Heinäkuuta

 Heinäkuussa ollaan jo. Tuntuu, että pääsen nyt vasta puutarhan pariin kunnolla tänä vuonna. Joskus on vain tämmöisiä vuosia, että tulee paljon kaikkea muuta. Onneksi nyt on ollut mukavaa puuhailla puutarhassa, vaikka tekemistähän olisi aika lailla, kun on ollut pari kuukautta tekemättä juuri mitään. Kanttausrauta, ämpärit, kastelukannut, istutuslapiot ja kottikärryt ovat olleet taas pitkin puutarhaa.

Meillä on ollut kovin kuivaa toukokuussa sekä kesäkuussa, vaikka hieman sateita saatiinkin. Sen sijaan nyt heinäkuun alkuun saimme vettä. Tänään piti tulla vain pari ripausta sääennusteen mukaan, mutta yöllä ja päivällä tuli yhteensä noin 20milliä. Ja keskiviikkona saimme vettä lähes 10milliä. Todella suuri ero  nyt maassa, kun kitkin keskiviikkona, torstaina ja tänään. Kanttaamisessa ero oli oikein suuri. Piha ei lainehdi, vaikka vettä tulisi vielä tällä viikolla lisää. Kasvien sijoittelun kannalta on hieman haastavaa miettiä savipohjan kanssa: ei siedä talvimärkyyttä, ei kestä kesäisin liian kuivaa. Varsinkin, kun taivaalta tulevan sateen määrää ei voi itse määrittää. Kuivat kuukaudet ovat kyllä näyttäneet, että mitkä paikat meillä pidättävät vettä huonosti. On harmi, että osa kuivista paikoista ovat myös varjoisia, joten kasvivalikoimaa joutuu miettimään. Varsinkin, kun en ole mikään kovin reipas kastelija. Alakuvan marhanliljat kasvavat todella kuivassa ja ei-paljon aurinkoa saavassa paikassa, ne kukkivat kesäkuun lopulla.

Olen ollut mielestäni todella maltillinen uusien ostosten suhteen tänä vuonna. Osasyynä ollut se, että puutarhaan en ole oikein päässyt, sekä kuivuus. Kuitekin loman alettua oli mahdollisuus käydä sellaisessa puutarhamyymälässä, joka on aika kaukana kotoa, ja missä on suhteellisen hyvät valikoimat. Ja siellä sitten repsahdin ostoksille ja jatkoin vielä vähän lisää ostoksia. Ostin tummalehtisen jalohortensia Eclipsen (mikä mielenhäiriö, sillä ei tällä tontilla jalohortensiat varmaan toista kertaa kuki), muutamia ruusuja (Sunrise Sunset ja Candy Cover sekä Austin-ruusu Olivia Rose), pari uutta pienikasvuista kuunliljaa, mustaselja Black Lace sekä hakoneheinän (jota olen viime vuodesta asti koettanut hommata). Nyt sitten huomasi, että ennakkotilaukset syyssipuleista ovat jo alkaneet. Nyt pidän parin päivän mietintätauon, vaikka jokin kiva voisi sillä aikaa loppua. Pakko hieman miettiä tontin kokoa, kukkapenkkien laajuutta jne. Tänä keväänä tulppaanien kukinta oli niin surkea suurimmassa osaa kukkapenkkejä, että olisi itkettänyt tulppaanien menetys, ellei kahdessa penkissä olisi ollut parempi kukinta. Onneksi kevään jälkeen ei ole peuroja eikä kauriita käynyt puutarhassa. Mutta se voi alkaa olla todellisuutta ensi vuonna. Tai jo syksyllä. 

Nyt sitten joudun miettimään kovasti, että mitä penkkejä laajennan vai mihin voisi tehdä ehkä uuden penkin. Olen myös raivannut omia jakotaimia purkkeihin. Puoliso sanoikin, että on tottunut, että meillä on joka paikassa puutarhassa kaikkia kasvipurkkeja, eikä hän aina edes ajattele, että mitkä ovat menossa ja mitkä tulossa. Vähän viileämmät ja kosteammat säät tekevät hyvää myös jo kuivan sään aikana purkitetuille kasveille. Vaikka tiedänkin, että kasvit olisi hyvä jakaa tai kaivaa ylös (elleivät ole kompostoriin menossa) hyvän nestejännityksen aikana, oli todella vaikea saada kasteltua kasveja tarpeeksi ennen niden jakamista kuivuuden aikana. Kun ei aina voi odotella sateita, jos inpiraatio iskee ja/tai on aikaa. Joten pelkäsin kovasti, että irti kaivetut kasvit kuukahtavat. Punaimikkää jouduin kaivamaan pois ison kasan, se olikin ollut yhdessä paikassa vain estämässä rikkakasveja. Alkoi jo estää muitakin perennoja, joten sitä pääsee osa uusiin koteihin. Luppiot myös siementävät aika lailla, jos sattuu olemaan puhdasta multatilaa alla. Olen siis purkittanut myös Pink Tannan siementaimia aika monia, kunnes osa alkoi päätyä kompostoriin, kun ei vain jaksa kaikkia purkittaa.

