Poista
  2. Hih, mäkin oon joskus törmännyt johonkin kirjaan, missä oli säntillisesti kerrottu, mitä milloinki tulee tehdä. Toisaalta, ei huono ajatus...

    Oli muuten kiva nähdä lauantaina! Tälleen lähekkäin olevina voisi nähdä useamminkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voisi nähdäkin muutenkin.
      Muiden tekemiä muistilistoja on hyvä välillä lukea, jos ei muuten tiedä, mitä tehdä.

      Poista
  3. Voi että, ihana! Blue Kongon historiaa ja kaikkea. Mahtavaa että laitat näitä blogiin. Jännää kans huomata kielen muuttuminen. Tuolloin oli sekä tai että tahi käytössä. Ja meluuna ja pastinaka on hauskat nimet, taidakin alkaa niitä käyttää (jos muistan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin tuosta Blue Kongon tiedosta. Siellä on välillä tosiaan tuollaisia tietoiskuja.
      Kieli on muuttunut. Nykyisin ei ole myöskään niin paljon liirum laarum-kuvailua. Pitää joku kerta ottaa joku muu pidempi tekstinpätkä, jossa se kirjoitustyyli tulee esiin oikein todella.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Näitä on hauska kyllä lukea. Toisaalta tuttua, toisaalta ei.

      Poista
  5. Hauska katsaus historiaan! Välillä tuntuu, että tarvitsisin myös samanlaisen listauksen siitä, mitä kaikkea milloinkin tulisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listaukset ovat osaltaan hyviä. Vuodet voivat vain olla niin erilaisia, että aina eivät ole yhtä hyviä.

      Poista