Kovasti välttelen tämän puutarhan vanhimman ja melko suuren kukkapenkin täydellistä uudistamista, joka olisi kuitenkin tarpeen monen syyn takia. Yksi iso syy on tietysti ikävät rikkaruohot. Toinen syy on se, että kasvien kasvaessa, puutarhan penkkien olosuhteet voivat muuttua. Ja sitten jää jotkin kasvit varjoon, jotka viihtyisivät valossa jne. Täytyy katsoa, jos loman loppupuolella tai loppukesällä tai alkusyksyllä saisin sen homman alkuun. Olen vuoden tai pari asiaa jo vältellyt. Myös muutama muukin puutarhan rytökasa odottelisi. Välttelen välillä niitä ahkerasti ja tuijottelen kukkivia kasveja, vaikka niidenkin lähellä on rikkiksiä. Tarhavaleunikot kukkivat sivunuppujen ansioista kauan. 

Olen ollut tietoinen, että minulla alkaa olla kukkapenkkejä, joita täytyy perushuoltaa. Ja näköjään aika paljon erilaisia kasveja. Joista osa viihtyy paremmin paikoillaan, osa huonommin. Siirtojakin siis pää jo miettii kovasti. Ja esim. yhdestä ruususta luopumista. Hankin muutama vuosi sitten ranskanruusu Duchesse de Montebellon, monen lempiruusu. Mietin jo, että onkohan minulla oikea ruusu vai ei. Ruusu olisi kaunis kukkiessaan, mutta kukinta on ehkä onnistunut kerran neljän vuoden aikana. Tänä vuonna kai kirvat tekivät tuhojaan enemmän kuin joihin muihin ruusuihin. Kukinta ollut nihkeää. Ja haluaisin ehkä enemmän jatkuva kukintaisia ruusuja, kun puutarhan koko ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri kaikelle. Tai sitten siirrän ruusun vaan johonkin rytökasan keskellä ja jos siellä menestyisi paremmin kuin hyvällä paikalla kukkapenkissä. Alhaalla kuva ensimmäisestä Austin-ruusustani, joka on ostettu samana vuonna kuin herttuatar. Tämä Princess Alexandra of Kent on kestänyt kirvojakin vähän paremmin, jää matalaksi ja kukkii suurin raskain kukin. Tässä kuvasssa se kukkii kesäkuun puolella Coral Sunset viimeisten kukkien kanssa. 

Kirvoja oli kyllä paljon tänä vuonna ruusuissa. Osa ruusuista ei ole silti kärsinyt niin paljon kuin tuo herttuatar (eli ei prinsessa). Leppäkerttuja ei ole näkynyt alkukevään jälkeen. Perhosistakaan ei ole näkynyt lähinnä kuin kaaliperhosia tai yökköjä (joita olen ajoittain siirrelyt turvaan, jos olen päivällä niiden rauhaa häirinnyt). Toivoisin kovasti perhosia kohta, pian aukeaa enemmän perhoskasveja ja niiden seuraan toivoisin lentelijöitä. Maaseudulla ajaessa kesäkuun puolella yritin autolla väistellä pientareiden kukista lennähteleviä perhosia. Olisi kyllä halunnut niitä kaapata muutaman mukaan omaan puutarhaan, mutta se vasta olisi ollut näky ilman mitään perhoshaaveja. Tänään olen kaivanut alla olevaa levennystä viime vuonna tehtyyn kukkapenkin jatkopalaan. Oli hankala leikata nurmikko ja täytyy saada pikkasen tilaa noille muutamalle ostokselle. Ruskea ämpäri (sisällä toinen, rikkinäinen ämpäri) on minun kitkentä jakkarani. Polvet eivät tykkää olla kyykyssä (veri ei kierrä ja toinen akillesjänne on todella jäykkä). Pylly pystyssä ei kauan jaksa ja tuntuu hartiassa. Joten kaipaan sellaista vanhaa kunnon lypsyjakkaraa. Kun sellaista ei ollut saatavilla, on tuo ämpäriviritelmä juuri ja juuri kolmatta vuotta yhä melkein ehjänä. 

Ja voisin nyt, taas kerran, muistuttaa itseäni - älä enää hommaa yhtään (!) punahattua. Jaa edellisiä ensi keväänä. Olen saattanut haksahtaa taas pariin sen lisäksi, että sain pari pientä alku Katjalta. Voiko vastustaa kiusausta ostaa melkein kukkiva Punahattu Double Decker järkevään hintaan, kun sitä ihailin silloin yli kymmenen vuotta sitten, kun puutarha oli vasta kaappaaamassa minut valtaansa? 

Tässä kukkii ehkä kanadalainen ruusu Mordan Centennial tai Lambert Closse

Onneksi on muita keräilijöitä, joille keräily on tarttunut vielä tiukemmin matkaan mukaan. Yritän aina välillä muistaa, että voisi olla vaikeampia keräilykohteita, kun perennat. Silti välillä olen sitä mieltä, että voisin lopettaa uusien kasvien katselun ja kierrättää vaikka puutarhassani näitä jo hommattuja kasveja. (Mutta se ei olisi yhtään mielenkiintoista.) Paitsi joskus. Täytyisi tehdä kaikille puutarhan taantuville tai ei vielä kukkiville pioneille tilaa. Ja olisihan tuota kaikkea kierrätettävää omissakin kasveissa. Nyt taidan asettaa itselleni hetkeksi hankinta- ja ostokiellon kasveihin. Kun en kuitenkaan rytökasoja ehdi kesyttää tämän vuoden aikana.